Kaikki alkoi siitä kun alettiin juttelemaa netissä Jessen kanssa.
Jesse oli (on) hauska...mutta oli myös juttuja jotka saattoivat vähän ärsyttää; hän kehui aina avoimesti itseään ja mm. lihaksiaan, omaisuuttaan ja komeuttaan. En tiennyt aina oliko hän täysin tosissaan, päätin pitää niitä kuitenkin enemmän huumoripitoisina juttuina...
Hän myös puhui paaaaljon kuntoilustaan, ja myös kauneusihanteistaan... ruokavaliosta..terveellisyydestä.... ne asiat joskus hieman ahdistivat minua, kun itse olin vain tavallinen opiskelija, enkä harrastanut mitään ja söin vähän mitä sattui, nautin herkutteluista ja roskaruoasta. Olin ihan hoikka kuitenkin, painoindeksini oli 19.
Juteltiin kokoajan vaan yhä enemmän ja enemmän ja Jesse oli todella halukas näkemään livenä. Minullahan oli valtavan suuret paineet, koska pidin häntä niin paljon ylempänä. Enhän minä millään voisi sen näköisenä häntä kohdata, en millään.
Päätin että haluan sitten edes vähän laihtua ennenkuin näen Jesseä. Olihan käynyt ilmi hänen naisihanteistaan, joista hän puhui alituiseen ja ruokavaliopaapatuksestaan millaista ulkonäköä, hoikkuutta ja terveellisyyttä hän arvostaa.
Tapaamiseen mennessä olin laihtunut 10kg, olin siis alipainoinen ja painoindeksi 17. Olinhan vähentänyt syömistäni radikaalisti ja luopunut herkuista (koska olihan Jessekin niin vahva ja hyvä ihminen eikä sortunut moisiin.) liikuntaa lisäsin myös vähän, mutta en merkittävästi.
Tapaamisen jälkeen aloin käymään lenkillä päivittäin.
Mutta kun mikään ei riittänyt, aloin oksentaa ruokaa. Joskus vedin överit herkuttelujeni suhteen ja päätin oksentaa ne sen jälkeen vessanpönttöön.
Olen ollut hänen netti-kultansa kohta 1,5 vuotta, ilman mitään sen vakavempaa tai tämän johtamista seurusteluun. Olen yli 10kg laihempi, minulla on bulimia, olen hieman sekaisin, rikki ja uupunut. Hämmentynyt...ymmällään. Mutta en enää tiedä mitä tehdä tämän jutun kanssa, itseni kanssa, Jessen kanssa. Se vie minusta vain mehut sen minä tiedän. Yksi asia on varmaa ja se on se, että minä olen muuttunut ja minulla on joku pahasti vialla. Auttakaa minua?
Tänäaamuna huomasin mihin elämäni on mennyt. Herään hieman ennen kello yhtä päivällä, koska yöllinen oksentaminen on valvottanut minua. "Aamulla" perun KAIKKI tapaamiset päivältä, koska kurkku on niin valtavan kipeä, mutta ennenkaikkea...taidan vaan haluta olla yksin. Yksin on vaan niin helpompaa. Ehkäpä voisin syödä vähän jäätelöä tai sitten vähän enemmänkin, ainakin sitten mulla on hyvä olo. Ja voin oksentaa sen kaiken ulos.
Nykyään olen myös kammottava ilmestys. Naama on ihan valkoinen ja finnejä on alkanut tulemaan hirveästi, silmät suunnilleen kuivuvat päähän mustine silmänalusineen. Hädintuskin pysyn tolpillani koska rauta-arvot ovat niin perseellään..enhän mä mitään lihaa syö. Jesse puhu mulle että proteiinit on tärkeimpiä, ruokavalio on koostunu kohta hyvin pitkän aikaa pelkästä kanasta.
Koulussa olisi viimeinen vuosi, mutta olen jo näin alkusyksystä reputtanut ainakin 2 kurssia. Hienoa. En vain jaksa mennä kouluunkaan.. eihän mulla ole siellä enää kavereitakaan. Suljin kaikki ulkopuolelle, enkä lähde mihinkään yhteisiin tapahtumiin.
Onko tämä...mitä tämä oikeastaan on..onko tämä nyt sen kauneuden väärti, vaikken koskaan ylipainoinen ollutkaan. Olin silloin sentään onnellinen ja suht. hyvävointinen. Nykyään olen vain sen entisen ihmisen varjokuva
Kiitos jos jaksoitte lukea loppuun.
Jesse oli (on) hauska...mutta oli myös juttuja jotka saattoivat vähän ärsyttää; hän kehui aina avoimesti itseään ja mm. lihaksiaan, omaisuuttaan ja komeuttaan. En tiennyt aina oliko hän täysin tosissaan, päätin pitää niitä kuitenkin enemmän huumoripitoisina juttuina...
Hän myös puhui paaaaljon kuntoilustaan, ja myös kauneusihanteistaan... ruokavaliosta..terveellisyydestä.... ne asiat joskus hieman ahdistivat minua, kun itse olin vain tavallinen opiskelija, enkä harrastanut mitään ja söin vähän mitä sattui, nautin herkutteluista ja roskaruoasta. Olin ihan hoikka kuitenkin, painoindeksini oli 19.
Juteltiin kokoajan vaan yhä enemmän ja enemmän ja Jesse oli todella halukas näkemään livenä. Minullahan oli valtavan suuret paineet, koska pidin häntä niin paljon ylempänä. Enhän minä millään voisi sen näköisenä häntä kohdata, en millään.
Päätin että haluan sitten edes vähän laihtua ennenkuin näen Jesseä. Olihan käynyt ilmi hänen naisihanteistaan, joista hän puhui alituiseen ja ruokavaliopaapatuksestaan millaista ulkonäköä, hoikkuutta ja terveellisyyttä hän arvostaa.
Tapaamiseen mennessä olin laihtunut 10kg, olin siis alipainoinen ja painoindeksi 17. Olinhan vähentänyt syömistäni radikaalisti ja luopunut herkuista (koska olihan Jessekin niin vahva ja hyvä ihminen eikä sortunut moisiin.) liikuntaa lisäsin myös vähän, mutta en merkittävästi.
Tapaamisen jälkeen aloin käymään lenkillä päivittäin.
Mutta kun mikään ei riittänyt, aloin oksentaa ruokaa. Joskus vedin överit herkuttelujeni suhteen ja päätin oksentaa ne sen jälkeen vessanpönttöön.
Olen ollut hänen netti-kultansa kohta 1,5 vuotta, ilman mitään sen vakavempaa tai tämän johtamista seurusteluun. Olen yli 10kg laihempi, minulla on bulimia, olen hieman sekaisin, rikki ja uupunut. Hämmentynyt...ymmällään. Mutta en enää tiedä mitä tehdä tämän jutun kanssa, itseni kanssa, Jessen kanssa. Se vie minusta vain mehut sen minä tiedän. Yksi asia on varmaa ja se on se, että minä olen muuttunut ja minulla on joku pahasti vialla. Auttakaa minua?
Tänäaamuna huomasin mihin elämäni on mennyt. Herään hieman ennen kello yhtä päivällä, koska yöllinen oksentaminen on valvottanut minua. "Aamulla" perun KAIKKI tapaamiset päivältä, koska kurkku on niin valtavan kipeä, mutta ennenkaikkea...taidan vaan haluta olla yksin. Yksin on vaan niin helpompaa. Ehkäpä voisin syödä vähän jäätelöä tai sitten vähän enemmänkin, ainakin sitten mulla on hyvä olo. Ja voin oksentaa sen kaiken ulos.
Nykyään olen myös kammottava ilmestys. Naama on ihan valkoinen ja finnejä on alkanut tulemaan hirveästi, silmät suunnilleen kuivuvat päähän mustine silmänalusineen. Hädintuskin pysyn tolpillani koska rauta-arvot ovat niin perseellään..enhän mä mitään lihaa syö. Jesse puhu mulle että proteiinit on tärkeimpiä, ruokavalio on koostunu kohta hyvin pitkän aikaa pelkästä kanasta.
Koulussa olisi viimeinen vuosi, mutta olen jo näin alkusyksystä reputtanut ainakin 2 kurssia. Hienoa. En vain jaksa mennä kouluunkaan.. eihän mulla ole siellä enää kavereitakaan. Suljin kaikki ulkopuolelle, enkä lähde mihinkään yhteisiin tapahtumiin.
Onko tämä...mitä tämä oikeastaan on..onko tämä nyt sen kauneuden väärti, vaikken koskaan ylipainoinen ollutkaan. Olin silloin sentään onnellinen ja suht. hyvävointinen. Nykyään olen vain sen entisen ihmisen varjokuva
Kiitos jos jaksoitte lukea loppuun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja viestissäsi jo annoit itsellesi paljon hyviä syitä hankkiutua tästä päänvaivasta eroon. Voit elää terveellisesti ja olla täysin normaalipainoinen, ja onnellinen silti.
Koska sinulla on vielä ns. tervettä järkeä päässä, tai siis ymmärrät ongelmasi ja kaiken, mitä olet sairaudelle menettänyt, suosittelen sinua hankkimaan ammattiapua. Koulun terkkari voi olla hyvä alku, kunhan teet sille selväksi, ettei tämä ole mikään akuutti asia ja että tahdot ihan kunnon apua, et vain minkään toisen syömishäiriöisen (lue: ravintoterapeutin) selitystä lautasmallista. Tosin ravintoterapeuttikin on hyvä tavata jossain vaiheessa, mutta ensimmäiseksi suosittelen tapaamaan jotain psykonauttia.
Onnea! Olet jo puolitiessä! Olen kamalan iloinen, että on vielä ihmisiä, jotka ymmärtävät taudin kamaluuden ja turhuuden :)
Olen ylpeä sinusta! Sinä pystyt jättämään tämän kaiken taaksesi! Voit olla viiden tai useamman vuoden päästä jo onnellinen äiti Jessen lapsille, etkä edes mieti meneväsi vessanpöntölle perheruokailun jälkeen ;) :) (ehkä vähän pitkälle mennyt spekulaatio, mutta kaikki on mahdollista ETENKIN ilman rajoittavia pakkomielteitä!)
Kiitos kannustavasta viestistä. Mä mietin vaan sitä, onko Jesse järkevää seuraa mulle laisinkaan.. tuntuu että se puhuu tollasia juttujaan jotka ei tee mulle hyvää.
Että olisin ollu altis sairastumaan juuri niiden puheiden takia? en tiedä...
Ei hän tiedä tästä mun tilanteesta todellakaan mitään. Jotenkinhan mun on päästävä ylös tästä.
Peruin taas tältä illalta kaikki menot, toki olis ollu kivaa mennä leffaan ja viettää iltaa..mutta ei, peruin kaiken.
Oli hauska tuo sun spekulaatio, ainakin piristi :D
mut katsotaan mihin tästä vielä edetään. koitan järjestellä elämääni uudelleen kasaan kun se ei ole vielä myöhästä....?