Kaakatetaan veroista

Kuka maksaa pääomatuloveroa?
Kuka maksaa pääomatuloveroprosentin suuruista lähdeveroa?
Asia taitaa olla niin, että sitä maksaa melkein kaikki suomalaiset.

Pääomatulovero on tasavero, jossa ei huomioida veronmaksukykyä ja oikeudenmukaisuutta tulojen mukaan.
Nostamalla pari prosenttiyksikköä pääomatuloverotusta kerätään tosiasiassa kansalta rahaa ja siinä keräyksessä pienituloiset maksavat suhteessa enemmän pääomatuloveroja kuin suurituloiset.

Ei siitä ole kuin vähän aikaa, kun kaakatettiin suurituloisille myönnetyistä veronkevennyksistä, ei asiat ole muuttuneet, nyt pitää kotkottaa veronkorotuksien puolesta, jotka perustuvat tuloihin, veronmaksukykyyn ja oikeudenmukaisuuteen.

Ansiotulojen ja pääomatulojen progressiivinen verotus on ainoa verotusmuoto, joka perustuu tuloihin veronmaksukykyyn ja oikeudenmukaisuuteen.

Ensisijaisesti rahaa pitää kerätä yhteiskunnan tarpeisiin ansiotuloista ja niistäkin sieltä missä on suurimmat tulot, se voidaan tehdä nostamalla progressiivista verotusta suuremmissa tuloluokissa.

Varallisuudet kertyvät yleensä säästöistä joista on jo useaan kertaan maksettu erilaisia veroja, sen vuoksi siellä pitää huomioida, että pieniä pääomatuloja ei veroteta suuhteellisti ”liikaa” koska ne yleensä palautuvat kiertämään yhteiskunnan rattaisiin.

Pääomatuloille myös progressiivinen verotus esimerkiksi 25% - 40%, sillä saadaan ainakin oikeudenmukaisemmin kohdennettua rahankeräystä yhteiskunnan tarpeisiin, kuin nykyisellä ja muilla esitetyillä malleilla.
21267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Taitaa olla ainoastaan Paavo Arhinmäki vasemmistoliitto, joka on esittänyt pääomatuloverotukseen progressiivista verotusta.

Jos on muitakin en ole tosin vielä kuullut, joten laittakaa tänne vain niin minunkin sivistys/tietotasoni saattaa nousta.

nimimerkki porvarillinen varallisuus, ei estä köyhän puolustamista.

Äänestä

On turhaa esittää asioita niin monimutkaisesti, että siitä tulee mieleen pyramidihuijauksessa käytetyt menettely tavat.

Tänään kritisoitiin veroleikkauksista ja heti perään kuulutettiin suomalaiselle metsä-ja metalliteollisuudelle kutenkin sähköveron poistamista.
Samaan hengenvetoon kotkotettiin lisää rahaa kunnille ja kaakatettiin perusturvan riittämättömyydestä.

Onko politiikoilla jokin tuntematon instrumentti jolla rahaa voidaan nyhjäistä tyhjästä?
Käytetään näitä kolmea asiaa, joista on kotkotettu, veroja pitää "kerätä" tulojen, veromaksukyvyn ja oikeudenmukaisuus periaatteiden mukaisesti.

Mistä niitä senttejä kerätäänkään?
Tasavero malli suosii suurituloisia.
ALV veron laittaminen joka asiaan suosii suurituloisia.
Tasavero pääomatulovero suosii suurituloisia.
Ansiotuloverojen alentaminen suosii suurituloisia.
Yhteiskunnan palvelumaksujen nostamiset suosii suurituloisia.

Asiat pitää priorisoida siten, että mikä on hyväksi köyhille ja huono-osaisille se pitää myös kelvata parempiosaisille.

Äänestä

Kauanko luulet tehtaiden pysyvän suomessa, jos suurta pääomatuloa (eli samat tahot jotka suuyrityksissä käyttävät päätösvaltaa).

Suomi on hyvä maa, mutta ei niin hyvä, että yritysten (ja niiden omistajien) kannattaa maksaa miljardi tolkulla extra veroija, kun muualla pääsisi paljon vähemällä.

Älkää hyvän tähen ajako työpaikkoja ja hyvinvointia ulkomaille

Äänestä
  • Et tainnut ymmärtää pointtia, pääomatuloverotuksessa on niin monta erilaista kohdetta, että ei niitä kaikkia voi alkaa erottelemaan tällä palstalla, koska se vain sekoittaa ennestään vinoutunutta verotusta, joiden tarkoituksesta lainlaatijat itsekkään eivät saa selvää.

    Pääomatuloverotukset voidaan kohdentaa siten, että eivät ainakaan tehtaat joudu sen takia muuttaa muualle.

    Täytyy kuitenkin todeta, että ne jotka käyttävät suuryrityksissä valtaa valtakirjoilla, eivät aina edes itse omista yhtään osaketta.

    Äänestä

  • kuitenkin. kirjoitti:

    Et tainnut ymmärtää pointtia, pääomatuloverotuksessa on niin monta erilaista kohdetta, että ei niitä kaikkia voi alkaa erottelemaan tällä palstalla, koska se vain sekoittaa ennestään vinoutunutta verotusta, joiden tarkoituksesta lainlaatijat itsekkään eivät saa selvää.

    Pääomatuloverotukset voidaan kohdentaa siten, että eivät ainakaan tehtaat joudu sen takia muuttaa muualle.

    Täytyy kuitenkin todeta, että ne jotka käyttävät suuryrityksissä valtaa valtakirjoilla, eivät aina edes itse omista yhtään osaketta.

    Kohdetta?
    Metsästä saatu tulo 26%, Pankkitilin lähdevero 46%, sijoitusasunnoista saatu tulo 58%, palvelualan yrityksistä saatu tulo 43%, raskaan teollisuuden alata saatu tulo 24% Ai näinkö?

    Juu en tainnut ymmärtää pointtiasi

    Jos otettaisiin käyttöön progressiivinen verotus se kohdituisi suurta tuloa saaviin, eikö näin?
    ts. Suuret institutionaaliset sijoittajat joutuisivat maksamaan raskaampaa veroa ja silloin tehtaiden ym suur yritysten maasta lähtö kiihtyy aivan varmasti.

    Sillä omistaako yrityksen hallituksessa/yhtiökokouksessa istuva henkilö itse ko. yhtiön osakkeita ei ole suoranaista merkitystä. Esim toimit rahastoyhtiön salkunhoitajana. Rahasto omistaa 35 milj eurolla x oy:n osakkeita. Totta helvetissä teet sellaisia päätöksiä joka lisää yhtiön tuloksellisuutta. Eikö vain?

    Eri asia on tietysti valtion yhtiöt jonne pääsee oikealla puolue kirjalla.

    Kumpi tässä nyt ei ymmärrä ja mitä?

    Äänestä

  • daavidin poika kirjoitti:

    Juu juu alalta saatu tulo ei kerro mitä yksi ihminen maksaa veroja.

    Esimerkiksi pankkitilien korkotulojen lähdeveroa maksavat pienituloiset kuten sellaisetkin mummut ja vaarit, jotka tarvitsisivat noita euroja jokapäiväiseen elämään ja kun heillä on niistä pienistä eläkkeistä veroprosentti on noin 20% ja korkotuloista lähdevero 28%, niin kyllä näissä asioissa suosion osoitukset menevät suurituloisille, joilla miljoonien tuloista menee veroihin noin 30%.

    Ajatellaan nyt sitten, että jos pääomatuloveroilla/lähdeveroilla kerätään rahaa saman verran kuin ennenkin, mutta se suoritetaan siten että siinä huomioidaan enemmän nuo kolme kaakatuksen alla olevaa asiaa, otetaan huomioon tulot, veronmaksukyky ja oikeudenmukaisuus, ei siinä mitään vääryyttä tehdä suurituloisille, vaan yhteiskunta vastuuta siirretään enemmän sinne jossa rahalla valtaa pidetäänkin.

    Äänestä

  • muuta ei tule kirjoitti:

    Joudun tunnustamaan ymmärtämättömyyteni. En 100% ymmärrä pointtiasi.

    joka tapauksessa lähdeveron suuruudella ei ole mitään käytännön merkitystä, jos puhutaan pienituloisista. Ei valtiolle veron saajana, eikä veron maksajalle itselleen.

    Esim. Ajatellaan, että pienitloisella olisi asiat niin hyvin, että hänellä olisi pankkitilillään 10 000 euroa
    En tiedä tarkkaan pankien maksamaa korkoa mutta muistaakseni esim nordealla suurusluokkaa 0,15% vuosittain.

    10 000 x 0,15% = 15 euroa vuodessa

    15 X 28% = 4,2 euroa vuodessa

    Hyi kamala mikä tukku rahaa!!! Verojen maksaminen on aina ikävää olipa taskussa sitte markka tai miljoona. Mutta väitän että pienituloinen jolla on 10 000 käteistä kykenee aivan hyvin maksamaa 4 euroa kaksikymmentä senttiä veroa.

    Todella pienituloisella tuskin edes on tuota kymmentä tuhatta....

    Jos et vielä älynnyt, että lähdeverolla (siis pienituloisten osalta) ei ole mitään merkitystä, niin voit tulla luokseni MINÄ VOIN ANTAA SINULLE 4,2 EUROA VAIKKA JOKA VUOSI (vaikka itse olenkin opiskelija)

    Äänestä

  • 4,2 euroa kirjoitti:

    Jaa niinkö se meneekin?
    Minun 10000 € xxx pankissa 3% korkotuloista menee vuodessa veroa 84 €.
    Naapurin JVK lainan 6% tuotosta menee vuodessa veroa 164 €.
    Kauempana olevalla naapurilla nousi (piilovero)tonttivuokra niin korkeaksi, että joutui lähtemään vuokralle, vuokranantaja kyllä nosti sitten heti vuokraa vedoten kiinteistöverojen ja muiden kustannustekijöiden nousuun, köyhää loukutetaan.
    Kaveri tuolla leuhki, että oli ostanut tontin omakseen kaupungilta, mutta heti nousi kiinteistövero ja hän epäilee, että kiinteistöveroja tullaan nostamaan taas, koska sillä on hyvä lypsää tavalliselta kansalta rahaa.
    Pienituloisten pienistä puroista kasvaa mahtavat virrat, joista kertyy yhteiskunnan kassaan oikeat kultavarannot, ...siis mistä niitä senttejä oikein kerätäänkään.

    Älä ole huolissasi minun tuloista, ne ovat "riittävät", mutta opettele kyseenalaistamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa asioita hoidetaan pyramidihuijauksen tapaisilla menetelmillä ja joissa lopputuloksena on aina kuplat ja kriisit.

    Koska otit osaa tähän keskusteluun olet kehityskykyinen ja toivotankin sinulle menestystä opinnoissasi.

    Ps. Älä usko kaikkia mitä Mediasta tulee, koska sitäkin ohjataan ahneenrahan avulla.

    Äänestä

  • ja seuraukset kirjoitti:

    nousi (piilovero)tonttivuokra niin korkeaksi

    Mikä ihmeen piilovero. Mielestäni on täysin oikeudenmukaista, että jos ei omista jotakin esinettä (tonttia) mutta, siltii nauttii sen hallinnasta on velvollinen tekemään vasta suorituksen, jota kutsutaa yleensä vuokraksi ja se on syytä pitää erillään veroista.

    "koska sillä on hyvä lypsää tavalliselta kansalta rahaa."
    Mielstäni juuri keskiverto kansalaisen ryhmänä tulee maksaa verot syystä että:
    1 jos verotetaan köyhiä liian rajusti he kuolevat nälkään eikä se olisi inhimillistä
    2 jos verotetaan ökyrikkaita ja suur yrityksiä ne lähtevät maasta ja se olisi koko kansalta pois

    "Pienituloisten pienistä puroista kasvaa mahtavat virrat"
    Mitä pahaa siinä on eikö se juuri olekkin ideana, että jokainen maksaa siivun ja näin yllä
    pidetään yhteiskuntaa

    "joista kertyy yhteiskunnan kassaan oikeat kultavarannot"
    Käsittääkseni tällä hetkellä valtio vain velkaantuu, kuten useimmat kunnatkin. Ei se mihinkään kerry se pannaan jakoon.

    "kyseenalaistamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa asioita hoidetaan pyramidihuijauksen tapaisilla menetelmillä ja joissa lopputuloksena on aina kuplat ja kriisit."
    Kyseenalaistamisen mielestäni hallitsen keskivertoa paremmin, mutta ainahan on parantamisen varaa. Jos tarkoitat tällä pyramiidi vertauksella sitä edellä mainittua pienistä puroista suuri virta, niin mitenköhän verotus tulisi hoitaa jos ei näin? siten että yksi maksaisi verot ja muut eivät? vai pitäisikö verot siirtää valtion maksettavaksi? En usko että nyt päällä (toivottavasti jo takana) oleva finanssi kiriisi on seurausta siitä, että kaikki suomalaiset maksavat veroja (toinen enempi toinen vähempi)

    Kiitos kuitenkin kannustuksestasi olen paitsi kehitys kykyinen mikä tärkeintä kehitys haluinen :)

    Ps. Usko, kyseenalaistamien on tulevaisuuteni ammatti :)

    Äänestä

  • kyseenalaistaja kirjoitti:

    * ps.EN usko

    Joo no mitä tonttivuokrilla katetaan?
    Onko niin, että asuintontti jolla olet ollut vuokralaisena 50 vuotta ja maksanut jo tontin hinnan useaan kertaan, niin vuokran uusimisen jälkeen alat taas maksamaan ties kuinka monetta kertaa tontin hintaa, onko Suomessa niin vähän maata, että sillä yhteiskunta voi keinotella itselleen tuloja.
    Minusta tonttivuokra pitäisi todellakin pitää vain tonttivuokrana ja sellaisella tasolla, että myös pienituloiset kykenevät asumaan omassa kodossaan.
    Korpi ja joutomaata asumistarkoitukseen ja siihen kapitaaliperiaatteen mukaiset liian korkeat vuokrat.

    Niinpä mutta kuitenkin noita keskivertokansalaisia, joiden tulot ovat alle köyhyysrajan on aika paljon, he maksavat tuloihinsa nähden liian paljon veroja, sekä veronluontoisia maksuja ja juuri siksi he jonottavat ruokajonoissa etteivät kuolisi nälkään.

    Ei täältä kukaan ole lähtemässä mihinkään, missä ökyrikkailla on varallisuus niin hyvässä turvassa kuin Suomessa, sen takiahan venäläiset ökyrikkaatkin ostavat suomenmaata.
    Se että pääomat kilpailuttaa kansainvälistä halpatyövoimaa on ainut syy miksi yritykset häipyvät täältä.

    Joo ne siivut pitää kuitenkin leikellä siten, että siinä otetaan huomioon ne kaakatuksessa olevat asiat, eli tulot, veronmaksukyky ja oikeudenmukaisuus.

    Sanoin että oikeat kultavarannot, nyt otetut velkakirjat ovat vain rasitteita millä yllä pidetään hyvätuloisten elintasoa, köyhällä on aina tulot ja menot tasapainossa.

    Pyramidihuijausta on esimerkiksi se, että kerätään rahaa jollakin tavalla vaikka lainaa ottamalla ja maksetaan ylisuuria palkkoja, palkkioita, optioita sun muita bonuksia, sieltä kriisein aallokot alkavat ja kaiken maksaa myöhemmin nöyrä tavallinen kansa.

    On kyllä ihan tutkittua tietoa siitä, että pienet tuloerot lisäävät tasa-arvoa ja hyvinvointia yhteiskunnassa ja niitä tuloeroja voidaan valvoa ja ohjata tulonjakopoliittisilla toimenpiteillä.

    ”että kaikki suomalaiset maksavat veroja (toinen enempi toinen vähempi)”
    Edellinen on ihan oikea oivallus, kunhan se tapahtuu tulojen, veronmaksukyvyn ja oikeudenmukaisuus periaatteiden mukaisesti.
    Silloin voidaan myös turvata opiskelijoille opintorahat asumistuet sun muuta edut, no niihin kyllä en ole tarkemmin perehtynyt sinä varmaan tiedät niistä paremmin.

    Tuo ”kehitys haluinen” tuli kyllä heti mieleen, kun olin painanut lähetä nappia ja se oli kyllä aika suuri moka;-))) ...........D

    Äänestä

  • 4,2 euroa kirjoitti:

    Joudun tunnustamaan ymmärtämättömyyteni. En 100% ymmärrä pointtiasi.

    joka tapauksessa lähdeveron suuruudella ei ole mitään käytännön merkitystä, jos puhutaan pienituloisista. Ei valtiolle veron saajana, eikä veron maksajalle itselleen.

    Esim. Ajatellaan, että pienitloisella olisi asiat niin hyvin, että hänellä olisi pankkitilillään 10 000 euroa
    En tiedä tarkkaan pankien maksamaa korkoa mutta muistaakseni esim nordealla suurusluokkaa 0,15% vuosittain.

    10 000 x 0,15% = 15 euroa vuodessa

    15 X 28% = 4,2 euroa vuodessa

    Hyi kamala mikä tukku rahaa!!! Verojen maksaminen on aina ikävää olipa taskussa sitte markka tai miljoona. Mutta väitän että pienituloinen jolla on 10 000 käteistä kykenee aivan hyvin maksamaa 4 euroa kaksikymmentä senttiä veroa.

    Todella pienituloisella tuskin edes on tuota kymmentä tuhatta....

    Jos et vielä älynnyt, että lähdeverolla (siis pienituloisten osalta) ei ole mitään merkitystä, niin voit tulla luokseni MINÄ VOIN ANTAA SINULLE 4,2 EUROA VAIKKA JOKA VUOSI (vaikka itse olenkin opiskelija)

    Esimerkin pienituloinen tallettaja pystyy maksamaan veroa 15 euron korkotulon perusteella aivan hyvin myös 42 euroa eli 280 %, käytännössä hän maksanut "veroa", jota voi nimittää omaisuuden takavarikoinniksi, viime vuosina inflaation ansiosta kymmeniä euroja/vuosi!

    Äänestä

  • komis-saari kirjoitti:

    Joo no mitä tonttivuokrilla katetaan?
    Onko niin, että asuintontti jolla olet ollut vuokralaisena 50 vuotta ja maksanut jo tontin hinnan useaan kertaan, niin vuokran uusimisen jälkeen alat taas maksamaan ties kuinka monetta kertaa tontin hintaa, onko Suomessa niin vähän maata, että sillä yhteiskunta voi keinotella itselleen tuloja.
    Minusta tonttivuokra pitäisi todellakin pitää vain tonttivuokrana ja sellaisella tasolla, että myös pienituloiset kykenevät asumaan omassa kodossaan.
    Korpi ja joutomaata asumistarkoitukseen ja siihen kapitaaliperiaatteen mukaiset liian korkeat vuokrat.

    Niinpä mutta kuitenkin noita keskivertokansalaisia, joiden tulot ovat alle köyhyysrajan on aika paljon, he maksavat tuloihinsa nähden liian paljon veroja, sekä veronluontoisia maksuja ja juuri siksi he jonottavat ruokajonoissa etteivät kuolisi nälkään.

    Ei täältä kukaan ole lähtemässä mihinkään, missä ökyrikkailla on varallisuus niin hyvässä turvassa kuin Suomessa, sen takiahan venäläiset ökyrikkaatkin ostavat suomenmaata.
    Se että pääomat kilpailuttaa kansainvälistä halpatyövoimaa on ainut syy miksi yritykset häipyvät täältä.

    Joo ne siivut pitää kuitenkin leikellä siten, että siinä otetaan huomioon ne kaakatuksessa olevat asiat, eli tulot, veronmaksukyky ja oikeudenmukaisuus.

    Sanoin että oikeat kultavarannot, nyt otetut velkakirjat ovat vain rasitteita millä yllä pidetään hyvätuloisten elintasoa, köyhällä on aina tulot ja menot tasapainossa.

    Pyramidihuijausta on esimerkiksi se, että kerätään rahaa jollakin tavalla vaikka lainaa ottamalla ja maksetaan ylisuuria palkkoja, palkkioita, optioita sun muita bonuksia, sieltä kriisein aallokot alkavat ja kaiken maksaa myöhemmin nöyrä tavallinen kansa.

    On kyllä ihan tutkittua tietoa siitä, että pienet tuloerot lisäävät tasa-arvoa ja hyvinvointia yhteiskunnassa ja niitä tuloeroja voidaan valvoa ja ohjata tulonjakopoliittisilla toimenpiteillä.

    ”että kaikki suomalaiset maksavat veroja (toinen enempi toinen vähempi)”
    Edellinen on ihan oikea oivallus, kunhan se tapahtuu tulojen, veronmaksukyvyn ja oikeudenmukaisuus periaatteiden mukaisesti.
    Silloin voidaan myös turvata opiskelijoille opintorahat asumistuet sun muuta edut, no niihin kyllä en ole tarkemmin perehtynyt sinä varmaan tiedät niistä paremmin.

    Tuo ”kehitys haluinen” tuli kyllä heti mieleen, kun olin painanut lähetä nappia ja se oli kyllä aika suuri moka;-))) ...........D

    Se ei ole vuokralaisen ongelma mitä vuokralla katetaan, pointti on siinä että jos käyttää jonkun omaisuutta on velvollinen maksamaan siitä korvauksen. Vapaassa maassa on oikeus valita rakentaako tönönsä vuokra tontille vai omalle tontille. ja edelleen jos tontti jon liian kallis voi ostaa muualta muistaakseni keskipohjanmaalla 1 hehtaari maksaa keskim n 1000-1500 euroa. Olisi aika epä reilua jos pekka olisi 50 sitten ottanut lainaa ja ostanut tontin, kantanut puoli vuosi sataa riskiä siitä että maan arvo romahtaa. Nyt jälkeenpäin hänen naapurinsa Kalle joka aikanaan rakensi vuokratontille saisi sen keploteltua omiin niminsä siksi kun on jo maksanut tontin arvon verran vuokraa.

    Keskiverto kansalainen ei voi olla köyhyysrajan alapuolella, koska köyhyysraja määritellään suhteessa keskituloisiin. On toki olemassa jotain kansain välisiä mittareita kehitysmaita varten missä kaikki näkee nälkää, mutta suomeen niitä ei voitane soveltaa.

    "Pidetään hyvä tuloisten elintasoa" Laitetaan terveydenhuolto, koulutus, maksulliseksi ja lakkautetaan sosiaali toimi sekä kela niin varmasti menee budjetti ylijäämäiseksi. En tarkoita, että näin tulisi toimia vaan haluan vain havainnollistaa, että valtion velkaa ei todellakaan oteta siksi että sillä rahoitettaisiin hyvä tuloisten elämää. On tietysti totta että esim kansaedustajien palkkaa laskettaisiin voitaisiin ko. summa suoraan vähentää valtion velasta mutta se on marginaalista suhteessa edellä mainittuista toiminnoista aiheutuviin kustannuksiin.

    Venäläiset ostavat suomesta lähinnä lomanvietto paikkoja. He eivät todellakaan osta suomesta maata sijoitus mielessä. Jonkin verran on viime vuoden aikana ollut keskustelua mikis venäläiset ostava metsää suomesta. Sen on epäilty johtuvan jostain strategisista toimista. Perusteella että alueet ovat aina sijainneet jonkin ison radiomaston tms. välittömässä läheisyydessä. Nämäkin metsäkaupat ovat taloudelliselta kannalta arvioitun niin marginaalisia, että ei voida puhua siitä että venäläiset varsinaisesti olisivat ryhtyneet sijoittamaan suomen metsiin. Eri asia jos ne ovat sotilaallisesti tärkeitä, mutta se lienee oma keskustelun aiheensa.

    Halpatyövoimaa olisi suomessakin jos leikattaisiin lakisääteisiä maksuja yrityksiltä. jos firma maksaa työntekijälle brutton 2000/kk kokonaiskulut firmalle ovat suurinpiirtein 3000/kk
    Kuinka voit väittää, että verotus ei muka vaikuta yritysten lähtemiseen, jos kerta niiden syy lähtemiseen on halvemman etsiminen. Ei mahdu minun logiikkaani.

    Vai että tuloeroja voi valvoa ja ohjata tulonjakopoliitisilla toimen piteillä
    No sitä en kyllä kiistä :D

    Onhan näitä tutkimuksia... On tietysti makuasia minua ei ainkaan ilhduttaisi asia, että tienaisin saman verran kun naapurin nysvääjä joka vain laiskottelee samalla kun itse haluan paneutua työhöni ja puurtaa oikein kunnolla.

    Opintotuki asioista sen verran, että korkakoulu opiskelija saa täyden opintotuen jos suorittaa 4,5 opinto pistettä/kk. itse suoritan keskimäärin 10 op/kk koska en halua elää verovaroilla. Samalla vielä keikkatyöt päälle.

    Toivon että jonain päivän uurastukseni palkitaan myös taloudellisesti

    Äänestä

  • 28 kirjoitti:

    Morjens!
    Pikana laitan......
    Lastut lentävät aivan liian kauaksi avauksesta, mutta mitäpä siitä.
    Tonttivuokraa ja nyt puhun yhteiskunnan omistamasta maasta, vuokraa ei pidä hinnoitella markkinavoimien mukaisesti, koska (me) omistamme maan ja meidän pitää hinnoitella vuokrat sellaisiksi, etteivät ne nosta liikaa asumiskustannuksia, jotka karkaavat muutenkin liikaa.
    Tonttivuokria kuten monia muitakin yhteiskunnan maksuja korotetaan useimmiten rahanpuutteen takia, koska verotuksella ei ole kertynyt tarpeellista määrää, siksi niissä on sitä piiloveroa.
    Vapaassa maassa ei pidä antaa ahneen rahan hinnoitella tuotteita, kuten kävi Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilla, seuraukset siitä ovat tiedossa.
    EU:n määrittelemän köyhyysrajan alla on kohta 1 000 000 suomalaista, heistä on eläkeläisiä noin 1/4 osa, on siinä aika isosta joukosta kysymys.
    Kyllä lainarahalla tuetaan niin yksityistä kuin julkistakin sektoria, julkisella sektorilla suurin menoerä on palkkakustannukset raha ohjautuu tilipussin kautta muualle kuin palvelun tarvitsijalle, lisää lainaa ottamalla tuetaan liian suuriksi nousseita palkkakustannuksia.
    Yksityisellä sektorilla jossa monen yrityksen omavaraisuusaste on pieni ja nettovelkaantuminenkin saattaa olla yli 100%, siitä huolimatta maksetaan korkeita palkkoja optioita ja muita bonuksia, vaikka yrityksen tuloksella pitäisi ensisijaisesti maksaa velkoja pois.
    Kaikki tuollainen toiminta nostaa tuotteen loppuhintaa, jonka kuluttaja joutuu maksamaan korkeiden hintojen muodossa.
    Halpatyövoima ei synny esittämälläsi tavalla.
    Sisämarkkinoilla eli kotimarkkinoilla työtä vaihdetaan toisen työhön ja kun tuloerot pysyy kohtuullisena niin hyvinvointi säilyy.
    Meidän ei tule lähteä kilpailemaan ulkomaisen riisto- ja lapsityövoiman kanssa, vaan lisätä kotimaassa sellaista toimintaa jolla voidaan vähentää ulkomaista tuontia, siinä olisi kyllä paljon parantamisen varaa, voidaan tietysti kehittää uudenlaisia tuotteita myös vientiin, eli kilpaillaan laadulla eikä niinkään puoli-ilmaisella työvoimalla.
    Työantajan lakisääteiset maksut mihinkäs ne meneekään ja.... heh heh!
    Venäläiset sijoittavat Euro-omaisuuteen, koska ruplan arvo on arvaamaton ja kuka niiden rahojen alkuperästäkään tietää, turvaa öky turvaa.
    Älä kadehdi naapurin nysvääjää, koska pitäähän sinulla olla vertailukohde, jolla saat itsesi ylennettyä vähän korkeammalle tasolle, älä myöskään kadehdi sitä toista naapuria, jolla on vielä paremmin kuin sinulla.
    Minun koulunkäynti tuli yhteiskunnalle niin edulliseksi, että olen maksanut yli satakertaisesti koulutuskuluni, mutta siitä huolimatta haluan maksaa veroissani pienen siivun nykyopiskelijoille toivossa, että rahani eivät menee hukkaan, vaan että he ymmärtäisivät rakentaa yhteiskuntaa, jossa verotuksessa otetaan huomioon tulot, veronmaksukyky ja oikeudenmukaisuus.
    Poliittisilla päätöksillä vaikutetaan melkein kaikeen, mutta poliittisilla lupauksilla ei ole mitään arvoa.

    Kuka maksaa pääomatuloveroa?
    Kuka maksaa pääomatuloveroprosentin suuruista lähdeveroa?
    Asia taitaa olla niin, että sitä maksaa melkein kaikki suomalaiset.

    Äänestä

  • alkaa joulukuu kirjoitti:

    heips!

    Pikana juu..

    "vuokraa ei pidä hinnoitella markkinavoimien mukaisesti"
    "Tonttivuokria kuten monia muitakin yhteiskunnan maksuja korotetaan useimmiten rahanpuutteen takia"
    Eli miten se nyt sinun mielestä hinnoitellan. Markkinoiden mukaan vai lähinnä hallinnollisin päätöksin?
    Joka tapauksessa... Koska maa on meidän kyllä kyllä emme kuitenkaan kaikki asu valtiolta/kunnalta vuokratulla maalla, joten olisiko muka oikeuden mukaista, että osa saisi ikäänkuin piilo tukea alle käyvän hinnan olevalla vuokrallaa. Minua ainakin harmittaisi jos olisin ostanut tontin kovalla rahalla ja yhtäkkiä niitä alkaisi saamaan raakasti alle käyvänhinnan vuokraksi. Vai pitäisikö vähävaraisille antaa oma alue jossa olisi halvalla olevaa kunnan vuokramaata (minusta ei). Vai pitäisikö kaikkia asemakaava-aluella oleva maaomaisuus sosialisoida heti kerta heitolla

    Mikäs sen hinnan sitten määrittelee jos ei raha. Toki usassa olis pitänyt jotenkin kontrolloida kansalaisten holtitonta velkaantumista.

    "Kyllä lainarahalla tuetaan niin yksityistä kuin julkistakin sektoria, julkisella sektorilla suurin menoerä on palkkakustannukset raha ohjautuu tilipussin kautta muualle kuin palvelun tarvitsijalle, lisää lainaa ottamalla tuetaan liian suuriksi nousseita palkkakustannuksia."
    Missä velalla tuetaan yksityistä sektoria?
    On totta, että julkisella sektorilla suurin meno on palkat, luontevaa koska pääsääntöisesti eri palvelut kyseessä. Miten raha ohjautuu muualle kuin palvelun tarvitsialle. Eikö se palvelu juuri muodostu siitä että esim menen lääkäriin ja lääkäri tutkii ja saa palkkansa?
    Mielestäni on väärä järjestys ajatella, että lainan ottaminen tukee palkan nousua. Kyllähän ne palkat nousee kun lakkoillaan (esim.)

    siitä huolimatta maksetaan korkeita palkkoja optioita ja muita bonuksia, vaikka yrityksen tuloksella pitäisi ensisijaisesti maksaa velkoja pois.
    Alkaa touhu jo menemään aika punaiseksi, jos julkinen valta alkaa määräämään siitä mihin yritys rahansa laittaa "pitäisi maksaa velka pois" huh huh.
    Optioiden "maksaminen" ei vaikuta mitenkään yhtiön taseeseen, eikä rahoitukseen. Vaan alentaa yhtiön osakkeen arvoa ja on näin osakkeen omistajilta pois, ei yhtiöltä. Mielestäni Osakkeen omistajat saavat antaa rahansa yhtiön johdolle tai vaikka juoda kaikki kurkusta alas.

    "Kaikki tuollainen toiminta nostaa tuotteen loppuhintaa, jonka kuluttaja joutuu maksamaan korkeiden hintojen muodossa."
    Kummassa oli hintalaatusuhteeltaan paremmat tuotteet aikanaan itä- vai länsi saksassa.
    Tai tänään esim kuuba vs. usa

    "Meidän ei tule lähteä kilpailemaan ulkomaisen riisto- ja lapsityövoiman kanssa, vaan lisätä kotimaassa sellaista toimintaa jolla voidaan vähentää ulkomaista tuontia, siinä olisi kyllä paljon parantamisen varaa, voidaan tietysti kehittää uudenlaisia tuotteita myös vientiin, eli kilpaillaan laadulla eikä niinkään puoli-ilmaisella työvoimalla."
    Suomi ei ole eikä toivottavasti koskaan tule ns. halpatyövoiman maa.
    Tärkeää on hintalaatusuhde. On totta että laatu on suomen valttikortti mutta kuluja (esim veroja) on silti tärkeä seurata tarkkaan ettemme menetä kilpailu kykyä globaaleillamarkkinoilla. Aina saa kuitenkin vähän kärjistää :)

    "Venäläiset sijoittavat Euro-omaisuuteen, koska ruplan arvo on arvaamaton ja kuka niiden rahojen alkuperästäkään tietää, turvaa öky turvaa."
    Nyt se laajeni suomesta euro-omaisuuteen. Varmasti venäläiset sijoittavat suomeen sinä missä saksaan, ranskaan koko eu aluelle että kiinaan ja usa:han.
    Et kuitenkaan antanut mitään konkreettista siitä, että suomi olisi tällä hetkellä joku ökyjen luvattu maa.

    Koska kaikki tarvii jonkun itseänsä huonomman... Niinhän sitä laulussa lauletaan.. :)
    Ei kuitenkaan ole oikeudenmukaista, että laiskurit nakertaa sellaisten leipää jotka ovat sen itse ansainneet. (sairaat yms. on eriasia). Mitä tulee kateuteen niin olen aina sanonut, että kateuteen voi reagoida kahdella tapaa 1 miten saisin Pekalta tuon komean mersun pois? 2. miten Pekka on toiminut että on saanut tuon komean mersun, otan Pekasta oppia ja hankin itselle saman laisen
    Mielestäni kateus eräänlaisena tunne tilana pitää valjastaa ja käyttää itseä positiivisella tavalla hyödyttästi

    Poliitisilla päätöksillä vaikutetaan kaikeen, mutta niillä ei pidä puuttua liiaksi (esim siihen miten yksittäisen yrityksen tulee varansa käyttää. ohjaus on eriasia)

    Sori tuota loppua en ymmärrä...

    Suurosakkeen omistaja maksaa miljoona tolkulla pääomatuloaveroa
    Pien tuloiset maksaa prosentuaalisesti saman suuruista lähdeveroa euroissa sen 4 euroa kaksikymmentäsenttiä TAI vähemmän

    Äänestä

  • 7 kirjoitti:

    Oho tulin juuri lenkiltä.
    No joo...>---->>(o_o)
    Kyllä se vain on niin, että tonttien vuokrien pitää olla sellaisella tasolla, että asumiskustannukset eivät nouse liian korkealle ja kyllä se on niin, että alhaiset tonttivuokrat myös hillitsevät niitä kovanrahantonttien hintoja.
    Muualla päin maailmaa on joskus ihmetelty harvaan asutun suomalaisen suo- ja korpimaiden hintoja, koska useilla tiheään asutuilla Euroopankin maissa maa ei maksa maltaita.
    Asumista tuetaan muutenkin väärällä tavalla suomessa, omanasunnon korkovähennys oikeus verotuksessa on Suomen suurin tukimuoto ja kyllä siitäkin löytyy tietoa, että se nostaa asuntojenhintoja ja myös asuntojenvuokrien hintoja.

    Lääkäri pystyy harjoittamaan ammattiansa vain jos maksukykyisiä asiakkaita riittää, lääkäri joutuu alentamaan palkkaansa, kun asiakkailla ei ole rahaa käyttää hänen "palveluksiaan", ei myöskään yhteiskunta eli me voida lainarahalla pitää palveluhintoja ainoastaan lääkärin tulohalujen mukaisella tasolla, vaan sielläkin pitää sopeuttaa hinnat eli tulot ja menot tasapainoon.
    Sitä paitsi yhteiskunta on rakentanut lääkäreille sen toimintaympäristön missä he voivat menestyksellisesti harjoittaa ammattiaan.

    Yhtiön johto kyllä näyttää tekevän mitä haluaa, se tulin hyvin esiin esimerkiksi vaaliraha jupakassa.
    Yritys tekee negatiivista tulosta, eli jossakin on vika, johdolle maksetaan kuitenkin jättipalkkoja ja muita palkkioita ja kun rahat ovat vähissä otetaan lisää lainaa ja maksetaan jätti palkkoja ja optioita, loppu tuloksena konkurssi, niin kukahan sen sitten maksaakaan?
    Yhtiö jossa noin meneteltiin taisi olla minunkin "salkussa", olisi ollut mukavaa saada joskus hiukan osinkoja, mutta ahnehtiva johto vei "laillisesti" kaikki, missähän päin heidän huvipurtensa seilaakaan tänä päivänä.
    Suomen oloissa ökyt voi määritellä verotustietojen perusteella se riittäköön.
    Maailman laajuisesti löytyy ökyökyjä, esim yhdysvalloissa lakia muuttamalla noin 20-30 vuotta sitten mahdollistettiin joillekin 7 miljardin dollarin vuosiansiot. (kupla kupla tietoa)
    Naapureista ja muista sen verran, että vaikka Lavi laulaa, jokainen ihminen on laulun arvoinen, niin kyllä jokainen ihminen ansaitsee myös ihmisarvoisen elämän olkoon vaikka "laiskimus", laiska naapurisi voi ajatella sinustakin, että tuokin opiskelee toisten kustannuksella.

    Kyllä verotusjuttu on ihan oikeasti, sitä puuttumista ja ohjausta, niin yrityksien kuin myös yksityisen ihmisen rahalliseen lopputulokseen.

    Yhteiskunnan tulisi enemmän lailla valvo/puuttua, ettei väärinkäytöksiä tapahdu.
    Finanssivalvontaan pyritään saamaan enemmän yhteiskunnan päätösvalttaa ja vaikutusta, koska siellä pukit ovat kaalimaan vartioina, sinne viedyistä asioista päätökset ovat 97% - 3% pukkien hyväksi.
    Koska:
    Valvottavat rahoittavat Finanssivalvonnan toiminnan 95-prosenttisesti, ja jäljelle jäävä viisi prosenttia rahoituksesta tulee Suomen Pankilta. Finanssivalvonta toimii hallinnollisesti Suomen Pankin yhteydessä, mutta on päätöksenteossaan itsenäinen.
    ( kellään ei ole varaa hakea oikeaa oikeutta sellaisesta paikassa, jossa päätttäjinä toimii vastapuoli itse.)

    Tuo loppu:
    ”Suurosakkeen omistaja maksaa miljoona tolkulla pääomatuloaveroa
    Pien tuloiset maksaa prosentuaalisesti saman suuruista lähdeveroa euroissa sen 4 euroa kaksikymmentäsenttiä TAI vähemmän ”

    Kuten Ben:kin on sanonut suurituloisten veroilla on mitättömän pieni merkitys kokonaisuudessa.
    Matin esityksistä suurituloisten veronkorotuksista sanoo Sauli tämän päivän kauppalehdessä, yleisesti ottaen,...., että hoidetaan sadasosa tai kaksi sadasosaa ongelmasta, niin se on silmänlumetta.

    Vaikka ne suurituloiset jotakin tuovatkin yhteiskunnan pohjattomaan kassaan, niin kuitenkin ”pienituloisten” rahamäärät ovat lainatakseni Saulia 98% - 99% kokonaismäärästä jolla katetaan yhteiskunnan menot.

    Kuka maksaa pääomatuloveroa?
    Kuka maksaa pääomatuloveroprosentin suuruista lähdeveroa?
    Asia taitaa olla niin, että sitä maksaa melkein kaikki suomalaiset.
    Lopuksi voi sitten soveltaakin kaikessa verotuksessa suhteellissuusteoriaa, mistä ne sentit oikein kerätäänkään.

    Huh tulipa pitkästi täytyy lopettaa on kahvi tuokio.

    Äänestä

  • hetki nen kirjoitti:

    Ps. mistäs ne miljoonat oikein tulevatkaan.

    Täytyy käyttää vanhaa sananlaskua soveltaen.
    Sentissä on miljoonan alku.

    Kyllä miljoonat kerätään tavallisilta kansalaisilta.
    Pienituloiset maksavat, ansiotuloveroa, pääomatuloveroa, lähdeveroa, palvelumaksuihin ujutettuja piiloveroja, Alv, ym, niin kuin muutkin, mutta suhteellisesti he maksavat "eniten" veroja ja veronluotoisia maksuja omiin tuloihinsa verrattuna.
    Suurituloisten miljoonilla Sauli ->"hoidetaan sadasosa tai kaksi sadasosaa ongelmasta, niin se on silmänlumetta."

    Pienituloisten joukoilta ne miljoonat tulevat, joita yhteiskunta käyttää.

    Äänestä

  • miljoonista? kirjoitti:

    Pätkätieto OY

    Muita Vanhasen lääkkeitä ovat välillisten verojen kiristys kahdella miljardilla eurolla, siis kymmenkertaisella määrällä verrattuna hyvätuloisten veronkiristykseen. Tähän kuuluvat arvonlisävero, energiavero ja ympäristövero. Arvonlisäveron korotus kohdistuu kulutukseen. Se kirpaisee suhteellisesti eniten pienituloisempia.

    Globaaleja tuloja vertailevan Global Rich List -palvelun mukaan 47 000 euron tuloilla pääsee maailman rikkaimman prosentin joukkoon.

    Vähemmälläkin tulee toimeen, vaikka se ei olekaan niin kivaa. Ensi vuosikymmenellä tehtävät päätökset 'sotakorvausten' maksamisesta eivät ole kenellekään kivoja. Ne on kuitenkin tärkeää tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. 1990-luvun laman jälkeen kärsijöitä olivat laajojen menoleikkausten seurauksena kaikkein pienituloisimmat. Yhteiskunta oirehtii siitä vieläkin. Sitä virhettä ei pitäisi toistaa.

    Äänestä

Vanhasen jälkiviisautta.
"Suurituloisten veronkiristys tämän kriisin sotakorvaus"
"Korkeampien ansio- ja pääomatulojen verotusta voidaan kiristää määräaikaisesti esimerkiksi viideksi vuodeksi."
Miksi verojen keräämistä ei aloitettu viisi vuotta sitten, kun oli talous kasvusuunnassa ja sellaisella tasolla, että se olisi ollut mahdollista?

Vertaus sotaan menee perseelleen jos ajatellaan, että vasta sodan jälkeen aletaan varautumaan sodan aiheuttamien vahinkojen korjaamisiin.

Kaikesta menneestäkin voi päätellä, että meidän kansakunnan johtajat eivät ole kykeneviä varautumaan kriiseihin.
Kriiseihin pitää varautua ja pitää maanpuolustus sellaisessa kunnossa, ette ulkopäin tulevat kriisit eivät heti lisää köyhien ja huono-osaisten turvattomuutta.

Äänestä
  • Jutta Urpilainen:
    Pidetään kiinni pääomatulojen tasaverotuksesta ja nostetaan pääomatulojen verotusta parilla prosentti yksiköllä, ei se haittaa vaikka pienituloisten verorasitusta kasvatetaan, niillähän katetaan vain kunta-alla liian suuriksi kasvaneita palkkamenoja.
    Matti Vanhanen:
    Kaikki sotakorvaukset on tässä kriisissä otettava heti...... viiveellä käyttöön.
    Jyrki Katainen:
    Fantastista... fantastista minä hyväksyn, tuloerot tulevat kasvamaan ja köyhyys lisääntyy sehän on kapitaalitaloudessa tarkoituskin, FANTASTISTA......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kakakotkot kirjoitti:

Kuka maksaa pääomatuloveroa?
Kuka maksaa pääomatuloveroprosentin suuruista lähdeveroa?
Asia taitaa olla niin, että sitä maksaa melkein kaikki suomalaiset.

Pääomatulovero on tasavero, jossa ei huomioida veronmaksukykyä ja oikeudenmukaisuutta tulojen mukaan.
Nostamalla pari prosenttiyksikköä pääomatuloverotusta kerätään tosiasiassa kansalta rahaa ja siinä keräyksessä pienituloiset maksavat suhteessa enemmän pääomatuloveroja kuin suurituloiset.

Ei siitä ole kuin vähän aikaa, kun kaakatettiin suurituloisille myönnetyistä veronkevennyksistä, ei asiat ole muuttuneet, nyt pitää kotkottaa veronkorotuksien puolesta, jotka perustuvat tuloihin, veronmaksukykyyn ja oikeudenmukaisuuteen.

Ansiotulojen ja pääomatulojen progressiivinen verotus on ainoa verotusmuoto, joka perustuu tuloihin veronmaksukykyyn ja oikeudenmukaisuuteen.

Ensisijaisesti rahaa pitää kerätä yhteiskunnan tarpeisiin ansiotuloista ja niistäkin sieltä missä on suurimmat tulot, se voidaan tehdä nostamalla progressiivista verotusta suuremmissa tuloluokissa.

Varallisuudet kertyvät yleensä säästöistä joista on jo useaan kertaan maksettu erilaisia veroja, sen vuoksi siellä pitää huomioida, että pieniä pääomatuloja ei veroteta suuhteellisti ”liikaa” koska ne yleensä palautuvat kiertämään yhteiskunnan rattaisiin.

Pääomatuloille myös progressiivinen verotus esimerkiksi 25% - 40%, sillä saadaan ainakin oikeudenmukaisemmin kohdennettua rahankeräystä yhteiskunnan tarpeisiin, kuin nykyisellä ja muilla esitetyillä malleilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu