jutella asioista ihan oikeasti sun kanssas, mutta sitten ne sanat saattaa vaan jäädä tulematta.
Niitä sopivia tilanteita on kuitenkin aika harvassa.
Mä en oikein tiedä mikä se sun salaisuutes on. Tuskin se sun partavetesi on, vaikka sekin mua
miellyttää:)
Jotenkin meidän kesken on niin hassua. Kun sä olet siinä lähellä, mun ykkösajatus on tulla ihan
kiinni suhun :) Kaikki järkevä, sekin pienen pieni määrä joka mulle annettiin:) katoaa siinä samassa.
Ja sitten kaikki sanat päästä seuraavaksi.
On aika paljon ihmisiä, jotka kyselee multa perinpohjaisesti kaikki elämästäni ja kertoo
omastaan ja oikeastaan mun on jotenkin helpompi jutella niiden kanssa. Mä tunnen vähän
huolta joskus ja tahtoisin sanoa heille: älä ajattele mua niin paljon. Tää on vain ystävyyttä.
En tahdo että heille käy kuten mulle sun kanssasi.
Mä en nyt sano tota saadakseni sua mustasukkaiseksi enkä halua sen kuulostavan omahyväiseltä.
Ei tarvi kuin katsoa ympärilleen ja näkee, että maailma on kauniita ihmisiä täynnä. ja mä en nyt
kovin erikoinen koe kuitenkaan olevani.
Mikä se sitten on se salaperäinen joku kahden ihmisen välillä? se mikä saa odottamaan vain sitä
yhtä hetkeä ja yhtä ihmistä.
Sä et juuri kysele mitään, toimit enemmän Heh:)
Mun tekis mieli joskus pommittaa sua kysymyksillä ja niitä riittäisi, mutta en oikein osaa
aloittaa.
Mua jännittää aina kun tiedän sun ehkä tulevan ja silti odotan. Tosi paljon.
ja kun sitten tajuan tai ainakin toivon, että tulet ihan vartavasten olen kauhean iloinen.
Ja pelkään aina vähän silti. Kaikkea tyhmääkin. Että onko hiukset ok ja hampaat puhtaat ja
kaikkea tyhmää, mitä en kehtaa edes ikinä kirjoittaa:)
Tahtoisin vaan olla kaunis sun silmissäsi. Vaikka eniten ehkä haluaisin osata sanoa jotain
järkevää ja tehdä vaikutuksen henkevällä keskustelutaidolla.
Olen joskus kirjoittanut sun olevan täydellinen, no anteeksi vaan, nään mä nekin osiot
susta joista en ihan tiedä..hmm siis en puhu ulkoisista:) olet tosi seksikäs:)
Mutta ehkä mä tarkoitin jotain sinnepäin, että tahtoisin olla kuin sä. Tunnut niin itsevarmalle
ja annat mennä ja piutpaut mitä muut ajattelee..ja et pelkää sellaisia asioita kuin minä.
Mutta kyllä mäkin nyt sen tajuan ettei kukaan ihan täydellinen voi olla ja johan se oliskin
liian musertavaa muille läheisille.
Niin ja olen mä joskus susta mustiskin vaikka ei tietysti mitään oikeutta edes.
vaikeaa ja mutkikasta kaikki on ja silti olet mielessä taukoamatta. En käsitä.
Tuli taas avauduttua. Tuskin hyödytti, ehkä vähän helpotti laittaa ne ajatukset edes tänne.
Mitähän tapahtuis jos ne vois oikeasti sanoa sulle?

Vastaukset 3
Vanhimmat
sanoa :) Se ehkä kannattaisi.
haluaisin jutella sun kanssa. Luulen, että meillä riittäisi asiaa toisillemme tosi paljon, kunhan vain päästäisiin alkuun. Eilen kun luulin, että sut tapaisin ja voitais jutella, niin mietin miten ihmeessä me saadaan se "pää auki"? Ettei tulisi puhuttua vaan niitä näitä, kirvesvartta.. Ehkä mä jotenkin oletan ja toivon, että se päänavaus tulisi sulta, että sanoisit jotain sellaista, johon voin tarttua ja jatkaa ilman, että voisit kumota sanomasi ja palata säästä puhumiseen. Toivottavasti ymmärsit tästä, mitä ajan takaa. Ehkä pelkään, että jos mä jotain vakavampaa sulta ensin kysyn, niin et muka tiedäkään asiasta mitään, vaikka tietäisit ja sitten joudun häpeämään ja pelkäämään, mitä juttuja musta eteenpäin puhut ja mihin puheitani vielä käytätkään mua vastaan. Mulle on jotain tämän tyylistä joskus sattunutkin.
Mä toivon, että sä pystyisit luottamaan muhun. Tiedän, että olen mokannut aiemmin, mutta kuten tiedät, niitä en voi muuksi enää muuttaa. Mitään anteeksiantamatonta en kai kuitenkaan ole tehnyt? Ei meidän välit kai tällaiset nyt olisi, jos olisin ihan totaalisesti tyrinyt.
Jotenkin yllättävää ja hauskaakin, että sunlainen ihminen sanoo haluavansa olla niin kuin minä :) Olen aika otettu. Kun ajattelen itseäni, niin nuo ominaisuudet jotka musta mainitset, itsevarmuus, piutpaut jne. on tulleet mulle tässä viimeisten vuosien aikana. Olen ollut aiemmin ujompi ja epävarmempi, enkä ollenkaan näin "piutpaut" :) Ehkäpä tämä elämäntilanne on kasvattanut ja muuttanut mua, vahvistanut, vaikka en sitä vielä joku vuosi sitten olisi voinut uskoakaan että jotain hyvääkin voisi seurata.
En koe olevani ollenkaan seksikäs ja hämmennyn, jos näin ajattelet oikeasti. Mun ulkonäköä on arvosteltu aika rankasti ja on kyllä saatukin mun omakuvaa kutistettua ihan kiitettävästi. Mutta siltikin, kaikista haukuista huolimatta, olen suht tyytyväinen itseeni, enkä pidä itseäni edes lihavana..
On ollut ihan mielenkiintoista seurata tätä sun suosiota. En ihmettele, että olet sellainen "Stara" naisten keskuudessa, fiksut ja hyvännäköiset miehet vetävät puoleensa... ja muakin, en voi kieltää. En ole mustasukkainen ollenkaan näistä muista naisista. Onkohan se sitä, että olen niin vakuuttunut, että pidät musta kuitenkin, vaikka sulla olisi kuka tahansa muu tai sitten tämä on sitä, etten yleensä muutenkaan ole mustasukkainen luonne. Toivottavasti et kuitenkaan pidä mun käytöstä välinpitämättömyytenä, siis sitä, etten ole susta mustis lainkaan. Siitä ei ole kyse.
Muakin jännittää tavallaan meidän kohtaamiset. Suunnittelen monesti etukäteen, mitä sulle voisin sanoa, kun taas tavataan. Mutta yleensä ne jää sitten sanomatta, eikä kovin usein kyllä tavatakaan. Toivottavasti tähän tulisi muutos. Se olisi tosi mahtavaa, kun voisi vain soittaa toiselle tai käydä toisen luona ilman mitään suurempia suunnitelmia ja etukäteisjärjestelyitä. Tällasta mä toivon meille.. välittömiä, lämpimiä ja luottamuksellisia välejä ja ihan oikeassa elämässä, ei vain täällä palstalla.
ensin kun aloin lukemaan, ajattelin ooo, se vastaa mulle:) mutta säkin sitten olet nainen.
näin täällä aina käy. ei, kyllä se tosielämässä pitäs vaan uskaltaa:)
mutta kuinka ollakaan, ihan kuten kirjoitit sinäkin, mäkin pelkään sitä, mitä toinen saattaisi
puhua eteenpäin ja sitä kaikkea. on ihan puolimahdotonta luottaa niinkin vieraaseen ihmiseen.
Sä kirjoitit kauniin, pitkän viestin. Toivottavasti se kuitenkin kulkeutuu sen oikean silmiin.
Vaikka usein menetän uskoni tähänkin touhuun.Varmaan me samat aina erehdymme luulemaan
toisiamme ihan muiksi.
Sitä paitsi mä arvaan ettei hän mulle vastaa. Joskus vaan on joku lause tai muu juttu. kuin
tuttu tuoksu, joka tulvahtaa nenään kun avaa oven:) sellainen kiusaava tunne.
Kuin kuiskaisi jostain, olín täällä..
ehkä kuvittelua. mene ja tiedä.
Hyvää yötä sulle kumminkin, jos satut vielä lukemaan ja sille edelliselle myös:)