Möhkön kesäteatteri on tuonut Ilomantsille paljon kuuluisuutta ja vieraita jo monena vuonna. Voiko teatteria muistaa jotenkin julkisesti. Niin moni ihminen on pannut aikaansa ja voimia likoon. Pitää kannustaa hyviä asioita.
Möhkön teatteri
Hyvä Möhkö!
3275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki!
Kyllähän se toisaalta on erittäin hyvä että heitä muistetaan ja on muistettu, ja eikös he ole siitä jotakin palkkaa saaneet. Mutta tämä viimeinen näytös ei ollut koko perheen teatteri elämys. Toivoisimme vähemmän sitä räävistelyä ja ei siellä tarvitsisi ilkosillaan kenenkään näyttelijän juosta. Tätä on ollut muissakin esityksissä ei viimeisessä. Esityksestä voi tehdä hauskan ja mukkansatempaavan muillakin avuilla. Teatterilaiset saisivat siivota koitajoen varren, se jää esitysten jälkeen epäsiistiksi ja on sitä edelleen. Kyllä siinä on hyviäkin puolia jos on huonojakin, eikä tästä pidä loukkaantua vaan ottaa vaikka opikseen.
Toisille näytteleminen käy niin luonnollisesti, toiset vain huutaa ja viuhtoo. Paljon on kuulunut kysys, onko tuo kaikki tapahtunut möhkössä, onko ne tuommoisia. Vastaushan on EI. Ei ainakaan silloin vanhaan hyvään aikaan. Esimerkiksi ei siellä möhkössä kukaa pytingin piika ole juossut koskeen. Esityksethän on tehty fiktion pohjalta.
Niinhän pitäisi kannustaa. On vain niin paljon tärkeämpiä asioita joita täytyisi kannustaa.
kaikki kiitoksen arvoinen pitää tuoda esiin!