Olen nyt vk 28 4.. hui.. miten se aika onkin mennyt niin nopeasti. Kuitenkin, viime yönä tai no se oli jo aamua kun heräsin siihen että kylkeen pisti todella kipeästi. Miettinyt olisiko vauvalla ollut jokin hätänä. Onko muilla ollut samanlaisia oireita. Se tuntui kuin joku olisi tikarilla pistänyt:/ asentoa vaihtaessa se tuntui vielä kipeämmältä, vaikka liike olisi ollut hyvin pieni.
Nyt ollut pari päivää hieman stressiä ja muutenkin tuntunut, että pikkuinen ollut todella levoton ja potkinut aika paljonkin. Niin että paikat hieman tai maha kipeän oloinen. Kai se reakoi myös minun pahaan oloon? :/
Mieheni meni ilman suostumusta kertomaan entiselleen vauvasta vaikka olin kieltänyt. Olen ollut tästä erittäin loukkaantunut. Sillä tämä ihminen on vain tuottanut päänvaivaa meille ja tekee itsestään muka tärkeämmän ihmisen miehelleni kuin minä, taitaa nähdä hieman punaista, koska tuli aukomaan minulle päätään. Ja kertomaan, että mieheni soittelee hänelle jne. ja antaa minun ymmärtää että siinä olisi muutakin. Ne on luvanneet pysyä sovussa ja vaihtaa kuulumisia ja se on ok. Viimeksi syksyllä(elokuu) ja nyt. Itsekkin olen yrittänyt ystävystyä tämän ihmisen kanssa. Enää en vaivaudu. Ja tämä nainen haukkui minua määräilijäksi ja että uhkaan miestäni jättämällä tämän jos ei katkaise välejä tähä eksään. Kaikki puppua ja kaiken kukkuraksi että mieheni ei jaksa varmaan enää katsoa minua ja vaihtaa parempaan. Voin vain arvata kuka olisi eka tyrkyllä. Huvittaa ja säälittää tuollainen ihminen. Mieheni täytyi lopulta ilmoittaa tälle entiselleen että antaa meidän olla ja että halutaan keskittyä pikkuiseen.
Ehkä tämä stressi tästä helpottaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
et todellakaan ole ainut kuka stressaa! =) Itsekin stressaan todella usein (mitä ihmeellisimmistä syistä) johtuen elämäntilanteestani. Olen eronnut tulevan lapseni isästä, välimme ovat todella tulehtuneet ja se on yksi syy miksi olen todella kireä usein. Nyt kyllä tilanne vähän rauhottunut, koska olen yksinkertaisesti päättänyt pistää asiat tärkeysjärjestykseen, eli vauva ensin kaikki muu sen jälkeen!
Mulle tämä stressi eniten aiheuttaa ongelmia mun ihon kanssa! Todettiin pahanlaatuinen atooppinen ekseema säärissä, ja käsissä lievempi versio. Heti kun lehahdan yhtään, jalkani ovat järkyttävässä kunnossa. Mutta nyt näin loppuraskaudessa stressaan taas muistakin asioista. Olen nyt raskausviikoilla 32 3, ja paikat alkavat kipeytyä jne. Hermoni ovat todella kireät koko ajan, vaikka tiedän että mun pitäisi osata ottaa rauhallisesti! Olen muutenkin todella tulinen luonne, ja nämä hormonit puskevat vaan päälle ja huonot luonteenpiirteeni vain korostuvat!
Mutta nyt noihin kylkikipuihin. Mullakin on ollut aika ajoin pientä kipuilua kyljissä, nimenomaan jos olen kyljellään, saattaa kylkeäni vihlaista ilkeästi mutta se on vain väliaikaista. Minusta tuntuu, että suurin tekijä tähän on se, että vatsalihakset venyvät ja ns. repeävät vatsan kasvun myötä ja kipuilu voi johtua siitäkin. Tosin enhän voi olla varma, mutta en ole pitänyt asiaa vakavana koska se on vaa väliaikaista ja ei usein toistuvaa. Ja kuitenkin vauva liikehtii kokoonsa nähden hyvin, ja tunnen hänet vatsan läpi selvästi joten tiedän että asiat on ok =)
Jos sinun oireilusi kuitenkin rupeaa olemaan häiritsevää, ja todella kivuliastakin, suosittelen ottamaan asain puheeksi. Muuten luulen, että se on melko normaalia!
Onnea odotukseen!! =)
Neuroscience 2007; 27: 10695-10702.
Tämän rokotteen riskit sikiölle ovat valtavat. Puhtaasti tilastollisesti raskaana olevan naisen riski joutua sairaalan sikainfluenssan aiheuttaman tulehduksen vuoksi on 1 (yksi) 300 000: tta raskaana olevaa kohden. Käyttääkö hallitus pohdinnoissaan tervettä järkeä? Puhtaan tilastollisesti rokote on 100-
prosenttisesti riskaabeli yhtä raskaana olevaa naista kohti ja sikainfluenssa itsessään muodostaa raskaana oleville naisille sairaalaan joutumisen riskin, joka on pienempi kuin 0,32%.
http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/
Miten tämä liittyy asiaan. Vaivani ei mitenkään johdu rokotteesta. Ärsyttävää työntää tuollaista paskaa suoraan sanottuna.
No jos ei rokottamatta jättäminen auta, niin sitten kofeiinin välttäminen tai amalgaamien poisto ja asunnon homesaneeraus. Em. toimenpiteet auttavat niin sosiaalisiin, psyykkisiin kuin fyysisiinkin ongelmiin. Näinhän se menee:D
Minusta on ihan luonnollista, että jos miehesi ja tämän eksä ovat ystäviä, noin isoa asiaa kuin vauvan saanti, ei voi jättää kertomatta. Se on sitten eri asia, jos heistä ei ole ystäviksi eli eksä ei pysty olemaan iloinen toisen hyvistä uutisista ja odottelee vaan että sinun ja miehesi välit menevät poikki. Sellainen ystävyyssuhde kannattaa lopettaa kerralla. Kaikista ei ole ystäviksi eron jälkeen. Varsinkin jos toinen on vielä jollain tasolla ihastunut, niin sitten on parasta pistää kokonaan poikki eikä olla yhtään missään tekemisissä ettei tule turhaa sotkua.
En juo kahvia, ei ole hometta asunnossa. Kosteusmitattu kk sitten. Kuului taloyhtiön rutiineidin että asunnot tarkistetaan kerran vuodessa.
Suoraan sanottuna en ymmärrä miksi tämän lapsen asiat kuuluisivat mitenkään millekkään entiselle. Tämän lapsen elämään se noita akka ei tule kuulumaan. Nainen selvästi vielä kiinni miehessäni. Ainakin kun ottaa huomioon millä ilolla se on minua haukkunut kateellisena ja keksinyt omiansa. Ja tullut muutenkin aukoo minulle päätään. Ja tiennyt hyvin että tämä stressaa minua. Halunnut selvästi satuttaa lastamme stressaamalla minua ja haukkumalla monta päivää, vaikka olen pyytänyt jättämään rauhaan.