Onko näin että elämme haavemaailmassa emmekä koskaan tyydy siihen mitä on? Itse olen 110% tunneihminen (vesimiesmies) ja en ole omissa suhteissani kuin aivan hetkittäin saavuttanut tunteen, jossa on todellista syvyyttä. Siis aitoa yhteyttä tunnetasolla, keskusteluissa, katseissa ja kosketuksissa. Kyse ei ole siitä ettenkö olisi valmis antamaan, päinvastoin. Elän "Sinulle", mutta omien tunteitteni kautta. Tarvitsen siis todellista syvyyttä tunnetasolla, jotta pystyn antamaan kaiken haluamani itsestäni. Löydän usein itseni, parisuhteessakin, haaveilemasta/ikävöimästä jotain, jota P.Maijasen laulun sanojen mukaan ei ole ehkä olemassakaan...
Tiedän, että pystyn todella tyydyttämään naisen emotionaaliset, sekä muut tarpeet ja antamaan vielä enemmänkin, mutta kenen? Kertokaapa.
Tiedän, että pystyn todella tyydyttämään naisen emotionaaliset, sekä muut tarpeet ja antamaan vielä enemmänkin, mutta kenen? Kertokaapa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No vaikka minun? =)
Elän synkässä suhteessa, josta en saa itselleni muuta, kun pahaa mieltä. Ei keskustelua, ei edes juttelua, ei mitään yhteistä. Kaipaan todella jotain muuta.
vesimies on universumin, korkeamman tietoisuuden lapsi..itse kaipaan tavattomasti ihmistä joka voisi tyydyttää tarpeeni henkisissä ja filosofisissa keskusteluissa..
Puhumme varmasti samasta asiasta. Omaa ajatteluani hallitsee pitkälti ihmisyyteen, ihmissuhteisiin ja tulevaisuuteen liittyvät asiat. Olen intuitiivinen ja erittäin herkkä havaitsemaan ympäristössäni/ihmisissä tapahtuvia ilmiöitä, muutoksia ja kehitystä. Haluan myös aktiivisesti vaikuttaa kehitykseen.
Vahvan tunnesiteen luominen toiseen ihmiseen on suurin päämäärä elämässäni. Vaikka toistaiseksi olen kokenut vain lyhyitä välädyksiä siitä, tunnen ja tiedän mitä haluan. En vain tiedä missä koti on..?
ihanaa kuulla kuvausta syvällisistä ajatuksista,mutta seurustelusuhteeni vesimiehen kanssa oli kaikkea muuta kuin tuota. Itse olisin halunnut keskustella ja pohtia ja kokea vaikka mitä yhdessä. hän hoki kuinka karuja kokemuksia hänellä on naisista. luo siinä sitten suhdetta. että vesimiehen herkkkyydestä ja tunteellisuudesta on joskus major haitta. mutta tämä on toki vain yksi tapaus, mutta ehkä anta toisen puolen asiasta.
... ei varmasti olekkaan ....
Heiiii,
Mahtavaa huomata, että toisia samanlaisia ihmisiä on olemassa. Uskon ja luotan, että jostain löytyy myös minulle henkisen yhteyden omaava, jonka kanssa voi tehdä kaikkea sitä, mitä ei monelle voi edes edottaa. Elämä on niin lyhyt, toivoisi hänen löytyvän nopeasti.
Olen seurustellut pian 2 vuotta mies vesimiehen kanssa ja itse olen rapu. Vielä tänäänkin on sellanen tunne kun olisin hänet tavannut vasta eilen. Olemme molemmat jo viidennelläkymmenellä ja olomme on kuin teineillä ensirakkuden aikana. Meillä molemmilla on rikkotunut liitto takanamme. Mutta nyt vasta molemmat myönnämme, että tää on sitä oikeeta rakkautta. Totta on, että ei kukaan muu kuin vesimies ole saanut minua elämään elämääni täysillä ja omana ittenä ja ah niin rakastuneena. Molemmat osaamme antaa toisillemme hellyyttä estoitta ja joka tilanteessa. Rakastelu,,,,se on kuin tähtisadetta,,,vain kerran elämässään ihminen voi rakastua ihan oikeesti....vielä sunki kohdalle tulee se oikee joka hyväksyy sinut ilman ehtoja ja ottaa innolla vastaan kaiken sen sun hellyyden.
Juuri näin on minunkin kohdallani. Vain hetkittäin voin kokea jotain mikä tyydyttää henkisesti ja sitä kautta myös fyysisesti, enkä voi enkä halua tyytyä mihinkään vähempään. Senpä takia olenkin ollut yksin pitkän aikaa... Ja kokenut vain välähdyksiä siitä, mitä todella kahden ihmisen yhteys voi olla. Silloinkin pelkään koko ajan, että toinen tekee jotain mikä rikkoo tilanteen ja tunteen jollain liian tavanomaisella, realistisella, tyhjänpäiväisellä...
Olisin itse kirjoittanut juuri noilla sanoilla!!!!
Kovin samoin koen kuin aiemmat kirjoittajat.
Itse kompuroin 44 vuoden kokemuksella ja haen edelleen itseni "ravistajaa". Häntä, joka älyllisesti koskettaa, koska se on ainoa tie fyysiseen värähtelyyn. Koen, että kykenen antamaan itsestäni paljon enemmän kuin mitä moni osaa, tai uskaltaa ottaa edes vastaan. Jotenkin saa aina olla hitusen varuillaan, piilottaa sisintään, ettei illuusio vesimiehen etäisyydestä vain haavoitu. ;) Leiskun ja pohdin, nauran ja ilakoin, ehkä liikaakin. Olen tolkuttoman vakava ja vakaa, mutta tuo toinen puoli :)... Jokunen miessuhde on todennut, että olen jopa pelottava aisteineni ja aistikkuuteni voimin. Mutta, elämä on etsimistä hakematta, oman tilani oikean miehen viereltä uskon kyllä löytäväni. Tarvitsen vain näkymättömät suitset, näennäistä ohjastusta ja voimakasta taltuttajaa, jonka kanssa vääntää kättä, painia ja toisinaan irtautua. :)
Tunnistan itseni tuosta, vaikka naispuolinen olenkin...
Olen kaksi kertaa muuttanut yhteen, nyt tuntuu taas että on päästävä pois. Mies on skorpioni, niin kuin edellinenkin asuinkumppani...
Mahdottomia taitavat oikeastikin olla.
Ja kun minä rakastun, tuntuu etten saa vastakaikua, sitten olen kai liian henkevä...
Seurustelusuhteet ei kestä yli 1,5vuotta, tulee ahdistus. haluan puhuvan ihmisen, joka höpöttää mun kanssa aamuun asti vielä kymmenen vuoden päästä eikä muutaman ensimmäisen kuukauden aikana... Rasittaa olla ikuinen optimistikin ja miettiä, että kyllä se siitä vielä...
Onko vika mussa vai missä?
Moi!!
ihanaa nähdä,että en ole ainoa... :) Et ole ranttu...!! Tunnistin itseni tuosta tekstistä, ihan minä olisin sen kirjoittanut...
mun mieheni(emme tosin virallisesti seurustelleet)oli vesimies.tiesin,että hän tosissaan välittää musta,mutta sitten hänelle tulikin se surullisen kuuluisa vapaudenkaipuu ja me päätettiin "erota"..tiiän,että hän ajattelee minua vieläkin.meillä oli/on TÄYDELLINEN HENKINEN YHTEYS(ainakin mielestäni),puhuimme paljon ja molemmat arvostivat samoja asioita.tuli tunne,että hän on "Se Oikea".hän myös oli kaverilleen puhunut musta niin paljon,että tämä sanoi hänen olevan aivan rakastunut..mut ei hän mulle koskaan suoraan sanonut,että välittää,mutta pystyin lukemaan sen hänen silmistään.mistä silti johtuu,että jos vesimiehet on tunteellisia ja löydettyään sen joka kolahtaa heti,niin silti he(sori yleistys)päästävät irti..?olen itse kaksonen ja pidin tosi paljon keskusteluista hänen kanssaa..niin syvällisiä asioita ei pohdita ihan kenen kanssa tahansa ja missä tahansa,ellei oikeesti vältä.mistä johtuu moinen vapaudenkaipuu??en mä vienyt vapaa aikaa tosiaankaan liian usein(noin kerran viikossa,pari tuntia,silloin kun hänellä vain liikeni aikaa mulle).
ehkä en olutkaan tarpeksi henkevää seuraa vesimiehelle.. ehkä hänkin koki vain samaisen hetkellisen"täyttymyksen"(olimme"yhdessä"vajaa 5kk)..
Heijssan! Juu, kylläpä kuulosti tutulta... ihan kuin olisin itse kirjoittanut... Ollaankohan me kaikki vesimiehet/naiset samanlaisia??? Itse olen 42 vuotta tallannut maapallomme pohjoista laitaa, miespuolisia "aperitiiveja" nautiskellen...ja edelleen odotan sitä sielunkumppania, joka jossain on. Visualisoidaan!
Olen käynyt ammattiasoissa erään itseäni 10 vuotta vanhemman vesimiesmiehen jutuissa, ja nyt on pakko käynnit lopettaa. Heti ensimmäisen kerran jälkeen välillämme oli kummaa kemiaa, ja se vain lisääntyi kun huomasimme että meillä on samanlainen (ei niin tavallinen) elämänkatsomus ja elämänasenne. Ja paljon samanlaisia kokemuksia. Nyt lopetan käynnit koska kiinnyin häneen ja se ei tule kysymykseen, hän on naimisissa. Tämä on tuskaa:tuntuu että tapasin vihdoinkin sen kauan etsityn sielunkumppanini ja samantien menetin ikuisiksi ajoiksi. Hän oli myös ilmeisen ihastunut minuun ja teki sen myös selväksi, mutta yritän ajatella että hän tarkoitti sitä vain "ammatillisessa" mielessä. Tämä on kuulkaa yhtä helvettiä. Itse olen oinasnainen, nouseva leijona.
Sepâ se..
Itse olen hyppinyt suhteesta toiseen ja ollut vaikka minkâ "merkkien" kanssa, mutta kun aina tulee se tunne ettâ jotain puuttuu ja sit on vaan irrottauduttava ja jatkettava matkaa, se on ollut vaikeaa mutta aina on kâynyt näin. Joku vaan ajaa lâhtemâân vaikka kumppani olisi kuinka rakas tai hyvâ.
Ja etsintä jatkuu aina vaan, kunpa joskus saisin selville mitâ se on mitâ etsin.
kai se on sitâ jotain ymmärrystä, jotain muuta tasoa millâ kohtaa vain harvoja.
Mieleeni on jâänyt tutustuminen rapumieheen, jonka kanssa olin pâässyt sille jollekkin tasolle, mutta he osaavat tunnetusti pitâä "saksissaan", mikâ taas laittoi haikailemaan vapaaseen ilmaan. ja ravuthan ovat kotikeskeisiâ.
Toinen on ollut kaurismies, mutta sen suhteen kohdalla arki oli liikaa.
Tâllâ hetkellâ olen vaakamiehen kanssa, joka ei syvyyksillâ hehku ja on vaikea saada asioita ymmârretyksi, mutta hân ymmârtâä antaa vapaata tilaa mennâ ja tulla.ainakin vielä...