Nyt on ollut muutama viikko ilman paniikkihäiriölääkitystä. Käytin yli vuoden sitalopraamia, suurimmillaan 30 mg. En tiedä oliko lääkityksestä hyötyä, sillä minusta se ei kokonaisuudessaan auttanut niin kuin olisin toivonut.
Ensiksi ikävintä oli suun kuivuminen, jatkuva herääminen öisin kun kurkku on kuiva ja maku kuin kuollutta lihaa nielisi. Toinen ikävä piirre oli toistuva pahoinvointi ja ruokahalun menettäminen. Kolmas oli sukupuolivietin huomattava heikkeneminen kuten pahimmiillaan koko orgasmin saanti oli vaikeaa.
Eikä pillereistä hyvää oloa saanut, elämä jotenkin puristui mauttomaksi, tasapaksuksi suorittamiseksi, jossa mikään ei innostanut, ei vihoittanut, eikä huvittanut.
Nyt otan vastaan elämän kaikkine piikkeineen ja piirteineen. Ja olen kyllä tyytyväinen vaikka tässä menee vielä aikaa ennen kuin uskon parantuneeni tarpeeksi.
Omana paheena on pintaliitämisen sijasta syvällä taapertaminen, koen tuntevani asiat huomattavasti voimakkaammin kuin ns. normi-ihmiset. Toinen pahe on liiallinen tunnolinen vastuun kanto ja huolehtiminen. Vaikea olla stressaamatta ja ottaa elämä vastaan löysin rantein. Vaatii edelleen harjoittelua.
Nyt lähden rohkeasti elämään yksinkertaista ja mukavaa elämää vailla turhia paineita. Olen mielestäni menettänyt tässä turhassa panikoinnissa jo tarpeeksi, suunta on ollut pitkään vain ylöspäin, vaikka välillä tuntui paluulta lähtöruutuun. Joten myönteisellä asenteella eteenpäin, sitä toivon myös kaikille muille kohtalontovereille. Ja mikäli joku haluaa lähteä mukaan tähän rentoon meininkiin niin saa laittaa vaikka sähköpostia. Minä alan nyt nauttimaan elämästä, kiitos.
Ensiksi ikävintä oli suun kuivuminen, jatkuva herääminen öisin kun kurkku on kuiva ja maku kuin kuollutta lihaa nielisi. Toinen ikävä piirre oli toistuva pahoinvointi ja ruokahalun menettäminen. Kolmas oli sukupuolivietin huomattava heikkeneminen kuten pahimmiillaan koko orgasmin saanti oli vaikeaa.
Eikä pillereistä hyvää oloa saanut, elämä jotenkin puristui mauttomaksi, tasapaksuksi suorittamiseksi, jossa mikään ei innostanut, ei vihoittanut, eikä huvittanut.
Nyt otan vastaan elämän kaikkine piikkeineen ja piirteineen. Ja olen kyllä tyytyväinen vaikka tässä menee vielä aikaa ennen kuin uskon parantuneeni tarpeeksi.
Omana paheena on pintaliitämisen sijasta syvällä taapertaminen, koen tuntevani asiat huomattavasti voimakkaammin kuin ns. normi-ihmiset. Toinen pahe on liiallinen tunnolinen vastuun kanto ja huolehtiminen. Vaikea olla stressaamatta ja ottaa elämä vastaan löysin rantein. Vaatii edelleen harjoittelua.
Nyt lähden rohkeasti elämään yksinkertaista ja mukavaa elämää vailla turhia paineita. Olen mielestäni menettänyt tässä turhassa panikoinnissa jo tarpeeksi, suunta on ollut pitkään vain ylöspäin, vaikka välillä tuntui paluulta lähtöruutuun. Joten myönteisellä asenteella eteenpäin, sitä toivon myös kaikille muille kohtalontovereille. Ja mikäli joku haluaa lähteä mukaan tähän rentoon meininkiin niin saa laittaa vaikka sähköpostia. Minä alan nyt nauttimaan elämästä, kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo, eihän se selviä kuin kokeilemalla. itse olin pari vuotta kokonaan ilman lääkitystä mutta sitten tuli taas niin huono olo, että aloitin uudestaan. Pyrin näistä pillereistä eroon heti kun suinkin mahdollista. Luulen että tärkeintä on löytää elämään tasapainoa kaikin tavoin. En siis tarkoita tasapaksua tylsyyttä, mutta tervettä itsestään huolehtimista. itse en kestä kovia kuormia ja oireet palaavat jos olen liian lujilla.
Kaikkea hyvää sulle!