Miten tämän nyt voisi sanoa... En tiedä olenko masentunut, enkä usko olevani, mutta tosi usein on paha olla, ahdistaa (toisinaan tulee kohtauksia jolloin tuntuu ettei saa henkeä ja että seinät kaatuu päälle), näen ja kuulen joskus harhoja (ei tosin mitään kovin suuria.. varjoja seinillä joilla ei oo mitään tekijää josta se varjo vois lähtee ja yksin ollessa puhetta jolle ei oo puhujaa ja joka ei tarkoita mitään). Olen koulukiusattu. Numerot laskenut kuin lehmän häntä siitä lähtien kun tulin yläasteelle (nyt 8lk), eikä koulu kiinnosta yhtään. Ainoa syy miksi jaksan raahautua kouluun, on kaverit, kunnes sitten niidenkin kanssa ollessa tulee tosi ulkopuolinen olo ja haluais vaan pois. Se tuntuu pahalta kun tietää että kaverit välittää, muttei silti vaan.. Voi uskoa sitä. Ei vaan pysty. On yksinäinen olo vaikka ympärillä nauretaan ja vitsaillaan. Mulla ei oo ketään kelle voisin puhua pahasta olosta ja ajatuksistani, mun ulkonäkö ja luonne inhottaa mua, en jaksais olla kavereiden kanssa kun kuitenkin vaan ahdistais mutta pakko kun en halua istua joka viikonloppua kotona itkeskelemässä.
Mulla on uhkana jäädä luokalle, ja on sellainen olo etten pääse yläasteen jälkeen enää minnekään opiskelemaan. Mua ei kiinnosta mikään ammatti ja tulevaisuuden ajattelu ahdistaa. Samoin ihmissuhdeiden ajattelu. Ja moni muu asia. En osaa enää ihastua kehenkään enkä tutustua uusiin ihmisiin. Ei vaan jaksais enää tätä.. Koulussa näkee vanhoja ystäviä, muistaa ihanat muistot ja sen jälkeen muistaa että ai niin, nehän vihaakin mua nykyään, ei mulla oo enää ketään kun nykyiset kaveritkin on niin etäisiä (vaikka itse mä varmaan niistä eristäydyn).
En vaan jaksais mitään enää. Kun puhun jotain, ketään ei kiinnosta. Koulussa en pysty keskittymään ja on vaan koko ajan paha olla. Öisin en saa unta ja mulla on melkein aina pää kipeä. Itken tosi helposti.
Mitä mä voin tehdä? Mä en halua puhua kenellekään mutten jaksais pitää kaikkee sisällä. Mä en halua minnekään psykiatrille. Mä pelkään tuntemattomia ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.
Apua..?
Mulla on uhkana jäädä luokalle, ja on sellainen olo etten pääse yläasteen jälkeen enää minnekään opiskelemaan. Mua ei kiinnosta mikään ammatti ja tulevaisuuden ajattelu ahdistaa. Samoin ihmissuhdeiden ajattelu. Ja moni muu asia. En osaa enää ihastua kehenkään enkä tutustua uusiin ihmisiin. Ei vaan jaksais enää tätä.. Koulussa näkee vanhoja ystäviä, muistaa ihanat muistot ja sen jälkeen muistaa että ai niin, nehän vihaakin mua nykyään, ei mulla oo enää ketään kun nykyiset kaveritkin on niin etäisiä (vaikka itse mä varmaan niistä eristäydyn).
En vaan jaksais mitään enää. Kun puhun jotain, ketään ei kiinnosta. Koulussa en pysty keskittymään ja on vaan koko ajan paha olla. Öisin en saa unta ja mulla on melkein aina pää kipeä. Itken tosi helposti.
Mitä mä voin tehdä? Mä en halua puhua kenellekään mutten jaksais pitää kaikkee sisällä. Mä en halua minnekään psykiatrille. Mä pelkään tuntemattomia ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.
Apua..?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pysyttele visusti erossa kofeiinista, se aiheuttaa nimittäin tuollaisia oireita jo pieninä määrinä osalle ihmisistä pitkäaikaisen päivittäiskäytön yhteydessä.
"Ravinto ja ruokatavat vaikuttavat ahdistuneisuuteen. Monen ahdistus- ja jännitysoireet voimistuvat, jos he saavat päivittäin yli 100 mg kofeiinia. Yksi kuppi kahvia sisältää 50–110 mg, yksi kuppi teetä 30–50 mg ja yksi pullo kolajuomaa 65 mg kofeiinia. Myös monet särkylääkkeet sisältävät kofeiinia, joka voi sekä voimistaa ahdistuneisuutta tai laukaista paniikkikohtauksia."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00058
Se oikea ravinto on sitten emäksinen ruokavalio. Olen elänyt itse tuollaisten oiureiden kanssa yli 20 vuotta, ja ne lähtivät noin puolessa vuodessa kun lopetin kofeiininkäytön aivan täydellisesti, suklaata myöten. Oli kelju urakka, mutta nyt on psyyke paremmassa kunnossa kuin koskaan.
http://qmies.blogit.fi/
1. Valitse kaveri johon luotat eniten ja keskustele hänen kanssaan
2. Vaali hyviä suhteita vanhempiin ja sopivan tilaisuuden tullen voit keskustella asioista
3. Etsi uusia ystäviä / kavereita ja harrastuksia
4. Mieti, että kohta koulu on ohitse ja mitä tulevaisuudelta haluaa
5. Kokeile uusia asioita ja ajattele, että elämä on eräänlainen tutkimusmatka
Jos koet olevasi sairas, ota yhteys kouluterveyshoitajaan tai terveyskeskukseen.
Minkähän takia psykiatreja yleensä koulutetaan ammattiinsa? Oiskohan että he voivat auttaa niitä, joilla on psyykkisiä ongelmia. Kouluterveydenhoitajasta voit aloittaa. Printtaa vaikka tekstisi ja lueta hänellä, ja pyydä selkeästi apua pahaan oloosi eli lähete eteenpäin. Kotiväestä et maininnut mitään. Oletko tosi huonoissa väleissä perheesi kanssa vai mikä mättää. Kyllä ihannetapauksessa ihan perhepiirissä on edes yksi ihminen joka kuuntelee, esim. isovanhempi, täti tms. jos ydinperhe ahdistaa.
Kuule, kaikessa ystävyydessä, olet aika pahassa jamassa ihan ton valvomisenkin takia, nukahtamislääkkeestä voisi alkaa hoidon ensiapuna. Siis, tilanteesi ei ole normaali eikä sinun tarvitse kärsiä pahaa oloa enempää. Apua vaan ei saa ellei sitä ihan livenä selkeästi ilmaisten pyydä. Taidat olla kovin heikolla itsetunnolla liikkeellä nyt. Siihen voi olla ihan loogisia, lapsuuteesi liittyviä syitä, älä syytä itseäsi vaan ole itse itsellesi ystävällinen. Luota siihen että aikuiset haluavat auttaa, kunhan ilmaiset hätäsi. Luokanvalvoja?
Kyllä se vaan niin on, että itse sinun täytyy toimia, ja pian, eivät ympäröivät ihmiset ole ajatustenlukijoita. Suunta ylöspäin sinulle, ansaitset paremman nuoruuden kuin nykyhetkesi on.
Voimahali samanikäisen äidiltä.
Ensimmäiselle täytyy sanoa, että en juo kahvia enkä teetä tms.. :/
Toista täytyy vain kiittää, olen yrittänyt monia noista, mutta ei vaan pysty useimpiin.. Vanhat harrastukset on jäänyt eikä uusia jaksa aloittaa, en vain pysty puhumaan kenellekään, vanhempiin en ole niin läheinen ja kavereilla on tarpeeksi omiakin ongelmia ilman että heille vielä valittaisin omaa pahaa oloa. :/
Ja kolmannelle.. Kotona on asiat suht. ok, ainakin yleisellä mittapuulla. En ole äitiin kovin läheinen, joskus puhutaan jotain ohimennen jne muttei mitään henkilökohtaista, eli se ei tiedä mun elämästä oikeastaan mitään... Isäpuolen kanssa en puhu koskaan (paitsi joskus riidellessä tietenkin)... Sisarusten kanssa en ole myöskään kovin läheinen. Ja muuhun sukuun en ole sitten juuri mitenkään yhteydessä.
Tiedän kyllä, että psykiatrille tai jonnekin vaikka koulukuraattorille voisi mennä puhumaan, mutta kuten jo taisin sanoa, pelkään tuntemattomia ihmisiä ja olen todella antisosiaalinen... Menen ihan lukkoon jos pitää puhua jollekin tuntemattomalle (varsinkin aikuiselle) ja en vaan saa suuta auki ja olen tyly ja annan sellaisen vaikutelman kuin olisin joku mummoja ojiinpotkiva teini vaikka oikeasti vaan ahdistun ja ujostelen.. En pidä siitä että tuntemattomat tietää mun elämästä liikaa tai muuten vaan kyselee henkilökohtaisia (pari kertaa on tullut koulussa terkkarin silmille räjähdettyä kun se on kysellyt liian henkilökohtaisia mun elämästä, vaikka se kai kuuluu sen työhön... En vaan voi sille mitään että ahdistun siitä).
Sitten taas, en vaan voi mennä kertomaan jollekin. Mitä hyötyä siitä olisi, vaikka menisin psykiatrille? Istuisin vaan ja mulkoilisin sitä sen ajan minkä siellä olen, kun en saa suutani auki.. En vaan voi puhua tästä muualla kuin jossain netissä.. Tiedän että olen tyhmä ja ihmettelen itsekin miksi pyydän apua tähän kun en vain voi toimia sitten niinkuin pitäisi... Anteeksi. :s
Ainakin tiedät, että et ole yksin, ehkä se ei vielä riitä, mutta apua löytyy. Eikä toisaalta ole mitään ”oikeaa” menettelytapaa, se vain mikä itsestä tuntuu parhaimmalta ja hyvältä. Voit olla varma, että kaikkia ahdistaa omasta elämästä ja yksityiskohdista kertominen. Se ei ole helppoa, siksi toisaalta tarvitaan luotettava ja läheinen henkilö eli ystävä tai vanhemmat. Joskus voi olla taas parempi, että kuuntelija on ulkopuolinen ja ehkä silloin ns. ammattihenkilö terveydenhoidossa. Ja mitä tuo apu sitten olisi? Mieti aluksi vaikka, että mitä itse toivoisit. Kyllä ratkaisu löytyy.
Oletko kokeillut C-vitamiinia? Tai vaikka monivitamiini valmistetta päivittäin? Yritä aloittaa joku kiva harrastus. Kuntoilu voi myös auttaa, ja kun menee johonkin joukkuelajiin mukaan, niin kyllä se kummasti piristää.
Ulkomaille muutamaksi kuukaudeksi nauttimaan elämästä, vaikka johonkin paratiisisaarille Aasiaan. Ulkomailla lomailu on kummasti erilaista. Varsinkin Aasian suunnalla on paljon maita jossa saa hyvää palvelua ja ihmiset iloisia ja auttavaisia. Ihan varmasti piristää mieltä. Hienoa kun voi jättää kaiken huonon taakseen ja aloittaa uuden elämän uudessa maassa.
No, yritän pärjäillä, ja jos tämä ei tästä nyt vähään aikaan parane niin kai mä voisin yrittää jollekin puhua...
Vitamiineja en ole kokeillut, voisin ehkä kokeillakin. Harrastuksia en voi aloittaa, en jaksa enkä todellakaan pysty mihinkään joukkueurheilulajeihin.. Kuten olen sanonut, en tule hyvin toimeen ihmisten kanssa, ja lisäksi olen ylipainoinen.. Joten tuskin mua mihinkään hyväksyttäisiinkään mukaan. :s
Tuo ei auttanut sitten yhtään. ;( Tuli vain entistä kovempi hinku ulkomaille, rakastan lämpöä ja eksoottisia maita ja haaveilen että joskus isona kiertäisin maailmaa.. Mutta haaveeksi taitaa jäädä.
Yleisohje:
Hyväksy tilanne. lopeta valittaminen. Astu toiminnan maailmaan (keskity esim. nostamaan ensin vasen jalka ylös sängystä jne.)
Hylkää näkemys siitä millainen maailman tai sinun tulisi olla. Se on kuitenkin sellainen kuin se on.
Kun todellisuuden ja luomiemme idealististen täydellisyyksien välinen kuilu aiheuttaa ahdistusta ja se ,että tajuamme kaiken olevan vain materiaalikasaumaa emmekä sen vuoksi enää löydä syytä elää on aika astua toiminnan maailmaan.