Koko viikon olet ollut unissani, koko viikon olen riutunut omassa pienessä haavemaailmassani miettien sinua, katseitasi, hymyjäsi koko pakettia. Jospa saisin edes yhden unen todeksi, edes sen iiseimmän, voisin sillä elää pitkään.
Miksi en saa sinua pois päästäni ja mielestäni.
Olit muutamaan kertaan tälläkin viikolla niin lähellä että olisin halunnut koskettaa mutta en voinut ilman syytä, liikaa silmiä ympärillä ja luulen että en olisi kuitenkaan uskaltanut.
Aina on joku etten voi sanoa mitä ajattelen tai tunnen, enkä tiedä miten ottaisin josko sittenkin herrasmiehenä minut torjuisit.
Kaikista katseistasi huolimatta en tiedä mitä mieltä olet.
Kumpa näkisin sinisten silmiesi taakse samoin kun luulen sinun näkevän minun.
Taas on pitkä viikonloppu tulossa enkä näe sinua ollenkaan.
Ehkä jatkan tätä kidutusta ihan yksinäni, onhan minulla sentään unet joissa sinä olet siinä ihan liki, liiankin liki.
Miksi en saa sinua pois päästäni ja mielestäni.
Olit muutamaan kertaan tälläkin viikolla niin lähellä että olisin halunnut koskettaa mutta en voinut ilman syytä, liikaa silmiä ympärillä ja luulen että en olisi kuitenkaan uskaltanut.
Aina on joku etten voi sanoa mitä ajattelen tai tunnen, enkä tiedä miten ottaisin josko sittenkin herrasmiehenä minut torjuisit.
Kaikista katseistasi huolimatta en tiedä mitä mieltä olet.
Kumpa näkisin sinisten silmiesi taakse samoin kun luulen sinun näkevän minun.
Taas on pitkä viikonloppu tulossa enkä näe sinua ollenkaan.
Ehkä jatkan tätä kidutusta ihan yksinäni, onhan minulla sentään unet joissa sinä olet siinä ihan liki, liiankin liki.
Vastaukset 34
Vanhimmat
ei leiki näillä palstoilla.
olen tässsä.. Sinua odottelen..
Minä se "k******".
:)
Näytpä leikkivän...... =) minäkin kaipaan j.tä.
oon kyllästyny tähän touhuun.lähen täst ulos ootteeleen jos kävis tuuri.jos vaik t?tai tiedä sitte.
Toivottavasti sinulla on eri J. kuin minulla.
Tai voisitko sen hukata, jotta minä löytäisin sen uudestaan.
Missä se voisi olla...
En minä leiki vaan kävin nukkumassa noin tunnin, koska voimat ovat loppumaisillaan.
k****** :)
että tää touhu täällä on ruvennu kyllästyttämään aika lailla. Toivottelen hyvät yöt vaikka kello vasta vähän.
Tänäänkin jäi vaan ikävä joka jatkuuu ja jatkuuuuuu aina vaan. Pöh. Mitään hyötyä kun ei enään uskalla edes nukkua. Kiitos seurastasi taas viime yönä.
Kuka on tuo mystinen M?
Ei sen kummallisempi kuin pieni yksipuolisesta rakkaudesta riutuva orpopiru onttokolossansa.
Miettii miten voikin sellanen sinisilmäinen ihanasti hymyilevä J**i mies saada M**** naisen näin sekaisin, ihan vaan pelkällä olemassa olollaan ja niillä silmillään.
Orpopiru koittaa käyttää noita-taitojaan ja telepaattisesti saada sen miehen laittamaan viestiä,soittamaan tai jotain mutta ei niin ei. Pyytäis ees facebookissa kaveriksi, tänään katoin ja sillä on siel profiili ja se tietää mulla olevan. Poskia kyllä kuumottaa ja koko ajan häiritsevästi siniset silmät tuikkii mielessä, joten kai tästä jotakin hyötyä on.
tää ei sittenkään ollu mulle.
M ota yhteyttä tiedät työsähköpostini. Mutta älä paljasta itseäsi heti.
sinäkin tiiät työpostini ja voit ottaa yhteyttä halutessasi. Numeronikin tiiät ja se on sun vuoro.. ;) Ja 03 alueella vaikuttaa tämä mystinen M. Mistäköhän sen silmien värin vois tietää muusta kun kattomalla silmiin.
aika laaja pieni tarkennus tekis hyvää ei sitä noin vaan uskalla.
Kyllä sä tiiät jos olet oikea henkilö,siinä se on ison kaupungin kupeessa pikkukunta.
kupeessa on pikkukuntia. Ja kyllä noita Jiitä, Ämmiä Ja Teetä löytyy joka paikkakunnalta. Eivät siis ole Suomen ainoat.
...No?
ethän sä oikeesti tahdo, kun susta ei pahemmin ole kuulunut muutenkaan. enhän mä tiedä onks se sun työ vai mikä s-postisi.kerro tarkemmin, jotain mistä sinut tunnistaa.
Ootteleppa rauhassa jos et kerran tunnista s-posti osoitetta onko se työ vai priva.
Ja etsivä löytää ja hakeva näkee.
tarkottaako noi pisteet kirjaimia?
viimenen kirjain?
... tässä ketjussa kirjoitetusta viestistä ilmenee luullakseni että kirjain ois i. Mikäli oikein tulkkasin näit viestei, ja ilmeisesti tuo tähtien määrä merkannee kirjaimia... vitsi kun mä oon viksu.... korjaa M jos oon väärässä..... minäkin J.tä kaipailen vaikken M olekkaan.
ei ainakaan nosta mitään huimia väristyksiä täällä tunteiden kertominen.
Ehkä sä sit et oo se kelle nää on tarkotettu, ja mitäpäs jos kirjottajalla eli mulla ei oo muuta kanavaa tuua tunteitaan julki, joko tahtoen tai tahtomattani. joillekkin tänne kirjoittelu vähentää kaipuun määrää, kun ei voi koskea niin ei voi. Simppeli homma.
S,lle; olit oikeessa viimeinen kirjain on i ja tähdet tarkoittavat kirjainten määrää.
hybvä ihminen sellanen sit.tai jos oot jo huomannu ettei se kiinnostunu.
Mielelläni ihan mitä vain hommaisin mutta mistäs tiiät jos en haluakkaan hommata mitään, mitä sitten lienetkin tarkottavasi.
Katsos kun elämässä voi olla jopa tälläisiäkin tunteita joihin ei välttämättä haluakkaan vastakaikua, saattaa olla niinkin että kummallakin on liikaa asioita ympärillään joita ei halua sotkea. Onhan tämäkin hienoo kun on tunteita, tietää edes tuntevansa joka sekään ei ole itsestään selvyys näinä aikoina kun on niin paljon päähän tavalla tai toisella potkittuja ihmisiä.
Ehkä juuri siksi minäkään en halua enempää kuormittaa hänen taakkaansa kertomalla omituisista tunteistani.
Ei tämän tarvitsekkaan olla kuin yksipuolista jos niikseen tulee, ja toisekseen kyllä hän tietää aatokseni. Mitä se sinua liikuttaa miten hän niihin vastaa.
mitenkään.
...pitäisikään. Jäimpähän vaan miettimään mikä sunkin probleemas on kun silti vaan roikut vaikkei kiinnostaisikaan. Anna toisen kaivata ja tuntea, jos sun on paha olo älä pura sitä syyttömiin. M kirjoitti tosi kauniisti ja luulen että hänen tunteensa ovat aitoja sai hän niihin vastakaikua tai ei. M.llä näyttäisi olevan suuri sydän kun ajattelee asiat pitemmälle ja luopuu omista haluistaan, rikkomatta ilmeisesti kahta perhettä, tuomatta itseään tyrkylle. Toivottavasti M löydät onnesi. Tunnut ansainneesi sen.
Totta turiset.
Ajattelen asioista juuri näin, meillä molemmilla sekä minulla että ihastuksellani on omat kommervenkkimme mitä en halua sotkea. Varsinkaan hänen osaltaan. Joskus kieriskellessäni tässä tunteessa mietin mitä hänestä haluan? En tiedä enkä osaa vastata. Jos hän sitä kysyisi en tiedä mitä vastaisin.
Kinkkinen juttu mutta niin ihana.
Missä päin vaikutat M?
vaikutan vaan en lähelläsi
jos Espoossa asut
missä JJ:n vaikku vaikuttaa? :D ai, että mie oon sitte hauska!
On vaan ollut niin paljon kiireitä, että ei meinaa kunnolla ehtiä edes syömään! Nälkä on ja janokin. Mutta eipähän siihen enää kauaa mene, kun on aikaa syödä ja juoda. Sitä ennen pitäisi ehtiä vähän tekemään joulusiivousta, järjestellä kaappeja ja sen sellasta. Sitten on hyvä alkaa viettämään joulua, kun on saanut pikkuhiljaa jutut järjestykseen. Olen toki ihan liki, ihan vieressäsi. Voithan tuntea vahvat käsivarteni ympärilläsi. Siinä on sinun turvallista olla, eikä ole mitään hätää. Sellaista minä haluan sinulle antaa, rakkautta.
..pitää tehdä monta hommaa vielä, käydä siellä ja siellä, töissä menee ihan vituralleen, puhelin soi aina, päivä ei tunnu riittävän....silti ajattelen sua ainakin kerran päivässä......
Mistä tiedät, että se olen minä? Mistä tiedät, että miunulla on siniset silmät?
mäkin ajattelen paljon erästä J:tä joka asustaa espoossa...