Uskomatonta, kuinka eupec kohtelee työntekijöitä, jouluksi sopimukset irti ja tammikuussa uudestaan kaikki listoille. Eikö viranomaiset puutu asiaan? Vai eikö ketään kiinnosta, kun työntekijät nuoria aikuisia? No toivottavasti saavat nenilleen, eikä kukaan mene enää takaisin vuoden alussa.. Asioista päättävät ovat ammattitaidotonta porukkaa!
EUPEC
Lakkoon!
19611260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 196
Vanhimmat
Tästä puljusta ei kyllä ole kertaakaan hyvää kuulunut. Sääliksi käy työntekijöitä.
Vai eikö kiinnosta tuo "eupecin inkkarikylä", onko niin että vaalien välissä ei duunareista välitetä, välitetään vain vaaliehdokkaista joille raahaa suolletaan niin että ei kattoa näy.
Pyytäkää hyvät työntekijät MOTpaikalle, jospa nuo hesan herrat siihen heräisi.
Kyllä SAK auttaa tai SDP. Ne on ns. työläisten edustajia.
Juu ja jos oot big brother fani, niin ei hätää. Siellä on myös valvontakameroita asennettu ympäri tehdashallia työntekijöiden "turvallisuutta" parantamaan... radioliikennekin pitää hoitaa kuulemma nykyään vain ja ainoastaan englanniksi, ettei pääse lakkointoilijat yhdistymään radioiden välityksellä... Tietääköhän ne että noilla työntekijöiden kännyköilläkin voi ottaa yhteyttä muihin ihmisiin... nekin varmaan kohta kielletään...
Minä tykkään rahasta.
Minäkin tykkään hillosta,jolla maksan asuntovelkaa.
Lakko vaan tuntuu mahdottomalta koska tehdas täynnä munapäitä jotka kiukuttelee kun kohdellaa väärin, mutta sitte kun pyydetää ylitöihin niin kyseiset kaverit on ensimmäisinä jäämässä ylitöihi.
Hieno homma elikkä tammikuussa pääsis töihin vai?
Kerrotko vielä paljonko on tuntiliksa?
Ja pöllyääkö siellä tosiaan niin paljon?
Eikös sinne haettu sen go on in kautta?
Olin itsekin päästä Eupecin hommia tekemään, tai nyt on sanottava, että olin joutua.
Eipä ollut Go Onissa haastattelussa mitään hajua, että mihinkähän sitä miestä haastatellaan.
On kai Go Onillakin joku vastuu työntekijöistään, ymmärtääkseni sehän se palkan niille putkimiehille maksaa.
Kyse on sen suuruusluokan hommasta, että ei siihen kukaa eikä oikein mikään uskalla puuttua. Nuoria tarkoitushakuisesti palkattu, etteivät ihan tosissaan rupea oikeuksiaan puolustelemaan.
Mutta eihän työntekijöitä voi ihan miten vaan kohdella. Kyllä pitää saada mediaan oikein kunnon äläkkä.
Siinä Eupecin vieressähän muuten liehuu myös E:llä alkavan firman lippu, missä myös melkoiset amatöörijohtajat.
Asiat päin vittua,ei jengi sinne haluu vaan enemmänkin toisin päin kaikki haluu pois sieltä!!!
Tuntuu että ihan kaikki asiat mättää siinä puljussa,tiedän mistä puhun olen siellä töissä joka päivä....
Itselleni on sattunut mukavat kotkalaiset työnjohtajat.Homma toimii loistavasti. Kesällä menen ruokatunnilla santikseen pulahtamaan.
kuulin jostakin, ettei teillä ole kahvitunteja. pitääkö paikkansa? ja onko se paikka todella niin myrkyllinen kuin huhutaan? saako siitä kunnon korvauksen?
HUONOJA JOHTAJIA ,mutta helvetin hyviä,ahkeria, ammattitaitoisia,raittiita,reiluja,rehtejä,joustavia, työntekijöitä, joiden kanssa on helppo tulla toimeen.
Se on vaan niin että näinä aikoina on työnantajan markkinat!! Ne voi käytännössä tehdä mitä vaan, ja työntekijä vikisee....!! Sehän vaan niin on että Länsi.Euroopassa työntekiöillä on huomattavasti paremmat irsisanomissuojat jne... Suomi on paska maa...
Kuulemma tänään(7.12.2009 illalla klo:22.00) Eupecilla mussalossa on kuulemma duunarit lyöneet hanskat tiskiin ja kävelleet ulos työpaikalta!!
Mistäköhän johtuu???
Kuulemma asiat (síis kaikki vuokratyöläisiin liittyvät) ovat aivan päin persettä siinä puljussa ja jengiä viedään kuin litran mittaa siinä laitoksessa!!
Ei muuta kun eupecille duuniin:DDD
Karhulassakin on kuulemma suurniitynkadulla myymälä jossa on käyty työntekijän päälle ja tietysti rikkaampana saanut oikeudelta suojelua ja päässyt kun koira veräjästä. Muissa maissa olis jo katujen laki tullut voimaan jälkikäteen.
Joo ei ole kuulopuhetta,eli tänään 7 päivä jengi kävellyt tehtaasta ulos.....
Eihän Eupec kohtele työntekijöitään huonosti, koska eihän heillä kait edes ole työntekijöitä! Hehän vaan tekevät bisnestä ja lopettavat vuokrasopimuksiaan jouluksi. Go On on työntekijöiden työnantaja.
Tässä nähdään mitä noista vuokrafirmojen touhuista seuraa. Firmat voivat pistää porukkaa käytännössä pihalle ilman mitään irtisanomis aikaa. Vuokrahommissa ei käsittääkseni kesälomat kerry ja leivän saannista ei ole mitään takuita pidemmällä ajalla. Tänään olet töissä jossain, huomenna sut voidaan komentaa ihan johonkin muualle. Ja näitä vuokrafirmoja riittää, ainakin kun katsoo työkkärin sivuilta vapaita työpaikkoja... Alkaa nuo normaalit työsuhteet olemaan todella harvassa. Go On, Adecco, Varamiespalvelu-Yhtiöt, Eilakaisla, Carrot Henkilöstöpalvelut, Apu Team Oy, Opteam... Näitähän riittää...
Puhuvat Eupecilla kauniisti, mutta siinä kaikki. Pölykeuhko-orjana mukava olla, olot kivikaudelta. Valitettavasti on työnantajien markkinat...
Tätä on ollut meno jo jonkin aikaa... Nämä ns. firmathan alkavat muistuttaa kohta kuntatyönantajaa määräaikaisten työsopimuksien ketjuttamisessa ;( Demarit ja SAK eivät vaan ole huomanneet mitään, koska heitä ei todellakaan kiinnosta nuori aikuinen, koska elävät omassa "paperitehdastaivaassaan" niinkauan kuin ns. "vanhat jäsenet" elävät ja heiltä jäsenmaksutuloja ja/tai ääniä tarpeeksi, jotta liitot ja demarivetoiset kunnat voivat pitää omaa hallintoaan ja organisaatioitaan elossa...
Miksi ihmeessä käyttävät vuorkatyötä kun käytännössä tuotannon pitäisi pyöri lähes tauotta useamman vuoden. Taitaa ainoastaan rahna kiilua silmissä...
Go On tarjoaa jatkuvasti noin kuukden mittaista pätkätyötä eupecille. Olin ensin innoissani työtarjouksesta, mutta onneksi olin viisaampi ja lähdin suunnitellulle viikon lomalle lappiin! Ei tosiaan ole näkynyt eikä kuulunut hyviä juttuja tästä lafkasta! :/
GO ON Tarjoaa jopa korkeintaan 3 viikon jaksoja, eikä olla varmoja siitäkään. Voipi olla olla päivä tai kaksi tai ihan mitä vaan.
Turha tässä on työläisten vinkua. Työ on helppoa ja ei kovinkaan paljon vaadi mitään henkisiä lahjoja. Tällöin ei työntekijästä tarvitse niin paljon perustaa. Koska näitä perusduunareita kyllä riittää. Jos yksi väsyy, niin uutta tilalle.
Joku putken päällystäminen betonilla kuulostaa helpolta ja sitä työtä pitää kaikkien osata tehdä vaikka 7 euron tuntipalkalla. Jos joku työtön kieltäytyy tarjotusta työstä, niin kaikki työttömyyskorvaukset pois tältä pikku paskiaiselta. Ei ketään kiinnosta mitä teille tapahtuu. Olette pelkkää voiteluöljyä maailmantalouden laakereissa. Te Kotkalaisluuserit.
Juu, näitä luusereita taitaa olla melkoisen paljon jostainpäin pohjoiskymenlaaksoakin.
Vuokraorjakusetusfirmat on Kokoomuksen ja EK:n erikois suojeluksessa.
Niitä on tullut kuin sieniä sateella on se senverran hyvää bisnestä.
Ja työntekijä maksaa koko lystin.
Älkää hyvät ihmiset alentuko vuokrafirmojen orjiksi.
Finnairin väki sentään pani lakon pystyyn.
Ei työntekijä tietääkseni ole vielä maksanut työntekemisestä työnantajalle. Tietääkseni työnantaja on ainakin tähän mennessä maksanut työntekijälle päin. Voidaan tietysti kehittää joku kymppitonnin kynnysraha, että pääsee tehtaan portin sisäpuolelle.
http://fifi.voima.fi/artikkeli/Kaaos-lentoasemalla-laukkuapina-kertoo/3309
moni tuttu on joutun pois, ko yritys kiertää lakia ja hyvän tavan mukaista tyopoliittisia tapoja. 3kk sopimus ja jatkuva uhka päällä että tulee irtisanotuksi, eli tällä kiristetään tekemäään tehokkaammin työtä mitä kroppa antaa myöten eli sairastutetaan ihmiset, ja jos joudut sairaslomalle, oli se viiminen työpäiväsi!
Ei ole teilläkään mitään omanarvontuntoa jos tuollaiseen nöyrrytte! Pojat tulkaa tänne nuolemaan mun saappaita saatte tuplat sen mitä eupecilla! Hahhah kyllä vanhana kadutte kun nälkäpalkalla painoitte paskahommia ja pilasitte keuhkonne!
Vaihtoehtoja on välillä kaksi : Joko menet sinne töihin tai menetät työttömyyskorvaukset.
Kuinka kauan pitää olla hommissa,että pääsee taas korvauksille nauttimaan vapaa-ajasta ja pimeistä töistä?
..ja mee takas kortistoo venaa TÄYSIJÄRKISILLE suunnattuja duuneja. Mut ittepä valitsette, miä en viittis
Niin alas en ikinä alennu että menisin vuokrafirmaan töihin.
Eikä tietääkseni työvoimatoimistokaan niihin ketään ilman omaa halua lähetä.
Ja hyvä niin.On lähipiiristä senverran kokemuksia että ei kiitos.
Saatte syödä omaa paskaanne tulevaisuudessa hyvät nuoret.
Ja muistakaahan äänestää taas Kokoomusta...
Meinaatko että se on jonkun hallituspuolueen vika että tällainen mulkerointi on sallittua? Se on sallittua tasan siihen asti kun sen annetaan olla. Luuletko kaikessa yksinkertaisuudessasi ettei muutama vuosi sitten punikkien ollessa hallituksessa tämä olisi voinut tapahtua aivan samalla tavalla?
Joo, ei ole ikävä Eupecille töihin. Ei vois vähempää kiinnostaa olla siellä ajamassa itseään sairaalakuntoon. Hymisten on tullut nyt seurattua uutisia.
Uskon(en tiediedä)että hän on kuitenkin jotakuinkin koulutettu. Eli ins tai DI. Ei nykyään pääse johtotehtäviin,jos sukunimi alkaa K(oolla) niin kuin ennen Kotkan kaupungille.Olen ottanut hieman latoviinaa,joten en osaa kunnolla kirjoittaa.Kossikan vaikutus näkyy käsialassa.Itse käytän suojaimia-AINA.Pelkään kivipölyä. Olen ammatiltani trukkikuski Satamassa,mutta en ostanut asuntoa Helsingistä vaan olen reppuri.Vuosaari on kivaa aluetta lyhyt matka itä-keskukseen.Menen maanantaina ja tulen tosrtaina kotiin hovinsaarelle,lähelle paalasenmäkeä siihen siWan luokse.Eilen tulin ja kohta meen nukkuu.
Kuulemma pelkkä tradenomi..
Minäkin olen Tradenomi ja työskentelen juomaosastonhoitajana eräässä lähialueeen marketissa.Työkuvaani kuuluu hyllyjen täytöt ja varsinkin nyt kun on tullut erillaiset energiajuomat, niin työ on muuttunut mielekkääksi.Tradenomeja on myös trukkikuskeina ja yksi tuttavani ajaa taksia.Tradenomi-taksinkuljettaja siis.
mutta nyt työssä putkitehtaalla.Seminologeja mm.ahtaajana.
Kyllä toimii huonosti nää läppärit näis helilän kapakoissa.
Niin jouluks saahaa monoo vissii koko perhe.
Turhaan lakkoilette, lukekaapa työsopimus tarkemmin. Töitä on tarjolla asiakkaan tarpeen mukaan.
Jos ei tarvetta, ei töitä. Vuokratyöntekijät ovat heittopusseja, ei siinä ole mitään laitonta.
Suosittelen putkitehtaan väkeä ottamaan rennommin työssään.Ei siinnä ole mitään laitonta.
Työnjälkikin saa olla vähän sekundan puolella.Siinnäkään ei ole mitään laitonta.
Sairaslomatkin on ihan laillisia.
Sitä saa mitä tilaa.Eikös se näin mene ?
Ottamalla vähän rennommin on huomenna kortistossa... Ja siellä on porukkaa tunkemassa Eupecille, vai onko enää?
Peruspäivärahalle pudonneet tulevat mielellään. menkää vaan "selkälääkäriin" hömpät.
....rahattomana mutta itsekunnioitus tallella, kuin että olisin pässi narussa muutama kolikko taskussa. Mutta kukin saa vapaasti valita.
Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että joululomalla karsitaan Eupecin mielestä huonot työntekijät pois?
Heidän tilalleen on takuulla rekrytoitu jo uusia. Kyllä sen kaikki tietävät.
Joo, työntekijät pois ja tilalle haluavat työkoneet.
Miten niin joululomalla? Miten voit olla joululomalla jos määräaikainen työsuhde on päättynyt??
Opetelkaahan nyt kaikki valittajat edes vähän normaalia työaika-lainsäädäntöä...
Joko on Eupecilla putket jäässä? Alkaako porukalla "joululoma" ennenaikojaan pakkasten takia?
Eikös ne raukat saa kenkää joululahjaksi?
Menettävät talvilomaoikeutensa ja osan kesälomapäivistä.
On työelämä mennyt mallilleen...
No sitä saa mitä tilaa.
Äänestäkää Kokoomusta ja erotkaa ammattiliitostanne.Kyllä ne asiat siitä paranee...
Turhaa valitusta! Työsopimuksessa lukenut selvästi miten homma on ja silti typerykset marssivat pihalle. No ilmeisesti eivät osaa edes lukea... Vuokratyöhön suostuu vain sellaiset joilla ei kykyjä ja taitoja parempaan.
Paljonko tämä vuokrafirma maksaa palkkaa?
Jos on yli 15e tunti niin menen hakeutumaan joulun jälkeen sinne.
Haluavat varmaan tuoretta verta kehiin.
Ja minä en kuulu liittoon enkä lakkoile!
Palkkavaatimuksesi on kymmeniä prosentteja yläkanttiin.
Jep, monoa tulee, mutta meinasin että pakkaset mahdollisesti aikaistavat kyseistä kuviota. Aika turhia nuo liitot kyllä nykyään.
Tämä palstahan on kun venäjällä, viestejä poistetaan, jos erehdyt sanomaan väärästä ihmisestä väärän sanan. Kohta palkkamurhaajat perässä??
PALJONKO ON PALKAT PUTKITEHTAALLA ?
Vai pelkäättekö joutuvanne naurunalaisiksi?
Saako Bonuksia tai urakkalisiä?
Tuossa yllä asiallinen kommentti. Kyllähän duunarin pitää oikeasti lukea ensin työsopimus mihin laittaa nimensä alle. Se on sitten eri asia, että ymmärtääkö sitä... Sen verran kyllä puolustan vuokraduunareita, että siellä on oikeasti pätevää ja osaavaa ihmistä sen massan seassa, joillain nyt on vain sellainen tilanne että pitää tarttua ensimmäiseen työmahdollisuuteen...
perusjampalle. Lisillä osa saa jotakuinkin 13 euroa eli keskimäärin puolet ahtaajan palkasta siellä tienaa. Varmaan ihan kivaa.
Niin ja tuohon 13 euroon sisältyy se, että lomat maksetaan laittomasti joka tilissä pois.
..että kukaan ahtaaja ei tienaa 26e tunti.. Vaikka olis kaikki ikä- ja konelisät. Että suuta pienemmälle, taas vaihteeksi puhutaan asioista mistä ei mitään tiedetä. Ei sinällään mitään uutta tällä palstalla..
Kahta palkkaluokkaa Go Onilla. 11€ ja 14€, riippuen tehtävästä. Ulkohommissa taitaa olla lisäksi 12€, mutta ei niitä montaa paikkaa siellä ole. Työn vaativuuden arvioijat kävivät paikalla, joten palkat voivat vielä muuttuakin. Toivottavasti työntekijän puolesta parempaan suuntaan. Työehtoihin on ainakin tulossa parannuksia, jos kaikki menee, niinkuin on luvattu.
Lomat maksetaan tuon palkan päälle, ei se sisälly siihen tuntipalkkaan. Siihenkin on tulossa muutos, eli lomat rupeaa tiedoitteen mukaan kertymään normaalisti. Kirjoitan tämän vain, jotta asiat kerrottaisiin niinkuin ne oikeasti on. ärsyttää mutuilut.
Jos pojat saa eupekilla 10-13 egee ni siitä keskiarvo on 11,50. Se kertaa kaksi on 23e tulee ainakin minun tuntipalkkani täyteen, muista en tiedä. Vuorolisät päälle. Köyhät.
Kohta taas pääsee ansiosidonnaiselle ja töihin. 20 egee on kevyttä kamaa sitten.
Meettekö te vuodesta toiseen töihin joka päivä,vittu ootte tyhmiä.
ei lienet uutta että talopoliisi anne jauhaa paskaa, eikä maksa velkojaan edes. puhkaistaanko kupla pihalta ? ja kytätäänkö ukon kanssa keittiön ikkunasta ja juorutaanko sukat haisten juttuja keskenään?
eli on rahaa millä maksaa velat eikö?
huono trolli.. Ei pidä paikkaansa, perusliksa tyyliin jotain 13 e, siihe ikälisät ja kone(epä)pätevyydet jotain vajaa 40 centtiä laaki. Sanoisin että vedät abaut 18,59 e tunti. Lisineen.
23 euroa tulee tunnilta ja sillä sipuli. Enkä ole ainoa.
Tammikuussa menen kotkalaiseen autoliikkeeseen tekemään tilauksen, jos saan vakipaikan mussalossta joulun jälkeen.Jos ja kun ,niin kyseessä on ensimmäinen vakituinen työpaikka ja ensimmäinen ilmastoitu auto.
luottaa sen firman edes vakituiseen sopimukseen. onhan se jo nähty. Mieti vielä sitä autoa hyvä ihminen...
Go-Onilta vakituinen työpaikka?
Eikös se koko putkitehdas lyö pillit pussiin vuonna 2011 ?
Ei kai vakituisesta työpaikasta potkuja jouluksi jaeta?
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7345335&index=6&anchor=7345335
Hitto kaikki paikat ehti jo mennä.
Ottikohan ne ne potkut saaneet takaisin.Olihan niillä ainakin työkokemusta jo valmiiksi.
Kuullostaa tosi hyvältä ja asialliselta firmalta.Harmi etten päässyt.
Voihan Kokoomus sentään.!
Itse tykkään. On aikaa olla päivisin lasten kanssa.
"eupec" hakusanan hakutulos nr. 1 on tämä viestiketju, ennen firman omia kotisivuja. Wau!
Hyvää mainosta =)
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_1051_2009_p.shtml
tiusases pena vois ottaa asioist selvää ennen ku eduskuntaa valittelee,lomalta paluu rahaa ei ole enää virallisesti.jos mennää kirjojen mukaan nii kaikki lomarahat maksetaan kerralla.paikallisesti voi toki sopia että osan lomarahasta saa lomilta tullessa.
Millasta siellä nyt on? Onko asiat parantuneet?
Jos haluaa raataa itsensä hengiltä paskalla palkalla niin sinne vaan. Paljonkohan vuodessa kerkiää kertyä paskaa keuhkoihin?
paljonkohan mahtaa olla kohtalainen palkka...
Anna tilaa ja lähde. Kyllä se 2000 eur kelpaa ainakin minulle,peruspäivärahalla elävälle.
Ai 2000 käteen vai siitä vielä verot pois?
Tietääks kukaa tota palkkaa?
~1200euria jää kätöseen jos tekee arkipäivät töitä päivä tai yövuorossa.
Siellä on kyllä daijuu porukka joka tasolla töissä
taitaa keizori puhua ihan läpiä päähänsä... mutta töitähän ei varmasti ole päivääkään tehty?
11-14€ tunti siellä aika monelle maksetaan. Vuorolisät päälle.
Juuri noin.Ei paljon tosta summasta heitä.
Eihän ne ole siellä patonkitehtaalla saaneet vieläkään palkkarakenteita Metalliliiton Teknologiateollisuuden TES:sin mukaiseksi. Joka jampan palkkakuitissa pitäisi näkyä, mistä tuntipalkka muodostuu, eli Työkohtaisen palkan osuus + Henkilökohtaisen palkan osuus + aikapalkka. Firma pyörinyt Kotkassa jo yli vuoden. (tuotanto noin 7 kk). ELIKKÄS!!! Funtsatkaapas tätä, kaikki ketkä siellä olette työssä: Nyt tulee otteita Teknologiateollisuuden TES:sin palkkamääräyksistä.
"Henkilökohtaisen palkan osuus määritetään niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään neljän kuukauden kuluttua työsuhteen alkamisesta. Ennen henkilökohtaisen palkan osuuden määritystä työntekijän peruspalkkana käytetään työkohtaista palkkaa."
"Henkilökohtaisen palkan osuus on suuruudeltaan vähintään 3% ja enintään 20 % työntekijän työkohtaisesta palkan osuudesta."
Siis: Jos olet ollut 4 kk talossa, ja sulla lukee palkkakuitissa 11,05€/h, palkkaasi tulee lisätä vähintään 3 % lisää henkilökohtaista palkan osuutta. Huom! Tämä henk.koht. palkanosuus voi vaihdella työntekijän ammatinhallinnan, monitaitoisuuden, työtuloksen sekä huolellisuuden perusteella. Eli samassa duunissa yhtä kauan olleet työntekijät voivat saada toinen 3 % ja toinen 9 % henkilökohtaista palkkaa, jos toinen jannu on "pätevämpi" tai on ollut useissa työpisteissä töissä.
Ja tosiaan! Kysymys kuuluukin, että saatteko te takautuvasti eupecilta puuttuvat palkat, jotka firma on omaa tyhmyyttään teiltä kusettanut.??
Tämä edellämainittu juttu koskee todellakin KAIKKIA Metalliliiton Teknologiateollisuuden TES:in alaisia työntekijöitä, myös vuokratyöntekijöitä!!!
Toivon, että nyt nostatte kunnon haloon tästä asiasta! Se on teijän käsissä, oi oivat duunarit!
tajua mitään vaatia :) ja ne harvat suomalaiset rassukat ovat tyytyväisiä siihen vähään mitä sieltä saavat. Näin se vaan menee EUPECilla.
Hakekaa ihmeessä töihin sinne.Siellä on jatkuva pula työmiehistä!
Muuten joutuvat ulkomailta asti hakemaan väkeä.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/02/ammattimiehia_haalitaan_nyt_romaniasta_1411406.html
On se kumma kun ei Suomalaista työnteko kiinnosta!
Ketään ei paska paikka ja palkka kiinnosta! Etkö jo ymmärrä torvi. Taidat ollakkin siellä töissä? et vain uskalla lähteä sieltä ;)
aikamoinen vitsi tuo uutinen, työpaikat tarvitsevat ammattimiehiä, mutta uutisessa kerrotaan vuokratyöfirmojen vaikeudesta löytää työntekijöitä, suomessa on 400 000 työtöntä, mutta silti joudutaan haalimaan ulkomailta työntekijöitä.
onko tässä kyse vain siitä, että palkan maksajia, jotka haluavat ottaa vastuuta työntekijästään tai maksaa oikeata palkkaa on vaikea löytää?
kertakäyttötyöntekijät kyllä kelpaavat.
1600000 yli 60-vuotiasta pitää paikastaan kiinni kynsin ja hampain. Ja niistä 1800 on 63-72-vuotiaita. Nuoret jää kotiin tutumaan..........voi takap***u sentään.
Mutta ei se joka tuli 6:n jälkeen.
Tuosta samasta summasta kuulin kaverin kertovan kolossa.
No voihan se asuntovelkaisella hieman parempi olla,tosin
korot on alhaalla joten hyöty on olematon.
Metalliliitto antoi vuodenvaihteen jälkeen eupecille armon aikaa 31.5. asti saada palkat TES:sin mukaiseksi. Päivämäärä oli ja meni, ja ei mitään muutosta palkkarakenteeseen!!! Samasta duunista maksetaan ihmisille aivan eri palkkoja! Aivan hiton reilua. Miksei metalliliitto tee mitään???!!! Suuri liitto mutta täysin saamaton paska.
Mitä Eupecille kuuluu?
Lipovits savustaa nuoria ulos tekaistuilla syytöksillä.Työturvallisuusmääräysten laiminlyönti,laiskuus ym...Kielimisten (todistaja kuulemassa) takana pomon uskottu nuolija.Besser wisser-tyyppi,mielestään joka alan profs? Tuntomerkit:Pieni ja hintelä.Omituisen näköinen,silmienväli olematon.Kehuu itseään.
Tiedoksi vaan nuorille työntekijöille jotka miettivät syytä töiden loppumiseen.
Tämmöstä kuuluu.Eli rehtiä peliä.
Kuulostaa hyvältä...
perrrrrseeeestä!
Ahtaajat on nyt valloittaneet kaiken median. Miten Eupecilla sujuu? Mulla ei sitte työt jatkuneet joulun jälkeen. Ikävöin firmasta vaan palkkatasoa. Tai Go On sen kyllä maksoi. Ootteko jo kahvitauot saaneet? Mikä se työrauhahomma on? Eupec ja Go On jatkaa kusettamista, mutta työntekijäpuoli on luvannut olla valittamatta mistään? Vau, mikä diili!
Itse tykkään. Kukaan ei ole sanonut pahaa sanaa eikä uhannut lopputilillä. Teen työni hyvin enkä valita ja puhu paskaa. Olen saanut jopa kehuja esimiehiltä.
Taidat olla niitä perseen nuolijoita..
Vuokratyöläisillä ei ole lakko oikeutta.
Ei irtisanomis suojaa.
Ei ikälisiä.
Eikä ihmisarvoa.
Ja Etukylän asukas vaan riemuitsee...
Kiva maksella talovelkoja työttömyysputken jälkeen. Myös moottoripyörän hankintaa harkitsen.
Töitä ja hyvää kohtelua riittää ja palkkaakin maksetaan kohtuullisesti jos sitä vertaa peruspäivärahaan josta tuli "nautittua" liiankin pitkä aika. En tarvitse lakkoja enkä muutakaan. Riittää,että on vakituinen työpaikka.
"Sä olet onnistuja vasta sitten kun olet epäonnistunut"
Siitäkin mulla on kokemuksia. Nyt olen tyytyväinen,kun ei tarvitse soitella pankkiin joka viikko.
-terveisiä tehtaalle!
Perä pidetään puhtaana. Tuusää öögaa mua penaaliin?
När han skulle bädda,hitta han en gädda(hauki).
Asiallinen työpaikka,puhut mitä puhut
joooo no itse selvitin sitten huhut että pitääkö paikkaansa että tuotanto jatkuu vasta 6.3 rautamalmin loputtua soittamalla titalle itselleen..ja paikkaansa se piti,sitten soitin GO ONin edustajalle ja siellä sanottiin että mitään varmaa ei ole.....Siis VITTU mitä tiedonkulkua,vaikka asiasta tiedetään niin työn tekijöille ei infota mitään!!!!!sitten tuli kysyttyä pekkasista että voiko pitää nyt kun tuotantoa ei ole?ei saa pitäääpekkasia..no perkele pekkasethan oli juuri sitä varten jos tulee tuotannon katkoksia ja nyt niitä ei sitten saakka pitää!!!!no tänään päivällä tuli sitten GO ONilta viesti että pekasia voi pitää ja anoa normaalisti...nooo siitä viestistä muutama tunti eteen päin niin tuli viesti että tehtaan korkeimmalta johdolta on tullut käsky että pekkasia ei voi käyttää ja jo tänään myönnetyt pekkaset perutaan!!!!!VOI JUMALAUTA MITÄ TYÖNTEKIJÖIDEN POMPOTTELUA JA TIEDON PIHTAAMISTA!!!!!!!!nää saatanan kusi päät kohtelee meitä niin kuin meillä ei olisi mitään arvoa ja väliä!ei ihme jos on paljon erimielisyyksiä työntekijöiden ja GO ONin ja eupecin välillä.......älkää kukaan ikinä menkö GO ONille töihin,tulle kusetetuksi ja pompotetuksi saletisti!
Titta osaa hoitaa hommat =D
Ai loppuuks teilt työt ja palkanmaksu ens kuuhun asti?
putkia tehdään vielä pitkään= töitä on.
:D
Tuotannon porukka saa käydä nykyisin kahvitauolla, mutta kunnossapito ei saakkaan enää. Heiltä vietiin taukotuvasta kahvinkeitin, jääkaappi ja mikro pois. Erään Titankin mielestä se on oikeus ja kohtuus. Lisäksi kiellettiin menemästä koko taukotupaan, pikaisesti voi käydä syömässä tuotannon puolen taukotilassa. Kahvia saa juoda, jos tekee samalla töitä.
Suurin kusettajahan tuolla on itse Eupec ja sen ulkomaalaiset päälliköt. Kehuvat kyllä miehiä, mutta selän takana haukkuvat isommille päälliköille. Paskaaa sakkia nämä Suomalaiset duunarit, kun eivät mitään osaa.Go On kaapii vaan rahat pois palkan päältä, ei siinä mitään ihmeellistä. Semmoisia ne vuokrafirmat ovat.
Työrauhahan siellä on niin kauan, kun Suomipoika jaksaa niellä paskaa. Tai sitten, jos työmarkkinat vilkastuvat, voi tulla pulaa työntekijöistä. Arkipyhäkorvauksissakin kuulemma kusettivat, ensin maksoivat, sitten perivät takautuvasti pois :D
Siitä huolimatta palkat ei ole niin pieniä kuin puhutaan. Tiedän varmasti.
11-15€ / tunti ja tietysti lisät päälle, mainittu vissiin täälläkin jo aiemmin.
Joo ei oo ihmisen hommaa. Pitää teeskennellä tekevänsä toitä.
poitsin lopputili!!!
Tää Besser Wisser siellä edelleen töissä... poitsi töissä 1,5 kk ja sitten tuli kenkää.
Taitaa olla paree unohtaa koko Go-On kun tuntuu olevan Go-Off!
Työsuhde katkaistaan sopivasti ennen kun koeaika menee umpeen, tämä on vaan omituista miksi tätä peliä jatketaan kaikenaikaa.
Mitä on "reilu meininki ranskaksi?
Tuli vaan mieleen...
Google kääntäjä ilmoittaa, että une ambiance de foire :D
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7415707&index=98&anchor=7415707
Onko entiset irtisanotut jo otettu takaisin ?
Vai miksi hakevat jatkuvasti uusia ?
http://www.demari.fi/content/view/10532/328/
Onx totta että hr päällikkö kyöstilä on Go onin osa-omistaja? Eiks se oo laitonta jos käyttää omaa firmaa?
Mistähän se olisi moiset rahat repäissyt, pikkuisen iso firma kuitenkin kyseessä :D
Kiitos kuitenkin päivän nauruista :D
Työnantajapuolihan vuokrafirmat omistaa.
Ne on perustettu tarkoituksena työehtojen kiertäminen.
Kuten esim Eupecin tai Finnairin laukkumiehet voi nahoissaan todeta.
paskaa työnantajien puolelta saa syödä niin kauan ku jokainen itse haluaa.
Minä taas olen tyytyväinen,että irtisanomisen jälkeen sain välittömästi uuden työpaikan mussalosta.
" et saa kotkasta hommia vuosikausiin" enkö saanut ? työpaikka löytyi ja ihan kohtuu sellainen.
Kaikki karhuvuoren ja muitten spurgulähiöiden luuserit tuntuvat olevan töissä tuolla :)
-Antaa lapion heilua
Voipi olla lyhytkestoinen työ mikäli go on jatkaa samaan malliin kuin ennenkin...1-2 kk töitä ja sitten pihalle....
Rahaa tulee ,palkka juoksee ja asunto on hankinnassa.
Hymyilyttää lukea näitä kommentteja täällä. Toi 1900€ tehdään varmaan jollain 0 prosentilla. Ei sitä ihmislapsi ymmärrä kuin paska työpaikka tuo on ennenkun sen itse kokee. Paska työ paska palkka sanoo tuohon kuka mitä tahansa!!!
Aika hepposet tulot... tulee takaisinmaksuaika tosi pitkäsi noilla tienesteillä, niin valitettavaa kuin se onkin.
Eupecille kuuluu piakkoin ihan hyvää ja hommiakin taitaa riittää ainakin ensi kesään asti. Rohkeasti mukaan vain :)
sitten kohta haetaan taas uutta sakkia..
Hullu se on joka tonne mukaan lähtee. Sulla tainnu se huono ilmalaatu sekoittaa pollan. Itse nostan kytkintä ainakin kyseisestä firmasta. Tuli mitta täyteen!!!
Minä jatkan,sillä tarkoitus on hankkia uusi auto jouluksi 2010.
http://areena.yle.fi/video/1050060 : 23 min kohdalla
Mä pääsin Go-Onille putkihommiin pari viikkoa sitten.
Nyt on haussa asunto Hirssaaresta ja uusi Volvo tilattu.
Moottoripyörä harkinnas ja 50" Plasma telkku ostettu osamaksulla.
Kyl elämä hymyilee =) Kiitos Go-On...
Minkä firman hommissa olet Go Onin kautta?
Mä oon Varamiespalvelussa rakennusapurina.
Just tilasin V8 Bemarin Saksasta.
Otin 250 000e asuntolainaa ja ostin Jäppilästä talon.
Kesälomalla Karibialle.
Lupasivat hommia vuoden loppuun...
Mä pääsin Baronalle siivoojaksi !
Liityin heti Kokoomukseen ja ostin Armanin puvun.
Eilen kävin valkaisemassa hampaani.
Perjantaina Seurahuoneelle...
Saa tulla pokaamaan.Mut kriteerit on aika tiukat meikällä nyt.
Mä sain varamiespalvelun kautta työpaikan puutarhassa.
Töitä on koko kesäksi ja palkka 7,20e tunnissa.
Töitä on aina kun soitetaan ja tarvitaan.Viimeviikolla 25 tuntia.
Tänään ei ole soittoa kuulunut.Mutta odottelen vielä muutaman tunnin.
Haalarit ja työjalkineet jouduin ostamaan omilla rahoilla samoin haravan.
Tänään liityin Kokoomukseen....
Siivojan uusi titteli : laitoshuoltaja. Jos olet mies niin hae tanssimaan. Tuntomerkkini ovat: Edestä kuin enkeli takaa kuin mankeli.
Ei oo varaa jäi sairasloma-ajan palkat saamatta.
Arkipyhäkorvauksiakaan ei viitsitty maksaa.
Onneksi ehdin perua ne autokaupat.
Enkä tule viikonloppuna sinne Seuriksellekkaan.
Erosin juuri Kokoomuksestakin...
Liittoonkaan en kuulu joten tuskin saan koskaan niitä rahoja.
Saatteko te pitää lomat normaalisti? Kuinka siellä muuten menee?
ei siellä kuulemma lomia tunneta
Kyllä tunnetaan. Oletko homo?
Kyllä huomaa sinunkin äidinkielen taidoista että olet oikein sopiva henkilö Eupecille apinan hommia tekemään. Antakaa nyt joku tolle banaani niin loppuu se itkeminen.
Onks kaikki Eupecin työntekijät Kokoomuslaisia ?
Meinaan vaan kun on nuo työehdot vähän sellaisia.
Ja hyvin tuntuu kelpaavan.
Puhuttiinko minulle paskaa kun sanottiin, että hanttimies ko firmassa tienaa n.2000 egee kk käteen ?
Ei töissä ole pakko käydä?
Voi myös jäädä työttömäksi ellei alaa vastaavaa työtä
löydy.
Itse puran kontteja käsin inssin papereilla, koska lomautukset
ja irtisanomiset vei työt alta.
Kenelle soitan että rekan kontit ovat pölyisiä ja mustaa räkää tulee
24/7 sekä kesällä on 40 kontissa lämpöä ja urakka palkalla tehdään?
On varmaan paljon perheen isiä tai äitejä kenellä
on liitonrahat loppumassa ja olisivat ikionnellisia edes 10kk
työsopimuksesta, jopa minun työstäni.
Toivottavasti ajat paranee ja minä ja ilmeisesti muut täällä ruikuttajat
saavat "parempaa" työtä.
Eihän se meille kuitenkaan kelpaa, alkaa kyllästyttää, palkkaan tottuu jne.
Voi olla myös mahdollista että työpaikka on ensimmäinen tai sitten
työilmapiiri aivopesee asenteet.
Sori, en vain ymmärrä ruikuttajia.
Suomessa on toimivat liitot ja lakimiehet, ottakaa
sinne yhteyttä tai edes liittykää, niin ei tule ongelmia.
Työnantajat noudattavat tarkoin TES:ssejä, ja jos kuulut liittoon,
olet aina vahvempi kuin ilman liiton tukea.
Pitää vain olla tyytyväinen että on edes JOTAIN.
RAUHALLISEMPAA SYSSYN JATKOO !
Meehä imuttaa niit eupecin työnjohtajien "putkia"
Terveisiä K-Vuoresta!
Tuntipalkat Eupecin tehtaalla on jaettu kolmeen ryhmään 11.44e/h 12.40e/h ja 14.07e/h. Jopa alimmanportaan palkalla kuukausitulot jäävät 2000e.
Miksi sitten töissä on ainoastaan pummeja ja ulkomaalaisia? Olen niiltä nykysyt ja putkien tarkastajat saa sen 1200e kuus kätöseen ja siivoojat alta 1000e. Kannattaako sillä palkalla muka tehdä töitä? Kortistosta saa saman ja tekemättä mitään. (Pilamaatta keuhkojaan siellä pölisevässä hallissa;))
"Pitää olla tyytyväinen että on edes jotain"
Ajatteleppa jos Isäsi ja isoisäsi olisivat aikanaan olleet samaa mieltä.
Kuka olisi ajanut sinulle 5 päiväisen työviikon. Kesälomat.
Ylityökorvaukset. Irtisanomisajan palkan jne jne...
No äkkiähän sinusta Orja tehdään...
mulle sanoi eräs töissäoleva,että paritonnia suurinpiirtein tulee kuukaudessa käteen.
jätkä puhui paskaa,eikö niin.
No se käteen jäävä osuushan riippuu veroprosentista. Puhukaa bruttotuloista niin helpompi vertailla. Isoimmassa palkkaluokassa noin 2400€ kuussa bruttona ilman ylitöitä.
2000 euroa käteen.perheellisellä,asuntovellallisella.
Muijalla sama eli 4000 euroa tulee perheelle kerran kuukaudessa käteen.
Plus lapsilisät 3 lapsesta sekä pimeät iltatyöt.
Asuntolainan lyhennys: 560 euroa kuukaudessa.
Olette aika taikureita
Olen samaa mieltä,jos Työ ei kiinnosta, lahjoita paikkasi jollekkin joka sitä todella tarvitsee.Imekää itteänne supisijat...
Terv: vuosi takana....kesää kohti....
Vuokratyövoima vaalikeskusteluiden ykköspuheenaiheeksi!
tai opintien käynnyt menee töihin vuokrafirman kautta.
ja jos vaihtoehtoja ei ole? olet ilmeisesti itse vakituisessa työssä johon olet päässyt ennen taantumista?
Olin Go-On:in kautta tuolla Eupecillä ja kaupan päälle karenssia 2kk mutta onneksi tililläni on sen verran rahaa ettei luojan kiitos paljoa tunnu.
Hyviä uutisia kaikille työntekijöille.. Että mä tykkään mun työpaikasta.
Paljonkos tämä Vuokrafirma Go.Out tienaa Eupecin työväestä ?
On toimistot kalliilla paikoilla.Henkilökuntamenot jne...Ja voittoakin kuulemma tekevät.
Mistä tulee vuokrafirmoille raha ?
Ei mitään. Vuokrafirmat on hyväntekijöitä.
Ilman heitä sinullakaan ei olisi töitä. Ainakaan vuokratöitä. Hehhehh.
Opiskelijoiden pelastus. Työtä,vaikka yksi arkipäivä viikossa mahdollistaa elämisen vieraassa kaupungissa,jossa yksiöstä maksetaan 500- 600 euron kuukausivuokraa.
Joten on ehkä sinunkin parempi olla avautumatta ongelmista,jotka on itse itselleen aiheuttanut.
Maksetaanko vuokrafirmoissa yhdestä työpäivästä 500-600e ?
Siis ilman vuokrafirmoja niitä töitä ei tekisi kukaan ?
Vuokratyöläiset siis tekevät turhaa ja tarpeetonta työtä ?
Esim jos joku vakituinen työntekijä sairastuu,soitetaan opiskelija paikkaamaan tilanne.Kouluun,päiväkotiin yms.
Ja hyville "paikkaajille" soitetaan muutaman kerran kuukaudessa.
SE RAHA ON ENEMMÄN KUIN TARPEELLINEN!!!!!!!!! Usko hyvä ihminen.
600 euroa kuukaudessa pienen yksiön vuokra kuukaudessa pääkaupunkiseudulla.
Korjaus nimimerkkiin.
Tekstisi on niin sekavaa mongerrusta että opiskelua kannattanee vielä jatkaa tovi.
Mitenhän sitä minun nuoruudessani saatiin töitä kun ei ollut olleenkaan näitä vuokrafirmoja ?
Työvoimanvuokrausfirmat on työnantajien omistuksessa.
Niiden todellinen tehtävä on kiertää työehtosopimuksia ja polkea työehtoja.
Porvarien mainioita pikku jekkuja työntekijän päänmenoksi.
Välimerkkien,isojen alkukirjaimien ja välilyöntien oikea käyttö lisää halukkuuta vastata viesteihin.
Min en oo käynynnä kouluja.
Mutta jo 3.5 vuotta opiskelleen pittäis jo osata kirjoottaa.
Miul taitaap vuoan olla tuata elämänkokemusta vähä enämpi.
Työelämätäkii on tullunna nähtyvä pikkaasen jo.
Taitaap olla opiskelemasa Ratenoomiks ja huoveena oma tyävoimanvuokrausvirma !
Epiirinen otoksesi,vaikka onkin hyvin intensiivinen,edustaa valitettavasti liian kapeaa otosta,
jotta sen pohjalta voisi tehdä kysymyksesi edellyttämää tulkintaa,koko kotkan alueen kielellisestä
invaliditeetistä.
Nainen joka on opiskelun ohella työskennellyt vuokrafirmoissa, niin kuin tekee sadat muutkin opiskelijat
ainakin pääkaupunkiseudulla.
Sinä olet savolainen valunpuhdistaja,joka ei osaa muuta tehdä kun valittaa joka asiasta.
Mokomakin metsällä käyvä viegran suurkuluttaja. Iso karvainen ratenoonimies tykkäisi
sinusta,painas niin että ***i tulisi korvista.
Ai ai ku saiski joskus Ratenoomin. Kyl ois suku katteelista.
Ratenoomii viisaampaa ei ookkaa. Paitsi ingenjööri.
Valunpuhistaja on sentää iha kunniallist hommoo verratun vuokraorjoo.
Mikä o muute Epiirine otos ?
Onko pummeilla riittänyt töitä? Vuokrafirman jäbät näytti ostavan uuden autot tänää.. :) eli taitaa olla muutama orja pyörimässä sielä vielä=?
Eihän eupecilla ole enää muita töissä kuin ne jotka eivät pääse minnekään muualle: siis kouluja käymättömät, YH äidit, juuri 18 täyttäneet, maahanmuuttajat, luuserit ja pummit. Kaikki joilla on järkeä päässä, ovat lähteneet.
Ja työpaikka romanssit kuikoistavat.
Eipä siellä taida kukaan viikkoa pidemmälle tietää kuka on kenenkin kanssa kun taas vaihtuu...
Mussalon/Hirssaaren alueella. Syy: Tehtaalla olevat miehet eivät osaa käyttää alkoholia oikein.
En tarkoita sitä,että pesevät viinalla ikkunoita.
Eipä ne naisetkaan taida mitään järjen jättiläisiä siellä olla...
No kohtahan jengii saa taas kenkää (lähtevät ihmiset jo päätetty) ja eupec pääsee otsikoihin. Ulkomailta tulleet pomot saavat uusia pikkutyttöjä jotka uran etenemisen toivossa antavat "mitä" pyydetään... Eivätkä ymärrä että vaimo ja lapset odottavat kotimaassa. Jää joillekin hyvät muistot suomest.
Meil oli tosi kivat pikkujoulut, hyvä työpaikka!
yhet pikkujouluthan ne korvaa paskat palkat ja työolot ;) Jep, ole sinä lammas.
oli hyvä bändi
Tais olla joku Virolainen bändi jostain vuokrafirmasta repäisty ?
Tuskin saivat edes palkkojaan.
Eli sopi tilaisuuteen kuin Nenä Perseeseen.
Kuinka moni sai kenkää?
Alkaa olla putket taputeltu :]
Kesään asti varmasti on töitä. Sitten ansiosidonnaiselle 500 päiväksi.
Eli 2-vuotta on taas turvattu kaljanhankintarahaa.
Mitens se Talo Mussalossa ?
Se Bemari ? Moottoripyörä ?
Onko vielä kuinka paljon velkaa niistä ?
1000e ansiosidonnaisellako ne meinaat 500 päivässä maksaa ?
Sen jälkeen odottaa Peruspäiväraha 410e kuussa !
Se on näit aikoi ku Eupecin ovet sulkeutuu.
Kivaa oli, rahaa tuli.
Laittakaa perse penkkiin.
Jäikö kenellekään hyvä mieli tästä firmasta? :D