Nyt kun kohta puoliin viestintäalalle haetaan kesätyöntekijät, kyselisinkin, että millaisilla työhakemuksilla paikkoja kannattaa hakea sekä printin että sähköisen median puolelle?
kesätyöhakemuksista
4
960
Vastaukset
- näin on.
Suhteilla niitä töitä saa, ei mitenkään muuten. Mieti ensin, onko näitä. Jos ei ole, niin on ihan sama millaisia hakemuksia väännät, et tule kuitenkaan paikkaa saamaan. Paikat menevät suhteilla.
- kummastelija
Jos sulla on näyttää osaaminen niin suhteita ei tarvita! Itsellekin käynyt näin, että ei ole suhteita mutta näyttävä porfolio osaamisesta. =)
- rekrytoija
Meillä ainakin (suuri kotimainen mediakonserni) tulevat viimekesäiset työntekijät. Ei kannata ottaa uusia, niin ei tarvitse vähän vakituisen työvoiman voimavaroja uhrata uusien opettamiseen. Lisäksi kun työpaikat on tiukassa, nuoret halusivat varmistaa jo hyvissä ajoin kesäduunin, joten ovat jo allekirjoitelleet sopimuksiakin ensi kesäksi.
- Strega74
haki kesätyöntekijöitä Monsterissa, heillä oma lomake joka piti täyttää. Aika monessa paikkaa näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412034- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637