Diabeettes

Näin kirjoittaa lääkäri Antti Heikkilä: Nykyisin on tapana määrätä Diabeetikolle automaattisesti kolesteroolilääke vaikka heidän kolesterooliarvonsa olisivat normaalit. Tämä kertoo osaltaan, ettei kolesterolitasolla ole merkitystä. Se ettei lääkkeitä määrätä koko väestölle johtuu siitä, ettei lääketehtaiden kantti riitä, sillä terveitä ihmisiä ei saada noin vain syömään kallista lääkettä loppu ikäänsä. Siksi täytyy keksiä jokin raja, jonka ylittävät arvot ovat sairautta ja niitä pitää lääkitä. Tuota rajaa on laskettu koko ajan ja nykyisin lähes koko väestö joutuisi sen perusteella käyttämään kolesterolilääkitystä. Tuo lääke on erittäin kallis muoto asperiinista. Lisäksi lääkkeellä on paljon sivuvaikutuksia, joista jotkut ovat hyvin vaarallisia.
Statiinit aiheuttavat lihastuhoa mikä aiheuttaa kipua. Useimmilla vaiva häviää lääkkeen lopettamisen jälkeen. Toisilla vauriot ovat pysyviä. Joskus lihas tuho johtaa kuolemaan.
Sydän on myös lihasta ja onkin aiheellista miettiä mitä koleterolilääke tekee ajan kuluessa sydänlihakselle.
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hyvä makkaranpaistossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelua kirjoitti:

Näin kirjoittaa lääkäri Antti Heikkilä: Nykyisin on tapana määrätä Diabeetikolle automaattisesti kolesteroolilääke vaikka heidän kolesterooliarvonsa olisivat normaalit. Tämä kertoo osaltaan, ettei kolesterolitasolla ole merkitystä. Se ettei lääkkeitä määrätä koko väestölle johtuu siitä, ettei lääketehtaiden kantti riitä, sillä terveitä ihmisiä ei saada noin vain syömään kallista lääkettä loppu ikäänsä. Siksi täytyy keksiä jokin raja, jonka ylittävät arvot ovat sairautta ja niitä pitää lääkitä. Tuota rajaa on laskettu koko ajan ja nykyisin lähes koko väestö joutuisi sen perusteella käyttämään kolesterolilääkitystä. Tuo lääke on erittäin kallis muoto asperiinista. Lisäksi lääkkeellä on paljon sivuvaikutuksia, joista jotkut ovat hyvin vaarallisia.
Statiinit aiheuttavat lihastuhoa mikä aiheuttaa kipua. Useimmilla vaiva häviää lääkkeen lopettamisen jälkeen. Toisilla vauriot ovat pysyviä. Joskus lihas tuho johtaa kuolemaan.
Sydän on myös lihasta ja onkin aiheellista miettiä mitä koleterolilääke tekee ajan kuluessa sydänlihakselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu