Palstan kirjoituksia lukiessa tuntuu, että murkkuikä on meillä vähän väärinpäin. Me saamme aina selittää mihin menemme, mitä varten, kenen kanssa, koska tulemme.....
Vielä minä tämän jotenkin ymmärtäisin, jos kyseessä olisi todella "murkkuikäiset", mutta kyse on kolmekymppisistä omillaan elävistä perheellisistä mukuloista.
Vielä minä tämän jotenkin ymmärtäisin, jos kyseessä olisi todella "murkkuikäiset", mutta kyse on kolmekymppisistä omillaan elävistä perheellisistä mukuloista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olet siis nuori mummo. minä 3v nuorempi, olen vanha äiti.
ehkä lapsesi vain kokevat, ettet täytä sitä mummon roolia, jonka he sinulle ovat valmistaneet.
ehkä voit heille sanoa, että ei elämä vielä tähän lopu. että vajaa 50-vuotiaalla on vielä paljon elämätöntä elämää. että haluat myös sen elää.
En todellakaan aio ruveta miksikään mummoksi tällä iällä. Oma äitini pääsi vasta eläkkeelle ja isoäitini hautajaisistakaan ei ole kuin pari vuotta, joten mummoja tässä on ollut ihan tarpeeksi.
Tässä on vain noussut kapina siitä valvonnasta joka kohdistuu niin minuun kuin mieheenikin, joka on lasten biologinen isä. Joka käänteessä vaaditaan selitystä niin menemisistä kuin tulemisista jopa tuloista ja selitetään, että vanhempien velvollisuus on huolehtia lapsistaan.
Ymmärtäisin tämän jos he olisivat esim. työttömiä, mutta molempien tulot ovat huomattavasti suuremmat kuin meidän.
kun kirjoitit perheellisiä, kuvittelin, että heillä on myös lapsia. silti kyse on mielestäni siitä, että lapsistasi et ole aikuinen omine toiveinesi ja oman elämäsi herra, vaan olet heitä varten edelleen.
jos he ovat jo kolmenkymmenen pintaan, voit mielestäni aivan hyvin kertoa sen, että elämää on edelleen sinullakin, ja aiot sen itsellesi antaa. nyt on heidän aika pärjätä omillaan tai jos haluavat sekaantua niin korkeintaa he voisivat rahallisesti vuorostaan tukea vanhaa äitiparkaa. se varmaankin saisi heidät ottamaan vähän etäisyyttä.
Ei tarvitse pyydellä anteeksi, sillä oikeassa olet niitä lastenlapsia on kolme. Kymmenen vuoden päästä voin olla jo isoisoäiti, jos joka sukupolvi on yhtä kiireisiä kuin tähän asti on ollut.
Tuntuu vain 70-luvun alussa syntyneiden kasvatus menneen jotenkin ihan pieleen. Liekö syy sitten meissä vanhemmissa, sillä lapsien tarpeet ja menot menivät aina kaiken muun edelle.
Periksi emme kuitenkaan aio antaa ja otamme itse sitä etäisyyttä.
minä elin vapauteni silloin ennen, sain esikoiseni 32 vuotiaana, joten kiinni olen vielä useamman vuoden, ennenkuin nuorin (6v) on täysikäinen.
kuitenkin pidä pintasi, tarjoa hoitoapua halutessasi tai todelliseen tarpeeseen, mutta älä anna pomotta itseäsi.
lyö vaatimukset vaikka leikiksi, mutta muista antaa itsellesi lupa elää ja nauttia omasta ajastasi.
Kiitos tuesta!
Tämän päivän iltasanomissa näyttää olevan sama keskustelu aiheena. Sen perusteella näyttää, että meitä on enemmän kuin uskoinkaan.
Lapsien kasvattaminen on varmaan yksi maailman vaikeinnista tehtävistä ja kaikki me vanhemmat joudumme sen tekemään. Siksi toivon koko sydämmestäni sinulle onnea tässä haastavassa tehtävässä.
Aurinkoista kevättä sinulle ja perheellesi
Kannattaa opettaa lapset hitaasti mutta varmasti jo esimurrosiästä lähtien siihen, että teillä on myös OMA ELÄMÄ.
Hankkikaa säännöllinen harrastus, josta ette tingi. Käykää joskus pienillä matkoilla ilman, että lapsenne tulevat mukaan. Pidentäkää reissuja sitä mukaa, kun lapset kasvavat ja tulevat pärjääväisemmiksi. Mikäli on varaa, ostakaa itsellennekin uusia vaatteita ja muuta pientä ylimääräistä sen sijaan, että kaikki hyvä menisi aina vain automaattisesti lapsille. Älkää kauko-ohjatko kännykällä työpaikalta lapsianne kovin vanhana - kyllä he itsekin oppivat tulemaan toimeen. Ja sitten kun lapsi muuttaa kotoa, antakaa hänen mennä älkääkä tyrkyttäkö pyykinpesu -sunnuntailounaspalvelua - olkaa toki tarvittaessa apuna, mutta ei aikuisten lasten saa olettaa, että olette edelleen 7vrk/24h heitä varten!
Ei lapset ole, eikä saa olla, kaiken keskipiste. Etenkin meillä yksinhuoltajilla saattaa käydä niin, että paapomme lapsemme pilalle.