Kenen kullanmurut?

Keskiviikkoiltana klo 18 jälkeen ajoin 5-tietä ja alikulkutunnelin kohdalla ennen Varkauden Porttia oli kaiteen takana kypäräpäisiä tenavia heittelemässä jotain, ehkäpä kiviä ? autoja kohti. Tummissa vaatteissaan olisivat sattaneet jäädä huomaamatta mutta katuvalojen heijasteet kypäristä kiinnittivät huomioni ja jotain he tosiaan heittelivät autoja kohti.

Eivät siis aivan pieniä viikareita olleet mikä kummastutti, elleivät kypärät olleet lainattuja. Vanhemmat voisivat hieman valistaa jälkikasvuaan ilkivallan teosta ja mahdollisista hintavistakin seuraamuksista. Esim rikkoontunut tuulilasi syyspimeällä 100 nopeudessa voi olla kohtalokastkin.
1347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

koko ajan kännissä, miten voisivat valistaa lapsiaan. Nykyajan vanhemmat eivät lapsistaan välitä, näin väitän. Jos välittäisivät, eivät lapsoset olisi koko aikaa pahanteossa. Onneksi minun lapseni ovat syntyneet silloin kun sai koivuniemen herralla pikkuisen uhkailla. Ei tarvinnut kuin ottta piiska käteen, niin jo oltiin kiltisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--- kirjoitti:

Keskiviikkoiltana klo 18 jälkeen ajoin 5-tietä ja alikulkutunnelin kohdalla ennen Varkauden Porttia oli kaiteen takana kypäräpäisiä tenavia heittelemässä jotain, ehkäpä kiviä ? autoja kohti. Tummissa vaatteissaan olisivat sattaneet jäädä huomaamatta mutta katuvalojen heijasteet kypäristä kiinnittivät huomioni ja jotain he tosiaan heittelivät autoja kohti.

Eivät siis aivan pieniä viikareita olleet mikä kummastutti, elleivät kypärät olleet lainattuja. Vanhemmat voisivat hieman valistaa jälkikasvuaan ilkivallan teosta ja mahdollisista hintavistakin seuraamuksista. Esim rikkoontunut tuulilasi syyspimeällä 100 nopeudessa voi olla kohtalokastkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu