Tässä on nyt kohta vuosi mennyt erinäisten oireiden ja tutkimusten vuoksi. Yksi haittaavimmista oireista on ollut erittäin korkea leposyke ja sydän onkin tutkittu nyt niin tarkkaan, että uskon sen olevan täysin terve. Korkean sykkeen vuoksi (siis luulin alkujaan lääkärini kanssa, että tämä johtuu sykkeestä) olen kärsinyt mielettömästä väsymyksestä ja lihaksiston heikkoudesta (väsyn helposti, lihakset menevät maitohapoille ihan jopa istuessa saatikka sitten rasituksessa). Nyt olen neurologian puolella tutkimuksissa myastenia epäilysten vuoksi. Tiistaina oli ENMG-tutkimus ja siinä tutkimuksen ohella sain sellaisen käsityksen, että kaikki on tutkimusten mukaan ok, maanantaina sitten on kuitenkin vielä neurologin vastaanotto.
Tuon korkean sykkeen vuoksi olen muutamaan otteeseen ollut päivystyksessä tarkkailtavana. Erään kerran sitten minulta otettaan thorax-alueen magneettikuva ja sivulöydöksenä siinä todettiin, että kilpirauhanen näyttää hieman suurentuneen. Sainkin sitten lähetteen röntgeniin kilpirauhasen ultraan. Lääkäri mainitsi siinä, että toinen lohko on suurentunut ja, että toisessa näyttäisi olevan tulehdus. Minulta otettiin ohutneulanäyte (tammikuussa 2009). Hoita-va lääkärini totesi tutkimusten jälkeen minulla olevan kilpirauhasen krooninen tulehdus ja that’s it. Monesti hoitavilta lääkäreiltäni olen kysynyt, että voisiko tuo tyreoidiitti olla syy näihin oireisiini, osa ei osannut sanoa mitään ja osa oli sitä mieltä, että kun kaikki kilppariarvoni olivat normaalit ei syy oireisiin voi olla kilpirauhanen.
Tässä muutama päivä sitten aloin tutkimaan mitä tuosta tyreoidiitista netissä kerrotaan ja huomasin, että tätä nimi-tetään monella eri tapaa. Tilasin itselleni lausunnon tuosta tammikuussa otetusta rtg:stä ja ohutneulanäytteestä. Noh siellä sitten luki, että vasen lohko on suurentunut koko 19mm ja oikea 15mm ja lohkojen koko tulisi olla alle 15mm. Sitten oli maininta 1,5cm kokoisesta kyhmystä. Ohutneulanäytte oli ollut kovin verinen ja sisältänyt paljon lymfosyyttejä sekä jotain follikkelisoluja (mitä lie) ja diagnoosi oli Hashimoton tyreoidiitti.
Minäpä sitten asiaa tutkimaan ja löysin mainion artikkelin
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96090.pdf
Tässäpä oli melkein suoraa minun tarinani. Lihasheikkoutta ym. ym. Ja mikä huvittavinta ikä potilaalla sama kuin minulla. Laitoin tämän artikkelin myös hoitavalle lääkärilleni ja hän oli tyytyväinen tähän löydökseen!
Eli olen kohta vuoden juossut kaikenmaailman tutkimuksissa ja osa lääkäreistä pitänyt minua jopa tyhmänä oi-reideni vuoksi. Mutta hoitava lääkäri ei ole voinut minua endokrinologian puolelle laittaa kun kilpirauhasarvot ovat olleet normaalit, tuo löydökseni kuulema indigoi pääsyä tuonne endon puolelle. Josko nyt olisi löytynyt syy oireisiini!
Jospa kohta pääsen elämään normaalia elämää! Sitä niin kovin odottaa jotain diagnoosia, jotta pääsisi tästä epä-tietoisuudesta eroon ja mahdollisesti saisi jotain hoitoa..... No tässä tarinaa minusta... Onko muita samaa kokenut-ta?
Hashimoton tyreoidiitti
9
7027
Vastaukset
- alkuperkir
No meneepäs tyhmästi tuo teksti kun sen ensin kirjoitin wordille... Hölmöissä paikoissa tavuviivoja=O(
- tyutyu
Ei se mitään. Pääasia, että teksti oli ymmärrettävää. Sulla tai olla Wordissa tavutus päällä. :)
Toivottavasti tulet pian saamaan oireesi poistavaa hoitoa. Tapauksesi taitaa olla hyvin harvinainen, mutta noin yleisesti erilaisista kilpirauhasvaivoista kärsivät joutuvat usein juoksemaan vuosikausia lääkäriltä lääkärille ja tulevat leimatuiksi psyykkeeltään epänormaaleiksi ennen kuin joku lääkäri antaa kilpirauhaslääkereseptin. Niiden sijaan monille on syötetty masennuslääkkeitä vuosikausia. Usein tutkimukset päättyvät siihen, kun TSH ja T4V tai vain toinen niistä on viitteiden sisällä, vaikka potilaalla olisi oireita kuinka paljon. Kunpa tiede kehittyisi niin, että diagnoosi voitaisiin tehdä helpommin ja lääkitys aloittaa ajoissa. - alkuperkirj
tyutyu kirjoitti:
Ei se mitään. Pääasia, että teksti oli ymmärrettävää. Sulla tai olla Wordissa tavutus päällä. :)
Toivottavasti tulet pian saamaan oireesi poistavaa hoitoa. Tapauksesi taitaa olla hyvin harvinainen, mutta noin yleisesti erilaisista kilpirauhasvaivoista kärsivät joutuvat usein juoksemaan vuosikausia lääkäriltä lääkärille ja tulevat leimatuiksi psyykkeeltään epänormaaleiksi ennen kuin joku lääkäri antaa kilpirauhaslääkereseptin. Niiden sijaan monille on syötetty masennuslääkkeitä vuosikausia. Usein tutkimukset päättyvät siihen, kun TSH ja T4V tai vain toinen niistä on viitteiden sisällä, vaikka potilaalla olisi oireita kuinka paljon. Kunpa tiede kehittyisi niin, että diagnoosi voitaisiin tehdä helpommin ja lääkitys aloittaa ajoissa.epäilys päällä. Eli enne kuin löysin tuon artikkelin hoitava lääkärini piti yhtenä vaihtoehtona tuota lisämunuaisen vajaatoimintaa. Minulla nuo arvot ovat nipinnapin viitearvojen sisällä. Nyt en juuri muista mitä ne olivat, mutta tosiaan hilkulla on, että rajat ylittyvät/alittuvat.
Minulla kyllä mieletön hoitava lääkäri joka ei ole missään vaiheessa pitänyt minua onneksi pipipäänä, vaan ne kaikki muut lääkärit jotka minua ovat tutkineet.
Nyt käydään tämä neurologian puoli ja tarkoituksena oli tosiaan seuraavaksi keskittyä tuohon lisämunuaisen toimintaan, hoitava lääkärini vain pelkää, että endon puoli ei ota minua vastaan tuon lisämunuaisen osalta kun arvot ovat viitearvojen sisällä. Oireet puhuvat kuitenkin tämänkin taudin puolesta, mutta nyt kun tuo artikkeli löytyi varmaan keskitytään ensin tuohon kilpirauhaseen.... Täällä vain havaitsin viestiketjun jossa keskusteltiin sekä kilpirauhasongelmasta että tuosta Addissonnin taudista, mitäpä jos minulla molemmat taudit? Noh tämä on vain mietiskelyä! Terve en ole, sen tunnen ja tiedän.
Tämä on vain niin turhauttavaa, ei jaksaisi olla töissä, pakosti täällä istun ja raadan, vaikka ei jaksaisi. Kädet ja jalat todella uupuneet ja olo tosi väsynyt! Sairaslomalla en oikein voi olla kun tämän vuoden puolella sitä on jo kertynyt yhteensä 9kk. - tyutyu
alkuperkirj kirjoitti:
epäilys päällä. Eli enne kuin löysin tuon artikkelin hoitava lääkärini piti yhtenä vaihtoehtona tuota lisämunuaisen vajaatoimintaa. Minulla nuo arvot ovat nipinnapin viitearvojen sisällä. Nyt en juuri muista mitä ne olivat, mutta tosiaan hilkulla on, että rajat ylittyvät/alittuvat.
Minulla kyllä mieletön hoitava lääkäri joka ei ole missään vaiheessa pitänyt minua onneksi pipipäänä, vaan ne kaikki muut lääkärit jotka minua ovat tutkineet.
Nyt käydään tämä neurologian puoli ja tarkoituksena oli tosiaan seuraavaksi keskittyä tuohon lisämunuaisen toimintaan, hoitava lääkärini vain pelkää, että endon puoli ei ota minua vastaan tuon lisämunuaisen osalta kun arvot ovat viitearvojen sisällä. Oireet puhuvat kuitenkin tämänkin taudin puolesta, mutta nyt kun tuo artikkeli löytyi varmaan keskitytään ensin tuohon kilpirauhaseen.... Täällä vain havaitsin viestiketjun jossa keskusteltiin sekä kilpirauhasongelmasta että tuosta Addissonnin taudista, mitäpä jos minulla molemmat taudit? Noh tämä on vain mietiskelyä! Terve en ole, sen tunnen ja tiedän.
Tämä on vain niin turhauttavaa, ei jaksaisi olla töissä, pakosti täällä istun ja raadan, vaikka ei jaksaisi. Kädet ja jalat todella uupuneet ja olo tosi väsynyt! Sairaslomalla en oikein voi olla kun tämän vuoden puolella sitä on jo kertynyt yhteensä 9kk.Jos et ole jo itse törmännyt tälle sivustolle, niin täällä on tietoa esim. Addisonin taudista, lisämunuaisten uupumuksesta ja siitä, miten se liittyy kilpirauhasen vajaatoimintaan:
http://www.kilpirauhanen.com/tietopankki/lisamunuaisfaq/
Myös kilpirauhasfoorumilla (www.kilpirauhasfoorumi.fi) löytyy paljon tietoa. Kannattaa rekisteröityä (mieti käyttäjätunnus ja salasana), niin pääset käsiksi syvällisesti tietopankkiin ja keskusteluihin.
Älä anna leikata pois kilpirauhastasi ennen kuin on absoluuttisen varmaa, että mikään muu ei auta!!! Vaikka lääkärit vakuuttavat ihmisen voivan kilpirauhasen poistoleikkauksen jälkeen aivan hyvin korvaushoidolla, ei se useimmiten pidä paikkansa. Voit lukea leikattujen kokemuksista em. foorumilla ja esittää leikatuille kysymyksiä.
On toi törkeää, että lääkärisi ei voi lähettää sinua lisätutkimuksiin endokrinologille vain, koska TSH ja T4v ovat viitteissä, vaikka sairaus lääkärinkin mielestä voi johtua kilpirauhasesta tai lisämunuaisesta. Kai sitä lähetettä kannattais edes yrittää. Perustellun saatekirjeen perusteella luulis otettavan tutkimuksiin. - Pattikaula
alkuperkirj kirjoitti:
epäilys päällä. Eli enne kuin löysin tuon artikkelin hoitava lääkärini piti yhtenä vaihtoehtona tuota lisämunuaisen vajaatoimintaa. Minulla nuo arvot ovat nipinnapin viitearvojen sisällä. Nyt en juuri muista mitä ne olivat, mutta tosiaan hilkulla on, että rajat ylittyvät/alittuvat.
Minulla kyllä mieletön hoitava lääkäri joka ei ole missään vaiheessa pitänyt minua onneksi pipipäänä, vaan ne kaikki muut lääkärit jotka minua ovat tutkineet.
Nyt käydään tämä neurologian puoli ja tarkoituksena oli tosiaan seuraavaksi keskittyä tuohon lisämunuaisen toimintaan, hoitava lääkärini vain pelkää, että endon puoli ei ota minua vastaan tuon lisämunuaisen osalta kun arvot ovat viitearvojen sisällä. Oireet puhuvat kuitenkin tämänkin taudin puolesta, mutta nyt kun tuo artikkeli löytyi varmaan keskitytään ensin tuohon kilpirauhaseen.... Täällä vain havaitsin viestiketjun jossa keskusteltiin sekä kilpirauhasongelmasta että tuosta Addissonnin taudista, mitäpä jos minulla molemmat taudit? Noh tämä on vain mietiskelyä! Terve en ole, sen tunnen ja tiedän.
Tämä on vain niin turhauttavaa, ei jaksaisi olla töissä, pakosti täällä istun ja raadan, vaikka ei jaksaisi. Kädet ja jalat todella uupuneet ja olo tosi väsynyt! Sairaslomalla en oikein voi olla kun tämän vuoden puolella sitä on jo kertynyt yhteensä 9kk.Muistelen, että nykysuositus on lääkäreille, että jos yli sentin (?) patti on jo riittävä perustely lähetteellen endokrinologille. Asiallinen lääkärisi voi vielä tarkistaa ne suositukset netistä heidän tiedostoistaan. Sillä perusteella minäkin pääsin erikoislääkärille.
- justiina 4
Pattikaula kirjoitti:
Muistelen, että nykysuositus on lääkäreille, että jos yli sentin (?) patti on jo riittävä perustely lähetteellen endokrinologille. Asiallinen lääkärisi voi vielä tarkistaa ne suositukset netistä heidän tiedostoistaan. Sillä perusteella minäkin pääsin erikoislääkärille.
mitenkä te pääsette noihin tutkimuksiin?
Onko kenelläkään lisäkilpirauhasongelmia.
Minulla todettu 1998 hyperparatyreoosi ja hyperkalsemia.Pyydety kokeita vuosittain, mutta niitä ei ole tehty.Kalcium arvot olleet yli viitearvon 13 vuotta, nivelvaivat, ostreoporoosi, lihasvaivat,.mummo ihan lopussa, ei mistään apua.Neuropaattista diagnoosia hoidettu" epilepsialääkkeillä", nyt kuitenkaa ENMG tutkimuksen mukaa ei neúropaattista oireilua olisi ollutkaan.
Mistä löytää lääkärin, joka suhtautuu sairauksiin potilaan oireita kuunnellen, eikä vain viitearvoja tutkien
14.3.2012 .Ultralla ei todettu lisäkilpirauhasessa poikkeavaa.Adenooma kuitenkin ollut jo 2000 tutkimuksissa.
Lisäkilpirauhanen leikattu 8/2012, lääkärin mielestä sairaus hoidettu,Kurkku ja nielu edelleen kipeä. Kilpirauhanen vasen 3,5x9x0,9 cm lohkossa 5 mm struumakyhmy samoin oikealla, oikea 3,8x0,8x0,8x1,2 cm. - endot tietävät
justiina 4 kirjoitti:
mitenkä te pääsette noihin tutkimuksiin?
Onko kenelläkään lisäkilpirauhasongelmia.
Minulla todettu 1998 hyperparatyreoosi ja hyperkalsemia.Pyydety kokeita vuosittain, mutta niitä ei ole tehty.Kalcium arvot olleet yli viitearvon 13 vuotta, nivelvaivat, ostreoporoosi, lihasvaivat,.mummo ihan lopussa, ei mistään apua.Neuropaattista diagnoosia hoidettu" epilepsialääkkeillä", nyt kuitenkaa ENMG tutkimuksen mukaa ei neúropaattista oireilua olisi ollutkaan.
Mistä löytää lääkärin, joka suhtautuu sairauksiin potilaan oireita kuunnellen, eikä vain viitearvoja tutkien
14.3.2012 .Ultralla ei todettu lisäkilpirauhasessa poikkeavaa.Adenooma kuitenkin ollut jo 2000 tutkimuksissa.
Lisäkilpirauhanen leikattu 8/2012, lääkärin mielestä sairaus hoidettu,Kurkku ja nielu edelleen kipeä. Kilpirauhanen vasen 3,5x9x0,9 cm lohkossa 5 mm struumakyhmy samoin oikealla, oikea 3,8x0,8x0,8x1,2 cm.Lisäkilpirauhasongelmien asiantuntija on endokrinologi. Neurologeilta ja psykiatreilta, arvauskeskuksista puhumattakaan, on turha odottaa osaamista. Yksi vaihtoehto on, että käyttämäsi "epilepsialääke" on pahentanut kilpirauhasen tilannetta. Esim. karbamatsepiinit ja okskarbatsepiinit aiheuttavat kilpirauhasen vajaatoiminnan, minkä endokrinologit ovat maininneet minulle.
Missä päin Suomea asut? Muut tietävät alueensa endokrinologien työn LAADUN, sillä kaikki endot eivät kiinnitä huomiota asiakkaan vointiin ja esim. kiputunteisiin, vaan ainoastaan viitearvoihin.
- myös
Vanha teksti mutta kysyn kuitenkin kuinka sinun kävi.
Saitko apua ja diagnoosin.
Minulla samat oireet.- tyroksiini-varhain
Hashimoto aiheuttaa 90 prosenttia kilpparin vajaatoiminnoista. MUTTA koska se joskus poistuu omia aikojaan, ei estävää tyroksiinilääkitystä viitsitä aloittaa. (Myös mm. sydän- ja verisuonisairauksien annetaan rauhassa kehittyä piilevän vajaatoiminnan aikana.)
Ehtoton gluteenittomuus lieventää autoimmuunihyökkäyksiä. Seleeninkin pitäisi auttaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613091Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433067- 422417
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa902016- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251759- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä821360- 391280
- 791110