Laulaja Michael Jacksonin muiston kunniaksi on nyt kehitetty myös hänen nimeään kantava parfyymi. Kyseinen parfyymi ei olekaan mikään mikä tahansa tuoksu, sillä se on valmistettu edesmenneen laulajan hiuksesta saadusta DNA:sta.
Parfyymin on valmistanut My DNA -niminen yhtiö, joka väittää pystyvänsä luomaan ja pullottamaan ihmisen DNA:sta irrotettuja tuoksuja. Yhtiön edustaja kertoo Michael Jackson -tuoksun tuoksuvan nimenomaan Michael Jacksonilta itseltään.
Samainen yhtiö myy myös niin ikään edesmenneiden Elvis Presleyn, Marilyn Monroen sekä Napoleon Bonaparten geeneistä valmistettuja tuoksuja. Myös elävien kirjoissa oleva Hollywood-näyttelijä Samuel L Jackson on pyytänyt omaa DNA-parfyymiaan valmistettavaksi, The Sun -lehti uutisoi.
Kyseisiä parfyymeja valmistava firma saa raaka-aineensa – eli hiukset – John Reznikoff -nimiseltä julkkisten hiuksia keräilevältä mieheltä. Kyseiseltä kaverilta löytyi myös popin kuninkaan hiuksia, joista erikoinen parfyymi on onnistuttu valmistaa
http://www.stara.fi/2009/11/29/michael-jacksonin-dnasta-parfyymi/
Michael Jacksonin DNA:sta tehtiin parfyymi
3
355
Vastaukset
- johannan putiikki
Voi kauhistus. Mikä ihmeen uutinen. Kuka ihminen haluaa tuoksua kuollelle M.J'e. Kuka ihminen on niin hullu että uskoo tuommoiseen hömpötykseen. Kaikilla keinoilla halutaan iskeä rahaa kun vaan on kyseessä kuollut julkkis. Tiedän että DNA voi kasvattaa mut en usko tuommoiseen. Ja kuka sitä tietää miltä kuollut henkliö haisi eläessään, muut kun lähimmäiset? Kyllä moni "uskovainen sinisilmänen" tulee petetyksi jos vaan tiedemiehet väittä sen olevan juuri sen henkilön tuoksu!!! ha ha ha.
- hulipuik
mutta olisi kiva sellanen purkki hyllyssä joka tuoksisi ihka aidolle michael jacksonille! :o mitä sekin tulisi maksamaan ? :o
- ¤¤
hulipuik kirjoitti:
mutta olisi kiva sellanen purkki hyllyssä joka tuoksisi ihka aidolle michael jacksonille! :o mitä sekin tulisi maksamaan ? :o
Ei taida parista hiuksesta hirveesti hajuja lähtee! Mut oishan se silti kiva omistaa:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1734078Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,973405SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.1002746Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2982651Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392346Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1592097Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02050Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k91705- 441117
- 951048