MIKSI EI SIKAA??

*RAUTANYRKKI*

Olen tutustunut islamiin viime kuukausina ja pysähtynyt ihmettelemään moniakin asioita, mutta toisaalta on paljon epäselvyyksiä oiennutkin.

Nyt kuitenkin haluaisin tietää, että miksei sikaa saa syödä ja kertokaapa nyt samalla omia kokemuksianne, että kuinka hankala sitä on välttää ja miltä sen syömisen mielikuva tuntuu. Eläinhän se sika vaan on siinä kuin muutkin, joten mistä moinen tabu?

54

8553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jajh

      Syy siihen, että muslimi ei saa syödä sianlihaa on yksinkertainen; se on kielletty Koraanissa.

      Kiellon tausta on melko yleismaailmallinen; Vanhakantaisissa uskonnoissa heimojen suojelija oli milloin mikäkin toteemieläin. Uskonnollisissa juhlissa tämän toteemieläimen lihaa sitten usein nautittiin, lähemmän kontaktin saamiseksi henkimaailmaan ja jumaluuksiin. Eräiden seemiläisten kansojen ikiaikaisten viholliskansojen toteemieläin oli sika. Näin sian syöminen olisi vienyt seemiläisen sielun viholliskansan jumaluuksien ja henkiolentojen vaikutuspiiriin. Tällaiset kiellot ovat yelisiä, samasta taustasta versonneen kristinuskon oppineet kielsivät samasta syystä hevosenlihan syönnin pohjolan kansoilta.

      Sen sijaan kaikki selitykset, jotka yhdistetään nykisiin lääketieteellisiin tietoihin - ja toisinaan luuloihin - ovat tuulesta temmattuja.

      • Sika

        Sika kai on aika lähellä ihmistä, varsinkin liha ja nahka on kai aika samanlaista.
        Toisaalta onhan joskus koraanin kirjoittamisen aikoihin voinut olla joku epidemia sikojen keskuudessa ja tuolloin on ollut fiksua olla syömättä lihaa- sika on ollut saastunutta ja sen syöjät ovat sairastuneet.

        Tai sitten siihen on vain joku muu syy, jota ei tiedetä.


      • john
        Sika kirjoitti:

        Sika kai on aika lähellä ihmistä, varsinkin liha ja nahka on kai aika samanlaista.
        Toisaalta onhan joskus koraanin kirjoittamisen aikoihin voinut olla joku epidemia sikojen keskuudessa ja tuolloin on ollut fiksua olla syömättä lihaa- sika on ollut saastunutta ja sen syöjät ovat sairastuneet.

        Tai sitten siihen on vain joku muu syy, jota ei tiedetä.

        Sika on likainen
        Muhammed ja hänen joukkonsa olivat sotaretkellä jossa mukana oli ruokavarantoina mm. sikaa joka kuumuuden ja olosuhteiden pakosta oli pilaantunutta kyseinen retki epäonnistui koska suurin osa joukoista sairastui lihaa syötyään.
        Kyseisen jutun muistan joskus jossain kuulleeni. Huomaa myös missä sikaa rypee se on ihan looginen selitys "LIKAINEN ELÄIN" Terveydellisiä näkökohtia en tässä nyt ajan vähyyden vuoksi edes rupea selventämään


      • Raamatussa.tieto

        Raamatussa myös on sianlihan syönti kielto, samoin kuin muidenkin saastaisten eläinten syönti kielto. Jumala teki jaotuksen. . Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi, mutta ei saastaisia eläimiä, kuten sika, koska se ei ruokiin kuulunutkaan.


      • Jarnonahkiainen

        Mulle imaami sanoi että sian liha on kieletty koska se säilyy huonosti kuumassa menee pilalle aavikolla nopsaan eli ei mitään syytä olla syömättä tahtovat vain kalliinpaa lihaa syödäkseen


    • Karim

      ...jolla on varmasti ollut paljon tekemistä sen faktan kanssa että lämpimässä ilmastossa sian liha saattaa hyvin helposti ja huomaamattomasti muodostua tappavan myrkylliseksi, kun siihen muodostuu sitä...mitäs se olikaan.. taisi olla risiiniä tai jotain sen kuuloista.

      Toisaalta kun katsoo varmaan rankimmin sianlihaa kuluttavia kansoja, amerikkalaisia ja suomalaisia, voiko heidän muotojensa perusteella sitä kovin terveelliseksikään sanoa täällä pohjoisessakaan?

      Eli sianliha on kielletty myös VT:ssä, eikä Jeesuskaan sitä syönyt. Se että Paavali sanoi ettei mooseksen laki enää koskenut kristittyjä ja kumosi täten myös sianlihan syöntikiellon, on meille muslimeille vain varmistus siitä että olemme oikeassa. Sikahan on likainen eläin, joka syö jopa omaa paskaansa ja toisia lajinsa edustajiakin (mm. rehun mukana). Tietenkin sian lihasmassa rakentuu siitä mitä se syö, ja hullunlehmäntauti osoitti karja-eläinten harjoittaman kannibalismin vaarallisuuden...

      Sika ei ole myöskään käsittääkseni kovin taloudellinen eläin, vaan kuluttaa syömällä sen mitä siitä saa kun sen laittaa kinkuksi, joten sikälikin se on ollut niukalla aavikolla toimeentulo-riski (ja kenties aavikoitumistakin nopeuttava eläin).

      Omat kokemukseni sianlihan syönnin välttämisessä eivät ole olleet mitenkään hankalia, vaihtoehtoja löytyy aina mm. pizzeerioissa ja koulunruokaloissa, ja makkara-addiktille mm. kalkkuna-makkara maistuu hyvin samanlaiselle. Harmaita hiuksia tuottavat erilaiset järjettömät liha-yhdistelmät kuin sika-nauta ja sika-lammas kebab (oli meidän koululla, uskokaa tai älkää)...

      • Hertta

        Ei sikaan tietääkseni mitään risiiniä muodostu, oli kuinka kuuma hyvänsä. Tarkoitat varmaan trikiiniä, loiseläintä, eikä sen esiintyminen ole riippuvainen lämpötilasta. Trikiiniä on myös mm. kylmän Pohjolan karhuissa.


      • Aabraham
        Hertta kirjoitti:

        Ei sikaan tietääkseni mitään risiiniä muodostu, oli kuinka kuuma hyvänsä. Tarkoitat varmaan trikiiniä, loiseläintä, eikä sen esiintyminen ole riippuvainen lämpötilasta. Trikiiniä on myös mm. kylmän Pohjolan karhuissa.

        Joten jos satut ampumaan karhun, älä missään tapauksessa juo tuoretta karhun verta, kuten kuulemma sankarimetsästäjien kuuluisi tehdä. Luin kerran jutun karhunpyytäjistä, jotka olivat sillä tavalla saaneet trikiinitartunnan.

        Eräs ystäväni eläinlääkäri kertoi, että trikiini on nykyään Suomen sioissa niin harvinainen, että on lihantarkastajia, jotka eivät koko uransa aikana ole löytäneet sellaista tarkastamistaan sian ruhoista.

        Itseni pitäisi varoa kolesterolia. Tässä suhteessa sian rasva on vaarattomampi kuin naudan rasva ja huomattavasti vaarattomampi kuin lampaan rasva (joka on suorastaan myrkkyä). Lisäksi toisin kuin naudalla tai lampaalla sian läski on selkeästi erillään lihasta, joten se on helppo jättää lautasen reunalle. Pelkkä sianliha on lähes rasvatonta.


      • Hertta
        Aabraham kirjoitti:

        Joten jos satut ampumaan karhun, älä missään tapauksessa juo tuoretta karhun verta, kuten kuulemma sankarimetsästäjien kuuluisi tehdä. Luin kerran jutun karhunpyytäjistä, jotka olivat sillä tavalla saaneet trikiinitartunnan.

        Eräs ystäväni eläinlääkäri kertoi, että trikiini on nykyään Suomen sioissa niin harvinainen, että on lihantarkastajia, jotka eivät koko uransa aikana ole löytäneet sellaista tarkastamistaan sian ruhoista.

        Itseni pitäisi varoa kolesterolia. Tässä suhteessa sian rasva on vaarattomampi kuin naudan rasva ja huomattavasti vaarattomampi kuin lampaan rasva (joka on suorastaan myrkkyä). Lisäksi toisin kuin naudalla tai lampaalla sian läski on selkeästi erillään lihasta, joten se on helppo jättää lautasen reunalle. Pelkkä sianliha on lähes rasvatonta.

        Leikkaa näkyvä rasva irti jo ennen maustamista ja kypsentämistä, ja ripusta se tukevasta narusta pihaan. Talvisaikaan tiaiset osaavat arvostaa sitä.

        Kesällä irrottamasi läskireunukset ( nahan) voit tietenkin pakastaa odottamaan myöhäissyksyä.


      • Aabraham
        Hertta kirjoitti:

        Leikkaa näkyvä rasva irti jo ennen maustamista ja kypsentämistä, ja ripusta se tukevasta narusta pihaan. Talvisaikaan tiaiset osaavat arvostaa sitä.

        Kesällä irrottamasi läskireunukset ( nahan) voit tietenkin pakastaa odottamaan myöhäissyksyä.

        kyljyksestä tulee kuiva käppyrä, jos siitä irroittaa rasvan ennen paistamista. Kinkkukin muuttuu korpuksi, jos siitä kuorii läskin.:(


      • Hertta
        Aabraham kirjoitti:

        kyljyksestä tulee kuiva käppyrä, jos siitä irroittaa rasvan ennen paistamista. Kinkkukin muuttuu korpuksi, jos siitä kuorii läskin.:(

        Mitähän Pyhä Franciscus ajattelisi sinusta?


      • Aabraham
        Hertta kirjoitti:

        Mitähän Pyhä Franciscus ajattelisi sinusta?

        Voisin ajatella kuoria puolet läskistä pikkulinnuille.

        Pyhä Franciscus oli italialainen, joten mahtoikohan hän syödä pikkulintuja?


      • Hertta
        Aabraham kirjoitti:

        Voisin ajatella kuoria puolet läskistä pikkulinnuille.

        Pyhä Franciscus oli italialainen, joten mahtoikohan hän syödä pikkulintuja?

        Kysytkö ihan vakavissasi, mahtoiko askeetti Franciscus s y ö d ä pikkulintuja? Hänhän piti niitä ystävinään!

        Sinäkin voisit pitää saparoniekkaa ystävänäsi.


      • Camel.Akbar

        Kirjoitit, että sika syö omaa paskaansa.
        Kertoisitko tarkemmin?

        Meillä oli nuoruudessani joka vuosi sika. Ja se oli siisti eläin. Ei paskonut minne sattui niinkuin joku muu elukka. Karsinassa oli toinen pää oleskelu- ja ruokailupää, toinen oli paskapää.

        Jänis sen sijaan syö paskaansa. Ja koira.

        Ja ulkoisesti ihmistä muistuttava muhamettilainen juo kamelin kusta ja pesee sillä itsensä:
        http://www.liveleak.com/view?i=3f0_1451811959
        Muutama kuukausi sitten uutisoitiin muslimihuijarista. Oli myynyt kymmeniä pullollisia omaa kustaan kamelin kusena.


      • Trikiini
        Aabraham kirjoitti:

        Joten jos satut ampumaan karhun, älä missään tapauksessa juo tuoretta karhun verta, kuten kuulemma sankarimetsästäjien kuuluisi tehdä. Luin kerran jutun karhunpyytäjistä, jotka olivat sillä tavalla saaneet trikiinitartunnan.

        Eräs ystäväni eläinlääkäri kertoi, että trikiini on nykyään Suomen sioissa niin harvinainen, että on lihantarkastajia, jotka eivät koko uransa aikana ole löytäneet sellaista tarkastamistaan sian ruhoista.

        Itseni pitäisi varoa kolesterolia. Tässä suhteessa sian rasva on vaarattomampi kuin naudan rasva ja huomattavasti vaarattomampi kuin lampaan rasva (joka on suorastaan myrkkyä). Lisäksi toisin kuin naudalla tai lampaalla sian läski on selkeästi erillään lihasta, joten se on helppo jättää lautasen reunalle. Pelkkä sianliha on lähes rasvatonta.

        Juuri aivan...kysymys on trikiiniliisesta.
        VT..kehoitus tai kielto koski sianlihan syömistä.koska ihminen sai siitä trikiinin ja se oli tappava tartunta.
        Sama koski veren ..jäniksen ja joidenkin muiden eläinten syömistä.
        Ihan terveydellisistä syistä.
        Mm jäniksestä sai jänisruton..
        Nykyisin ruttoa tavataan harvoin.ja sian liha on puhdasta.
        En tiedä miten viilisikojen laita on?
        Mutta sikarutto on vakava uhka ..tosin se tartu ihmiseen.
        Muslimin on mahdoton käsittää.että VT ohje koski sen ajan sikoja.
        Ja ainoataan terveys syistä.
        Sika on heille saastainen ja sillä hyvä.
        Hyvimpä he tuntuvat voivan ilman possujakin.


      • Anonyymi
        Camel.Akbar kirjoitti:

        Kirjoitit, että sika syö omaa paskaansa.
        Kertoisitko tarkemmin?

        Meillä oli nuoruudessani joka vuosi sika. Ja se oli siisti eläin. Ei paskonut minne sattui niinkuin joku muu elukka. Karsinassa oli toinen pää oleskelu- ja ruokailupää, toinen oli paskapää.

        Jänis sen sijaan syö paskaansa. Ja koira.

        Ja ulkoisesti ihmistä muistuttava muhamettilainen juo kamelin kusta ja pesee sillä itsensä:
        http://www.liveleak.com/view?i=3f0_1451811959
        Muutama kuukausi sitten uutisoitiin muslimihuijarista. Oli myynyt kymmeniä pullollisia omaa kustaan kamelin kusena.

        Älä puhu muitten uskonnosta noin vasta kun sä kuilet ja näät mitä sul käy ja sanot miks syöin sikaa ja puhuin islamista noin. Sika ouhdas eläin 😂😂🤮🤮älä pliis naurata mua se on LIKASIN ELÄIN.


    • meikäläinen5

      Samasta syystä miksi muslimit eivät koske koiriin vaan kiertävät ne kaukaa, eli koirat ja siat ovat saastaisia eläimiä. Joku vissiin syönyt niitä aikojen alussa suoraan karsinasta/ulkoa.?

      • Anonyymi

        Samasta syystä miksi muslimit eivät koske koiriin ..

        Olin koirasotilas lähi-idässä. He oikeasti pelkäävät koiraa,koska purema on saastainen ja eivät pääse heidän taivaaseen.
        Meillä oli panttivanki tilanne,melkein sata sotilasta piiritti tätä Imaamin turvamiestä, kun otti panttivangin.
        Ei pelännyt minua,kun olin lähin turvamies ja olisin voinut ampua hänet.
        Kun kävin saksanpaimen koiran (vahvistukset tuli,muut sotilaat)
        Silloin tulkit huusi ja hän joka otti panttivangin, KOIRA POIS !
        Vaikka olin valmiina käskyttämään koiran hänen kimpuun. ( opetettu oli jalkoväliin puremaan)
        Lähes sata sotilasta häntä vastaan, ei tehoa. Kulttuuri on niin suuri, mutta kun tuot sotakoiran joka toimii..!
        Kulttuurikin pelkää sotakoiraa, mutta minut käskettiin pois, ettei tilanne riistäydy käsistä.
        Näin kävi sitten, koira pois ja neuvottelut alkoi.
        Yhteistyöhön päästiin ja tilanne oli ok.

        Mutta, koiran rooli on ISO kaikessa, oli se ulkomailla,Suomessa ihan missä vaan.
        Myös rakkaudessa perheelle, on aivan valtava !


    • sian_toukat

      Sianliha ei ole parasta mahdollista terveyden kannalta. Se miksi raamatussa ja koraanissa sianlihaa mollataan, johtui ilmeisesti siittä, että siinä oli trikiiniä.
      Muistan lukeneeni jostakin, että tuo ongelma tunnistettiin jo kaksi ja puoli- kolme-
      tuhatta vuotta sitten. Ei luonnollisesti trikiini nimellä.

      • josnytterveyttäkatsotaan

        Menee kyllä aika saivarteluksi. Eivät varmasti tunnistaneet triktiiniä millään nimellä. Vai onko tästä loiseläimestä koraanissa tarkempikin selostus? Taisit muuten "lainata" koko faktan tuosta vähän ylempää, Hertan kommentista...

        Yleisesti ottaen liha ei ole ihmiselle terveellistä, sitä parempi mitä vähemmän syöt sitä. Siksi pidänkin intialaisia uskontoja ihmisen terveyden kannalta parempina kuin muhammettilaisia.


    • kuselle_maistuu

      Sianliha on saattanut sisältää trikiiniä ja on näin ollen julistettu kelvottomaksi herkuksi terveydellisistä syistä, myös kristittyjen keskuudessa.

    • Yrjö9

      Siathan historian mukaan puhdistivat päivän taistelujen jälkeen sotatantereet. Se voi olla aika painava syy olla syömättä sikaa, kun se on juuri syönyt pari kaveriasi.

    • sikaseuuniinlaitetaan

      Sika on saastainen eläin.Se tonki aikoinaan jätteitä söi ruumiita niin siitä juontaa tuo.Samoin islam on kopio juutalaisuudesta missä sian syöminen oli kiellettyä.Muhametti matki sitä uskontoa.

      • Anonyymi

        Syödään sitten muslimeja, ei tarvi syödä sikoja! Maailmassa on liikaa ihmisiä, eikä sikoja. Muslimit lisääntyy liikaa, jota maapallo ei kestä, eikä se ole naisten syy vaan niiden muslimimiesten🤮! Terveydenhoidon ammattilaisena tiedän, miten pitäisi tehdä. Munat valtiolle, ennenkuin pääsee länsimaihin! Itse voisin kolleegojeni kanssa sterkata kaikki muslimimiehet ilmaiseksi joko puudutuksella tai ilman. Vehkeet ja kirurgiset veitset löytyy kyllä. Puudutusaineet saadaan apteekista. Raakalaisille ei niitä edes tarvita hommat hoituu vaikka huutamalla! 😻🤮


    • matkittu.moosekselta

      Siansyöntikielto johtuu siitä, että koraaniin on matkittu Raamattua, ja Vanhassa testamentissa kielletään sianlihan syönti.

    • KRISTUSONOK

      Vanha Testamentti joka on todella vanhenpi islamia on Jumalan säädöksissä myös sianlihan kielto terveyssyistä silloin , kun siat vapaana JA SÖIVÄT RAADOT JA ULOSTEET.
      Islamiin on OTETTU OSIA RAAMATUN V-TESTAMENTISTA.
      JEESUS JA UUDEN TESTAMENTIN SANOMA ON VAPAUS ,RUOKAA SAA SYÖDÄ MONENLAista, MYÖS SIKAA.

    • 314

      Kukaan kirjoittaja ei ole vielä huomannut, että entä jos kielto johtuu pelkästään siitä,
      että sianliha pilaantuu nopeammin kuin esim. naudanliha.
      Ruuan säilytysolosuhteet lienevät tuhansia vuosia sitten olleet nykypäivää vaatimattomammat!

    • asdffdsa

      Sika soveltuu huonosti kuivien alueiden kotieläimeksi, koska se vaatii vettä myös rypemistä varten juomisen lisäksi. Siksi sikaa ei juurikaan pidetty kotieläimenä kuivien alueiden kulttuureissa, esim Mesopotamiassa ja Egyptissä.

      Paistettu sianliha myös tuoksuu ja ilmeisesti maistuu samalta kuin ihmisliha. Esim. Papualaisilla kannibaaleilla oli tapana kutsua ihmispaistia nimellä 'pitkä sika'. Sian tuskanhuudot ovat myös hyvin ihmismäisiä. Ilmeisesti sianlihan syöntikiellon taustalla on tabu ihmisuhraamista ja kannibalismia vastaan.

    • Tohrtorisetä

      MIKSI EI SIKAA??

      Tällaisia kuukautissääntöjähän alkoi Vanha testamenttikin olla täynnään, kun Jahve vielä oli lapseton joka paikan höylä. Muhametti seuraajineen jäi samalle kurkunleikkaajan tasolle pysyvästi.

    • allahisgreatest

      Selitys on siinä, että Allah on sanonut ilmestyksessään, että sitä ei saa syödä. Säännöt ovat omaksi parhaaksemme ja voivat yllättävissä tilanteissa pelastaa meidät. Esimerkiksi juutalaiset ovat välttyneet monilta vaarallisilta tautiepidemioilta (mm rutto) seuramalla Tooran määräyksiä ruoasta ja puhtaudesta. (Toorakin on Jumalallista alkuperää, mutta päässyt joiltain osin muuttumaan aikojen saatossa) myös muslimimaat ovat pelastuneet runsaan peseytymisen ja tarkkuudesta ruokien suhteen monilta ongelmilta ja sairauksilta jotka ovat muuta maailmaa kohdanneet. Jumala ei kuitenkaan päästä ainuttakaan ihmisyksiölä täysin helpolla ja vainot ovat kohdanneet niin juutalaisia kuin muslimeitakin ja muslimejen mainetta on vielä entisestään alentanut terrorismi.

      • skeptinenolen

        No nyt kun vielä kerrot, että mistä tiedetään näiden oikein olevan jumalallista alkuperää? Onko sama jumala runoillut useammankin terveysoppaan? Eikö ensimmäinen painos ollutkaan riittävän kattava?

        Tiesitkö muuten, että samaan aikaan kun Keski-Euroopassa riehui musta surma, niin samalta taudilta vältyttiin suurelta osin täällä pohjolassa juurikin saunomiskulttuurin (=puhtauden) vuoksi. Samaan aikaan kun Keski-Euroopassa ylhäisö peitti hien ja lian hajun hajuvesillä, täällä köyhänkin perheen jokainen lapsi puunattiin putipuhtaaksi joka viikko. Onko saunakin jumalallista alkuperää? Meidän saunassa on kyllä puhuttu olevan saunatonttu, joka ei pidä meluamisesta ja juoksemisesta. Hyvin on säilyttänyt saunarauhan.


    • ateisti_

      Kun ihmiset söi huonosti kypsennettyä sianlihaa, se aiheutti sairauden, johon kuoltiin. Muinoin taikausko oli niin vahvaa, että sian uskottiin sen vuoksi olevan kirottu paha eläin. Siksi sen syönti kiellettiin ja siitä syntyi uskonnollinen seikka. Sillä ei ole väliä, että missä tahansa lihassa voi olla tappavia bakteereja ja loiseläimiä. Taikausko on vahva asia.

    • pekoni-Bill

      Sianlihan syöntikiellon taustalla on se, että paistettu sianliha tuoksuu ja maistuu samalta kuin paistettu ihmisliha. Esim. papualaiset kannibaalit kutsuivat ihmispaistia nimellä 'pitkä sika'.

      Tapettavan sian tuskankiljuna on myös hyvin ihmismäistä. Tabu sianlihaa kohtaan saattaa olla muistoa joistain öisistä pakanoiden ihmisuhrausrituaaleista.

      https://www.youtube.com/watch?v=0J3EkZ5MKPE

      Sika on myös eläimeksi erittäin älykäs ja esim. tunnistaa itsensä peilistä toisin kuin vaikka kissat ja koirat. Sialla on siis tietoisuus itsestään niin kuin ihmiselläkin.

    • obh

      3. Moos 11. luvussa toorassa sika on epäpyhien eläinten luettelossa. Tuohon aikaan Muhammed oli kontaktissa juutalaisten kanssa, joita vielä oli heimoittain jäljellä arabian niemimaalla. Luultavasti Muhammad yritti rauhanomaisessa mielentilassaan ollessaan miellyttää juutalaisia. Otti mallia. Onhan koraanissa jonkun verran uudesta ja vanhasta testamentista lainattuja omintakeisesti kerrottuja elementtejä, henkilöitä, tapahtumia yms. Muhammed ei osannut lukea tai kirjoittaa, joten jutut oli kuulopuheita, joka selittää ettei juurikaan kovin tarkkoja samanlaisuuksia varsinkaan pitempiä katkelmia, löydy.

      Tuo sikajuttu islamissa on mielenkiintoinen siksikin kun koraani vertaa mm. juutalaisia koraanissa sikoihin ja apinoihin. Juutalaiset ovat niiden jälkeläisiä tai allah muuttaa heidät sioiksi ja apinoiksi. Mitäkähän teologisia linjauksia tuosta voisi vedellä?

    • AHMEED

      KOSKA KEBAB ON LIIAN HYVÄÄ, SIKSI

    • Pois.sika.paha

      Sianliha on syyytä kieltää koska se loukkaa muslimeja. Se on haram ja siksi se on kiellettävä. Vain liha nauta voi syödä se on halal.

      • AlleksiTubbi

        Muslimi on haram. Ei mulla muuta.


    • muuuhgyttu

      muhametti kielsi possun syönnin ,kun muhametilla on tarun mukaan toisen jalan tilalln sian sorkka ja siitä syystä sian lihan syönti yhdistettiin muhametin syöntiin.

    • Antti.Hämeen-Jaakkola

      Ilmari Hiidenlehto väittää kirjassa "Profeetta Muhammedin haamu", että syynä olisi yksinkertaisesti paimentolaisten ja maanviljelijöiden ristiriita. Vrt. Kain ja Abel.

    • Anonyymi

      Sika on Haram syödä
      Miks?
      Kaikki eläimet niiten liha normaali ja syö kasvista ruoho ja muuta esim lehmä kana
      Mut sika se on LIKAINEN ELÄIN se syö omaa paskaa rottia ja muuta. Allah swt on luonu sikaa että se puhdistaa kaikki rotat ja muut roskia ei et sitä syödää. Kaikista Haram asioista on jokin syy ja se syy on hyvä ihmiselle ja järkevä.

    • Anonyymi

      Kyllähän se olis vähän niinku lajitoveria popsis
      Kuvittele nyt muslimi syömässä sikaa

      • Anonyymi

        Mac Donalds ja maistuu


      • Anonyymi

        Tai sika syömässä muslimia...


    • Anonyymi

      Raamatussa on muistaakseni tarina missä Jeesus ajoi riivaajan lähellä olevan sika laumaan, joka juoksi sitten kalliolta alas ja tästä olisi tullut sianlihan syöntikielto ja sian pitämisen saastaisena eläimenä.

      • Anonyymi

        Joka vuosi ramadan-juhlassa monta miljoonaa sikaa kiertää mustaa kiveä Mekassa.


    • Anonyymi

      Sika on epäterveellistä. Madot ovat asiassa melko todennäköistä. Sian kieltäminen on eduksi, koska se ehkäisee matojen ja muiden tautien saamista. Sian syömistä on hyvin helppo välttää. Jumala ei vedä sääntöjä hatusta, vaan hän kieltää sian syömisen ihan vain ihmisten turvaksi.

    • Anonyymi

      No tää on joku 18v vanha. Ite on muslimi en syö porsaan/sikan lihaa, koska muslimimaissa ei syödä sian lihaa koska se on "haram" siksi se on kielletty, porsaan ruoka on:muta ja se oma ulostetta. Sen takia se on, muslimimaissa kielletty eli "HARAM"!!

      • Anonyymi

        NOH kuinkas on laps aviolitot ja monenn kansah eli onkos "HARAM"!!


      • Anonyymi

        Miksi juoksette ja väkisten suomalaisten vääräuskoisten joukkoon pöytiemme antimia syömään, eikös tämä ole kanssa "HARAM"!!


      • Anonyymi

        Meinaattttekoss SUOMEN TUHOTA JA VALLATA - "HARAM"!! -PERUSTEIN ?


      • Anonyymi

        Miksi tämä "HARAM"!! HAISSEEE NÄILLÄ VÄHÄN JOKA PAIKASAH


    • Anonyymi

      Kukas sitä nyt lajikumppaniaan söisi?

    • Anonyymi

      Kannibalismi on kielletty nykyään, siksi on sianlihan syönti kielletty.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      115
      5965
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4067
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3352
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2986
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2054
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1787
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe