Reilu kaksi viikkoa olen ollut juomatta. Takana monen vuoden juomaputki. En edes muista milloin olen viimeksi ollut näin kauan juomatta. Minun kohdallani ei ollut enää vaihtoehtoja. Jos olisin jatkanut, aina vaan kovempaa olisi mennyt ja seuraava pysäkki olisi ollut hautausmaa. Olen nimittäin viimeisen kuukauden aikana menettänyt työpaikan ja ajokortin. Ja viinan takia. Ja lisäksi miesystävä osoittautuikin aivan muuksi mitä luulin, oli minun kanssani vain sen takia, kun helposti sai. Olin jo viittä vaille, etten tehnyt itselleni jotain ja päätinkin hakeutua hoitoon. Olin kaksi viikkoa suljetulla osastolla ja tällä hetkellä avohoidossa. Yritän nyt selvitä päivästä toiseen ilman viinaa lasteni ja itseni takia. En elättele turhia toiveita vaan elän päivän kerrallaan ja olen joka aamu kiitollinen, että olin taas päivän ilman viinaa. Tällä hetkellä tuntuu pitkästä aikaa taas siltä, että jospa sittenkin minullakin olisi vielä toivoa ja jotain hyvää luvassa. Lapset ja vanhempani ainakin ovat hyvillään, kun olen viimeinkin tullut järkiini ja olen selvin päin. Tällä kirjoituksellani toivon sydämestäni voimia kaikille niille, jotka lukevat tämän ja kamppailevat alkoholia vastaan. Muistakaa, että me kaikki ollaan jollakin lailla arvokkaita ja kaikilla on mahdollisuus ja oikeus hyvään elämään. Eihän menetetä toivoa vaan mennään päivä kerrallaan eteenpäin.
Selviänköhän?
krisseliini
4227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun teet päätöksen ja pidät sen.
Alku on vaikeaa, kun mielialat menevät vuoristorataa, ja hermosto pyrkii ajamaan juomaan.
Ajallisesti liukuva käsite, mutta kun on määrätyn kynnyksen ylittänyt juomattomuudessa, juomishimot hellittävät ja mieli rauhottuu.
Kiitos sinulle ja voipytylle vastauksistanne ja kannustuksesta. Tuntuu hyvältä saada tukea ja positiivista palautetta, se auttaa jaksamaan. Tulin juuri päihdetyöntekijäni luota palaverista. Oli hieno juttu, kun sai sanoa, että olen ollut juomatta siitä lähtien, kun jouduin hoitoon. Mutta nyt en odota liikoja ja kuten aiemmin kirjoitin, päivä kerrallaan. Ja voipytyn mainitsema vertaistuki on varmasti minunkin kohdalla paikallaan. Itse asiassa minulla on jo muutama sellainen tuttu, joiden kanssa aion jatkossakin pitää yhteyttä. Eiköhän tämä tästä, pikkuhiljaa...
asenne. Päivä kerrallaan itsensä takia on helpoin ja pysyviä tuloksia tarjoava tapa pitää kerran alkanut raittius. Lapsesi saavat nauttia siinä sivussa sinun raittiudestasi.
Avohoidon jakson jälkeen on hyvä turvautua vertaistukeen. Se on joustava ja huokea tapa saada tukea sellaisilta entisiltä juopoilta, jotka ovat päivä kerrallaan saaneet pysyvän raittiuden. Sellaisessa ryhmässä sinäkin olet avuksi toisille.
Alku on tosiaan vuoristorataa kun taiteilee menneiden tehtyjen asioiden kanssa, mutta hiljaa hyvä tulee ja päivä päivältä asiat tuntuvat selkeämmiltä ja juomishimo häviää pikkuhiljaa. Myös asioiden hoito kuntoon onnistuu paremmin selvinpäin :) Siinäkin kannattaa aloittaa pikkuhiljaa, asia kerrallaan.
Minäkin suosittelen vertaistukea, itse kävin a-klinikan keskusteluryhmissä lähes vuoden verran säännöllisesti. Alussa enemmän kuuntelijana ja loppua kohden "konkarina" jolloin pystyin vuorostaan auttamaan uusia "tulokkaita". On mukava puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät eikä tarvitse esittää parempaa kuin on. Ja vastoin ennakkoluulojani suurin osa ryhmäläisistä oli ihan tavallisia ihmisiä, joille alkoholi oli vain tullut ongelmaksi, usein pikkuhiljaa.
Tsemppiä jatkoon!