Auttakaa, mua, kun tuntuu, että olen niin huono äiti vanhimmalle tyttärelleni.
Rakastan häntä yli kaiken. Hän on 3.5 vuotias, mutta en osaa näyttää sitä rakkautta tälle lapselle. 2vuotiaalle pojalleni osaan antaa halauksia, ja pitää sylissä.
Mutta jotenkin tytölle en osaa antaa hellyyttä.
Puhun kyllä kauniisti hänelle, mutta en osaa halata ja ottaa syliin. Olen tästä todella murheellinen. Auttakaa joku neuvokaa, että miten osaisin oppia antamaan hälle oikeaa hellyyttä, mitä tuon ikänen lapsi tarvii.
Luulen, että tämä johtuu siitä, että oma äiti lapsi suhde on ollut jotenkin samallainen. Alitajunnassa teen samallain. Vaikka päällepäin äitin kanssa on hyvät välit!
Rakastan häntä yli kaiken. Hän on 3.5 vuotias, mutta en osaa näyttää sitä rakkautta tälle lapselle. 2vuotiaalle pojalleni osaan antaa halauksia, ja pitää sylissä.
Mutta jotenkin tytölle en osaa antaa hellyyttä.
Puhun kyllä kauniisti hänelle, mutta en osaa halata ja ottaa syliin. Olen tästä todella murheellinen. Auttakaa joku neuvokaa, että miten osaisin oppia antamaan hälle oikeaa hellyyttä, mitä tuon ikänen lapsi tarvii.
Luulen, että tämä johtuu siitä, että oma äiti lapsi suhde on ollut jotenkin samallainen. Alitajunnassa teen samallain. Vaikka päällepäin äitin kanssa on hyvät välit!
Vastaukset 5
Vanhimmat
näin yhtäkkiseen keksiä keinoa millä sinua auttaa, kaikenkaikkiaan hyvä tilanne sinulla, kun olet ongelman oivaltanut. ehkä voisit asiaa kysyä joltain ammattilaiselta joka on perehtynyt tuollaiseen. ei ole häpeä pyytää apua ulkopuoliselta vaan katsoisin että olet tuolloin fiksu ja haluat tehdä asialle jotain.
Tuntui miltä tuntui, otat lapsen syliisi. Luet hänelle, juttelet, katsot silmiin. Halaat! Kun tätä teet, lapsi alkaa vastata siihen ja omakin sydämesi lämpenee. Aloita järjellä vain. Nyt kun lapsi on vielä noin pieni, peli ei ole pelattu kokonaan. Jos pidät häntä etäällä itsestäsi yhä, menetät hänet henkisesti kokonaan murrosikään mennessä.
Ota tavoitteeksesi pitää tyttöä sylissä joka päivä vähintään varttitunti. Lukekaa jotakin lapsen mielestä kivaa kirjaa tai jutelkaa, ihan vain kaksin. Pikkuveli saisi mieluimmin silloin olla nukkumassa tai isän kanssa. Esikoisenkin on saatava jakamatonta huomiota ja myös tyttären. Tee jotakin erityisesti tyttären kanssa muutaman kerran viikossa. Käytte yhdessä ulkona, jossakin kaupassa, kirjastossa tms. Hyvänen aika, älä laiminlyö tyttöä. Sinuunhan tytär samaistuu!
Voi tietysti olla, että sinulla on vaikka kuinka "päteviä" syitä ongelmaasi, mutta et voi ajatella, että muutat käyttäytymistäsi vasta, kun ne ovat selvitetyt. Siihen menee ihan liian pitkään, vaikka heti menisit terapiaan. Lapsi on lapsi nyt ja tarvitsee äidin huomiota ja osoituksia välittämisestä nyt.Omien ongelmiesi selvittely on tietysti myös tärkeää. Aloita vaikka lukemalla Irene Kristerin kirja Haavoittunut vanhemmuus.
sä teet tytöllösi hallaa ihan tietoisesti.Koska itse olet huomannut,ettet ole antanut rakkautta tytöllesi samalla tavalla kuin pojallesi,johtuu ihan siitä,että kun et itse ole saanut hellyyttä et myöskään halua antaa sitä tytölle.Jos tämä olisi alitajuntaan liittyvä juttu,niin myöskään poikasi ei saisi huomiota.Mietipä hetki,kannattaako jättää tyttö ilman rakkautta?En usko,että edes pystyt siihen.Kyllä sä jossain vaiheessa "heräät".
Torjuin tytärtäni vuosia tajuamatta sitä ollenkaan itse,vaan päinvastoin.Kuvittelin selvittäneeni omat ongelmani niin hyvin,etten koskaan siirtäisi itse kokemaani pahaa lapseeni,(Äitini olisi halunnut vain poikia),vaan toisin kävi.Pidin kyllä lastani sylissä,jne.mutta henkisesti torjuin tavalla,jota silloin en pystynyt näkemään.Sen seurauksena tyttäreni romahti täysin,muutettuaan Norjaan isänsä luokse.Hän sairastui vakavaaan masennukseen psykoottisin oirein,ja oli useamman kerran osastohoidossa,myös suljetulla itsetuhoisten ajatusten vuoksi,sekä ajoittaisen harhaisuuden.Hän oli silloin vain 16-vuotias.Sitä kivun,surun ja syyllisyyden tuskaa en osaa sinulle mitenkään kuvailla,vaikka tästä on nyt jo 3 vuotta aikaa,ja tytär voi jo paremmin,ei mene päivääkään,ettenkö surisi ja surisi,öisinkin herään tuskaisena,ja tekisi mieleni vain itkeä ja huutaa,että miten saatoin antaa sen tapahtua,miten en osannut suojella omaa lastani,miten olen saattanut aiheuttaa rakkaalle lapselleni noin paljon kipua,miksi en havahtunut ja taistellut tietäni tyttären luokse,näkemään mitä hän jäi vaille!Sinä,joka vielä voit muuttaa suuntaa,ja korjata tilanteen,ei ole mitään tekosyytä,joka voisi estää sinua auttamasta lastasi!suojelemasta sitä pikkuista,rakasta,haurasta ja ainutlaatuista ihmistä,jonka olet luoksesi saanut!Hae kaikki mahdollinen apu,jonka voit saada,neuvolan psykologilta,yksityiseltä,lastensuojelusta,mistä vain.jotta saat selvitettyä omat lukkosi auki,saat tukea ja hoidettua oman kipusi,jotta voit antaa tytöllesi läheisyyden,ja suojelevan rakkautesi-se todellakin suojelee,ilman sitä lapsi on myöhemmin haavoittuvainen,ja altis kaikelle mahdolliselle ikävälle maailmassa.Usko minua,sinä et halua sitä kipua lapsellesi,jota turvattomuus ja hylkääminen tuo mukannaan.Hae apua.Teille molemmille.Heti maanantaina.Ootte sen ansainneet.