Kysyisin

sellaista että mikä into ihmisillä on selittää kaikki vaikeutensa läheistensä narsismilla?
4300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se.

Äänestä

hyvä kysymys. Mutta näyttää saaneen vähän huomiota...Syykin lienee selvä.

Toisaalta, mikä oliskaan parempi selitys omille vaikeuksille kuin "sairaus", jonka "uhriksi" - ja samalla täysin syyttömäksi - voi nimetä itsensä vain väittämällä toisen olevan narsisti? Välittömästi kuitenkin "uhrin" omat karvat löytyvät, jos tätä kuviota alkaa epäillä.

Olen välillä miettinyt, minkälaiseen empatiaan kykenee "uhri"? Näyttäisi ettei minkäänlaiseen!

Äänestä

minäkin miksi näin on. Onko koko narsismi niiden keksintöä joilla ei ole pokkaa kaivaa syytä omasta itsestään? Epäilen että on.

Äänestä
  • Ihan ensimmäinen virhe tuli kahden jäärän kautta kirjojen muodossa, jotka eivät erottaneet kyllin selvästi narsistia ja psykopaattia, vaan ne sekoitettiin yhdeksi ja samaksi. Sehän ei ole totta, mutta meni tiettyyn kansaosaan kuin häkä. Kukaan ei asettanut kyseenalaiseksi kirjojen sanomaa. Rahaa alkoi virrata kirjoittajien ja kustantajien pankkitileille ihmisiltä, joilta puuttui kyky etsiä syytä omasta itsestään - ensin.
    Vaikea tietenkin on sanoa, mutta niin minäkin olen miettinyt, että tuossa vaiheessa lukijoiksi on valikoitunut juuri tietyn maailmankuvan omaavat henkilöt.
    Sen jälkeen heille on perustettu NUT, joka selvääkin selvemmin on olemassa vain yhtä tarkoitusta varten ja vain yhdenlaista ihmistyyppiä varten.

    Luin jo aikoja sitten kirjan, jossa NUT:sta sanottiin näin:

    "Yhdistyksen keskustelusivuja lukiessa voi kuitenkin saada vaikutelman, että narsistin uhriksi voi ilmoittautua kuka tahansa, jolla on ollut tavanomaisia riitoja parisuhteessa tai työpaikalla. Narsisteja on vain murto-osa väestöstä, mutta avioliitoista puolet päättyy eroon. Kumppanin narsistinen luonnehäiriö on siis aika epätodennäköinen syy ihmissuhteen epäonnistumiseen. Voi kuitenkin olla erotilanteessa terapeuttista leimata entinen kumppani "narskuksi". Diagnoosia ei tarvitse todistaa millään objektiivisella menetelmällä, ja vertaistukiryhmästä löytyy taatusti kohtalotovereita, joiden mielestä uhrin entinen kumppani on suorastaan tyypillinen narsku.
    Narsismin Uhrien Tuki edustaa monessa mielessä tyypillistä psykokulttuuria. Hyvin tavanomaista erilaisissa self help -liikkeissä on, että niissä uhrin status on jotain tavoiteltavaa. Uhri saa myötätuntoa ja tietynlaisen vapautuksen omasta vastuusta. Kaikki viat löytyvät kumppanista tai esimiehestä, itsestä ei mitään - paitsi tietynkin se, ettei tunnistanut narsistia ajoissa."

    Ote on kirjasta Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa.....Toimittanut Marko Hamilo.

    Aika suoraa ja totuudenmukaista tekstiä. Kun vielä muistamme sen, että NUT syntyi netin keskustelupalstoilla siellä uhrina esiintyvien tahdosta, niin mitä muuta se voisikaan olla kuin heidän kaltaisensa. Eikä heillä tosiaankaan ole "pokkaa" etsiä syitä itsestään.

    Saatat siis hyvinkin olla oikeilla jäljillä.
    Omana mielipiteenäni voin kertoa, että minunkin mielestäni mainittu sivusto ei ole "terve", koska väistämättä sen vaikutuspiiriin on hakeutunut henkilöitä, joilla on ollut tarve terapoida itseään haukkumalla muita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäkelpoinen kirjoitti:

sellaista että mikä into ihmisillä on selittää kaikki vaikeutensa läheistensä narsismilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu