Kaupunginvaltuutetulle tuomiot pahoinpitelystä ja väärennöksestä

Kuntalainen minäkin

Kaupunginvaltuutettu Petri Lahtinen, kesk, on saanut kaksi tuomiota Riihimäen käräjäoikeudessa tänä vuonna. Hänet on tuomittu pahoinpitelystä maaliskuussa ja väärennöksestä syyskuussa. Molemmat tuomiot ovat sakkorangaistuksia.

Lahtinen ei ole jättänyt eikä jättämässä luottamustehtäviään. Keskustan valtuustoryhmässä tilanteen käsittely on kesken. Ryhmän puheenjohtajan Mirja Lammin mukaan ryhmässä keskustellaan siitä, onko tuomioita saanut valtuutettu enää äänestäjien luottamuksen arvoinen ja luotettava päättämään esimerkiksi kaupungin raha-asioista.

Mitä mieltä sinä kuntalaisena olet tästä asiasta?

25

5835

    Vastaukset

    • atcvg

      Ei muuta kuin pihalle,näitä on kyllä lisää riksussa jotka myllertää rikoksia pimeinä öinä,valtuutetut ovat ovelia
      kettuja.

      • silmät kiinni

        Riihimäen valtuustossa istuu useita vastaavia tapauksia.
        Eduskunnasta joutuu eroamaan paljon pienempien asioiden takia.
        Osa näistä rikollisista toimii jopa työssään lasten parissa.Perheväkivalta ja alkoholi usean ongelma. Hirvittää.
        Ehkä vielä joskus pahakin saa palkkansa.


      • epäilys ei tapa

        Taitaa niillä olla isot pakettiajoneuvot ajokkeina millä pölliä kaupungin omaisuutta.


      • 2999999999
        epäilys ei tapa kirjoitti:

        Taitaa niillä olla isot pakettiajoneuvot ajokkeina millä pölliä kaupungin omaisuutta.

        katselin keräys pistettä (UHF)Niin päivällä oli aivan täys ja ulkopuolella tavaraa yllinkyllin eipä ollut enää aamupäivällä!kuka nussii sinäkö se oli.


    • 9b489433443

      Normaalia valtuutetun elämää. Tekopyhät hurskastelevat nyt, vaikka samaan aikaan oma sormi on vieressä istuvan perseessä.

    • joona sss

      ryhmässä pitäisi olla edes sen verran miestä että erottaisi rikoksista tuomitun.

    • sin.valk.

      Jokaisen julkisessa virassa olevan on kyettävä vastaanottamaan kritiikkiä vastaantekemisistään,mutta kuuluuko siihen myös vaimo ja lapset en ole niinkään varma.

    • Perimmäinen kysymys

      Ei missään nimessä saa erottaa.
      Hän on epärehellisten kaupunkilaisten valitsema valtuutettu. Hän siis edustaa konnia ja rosvoja, joilla on demokratian nimissä myös äänioikeus.

      Jos Suomessa otettaisiin uudelleen käyttöön "kansalaisoikeuden menettäminen", niin tälläisiä tapauksia ei sattuisi.

      • 26

        Kaksi tuomioa tänävuonna?Joko se syyskuukin on mennyt,olipa viileä kesä


      • jkjkjkjk
        26 kirjoitti:

        Kaksi tuomioa tänävuonna?Joko se syyskuukin on mennyt,olipa viileä kesä

        Katoppa ekan kirjoituksen päivämäärä :D Siis se oli vuonna 2010...


    • 28

      Vieläkö kyseinen henkilö siellä istuu,tää kun on niin vanha aloitus

    • äänestelijä

      Olikos tältä sankarilta vasta tipahtanut postilaatikkoon joku vaalimainos??

      • Tietofakta

        Onhan Riksussa Persuillakin ehdokkaana yksi mies, jolla tuomio takana. Vankilassakin ollut.


      • jaakopin paini
        Tietofakta kirjoitti:

        Onhan Riksussa Persuillakin ehdokkaana yksi mies, jolla tuomio takana. Vankilassakin ollut.

        On eduskunnassakin edustaja (pieni)mies kokoomuksen riveissä joka on tappanut autollaan ihmisen. Eikä tarvinnut vankilaa. Uhrin iäkäs leskikin pyysi oikeudessa edustajalta anteeksi. On tämä ihme maailma.


      • nuhteeeton
        jaakopin paini kirjoitti:

        On eduskunnassakin edustaja (pieni)mies kokoomuksen riveissä joka on tappanut autollaan ihmisen. Eikä tarvinnut vankilaa. Uhrin iäkäs leskikin pyysi oikeudessa edustajalta anteeksi. On tämä ihme maailma.

        No joo, aikamoista rikosta :-(


      • asiakirjat osoittava
        Tietofakta kirjoitti:

        Onhan Riksussa Persuillakin ehdokkaana yksi mies, jolla tuomio takana. Vankilassakin ollut.

        Taitaapi nainen löytyä samasta postinumerosta!


    • Asiakirjat totta

      Löytyy !!!!!!!! ehdokkaista nais ehdokas, jolla kuulemma suhteellisen huomattava rekisteri....... Onkohan ko. henkilöllä suoraselkäisyyttä nousta otsikoihin.

      "Kyllä kansa tietää "

      • Eeva Braun

        Kyllä sillä on mutta onko sinulla suoraselkäisyyttä kertoa nimesi kun täällä herjaavaan sävyyn puhut... toki en voi tietää mistä rekisteristä puhut...

        Nainen vätteen takaa :D


    • Ostatko vakuutuksen?

      Oliko tämän keskustalaisen kaupunginvaltuutetun Petri Lahtisen ammatti vakuutusmies? Miten tulee mieleen, jotkut amerikkalaiset elokuvat, joissa italialaisnäyttelijöitä...

    • yöksis

      ei kai se vakuutusmies ole... Taitaa olla jotakin sahureita, vissiin samaa vikaa ku Hakkaraisella...

      • isokiho

        Tietojeni mukaan ei ole vakuutusmies ja tuskin mikään yhtiö hänet hyväksyy rikkeittensä takia


    • vakuutusasiamies?

      Jossakin oli maininta. että Petri Lahtinen on vakuutusasiamies. Sai tuomion asiakirjaväärennöksestä. Voiko kepulaisiin koskaan luottaa?

    • Kepu pettää

      Kepu pettää aina!

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5346
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3701
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3263
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2505
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2102
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2027
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1876
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1318
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe