Miksi kukaan THL:n henkilöistä ei kerro ottaneensa itse H1N1 rokotetta? Miksi kukaan ei edes kysy heiltä koskaan asiasta? Tämä asia tulisi selvittää! Ja jos heistä joku rokotetaan, mitä kylläkin epäilen, niin sen tulee tapahtua julkisesti TV kameroiden kuvatessa tilannetta! Ja sen on tapahduttava juuri sillä samalla rokotteella, jolla piikitetään kansalaisiakin. Asia on myös todistettava, että näin tapahtuu!
Nyt puhumaan tästä asiasta kovaäänisesti ja vaatimaan Terhi Kilpeä ja muita THL:n jäseniä julkiselle piikille!
Nyt puhumaan tästä asiasta kovaäänisesti ja vaatimaan Terhi Kilpeä ja muita THL:n jäseniä julkiselle piikille!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi ne nyt tollaseen suostuisi,höh
jos kukaan ei vaadi. Saavat tehdä aivan mitä haluavat jos kaikki ovat vain hiljaa, myötäeläen ja hymistellen heidän pillinsä mukaan. Ainakin itse aion tehdä enemmänkin tämän asian eteen kuin vain kirjoitella täällä. Tosin ei tänne edes kannata paljon kirjoitella, sillä ihmisten päässä pyörii hyvin toisarvoiset asiat, kuin esimerkiksi kansamme hyvinvointi, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
riskiryhmään niin on kai saaneet. Jos ei kuulu niin ei niiden vielä ole kuulunut saadakkaan. Sitten kun terveiden rokotukset alkaa niin voishan sen televisioida, kun ne saa piikin tolleen esimerkin vuoksi.
Mitäköhän luulet onko THL.n henkilöistä joku raskaana, alle 10-vuotias, tai jotakin kroonista sairautta sairastava, sillä tällä hetkellä rokote on luvallinen vain näihin ryhmiinkuuluville.
seitsemääkymmentä. Sillä saattaa olla naamari päässä, eikä kukaan tiiä minkä näköinen soon oikeesti. Vähän samallainen tilanne ku Lalli Leipäjuuston kanssa. Sit ku kaikki on rokotettu niin se Terhi Herhiläinenn tempasee kurttuotsa-väkipakkohymy-naamarinsa pois ja sieltä paljastuu jotkut Louhen kaameat kasvot
Olisi mukava tietää ovatko THL:n porukat vieneet jälkikasvujaan piikille?