käyttäytyminen.
Arvon autoilijat, mitä varten suojatien edessä on ne hidastustöyssyt? Sitäkö varten pakotetaan hidastamaan vauhtia, ettei autosi pohja vaurioidu, jos vauhdilla täräytät siihen töyssyyn? Miksi hidastatte vauhtia, pysähdytty töyssyn eteen, mutta jatkatte kuitenkin matkaa vaikka jalankulkija olisi jalkakäytävällä ja pyrkisi ylittämään tietä? TÄH? Vai onko se töyssy sitä varten, että hidastat, pysähdyt, katsot ettei kevyen liikenteen väylältä ole tulossa polkupyöriä tai mopoja, jotka autoosi tormätessään vahingoittaisivat peltilehmäsi pintaa? TÄH! Eilenkin, täti antaa siististi tietä fillareille vaan lähtee heti painamaan kaasupoljinta eikä huomaa, että olisi yksi jalankulkija myös!
Tai Varsinais-Suomessa on ilmeisen paljon sellaisia vilkkaita valtasuonia pikkukaupunkien välillä, jotka päivisin ja alkuiltana ovat ruuhkaisia. Usein valtasuonen vierellä kulkee kevyen liikentaan väylä. Usein myös valtasuoneen liittyy pikkuteitä, joita myös nämä kevyen liikenteen väylät risteävät. No, niiltä pikkuteiltä tietysti kun pyritään siihen ruuhkaiseen valtasuoneen eikä ole edes liikennevaloja, jotka antaisivat pikkutien kaaharille etuajo-oikeuden, niin rupeaa sitä kaaharia vituttamaan ihan helvetisti kun joutuu oottelemaan omaa hukiaan. No, sitten illalla on ehkä ajankohtia jolloin sieltä sivustakin pääsee ihan kohtuullisen hyvin valtasuoneen, kun ei siellä niitä pitkiä autoletkoja enää niin olekaan, vaan sattuu sopivan pitkiä tyhjiä välejä, niin siltikin, niin siltikin, jos kevyen liikenteen väylällä kulkee jalankulkija, niin se saatanan kaahari tunkee vaikka väkisin siihen suojatielle, vaikka jalankulkija olis jo keskellä sitä ylittämässä tätä pikkutietä, niin kaaharin vaan pitää nyt väkisin mennä kun kerrankin ehtii, vaikka siellä valtasuonella ei olis kuin yksi auto just sillä hetkellä. VIINAKAUPPAANKO ON KIIRE, ettei niin ehdi edes jalankulkijaa päästää yli! Ja toinen kaheli tunkee takaa samalla tavalla! VIINAKAUPPA OLI JO SIIHEN AIKAA KIINNI! TURHAA HERMOILET! Niin, kumpikos siinä risteyksessä oli ens: Jalankulkijako, jos kerran oli jo keskellä suojatietä ylittämässä kun uuno pyrki eteen peltilehmällään?
Joo, liikkuu siellä varmaan pyöräilijöitä ja lapsiakin illalla! TULE PÄÄLLE VAAN!
maalaismainen liikenne
4
304
Vastaukset
- fdöhdföghdsföhfghfgö
viemässä akkaansa laitokselle! Muu ei ole niin kiireellinen asia, että pitäisi yrittää ajaa suojatiellä kulkevan jalankulkijan päälle, kuin kiire synnytyslaitokselle! HÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Mitäs tunget mun eteen - ittehän tunkee suojatielle, vaikka mä tulen täältä tuhatta ja sataa että ehdin just tohon aika harvaankin autojonoon!
- döödfghföghfög
eli just se kaaharin kaista oli vielä vapaa, jalankulkija oli just astumassa siihen keskiviivan kohdalle! ELI HYVIN MAHTU VIELÄ!
- ojan puolelle jo
döödfghföghfög kirjoitti:
eli just se kaaharin kaista oli vielä vapaa, jalankulkija oli just astumassa siihen keskiviivan kohdalle! ELI HYVIN MAHTU VIELÄ!
vähän vaan joutu koukkimaan sinne ojan suuntaan, mutta pääasiassa, että ehti vielä sinne päätielle ennen kuin joku olisi ollut tukkimassa siellä tietä.
Kaikenlaisia älykääpiöitä! Aja jonkun päälle kun sinne viinakauppaan niin kova kiire on!
- esppa
olisiko aika tarkistaa lääkitystä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k302855Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761811Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190