Opiskelin aikoinaan tekniikan alan inssiksi ja sain siitä leipäni. Jo 40 vuotiaana kiinnostukseni tekniikkaan alkoi vähetä ja kaikki humanistiset asiat alkoivat kiinnostaa. Aikoinaan joku Tekniikan maailma- lehti oli kuin raamattu, jota piti lukea tarkasti. Nykyisin en ole vuosiin koskenutkaan ko. lehteen. Aloin noin 45-vuotiaana kiinnostumaan sukututkimuksesta ja lähihistoriasta. Kaikki elämänkerrat ihmisistä kiinnostavat, samoin kuin historialliset dokumentit. Hassua, että koulussa inhosin historiaa, psykologiaa ja muitakin humanistisia aineita. Onko muut kokeneet samanlaista?
Muuttuuko ihminen...
xxbb
17187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
muuttuu; tai sitten ne todelliset asiat tulevat myöhemmin. Minä taas luulin suunnilleen samaan ikään asti, että olen liikemies, vaikka kaikki Hollandtestit sanoivat, että minun paras soveltuvuusalueeni on sosiaalisella puolella.
Ihmeen hyvin ne testit saavat selville ihmisestä. On tullut oltua muutamissa etsiessäni aikoinaan työpaikkoja. Harmi, etteivät antaneet noita testin tuloksia paperilla, ainoastaan suullisesti kertoivat niistä.
Tuollainen soveltuvuustesti olisi hyvä esim. lukion ja yläasteen viimeisellä luokalla. Saisi edes jotain viitteitä, mille alalle omat taidot viittaavat.
Testit ei tiedä mitään.
Työvoimatoimiston testeissä mut luokiteltiin kokiksi tai keittäjäksi, vähempää ei vois kiinnostaa tehdä työtä jossain patojen äärellä. Teen jouluruuat itse koska tykkään mausta mutta kokkaaminen ei ole mun juttu.
Ja olen useammassa kuin yhdessä työkkärissä saanut testien tuloksena keittiö alan.
Arkeologia ja historia on aina kiinnostanut, samoin filosofia ja psykologia luonto ja kaikki sellainen.
testeihin jos uskoisin niin voisin pahoin tälläkin hetkellä.
arkeologi, historian opettaja, filosofi tai psykologi. Olenkin ihmetellyt, että mitähän se Meriläinen oikein hommailee:-D) Nyt selvisi.
Joo moninaiset on mun kiinnostuksen kohteet.
On kaivauksista todistuskin kun yhtenä kesänä olin vapaaehtoisena tutkimassa menneisyyttä.
Siellä sitä polvillaan maata möyrittiin.
Ihan totta, oliko oikein kivikautisia kaivauksia? Minäkin olen kiinnostunut arkeologista, mutta en silti viitsisi itse kontata missään kaivauksilla. Sain muutama vuosi sitten sitten joululahjaksi kirjan Kivikauden Suomi. Olen lukenut sen parikin kertaa, tosi mielenkiintoinen.
sen kirjoitti, oletko lukenut?
En ole lukenut, mutta laitetaan jälleen korvan taakse.
Ja kyllä ne oli kivikautiset kaivaukset missä mukana olin.
Tuttu juttu.
Aikaa kului siihen kun etsi ensin itseään, sitten muodosteli perhe ja työkuvionsa tiettyy pisteeseen.
Sitten elämänpyörä pyörähteli eteenpäin ja lapset lensi pesästä ja jäi aikaa - silloin vasta alkoi kiinnostua juuristaan ja historiasta.
Sukututkimus osoittautui jopa mielenkiintoiseksi harrastukseksi. Etsi sukulaisiaan ja osallistui sukujuhliin niin mieluusti ja kuunteli vanhoja tarinoita. Tosin silloin usein kyseli itseltään, miksi en ajoissa ottanut yhteyttä ja ollut utelias.
Nyt liian monet ovat jo poistuneet, vieden mukanaan arvokasta tietoa.
Siinä kohtasit tekniikan alan 'saturaatiopisteesi' ..kyll se taas joskus alkaa maistua vaan ihminen tarvitsee monta polkua tyydyttyäkseen ihmisenä.
On miullakin omai juttujani ja on niitä joita oon aina halunnut tehdä, mutta uskallus hypätä on puuttunut.
Esim. kirjoittamista oon vältellyt koko ikäni, vaan kolmevuotta sitten päätin kokeilla ja siksi pitkästi oon palstalla, et opin kritiikin sietämiseen, kun oma itsekritiikki on kuin giljotiini. Siksi varmaan kirjoittelen täällä enimmäkseen hölöpölötyyliin, kun jossain vaiheessa elämää piti kirjoittaa ns. tieteellistä tekstiä ja arrggh miten inhoon kaikkea taulukointia ja kehyskertomuksia etc.
Sinulla on käynyt mielestäni ihan eritavalla kuin minulla. Sä aloitit jollain muulla ja teet mieluiten toista nyt ja mihin sitten lopetatkin.
Mä taas aloitin lapsista, tein jotain muuta välillä ja opiskelin myös jotain muuta kuin lapsia. Mutta palasin takaisin lapsiin noin kymmenen vuotta sitten. Tuntui kotoisalta palata ja se tuntuu sittenkin omalta alalta. Vaikka ei tääkään helppo ala kun ikää tulee. Kädentaidot kiinnostaa joka tapauksessa ja jonkinlaisena askartelutoiminnan-viriketyön ohjaajana olen arvellut urani sitten satavuotiaania jossain kivassa palveluhotellissa lopettaa. heh heh
Mielenkiintoinen väite tuo, että olisin saavuttanut jonkin 'saturaatiopisteen' tekniikan kiinnostuksen osalta. Voipi tietysti olla noinkin, mutta uskon kiinnostukseni tekniikkaan kuolleen lopullisesti. Kännykkänikin on niin vanha, etten sitä juuri viitsi taskustani kaivaa muiden läsnä ollessa. Se riittää silti mulle.
Sukututkimus on joidenkin sukulaisten mielestä turhaa ja joutavaa 'vanhojen asioiden kaivelua'. Mielestäni harrastuksen tuleekin olla mahdollisimman 'turhaa ja joutavaa', sillä arjessa joutuu tekemään kyllä ihan riittävästi niitä järjellisiä ja pakollisia asioita.
kiinnostuu juuristaan, niin tekevät, useimmat.
Tosin luonteenpiirteet kärjistyy vanemmuuten. Jos ymmärrys kasvaa, kasvaa myös tiedonjano. Olen aina lukenut elämäkertoja yms. Ne ovat mielenkiintoisia ja niihin voi peilata omaa elämäänsä jos se ei satu olemaan ihan reilassa. Näin minä ainakin teen. Menossa on Torey Hayden.
Joku Tekniikan Maailma lehti... Just noin, eli näetkö nousseesi lehden lukijoiden yläpuolelle.
Muistan, että jo opiskeluaikoina iloisella 60-luvulla puhuimme aina autoista, viinasta ja naisista. Nyt eläkeläisenä Essolla istuskellessakin tulee edelleen puhuttua autoista, viinasta ja naisista.
Me essolaiset olemme vakaita miehiä, joten emme seuraa uusia muotivirtauksia. Pysyttelemme vain sellaisissa puheenaiheissa, joissa meillä on tarpeeksi kokemusta ja asiantuntemusta.
Elikkäs tässä olevan linkin sivun alareunassa olevam,iehenaivojen kaaviopiirros on paikkansa pitävä :
http://www.suddenlysenior.com/sexpage.html
;-)