En tiedä kenen kanssa pitäisi jutella, kun alkaa omat voimat loppua..???
Täysi-ikäinen tytär sairastui vakavasti. Hän oli jo toipumassa suuresta leikkauksesta ja melkein ehti päästä kotiin, kun tuli vakava takapakki...! Nyt tyttö on ollut kaikkiaan jo kolme kuukautta sairaalassa, siitä viimeiset neljä viikkoa lähes liikuntakyvyttömänä, letkuihin "sidottuna", ja voimat on poissa - eikä paranemisesta ole vieläkään mitään varmuutta!!!
Tytöllä on itsellään mieliala pohjalukemissa (itkee päivät ja valvoo yöt) ja mielettömät pelot - pystyykö enää koskaan kävelemään, tai ylipäätään selviääkö hengissä... Itselläni on nyt usein itkunpuuskia ja totaalisen voimaton olo!!! Aina kun ajattelen, mille tytöstä mahtaa tuntua siellä yksinäisyydessä, tulee ahdistus... yritän kuitenkin hoitaa työni tässä ohessa.
Syytän itseäni, vaikka en mitään asialle ole voinutkaan tehdä - tunnen olevani huono äiti, kun en voi olla lapsen luona jatkuvasti.. Minulla on tunne, etten saisi edes hymyillä, enkä pukeutua värikkäästi - huulipuna olisi paha loukkaus lasta kohtaan... Olenko kohta itse sekoamassa???
Tytär on toisella paikkakunnalla erikoishoidossa ja voin vierailla siellä vaan viikonloppuisin - se on jo rahakysymyskin, kun on pakko yöpyä hotellissa ja matkatkin on kalliita (vaikka Kela osan korvaakin).
Mistä apua???
Täysi-ikäinen tytär sairastui vakavasti. Hän oli jo toipumassa suuresta leikkauksesta ja melkein ehti päästä kotiin, kun tuli vakava takapakki...! Nyt tyttö on ollut kaikkiaan jo kolme kuukautta sairaalassa, siitä viimeiset neljä viikkoa lähes liikuntakyvyttömänä, letkuihin "sidottuna", ja voimat on poissa - eikä paranemisesta ole vieläkään mitään varmuutta!!!
Tytöllä on itsellään mieliala pohjalukemissa (itkee päivät ja valvoo yöt) ja mielettömät pelot - pystyykö enää koskaan kävelemään, tai ylipäätään selviääkö hengissä... Itselläni on nyt usein itkunpuuskia ja totaalisen voimaton olo!!! Aina kun ajattelen, mille tytöstä mahtaa tuntua siellä yksinäisyydessä, tulee ahdistus... yritän kuitenkin hoitaa työni tässä ohessa.
Syytän itseäni, vaikka en mitään asialle ole voinutkaan tehdä - tunnen olevani huono äiti, kun en voi olla lapsen luona jatkuvasti.. Minulla on tunne, etten saisi edes hymyillä, enkä pukeutua värikkäästi - huulipuna olisi paha loukkaus lasta kohtaan... Olenko kohta itse sekoamassa???
Tytär on toisella paikkakunnalla erikoishoidossa ja voin vierailla siellä vaan viikonloppuisin - se on jo rahakysymyskin, kun on pakko yöpyä hotellissa ja matkatkin on kalliita (vaikka Kela osan korvaakin).
Mistä apua???
Vastaukset 1
Vanhimmat
Rukoilu auttaa, mutta jos et itse halua niin suosittelen että kävisit paikkakuntasi seurakunnassa ja kertosit rukouspyyntösi. Suosittelen helluntaiseurakuntaa tai vapaaseurakuntaa. Mutta jos et halua/uskalla käydä seurakunnassa niin voit tietysti soittaakin.