Olin joskus vuosia sitten vähäsen ihastunut ihmiseen, jonka arvelin ehkä olevan myös hiukkasen ihastunut minuun. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Vasta myöhemmin, kun hän aina silloin tällöin palasi mieleeni ilman syytä, ymmärsin että jotain meni ohi, jotain joka olisi voinut ehkä olla kaunistakin.
Nyt vuosien päästä, muiden surujen, kuoleman ja menetysten keskellä, kohtasin hänet uudelleen niin sattumanvaraisessa yhteydessä, että väkisinkin mietin, tarkoittaako tämä jotain? Yrittääkö universumi kertoa minulle, että surukin voi johtaa hyvään? Kohdatessani tunsin entistä vahvemmin, että olin menettänyt tuossa ihmisessä jotain, joka olisi voinut olla hyvää ja kaunista elämässä. Mutta kun kohtaamisten syy loppui, hän katosi taas elämästäni samanlaisena ikuisena kysymysmerkkinä. Mikään ei taaskaan johtanut mihinkään.
Ja miksi? Mikä järki tässä nyt oli? Tulee jotenkin CMX:n lyriikka mieleen: "Tämän halusitko minulle opettaa, tämänkö tahdoin nähdä"? Opinko tästä nyt jotain? Jos opin, niin mitä? Senkö, että "kaikella on tarkoitus" on pelkkä tyhjä lause?
Tämä on täysin turha viesti, huonotuulisen sadeaamun tuotos, mutta ehkä joku jossain ymmärtää. Jotkut ihmiset jäävät mieleen, ja tuntuu, että olisi kokenut jotain tärkeää; jotain mitä pitäisi ymmärtää, mutta kun ei ole tarpeeksi viisas. Ja kuitenkin ainoa asia, minkä siitä oppii, on että ihmiset tulevat ilman syytä ja menevät ilman syytä ja jäävät mieleen ilman syytä, ja elämä on rivi avaamattomia ovia joiden lukot aika muuraa tiukemmin kiinni.
Nyt vuosien päästä, muiden surujen, kuoleman ja menetysten keskellä, kohtasin hänet uudelleen niin sattumanvaraisessa yhteydessä, että väkisinkin mietin, tarkoittaako tämä jotain? Yrittääkö universumi kertoa minulle, että surukin voi johtaa hyvään? Kohdatessani tunsin entistä vahvemmin, että olin menettänyt tuossa ihmisessä jotain, joka olisi voinut olla hyvää ja kaunista elämässä. Mutta kun kohtaamisten syy loppui, hän katosi taas elämästäni samanlaisena ikuisena kysymysmerkkinä. Mikään ei taaskaan johtanut mihinkään.
Ja miksi? Mikä järki tässä nyt oli? Tulee jotenkin CMX:n lyriikka mieleen: "Tämän halusitko minulle opettaa, tämänkö tahdoin nähdä"? Opinko tästä nyt jotain? Jos opin, niin mitä? Senkö, että "kaikella on tarkoitus" on pelkkä tyhjä lause?
Tämä on täysin turha viesti, huonotuulisen sadeaamun tuotos, mutta ehkä joku jossain ymmärtää. Jotkut ihmiset jäävät mieleen, ja tuntuu, että olisi kokenut jotain tärkeää; jotain mitä pitäisi ymmärtää, mutta kun ei ole tarpeeksi viisas. Ja kuitenkin ainoa asia, minkä siitä oppii, on että ihmiset tulevat ilman syytä ja menevät ilman syytä ja jäävät mieleen ilman syytä, ja elämä on rivi avaamattomia ovia joiden lukot aika muuraa tiukemmin kiinni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..voiko siinä hävitä mitään, jos otat yhteyttä tähän.. oliko se mies.. naiselta tuo kuulosti, anyway :) ..mieheen ja pyydät kahville.
Aika filosofista tekstiä kirjoitat. Vaikea vastata mitään noin älyttömän tyhjentävään kirjoitukseen, sinulla taitaa olla aika tyhjä olo? En osaa sanoa muuta kuin oman mielipiteeni, että ei ole olemassa mitään tarkoitusta, laajemmassa mittakaavassa ei edes mitään merkitystäkään, ei mitään. Yhtä tyhjää ja kolkkoa kuin avaruus ja universumi siihen perspektiiviin katsottaessa. Ainoastaan me, meidän yksi elämämme, mitä me yritämme ihmiset, älyn ja vaistojen sekoituksena setviä. Tarvii vain katsella päivä uutisia maailmalta, niin tajuaa että ei tässä pitkälle puusta olla pudottu, vaan ulkokuoren alla on edelleenkin eläin, joka tulee esille pahoissa paikoissa. Ja niin ihmisen anturit toimivat.
Mutta tämän minä pystyn ymmärtämään, että sinulla on kaipaus jotain kohtaan, en tietysti voi tietää mitä se on. Näitkö kyseisessä henkilössä ehkä jotain mielikuvituksesi tuotetta, vai, ehkä tunsitko todella hänessä jotain mikä muistutti itseäsi tai palaa itsestäsi.
samoja asioita olen minäkin viime aikoina pohtinut. Ihmisiä tulee ja menee ja toiset jää ikuisiksi ajoiksi mieleen pyörimään. Kipupisteinä jostain, joka jäi ehkä kokematta...
Kiitos näistä :)
Infinite Dreams, aika tyhjä olo on, ja tyhjemmäksi tuntuu vain muuttuvan. Tietysti se nyt enimmäkseen johtuu noista edellämainituista suruista ja menetyksistä, mutta tämä tapaus sai vain kaiken tuntumaan entistä tarkoituksettomammalta. En minäkään tiedä, onko kaipuu jotain todellista kohtaan vaiko pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Molemmissa tapauksissa kai kaipuu itse on kuitenkin todellista - kaipuu on kaipuuta, on sen kohde mikä tahansa, vaikka sitten se paljonpuhuttu sininen kukka.
Ja tiedän senkin, että minua helpottaisi, jos voisin uskoa johonkin tarkoitukseen tai kohtaloon, että "ei ollut tarkoituskaan tapahtua mitään" tai "kai meitä ei ole luotukaan tuntemaan toisiamme ikinä kunnolla". Mutta kun kaikista eniten minua hirvittää usko (puoliusko, uskonpoikanen, tai pelko?) sellaisiin tapahtumaketjuihin, joissa yksi teko johtaa vääjäämättä toiseen, ja yksikin virheaskel keskellä ketjua voi sulkea jonkin oven ikuisiksi ajoiksi. Mieleeni palaa yksi ainoa keskustelu tämän ihmisen kanssa, joka tuntui niin kovin hyvältä - kuin olisin aina tuntenut hänet läheisesti - ja jonka jälkeen kaikki alkoi taas mennä jotenkin pieleen. Jos olisi silloin osannut sanoa jotain muuta, osannut olla rohkeampi, osannut sitä tai tätä... olisiko se sitten muuttanut kaiken? Ja jos menetin jotain tärkeää jo toisen kerran elämässäni, niin voinko syyttää siitä vain itseäni?
Äh. Kai tämä koko juttu on pelkkää sijaistoimintoa, yritystä siirtää oma huomionsa pois suuremmista murheista itseväsättyihin. Kun vaan tietäisi, miksi tämä menetyksen tunne on niin musertava juuri tämän yhden ihmisen kohdalla. Miksi jokin käsittämätön vaisto (tai mielikuvitus?) sotii omaa logiikkaa vastaan.
Kiitos kuitenkin vastauksista... on jotenkin lohduttavaa tietää, että jotkut jossain ymmärtävät, eikä ole täysin turhanpäiväistä ajatellla näin.
kirjoittamastasi minun on pakko sanoa, että kirjoitat hyvin, hyvin samalla tavalla kuin minä. Sattumaa?
Sattumalla on iso osuus elämässä mutta se ei yleensä ratkaise mitään. Seuraavan kerran, kun tulee tunne niin avataan suumme! Sen jälkeen voi vasta pohtia sattumia sopissa.
saderopsiseen aamuun mutta hyvällä mielellä herännyt;)