Miten teillä joilla on sos. tilanteiden pelko menee töissä?
Miten pärjäätte siellä vai onko se yhtä tuskaa päivästä toiseen?
Itselläni on hirveä sosiaalisten tilanteiden pelko ja töissä olo on yhtä helvettiä, en puhu töissä kenellekkään yhtään mitään ellei ole ihan pakko, ja sekin on hemmetinmoisien pinnistelyjen takana.
Jonkun keskustelun jälkeen huomaankin, että eihän se ollutkaan kamalaa, mutta en pääse silti eroon tästä, seuraavan kerran on taas ihan yhtä suuri kynnys mennä keskustelemaan kenellekkään mitään.
Pelkään kanssa jatkuvasti sitä, että teen jotain väärää ja saan hirveät haukut niskaan töissä.
Lisäksi jos tulee joku haastava työtehtävä, niin jäädyn totaallisesti enkä saa kunnolla yksinkertaisiakaan asioita enää tehtyä, pelkään myös tosi paljon kysyä kokeneemmilta duunareilta tai pomolta mitään neuvoja näiden pelkojen takia.
Olen ollut koko lyhyen ikäni tämöinen arkajalka ja koulussakin työharjoittelut olivat todella pelottavia kokemuksia.
Siellä sai jokapäivä kuulla semmoista työpaikkahuumoria, että teki mieli aina juosta karkuun ja sama on vieläkin.
Itselläni on määräaikainen sopimus töissä ja sitten, kun joudun työttömäksi pelkään, että erakoidun täysin koska en voisi millään kuvitellakkaan itseäni jossain työhaastattelussa, en saisi sanaa suusta.
Miten pärjäätte siellä vai onko se yhtä tuskaa päivästä toiseen?
Itselläni on hirveä sosiaalisten tilanteiden pelko ja töissä olo on yhtä helvettiä, en puhu töissä kenellekkään yhtään mitään ellei ole ihan pakko, ja sekin on hemmetinmoisien pinnistelyjen takana.
Jonkun keskustelun jälkeen huomaankin, että eihän se ollutkaan kamalaa, mutta en pääse silti eroon tästä, seuraavan kerran on taas ihan yhtä suuri kynnys mennä keskustelemaan kenellekkään mitään.
Pelkään kanssa jatkuvasti sitä, että teen jotain väärää ja saan hirveät haukut niskaan töissä.
Lisäksi jos tulee joku haastava työtehtävä, niin jäädyn totaallisesti enkä saa kunnolla yksinkertaisiakaan asioita enää tehtyä, pelkään myös tosi paljon kysyä kokeneemmilta duunareilta tai pomolta mitään neuvoja näiden pelkojen takia.
Olen ollut koko lyhyen ikäni tämöinen arkajalka ja koulussakin työharjoittelut olivat todella pelottavia kokemuksia.
Siellä sai jokapäivä kuulla semmoista työpaikkahuumoria, että teki mieli aina juosta karkuun ja sama on vieläkin.
Itselläni on määräaikainen sopimus töissä ja sitten, kun joudun työttömäksi pelkään, että erakoidun täysin koska en voisi millään kuvitellakkaan itseäni jossain työhaastattelussa, en saisi sanaa suusta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse en uskalla hakeutua minkäänlaisiin töihin joissa kuvittelen tarvittavan vähääkään keskittymiskykyä ja sen kummempaa ajattelua. Eräässä työpaikassa minut siirrettiin toisenlaiseen tehtävään, jossa minun piti liukuhihnalta vastaanottaa tavaraa ja pitää päässä tavarasta lukua, jotta osasin laittaa tietyn määrän tavaraa pinoon kärryyn ja nopeassa tahdissa. Niinkin yksinkertainen tehtävä tuntui älyttömän vaikealta, keskittymiskykyä ei ole nimeksikään jännityksen takia. Saatoin unohtaa laskemani luvun välittömästi ja jouduin uudestaan laskemaan asioita, niin tapahtui koko ajan. Uuteen työpaikkaan meno on kamalaa kun ei pysty keskittymään yhtään mihinkään mitä sanotaan, tuntee itsensä ääliöksi. Ainoa työ missä en ole jännittänyt on ollut siivoaminen, koska tosiaan sai jynssätä yksinään päivät pitkät.
niin iän myötä karaistuu. Jos taas tuntuu ylivoimaselta tuo jännittäminen niin siihen on kyllä olemassa lääkitystä. Kannattaa mennä puhumaan lääkärille, varmaan silloin keskittyminenkin on helpompaa.
Tiedän mistä puhun, ihan sama vaiva ollut mullakin kunnes alotin lääkityksen. Tavalla tai toisella pitää pyrkiä säilyttämään työkyky ettei päädy ennenaikojaan eläkeläiseksi.