Olen siis ihastunut erääseen poikaan , ainakin luulen niin. ajattelen häntä paljon ja kuvittelen jopa millaista olisi seurustella. Voi johtua myös siitä että meillä oli juttua keväällä ja siis itse kieltäydyin seurustelusta koska halusin nähdä toimiiko se. Odotutin liian pitkään ja kyseinen henkilö alkoi seurustella kesän lopulla toisen tytön kanssa. En ollut vähään aikaan enään ihastunut, mutta tunteet heräsivät taas yhtäkkiä ja kysyisin miten tiedän jos hänellä on tunteita vielä minua kohtaan?!
Apua!
Katselin
51004
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eli kun ensin ei kelvannut, niin nyt kun hän on toisen kanssa, aiot riipoa pojan tuolta tytöltä?
Kyllä on teinix-touhua, en muuta sano.
Koska hän seurusteli sen tytön kanssa 2 viikkoa. siitäkin on nyt aikaa varmaan 3-4kk ! Joten ei omistushalu
Jos et uskalla suoraan kertoa omista tunteistasi, oo yhteydessä poikaan ja ehota jotain yhteistä tekemistä, mitä ootte ennenkin harrastanu yhessä tai sitte jotain ihan uutta. Yritä järkätä yhteistä aikaa, mutta älä kysele pojan perään liian usein. Ei tällasessa tilanteessa auta muuta kuin uskaltaa omalta puolelta. Ja muista, että positiivisten tunteiden julkituominen toista ihmistä kohtaan ei ole koskaan huono asia millään tavalla, pikemminkin se on imartelevaa ja kohottaa itsekunkin itsetuntoa. Lisäksi se helpottaa ja huojentaa myös omaa oloa, oli lopputulos sitten millainen hyvänsä.
oli kiva törmätä sut tois päivänä aamul hahha ..olisin jottelu mut ei voinu :)
Mul ihan samalaista on-offii yhen luokan tytön kaa
http://www.youtube.com/watch?v=Va0vs1fhhNI&feature=related