oirehtija

Hei,
Olen 28 vuotias nainen ja minulla on nyt reilun viikon ollut kummallista tunnetta kylkiluiden alla ja välillä lapaluiden kohdilla..Kipu siis siirtyilee ja vaihtelee myös laatuaan.Joskus saattaa jopa olla poissa.
Aamuisin särkee ja jomottelee selänpuolelle,josta se sitten yleensä pian liikkeelle lähtiessä helpottaa mutta siirtyy ylävatsalle/alimpien kylkiluiden alle. Minulla oli keuhkoputkentulehdus,johon sain antibiooti..ja jotenkin kuvittelin että tämä kipuilu johtuisi siitä (vaikka en ole yskinyt melkein yhtään)..Mutta nyt on jo näin pitkä aika kulunut ja jomottelee vaan..Henkeen ei ota eikä ole muitakaan oireita. Tämä kummallinen jomotus ja paikoin pieni vihlontakin hermostuttaa, sillä ystäväni kuoli alle 30 vuotiaana syöpään :( Eli suoraan sanottuna minulla on vakavien sairauksien pelko!
Verikokeita minulta ei ole muuta nyt otettu kuin crp viime sunnuntaina. Oli 8. Onko täällä kellään lohdun sanaa rauhoittaakseen ettei vaikuta syövältä, tai kuulostaako oireeni syöpään viittaavilta jolloin tietysti soittaisin lääkäriajan. Minulla on vähän lääkärikammoakin..Joten en helposti lähde lääkäriin vaan kyselen ja odottelen josko oireet häviävät.
Mitään "kipupuolta" ei ole..eli tunne on tasainen sekä vasemmalla että oikealla puolella. Nytkin kun istun tässä niin kylkiluiden alla tuntuu kuin joku sormella kaivelisi..Ja selän puolella "sykkii".

Olisin enemmän kuin kiitollinen asiallisista vastauksista!!!! Tässä alkaa mieli mennä jo maahan murehtiessa ja tuntuu ettei lapsistakaan osaa niin nauttia kun murehtii :(
2269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mitä enemmän murehdit, sitä kovemmin ja pitempään kipuilee.

Mitä jos ottaisit muutamana päivänä jotain tavallista särkylääkettä ja yrittäisit rentoutua ja unohtaa koko asian.

Muistan kuinka aikoinani alle kaksikymppisenä minulla oli jatkuvia kipuja vasemman lapaluun alla.
Lopulta hermostuksissani menin lääkärille, joka määräsi keuhkoröntgeniin.
Eipä siellä mitään ollut ja tutkimukset jäivät siihen.
Eikä lääkäri myöskään sanonut mistä kivut olisivat voineet johtua.
Kuitenkin helpotti, kun ei keuhkoröntgenissä näkynyt mitään, jolloin rentouduin pikkuhiljaa ja kivut häipyivät itsestään sillä kertaa.

Tosin näiden kuluneiden vuosikymmenien aikana ne ovat erinäisiä kertoja tulleet takaisin, joskus heikkoina tuntemuksina ja toisinaan todella kivuliaina ja jopa vatsan puolellekin säteillen.

En kuitenkaan ole sen jälkeen kertaakaan hermoillut kipujen syytä, koska omalta kohdaltani tiedän ihan varmasti, että kysymyksessä on jännitystila.

Tottakai kivut ovat rasittavia ja joskus, kun ovat tulleet oikein koviksi, olen pyytänyt miestäni hieromaan lapaluitten alta. Aika usein on auttanut. Jos ei ole, olen ottanut tilapäisesti särkylääkkeen.

Kyllä se siitä aina on mennyt ja myös yhtä varmasti lähes aina stressitilanteen sattuessa tullut takaisin.
Minä olen oppinut elämään sen kanssa ja yritän myös tehdä erilaisia voimisteluliikkeitä.

Tälläkin hetkellä ja jo parin päivän ajan, kipua on tuntunut selän vasemmalla puolella vyötärön yläpuolella.
Ei kuitenkaan juolahtaisi mieleenikään, että siellä joku syöpä olisi.
Istun tässä koneen vieressä ja yritän väännellä selkääni. Kyllä se kipu siitä sitten häipyy ihan huomaamattani.

Kerroin nyt kuitenkin vain omasta tilanteestani, joten tottakai, jos kipusi pahenevat tai eivät lopu, sinun on mentävä lääkäriin varmistamaan, ettei todellakaan ole mitään sellaista, joka pitäisi hoitaa.
Lääkäri voi tietenkin antaa myös jotain varsinaista jännitystä laukaisevaa lääkettä.
Viikon kipuilun jälkeen syöpä ei kuitenkaan tulisi mieleenikään.

Kerron vielä sen verran, että minä olen kehittänyt vuosien varrella stressistä itselleni monenlaisia
sairauksia esim.
Em. kipujen lisäksi kerran niin kovat koko selän kivut, että jouduin kuvaukseen, mutta mitään ei löytynyt ja parani itsestään.

Ihottumia, viikkojen ripuleja, jolloin ei mikään ilman lääkkeitä pysy sisällä ja pysyvä verenpainetauti.

Pari kolme kertaa vuosittain kohtauksia, joissa on kovaa polttoa rinnassa ja kaulassa säteillen leukaluihin ja kurkkuun. Jos en tietäisi, niin olisin varma, että kyseessä on sydänkohtausja olisi lähdettävä ensiapuun. Nyt otan ruokalusikallisen konjakkia, jos sattuu olemaan.

Astma enimmäkseen psyykkisistä syistä. Lääkityksen kuitenkin tarvitsen, kun ahdistaa.

Muistuipa mieleeni, että muutama vuosi sitten mahassani tuntui kuin joku olisi mönkinyt siellä edestakaisin ilman mitään kipuja.
Tällöin jouduin menemään lääkärille. Kysymyksessä oli ärtynyt paksusuoli, joka saatiin rauhoittumaan Sirdaludilla. Stressijuttu sekin, mutta parani.

Muutama sairaus on jäänyt pysyväksi, mutta osa ilmaantuu aina sopivissa stressitilanteissa. Yleensä pystyn kyllä selvittämään itselleni mikä ne milloinkin on laukaissut.

Todella mielestäni ensisijaisesti sinun pitäisi rauhoittua ja antaa aikaa lapsillesi.

Äänestä
  • Siis kuulostit niin paljon minulta! Olen hyvin paljon samanlainen luonne kuin sinä nuorempana..Usein tosiaan oireet ja kivut häviävätkin sen jälkeen kun niitä lakkaa ajattelemasta ja seuraamasta..Ja pahenevat kun niitä murehtii. Mulla on hirvittävän paljon psykosomaattisia oireita..milloin mitäkin. Myös sydäntuntemuksia jne. Viimeisimmän raskauden aikana paheni tuo itsensä tarkkailu,joka tosin sitten sattui olemaan tavallaan hyväkin juttu koska muutama pv synnytyksen jälkeen ahdisti henkeä ja minulla todettiin keuhkoembolia. Mutta se on nyt hoidettu ja siitä toivuttu..Ihme kyllä myös psyykkisesti aika hyvin.

    Kiitos kuitenkin vastauksestasi,rauhoitti mieltä kummasti. Taidan ottaa nukkumaan mennessä sirdaludin puolikkaan jos helpottaisi..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkääjäinen kirjoitti:

Hei,
Olen 28 vuotias nainen ja minulla on nyt reilun viikon ollut kummallista tunnetta kylkiluiden alla ja välillä lapaluiden kohdilla..Kipu siis siirtyilee ja vaihtelee myös laatuaan.Joskus saattaa jopa olla poissa.
Aamuisin särkee ja jomottelee selänpuolelle,josta se sitten yleensä pian liikkeelle lähtiessä helpottaa mutta siirtyy ylävatsalle/alimpien kylkiluiden alle. Minulla oli keuhkoputkentulehdus,johon sain antibiooti..ja jotenkin kuvittelin että tämä kipuilu johtuisi siitä (vaikka en ole yskinyt melkein yhtään)..Mutta nyt on jo näin pitkä aika kulunut ja jomottelee vaan..Henkeen ei ota eikä ole muitakaan oireita. Tämä kummallinen jomotus ja paikoin pieni vihlontakin hermostuttaa, sillä ystäväni kuoli alle 30 vuotiaana syöpään :( Eli suoraan sanottuna minulla on vakavien sairauksien pelko!
Verikokeita minulta ei ole muuta nyt otettu kuin crp viime sunnuntaina. Oli 8. Onko täällä kellään lohdun sanaa rauhoittaakseen ettei vaikuta syövältä, tai kuulostaako oireeni syöpään viittaavilta jolloin tietysti soittaisin lääkäriajan. Minulla on vähän lääkärikammoakin..Joten en helposti lähde lääkäriin vaan kyselen ja odottelen josko oireet häviävät.
Mitään "kipupuolta" ei ole..eli tunne on tasainen sekä vasemmalla että oikealla puolella. Nytkin kun istun tässä niin kylkiluiden alla tuntuu kuin joku sormella kaivelisi..Ja selän puolella "sykkii".

Olisin enemmän kuin kiitollinen asiallisista vastauksista!!!! Tässä alkaa mieli mennä jo maahan murehtiessa ja tuntuu ettei lapsistakaan osaa niin nauttia kun murehtii :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu