Kas tässäpä teille elokuun kuumuutta näin loskan ja pimeän märän keskelle, olkaa niin hyvät!
Kuuma iltapäivä
Betonikombinaatin kuumaan asfalttiin jäi selkeät jäljet läähättävän postimiehen perästä. Miesparka sujahti A-rappuun ja laski postisäkkinsä alas paskaiselle lattialle, sitten hän nojasi rappukäytävän kraffitein koristeltuun seinään ja pyyhkäisi vapisevin käsin nenäliinalla otsaansa. Kuului raskas ja pitkä huokaus. Aurinko ei ollut vielä saavuttanut edes lakipistettään ja odotettavissa oli, että helle muuttuisi yhä murhaavammaksi iltapäivää kohden. Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin; postimiehen kasvot muuttuivat melkein yhtä tuimiksi kuin rappukäytävän päätyyn maalatulla, jättimäisellä isä aurinkoisella ja samassa hän jo nosti säkkinsä taas selkään ja alkoi päättäväisen paarustamisensa kohti ylempiä kerroksia. ”Viimeinen kerrostalo, vielä nämä portaat!”, hän ajatteli käännöstasanteella ja jatkoi ähkien etenemistään. Postimiehen kotona odotti loota huurteista perjantain kunniaksi ja jo siinä noustessaan hän saattoi tuntea ihmeellisen, miltei hunajaisen maun suussaan ja miehen kasvot olivat yhtä hymyä kun hänen kätensä kopeloi postisäkin pohjaa ensimmäisen postiluukun kohdalla. ”Huorrra! Saatanan huorrra!” oven takaa kuului. Postimiehen säkki putosi käytävätasanteen lattialle ja mies itse hyppäsi oven viereen selkä seinää vasten nojaamaan. Sydän hakkasi villisti ja mies haukkoi henkeään, sitten kuului jymähtävä ääni ja oven karmit heiluivat valkoisen laastin ropistessa samalla murusina linoleumin päälle. ”Aarhhh! Mä työnnän sun pääs tosta postiluukusta ulos, beibi!” Karkea miesääni mölysi. Postimies katseli silmät selällään miten jymähtely alkoi taas ja postiluukun kirkkaat kehyshelat helisivät ja läpsyivät. Nippu vaaleita kiharoita sukelsi luukusta hetkeksi ulos, sitten ne vetäytyivät takaisin sisälle. ”Hah, senkin eunukki! Sä et pysty näköjään edes siihen, surkimus! Maistas tätä!” Kuului kuin jotakin olisi lyöty paistinpannulla päähän, sitten tuli hiljaista mutta pian hiljainen, uikuttava itku alkoi kuulua vaimeana rappukäytävään.
Postimies pyyhkäisi taas otsaansa ja ojensi kätensä kumarassa kohden säkkiään, sitten hän tempaisi sen nopeasti luokseen ja vetäytyi takaisin seinän muodostamaan pieneen suojaan tutkimaan säkkinsä sisältöä. Seuraava lähetys olikin paksunlainen nippu perintätoimistolta ja mukana oli myös pornolehtiä. Silmiään siristellen ja henkeään puhallellen hän katseli seuraavaa ovea ja sen postiluukkua. Jostakin kuului vaimeaa musiikkia, mutta se ei ollut sellaista apinoiden aikaansaamaa bassovoittoista idioottijumputusta, jollaista hän toisinaan sai kuulla näissä betonikombinaateissa. Tämä oli kyllä myös rytmikästä, mies ajatteli silmäillen nyt postiluukun nimikylttiä jossa luki MAUNO , mutta siinä oli kuitenkin jotenkin outo sävy, kuin jossakin marssissa. Ja tosiaan, se kuului nyt selvästi ulkoa, mutta postimies siristi silmiään vieläkin enemmän. Hänestä näytti kuin luukussa olisi ollut eloa, aivan kuin se olisi heilahdellut ja jopa aavistuksen läpsähtänyt hänen keskittyessään kuuntelemaan, mistä musiikki kuuluikaan. Postimies nosti varovasti säkkinsä taas selkäänsä ja alkoi hiipien lähestyä kirkkaana kimmeltävää luukkua ja musiikki vain voimistui. Juuri kun hän oli päässyt oven eteen ja alkanut sullomaan postinippua ahtaasta aukosta sisään, oven takaa kuului vaimeaa hihitystä. Samassa valtava lenkkimakkara sujahti aukosta porraskäytävän puolelle ja postimies parkaisi. Makkara heilui ja huojahteli hetken ja livahti sitten takaisin sisään, mutta hihitys voimistui ja muuttui pian hähätykseksi. Postimies säntäsi kohden viimeistä porrastasannetta korvissaan jälleen helähtävä postiluukku, mutta hän ei jäänyt enää katsomaan mikä äänen aiheutti.
Kuuma iltapäivä
Betonikombinaatin kuumaan asfalttiin jäi selkeät jäljet läähättävän postimiehen perästä. Miesparka sujahti A-rappuun ja laski postisäkkinsä alas paskaiselle lattialle, sitten hän nojasi rappukäytävän kraffitein koristeltuun seinään ja pyyhkäisi vapisevin käsin nenäliinalla otsaansa. Kuului raskas ja pitkä huokaus. Aurinko ei ollut vielä saavuttanut edes lakipistettään ja odotettavissa oli, että helle muuttuisi yhä murhaavammaksi iltapäivää kohden. Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin; postimiehen kasvot muuttuivat melkein yhtä tuimiksi kuin rappukäytävän päätyyn maalatulla, jättimäisellä isä aurinkoisella ja samassa hän jo nosti säkkinsä taas selkään ja alkoi päättäväisen paarustamisensa kohti ylempiä kerroksia. ”Viimeinen kerrostalo, vielä nämä portaat!”, hän ajatteli käännöstasanteella ja jatkoi ähkien etenemistään. Postimiehen kotona odotti loota huurteista perjantain kunniaksi ja jo siinä noustessaan hän saattoi tuntea ihmeellisen, miltei hunajaisen maun suussaan ja miehen kasvot olivat yhtä hymyä kun hänen kätensä kopeloi postisäkin pohjaa ensimmäisen postiluukun kohdalla. ”Huorrra! Saatanan huorrra!” oven takaa kuului. Postimiehen säkki putosi käytävätasanteen lattialle ja mies itse hyppäsi oven viereen selkä seinää vasten nojaamaan. Sydän hakkasi villisti ja mies haukkoi henkeään, sitten kuului jymähtävä ääni ja oven karmit heiluivat valkoisen laastin ropistessa samalla murusina linoleumin päälle. ”Aarhhh! Mä työnnän sun pääs tosta postiluukusta ulos, beibi!” Karkea miesääni mölysi. Postimies katseli silmät selällään miten jymähtely alkoi taas ja postiluukun kirkkaat kehyshelat helisivät ja läpsyivät. Nippu vaaleita kiharoita sukelsi luukusta hetkeksi ulos, sitten ne vetäytyivät takaisin sisälle. ”Hah, senkin eunukki! Sä et pysty näköjään edes siihen, surkimus! Maistas tätä!” Kuului kuin jotakin olisi lyöty paistinpannulla päähän, sitten tuli hiljaista mutta pian hiljainen, uikuttava itku alkoi kuulua vaimeana rappukäytävään.
Postimies pyyhkäisi taas otsaansa ja ojensi kätensä kumarassa kohden säkkiään, sitten hän tempaisi sen nopeasti luokseen ja vetäytyi takaisin seinän muodostamaan pieneen suojaan tutkimaan säkkinsä sisältöä. Seuraava lähetys olikin paksunlainen nippu perintätoimistolta ja mukana oli myös pornolehtiä. Silmiään siristellen ja henkeään puhallellen hän katseli seuraavaa ovea ja sen postiluukkua. Jostakin kuului vaimeaa musiikkia, mutta se ei ollut sellaista apinoiden aikaansaamaa bassovoittoista idioottijumputusta, jollaista hän toisinaan sai kuulla näissä betonikombinaateissa. Tämä oli kyllä myös rytmikästä, mies ajatteli silmäillen nyt postiluukun nimikylttiä jossa luki MAUNO , mutta siinä oli kuitenkin jotenkin outo sävy, kuin jossakin marssissa. Ja tosiaan, se kuului nyt selvästi ulkoa, mutta postimies siristi silmiään vieläkin enemmän. Hänestä näytti kuin luukussa olisi ollut eloa, aivan kuin se olisi heilahdellut ja jopa aavistuksen läpsähtänyt hänen keskittyessään kuuntelemaan, mistä musiikki kuuluikaan. Postimies nosti varovasti säkkinsä taas selkäänsä ja alkoi hiipien lähestyä kirkkaana kimmeltävää luukkua ja musiikki vain voimistui. Juuri kun hän oli päässyt oven eteen ja alkanut sullomaan postinippua ahtaasta aukosta sisään, oven takaa kuului vaimeaa hihitystä. Samassa valtava lenkkimakkara sujahti aukosta porraskäytävän puolelle ja postimies parkaisi. Makkara heilui ja huojahteli hetken ja livahti sitten takaisin sisään, mutta hihitys voimistui ja muuttui pian hähätykseksi. Postimies säntäsi kohden viimeistä porrastasannetta korvissaan jälleen helähtävä postiluukku, mutta hän ei jäänyt enää katsomaan mikä äänen aiheutti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Päästyään viimein vihoviimeiselle tasanteelle, jäljellä oli enää kaksi viheliäistä ovea. Toinen ovista repsotti saranoillaan ja sen lukko lojui lattialla. Oven editse kulki poikittain keltaisia muovinauhoja joissa luki poliisi. Postimies katseli aikansa näkyä ja yritti samalla saada sykkeensä taas tasaantumaan, mutta samassa hänen mieleensä juolahti kauhea ajatus. Äkkiä hän olikin varma ettei kotona odottavat oluet riittäneet alkuunkaan ja että hänen oli vielä vaivauduttava jopa puffettiin kotimatkallaan, sitten hän kääntyi kohden viimeistä ovea. Kyltissä luki: ”Cock Master” ja musiikin ääni ulkoa kuului nyt jo uskomattoman kovaa. Postimies veti henkeä ja pudisti päätään, sitten hän työnsi vapisevan kätensä postisäkkiin; sieltä tuli monta pinkkaa varsin kyseenalaista pornoa ja vaaleanpunainen dildo. Porraskäytävän ylintä tasannetta koristi myös maalattu kuva, mutta se ei esittänyt muhevaviiksistä isä aurinkoista. Se oli uncle Iljits joka seinältä katseli alas vapisevaa ja katseen alla voihkaisevaa onnetonta postimiestä kylmästi, käärmeen arvioivalla katseellaan. Onneton postimies otti lakkinsa päästään ja nyökäytti hikoilevaa, puolikaljua päätään kunnioittavasti kohden kauheaa kuvaa, sitten hän asetti virkalakkinsa takaisin päähänsä ja alkoi lähestyä postiluukkua lehtiniput ja dildo toisessa kädessään.
”Luokkapetturi! Sinä kauhea luopio!” ääni jyrähti syyttävänä kuvan suunnasta. Postimies pysähtyi niille sijoilleen ja vajosi polvilleen tasannetta peittäville linoleum-laatoille jotka –kumma kyllä –olivat siinä oven edessä kuin juuri kiilloitetut. Hiki valui pitkin miehen pönäköitä kasvoja ja lakkinsa miespolo oli rutistanut käsiinsä huohottavan rintansa eteen. ”Älä…”, mies sopersi kyynelien valuessa pitkin hänen poskiaan ja leukaansa.
”Vaiti, syntinen! Ota nyt säkkisi ja ja juokse ulos ja riemuitse! Ja katsokin, ettet jätä yhtä ainoaa hiekan murenaa siihen puhtaalle, kiillotetulle lattialleni! Lähetykset voit jättää siihen oven eteen!” jumalainen ääni jyrisi. Postimies nousi vapiseville jaloilleen ja pyyhki lattian lakillaan vilkuillen samalla pelokkaana kohden kuvaa, sitten hän säntäsi parkuen alas ja syöksyi jo suoraa huutoa huutaen ulos hehkuvalle asfaltille. Ylhäällä oven takana herra Master siveli tyytyväisenä partaansa ja toisessa kädessään hänellä oli mikrofoni josta kulki piuha hattuhyllyn vahvistinlaitteille. Herra Master sammutti virran laitteistosta ja nosti sitten tiukkoja, mustia nahkahousujaan ylemmäs kunnes pallopaita otti kiinni housujen kaulukseen, sitten hän kumartui ja nosti jo pitkään odottamansa postin tyytyväisenä ylös lattialta. Yhä partaansa sukien ja itsekseen salaperäisesti myhäillen hän askelsi keittiöön ja kaatoi kannusta jääteetä korkeaan lasiin ja asteli sitten rauhallisena parvekkeelle. Aurinko oli nyt lakipisteessään ja kulkue oli saapunut juuri hänen kerrostalonsa kohdalle.
”Gloori, gloori halleluuu-jaaa! Gloori, gloori halleluu-jaa!”, Alhaalla marssiva kulkue kailotti. Herra Master katseli huvittuneena miten postimies seisoi keskellä kuumaa pihaa lakki kädessään, mutta äkkiä mies heittikin sen tiehensä ja pian postisäkki seurasi perästä. Sitten postimies säntäsi kädet viuhtoen ja hirveästi karjuen liikkeelle, mutta hänen kenkänsä jäivät kiinni vetelään asfalttiin. Huutavan ja mölyävän miehen vaatekappaleet lensivät yksi toisensa jälkeen pitkin ojia ja pientareita, mutta kulkueen edessä valtavaa rumpua hakkaava kääpiö vain hymyili uudelle tulokkalle ja toiset tekivät kulkueessa tilaa. Pian kulkue hävisi mutkan taakse ja ääni vaimeni, mutta elokuun aurinko oli yhä polttava ja vaikutti kuin sen kuumuus vain voimistui betonisten kerrostalojen yllä, jossa hulluus muhi ja piiloutui betonin suojiin auringolta piiloon.
Sanos ny juipi millaset jälet jää postimiähe perästä? Persauksillaanks se pomppii? Hä? Iha tyhmä juttu.
Ehei, ei kuumaan asfalttiin jäänyt lainkaan sellaisia jälkiä joita kait toivoit - ja arvatenkin myös himoitsit. Myönnän etää lause on huono ja kaipaa korjaamista. Onko kellään ehdotuksia?
jää jäljet.
Kirjoittaja kuitenkin päättää, mitä jalkineita käyttää.
Kenkiä, lenkkareita, buutseja, maihareita.