Eli lyhykäisyydessään olen ahdistunut jos miehiä on paljon tai ympärillä, alkoholi parantaa asiaa ja rentoudun, mutta silloin vaikutus päinvastainen eli olen liiankin rento ja helposti haen "kohteita" iskettäväksi.
Minua on koulukiusattu yläaste-lukioikäisenä ja juuri pojat. Tai ei kaikki vaan nämä "kovikset" ja muut myötäilivät. Ihastun helposti ja silloin pelkään selvin päin ihastustani. Olen 32v ja parisuhteesssa mutta en rakasta miestäni vaan olen pettänyt häntä useasti. Nämä miehet ovat halunneet vain seksiä vaikka ovat nähneet miten ihastunut olen ollut heihin. Mieheni on ollut minulle turva ja ns ystävä,koska minulla ei paljoa läheisiä ole.
isäni kanssa minulla on ollut aina vaivautunut olo, hän ei ole luonut minun kanssani läheistä tai fyysistä suhdetta pienenä. Vaan äitini on ollut vahva ja tavallaan meidän välissä. Tämän takia ihastun aina isäni kaltaisiin miehiin, joiden kanssa suhteesta ei tule mitään. Koska jännitän selvinpäin ja kännissä olen liian vamppi ja paljastan rakkauteni jo alussa ja kiinnostus lopahtaa heillä. Eli jotenkin alistun. He kertovat sitten etteivät halua seurustella tai kertovat että haluavat olla ystäviä ja se on rankkaa koska olen todella ihastunut. Siinä hetkessä en sitä sano vaan jälkikäteen se tuntuu pahalta,koska siinä hetkessä olen jotenkin sellainen "etäinen" enkä paljasta sisintäni.
Käyn terapiassa...vasta 1kk ja en tiedä miten auttaa,selvittää vaan tunteita, ns. keskustelua. On lisäksi yksityinen.
Olin työterveyspsykologilla joka oli mies ja koko ajan oli vaivaantunut olo hänen kanssaan, pelkäsin että näytän ihastuneelta...hän muistutti isääni siis niitä miehiä joihin rakastun. Oli vaikea puhua hänelle.
Onko kellään neuvoja tai samanlaista.
Minua on koulukiusattu yläaste-lukioikäisenä ja juuri pojat. Tai ei kaikki vaan nämä "kovikset" ja muut myötäilivät. Ihastun helposti ja silloin pelkään selvin päin ihastustani. Olen 32v ja parisuhteesssa mutta en rakasta miestäni vaan olen pettänyt häntä useasti. Nämä miehet ovat halunneet vain seksiä vaikka ovat nähneet miten ihastunut olen ollut heihin. Mieheni on ollut minulle turva ja ns ystävä,koska minulla ei paljoa läheisiä ole.
isäni kanssa minulla on ollut aina vaivautunut olo, hän ei ole luonut minun kanssani läheistä tai fyysistä suhdetta pienenä. Vaan äitini on ollut vahva ja tavallaan meidän välissä. Tämän takia ihastun aina isäni kaltaisiin miehiin, joiden kanssa suhteesta ei tule mitään. Koska jännitän selvinpäin ja kännissä olen liian vamppi ja paljastan rakkauteni jo alussa ja kiinnostus lopahtaa heillä. Eli jotenkin alistun. He kertovat sitten etteivät halua seurustella tai kertovat että haluavat olla ystäviä ja se on rankkaa koska olen todella ihastunut. Siinä hetkessä en sitä sano vaan jälkikäteen se tuntuu pahalta,koska siinä hetkessä olen jotenkin sellainen "etäinen" enkä paljasta sisintäni.
Käyn terapiassa...vasta 1kk ja en tiedä miten auttaa,selvittää vaan tunteita, ns. keskustelua. On lisäksi yksityinen.
Olin työterveyspsykologilla joka oli mies ja koko ajan oli vaivaantunut olo hänen kanssaan, pelkäsin että näytän ihastuneelta...hän muistutti isääni siis niitä miehiä joihin rakastun. Oli vaikea puhua hänelle.
Onko kellään neuvoja tai samanlaista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on aika sama tarina, koulussa juuri ne ns. kovispojat kiusasi ja nimitteli ja isänikin ilmeisesti älyämättömyyttään naureskeli kuinka varmaan jään vanhaksi piiaksi kun olen semmoinen ja tämmöinen. Olen aina hävennyt itseäni miesten seurassa ja uskoin tosiaan etten koskaan löydä poikaystävää. No löysinpä kuitenkin tai paremminkin hän löysi minut ja hänelle kelpaan juuri tämmöisenä. Ja onpa hän kertonut että kelpaisin kuulemma monelle muullekin vaikka silläpä ei todellakaan ole enää väliä jos hänen kanssaan vain saan pysyä. Mutta se miesten pelko. Olen vielä aika nuori, parikymppinen, mutta olen siis tosi jännittynyt miesten seurassa, tuntemattomien siis lähinnä ja ei-tuttujen työkavereidenkin läsnäollessa. Punastelen ja pelkään juuri tuota että "enhän nyt varmasti näytä hänestä jotenkin ihastuneelta kun punastelen" jne. :) Mieslääkärit inhottaa juu myös, usein on vaikea keskustella tuntemattomien miesten kanssa. Itse taas koen tehneeni niin, että koska isäni oli hermoheikko ja "pilasi" minut tavallaan omilla peloillaan ja järjettömyyksillään niin olen koettanut löytää hänen tilalleen tarpeeksi vakaan ja tasapainoisen, turvallisen miehen ja siinä onnistuinkin. Muutenhan en olisi tuota nykyistä kelpuuttanut. :)
Täälä kans yksi samasta asiasta kärsivä. Olen 28 vuotias ja nyt vasta alan tajuamaan mistä tämä johtuu.
Minua on myöskin yläasteella kiusattu ja kiusoiteltu. Siitä lähtien olen punastellut ja häpeillyt. Nyt vielä olen alkanut noiden lisäksi hikoilla ihan järjettömästi miesten edessä, mikä on ihan järkyttävän kiusallista. Tulee vain sellainen paniikin tunne, vaikka miehet juttelisivat ihan normaalisti, en vain pysty relaamaan niiden kanssa. Mietin kans koko ajan noita ihastumis juttuja ja pelkään katsoa miehiä silmiin, kun kuvittelen että he saavat väärän käsityksen.. Kännissä asiat on ihan päinvastoin, minä saan miehet punastelemaan ja hikoilemaan, mikä on naurettavaa.
Lapsuuteni olen kärsinyt isäni henkisestä väkivällasta ja äitini heikosta itestunnosta, koska hän ei juuri koskaan puolustanut tai suojellut meitä isän hyökkäyksiltä.
Eli siis tiedän mistä tämä johtuu ja olen syönyt mielialalääkkeitä ahdistukseen, käynyt Rosen-terpeutilla jo 3 vuotta, mutta aina vaan nuo paskat pyörii mielessä ja aiheuttaa tuskaa ja ahdistusta, miksi ei vaan voi päästää irti ja aloittaa puhtaalta pöydältä!!?
Olen naimisissa ihanan miehen kanssa joka on täysi vastakohta isästäni. Mutta silti hänenkin kanssa tulee välillä ahdistuksia, mikä tuskastuttaa, ja sen seurauksena muutun agressiiviseksi ja sitten taas tulee paha olo, molemmille. Mieheni tietää taustani ja ongelmani, mutta silti tämä tuskastuttaa välillä molempia.
Tuntuu että nämä asiat paisuu paisumistaan mitä enemmän ikää tulee =(
Eli vielä harmittaa tämä "miespelko". Tapasin ihanan miehen jonka kanssa olin treffeillä, hän oli huomaavainen ja huomasi että minua jännitti kamalasti, koska olinhan häneen hieman ihastunut. Sitten kun tuli naistarjoilija pöytäämme,niin rupesi entisestään jännittämään,koska huomasin että tämä naistarjoilija hieman flirttaili miehelle, tunsin itseni aivan pieneksi. Silloin kun jännittää niin pyrin ottamaan roolin ja siten pääsen yli siitä, en uskalla näyttää jännitystä ja sitä että ei meinaa sanat tulla suusta ja nielaisuttaa. Kun joimme alkoholia, niin jännitys katosi ja tuli taas tämä rohkea "minä" esille joka on kaiken keskipiste. Harmittaa vaan niin vietävästi koska olin ihastunut mieheen ja en vain päästänyt lähelle, tai päästin liiankin lähelle, illan päätteeksi menimme luokseni hotelliin ja riisuin vaatteet. Miestä varmaan tässä vaiheessa pelotti, kun ei saanut seisomaan vaikka kuinka yritti. Koska olinhan yli itsevarma humalassa. =( miksi minulle aina käy näin....