Tajusin tänään, että mun pitkäaikaiset yritykset ystävystyä (yritin 100%) yhden mielenkiintoisen tyypin kanssa ovat olleet fiasko. Vaikka nautinkin ko. henkilön seurasta ja luulin, että tunne on molemminpuolinen, oon silti vielä se tyyppi, jonka kanssa ei puhuta ellen mä keskustelua avaa tai tunkeudu väliin.
En mä toki ketään voi pakottaa pitämään minusta enkä mä sellaista toiselta olettaakaan, mutta ei se silti kiva ole tulla hylätyksi, jonka kanssa on ollut paljon yhteistä. Ei sellaisia ihmisiä ole kuin yksi sadasta, jos sitäkään. Mutta kai niillä on jo omat kaveripiirinsä.
En mä toki ketään voi pakottaa pitämään minusta enkä mä sellaista toiselta olettaakaan, mutta ei se silti kiva ole tulla hylätyksi, jonka kanssa on ollut paljon yhteistä. Ei sellaisia ihmisiä ole kuin yksi sadasta, jos sitäkään. Mutta kai niillä on jo omat kaveripiirinsä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuule...kerron tämän nyt niin että ymmärrät.
Se on totta että noita on ehkä yksi sadasta tai yksi tuhannesta.
Omalla kohdallani noin on käynyt jo todella monta kertaa (useita kymmeniä).
Tunne harvemmin on molemminpuolinen vaikka kuinka ajattelet niin. Jokaisella on omat kaverinsa ja sitten vaikkei olisikaan niin ajan kanssa alkaa se yhteisyys hävitä.
Toisaalta kun on menettänyt ihmisiä lopullisesti esimerkiksi kuoleman kautta niin alkaa arvostamaan niitä ihmisiä yhä enemmän jotka ovat aktiivisia sinun suuntaan muutenkin kuin hyötymismielessä. Siitä se oikea ystävyys syntyy.
Tiedän että masentaa huomata asia, mutta ei se ihminen lopulta niin ihmeellinen ollut. Se on vähän kuin "ihastuminen" joka menee ohi.
Uutta matoa vain koukkuun, sitä joutuu tekemään elämän aikana lukuisia kertoja ellei ole onnekas ja löydä pysyvämpiä ystävyyksiä.
Onko se tyyppi sitten jotenkin ujo ja hiljainen? Vai huomaako siitä, että siä ei sun jutut oikein jaksa kiinnostaa?