Saaristolaivurikurssin vetäjä mainitsi että kurssin hyväksytty suorittaminen on pakollinen vesilläliikkujille kahden vuoden kuluttua. Mitä vesikulkuneuvoja merenkulkuhallituksen päätös koskee, onko lukijoilla tietoa asiasta?
venekortti
ppppppp
7512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
räpylöitä
läpiä päähänsä.
Taisi puhua opettaja ihan omiaan. EU:ssa on keskustelua asiasta muttei mitään edes suuntaa-antavaa ole vielä pätetty. Joskus kun jonkinmoinen päätös tulee, niin siinä vaiheessa merenkulkulaitos (jos sitä enään silloin on olemassakaan) ottaa siihen kantaa ennenkuin se viedään Suomen lainsäädäntöön. Ole huoletta, ei se paperivaatimus lainsäädäntöön tule ihan kahdessa vuodessa. Toinen asia on se, että jo nyt jotkut esim. välimerelliset venevuokraamot haluavat nähdä jotain paperia ennen kuin luovuttavat veneen vuokraajalle. Jos Sinulla on kurssi käyty, niin mieti josko hommaisit sen kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan. Se auttaa ainakin vuokraamoissa.
Tuttu vuokrasi purkkarin viikoksi Kreikassa venevuokraamosta, jolle kelpasi S-etukortti kv huviveneenkuljettajakirjan sijaan, sitä oikeaa todistusta kun ei ollut... Eli ei se ihan kauhean tarkkaa ole aina sielläkään.
Kurssittajat tietysti toivovat elinkeinonsa puolesta, että kaikenlaiset kurssitukset ja lupakirjat tulevat pakollisiksi, mutta veneilyturvallisuuden kannalta ne kurssit eivät kuitenkaan liene niin olennaisia. Veneilytaito ja -turvallisuus ei perustu kirjaoppineisuuteen vaan enemmänkin kokemukseen, terveeseen järkeen ja oikeaan asenteeseen. Enin osa merihätätilanteista taitaa liittyä edelleen alkoholinkäyttöön, polttoaineen loppumiseen kesken ja vastaaviin hölmöilyihin. Toki kurssien käyminen on suositeltavaa, mutta jos joku on veneillyt koko ikänsä ja hallitsee hommat vuosikymmenten ja tuhansien mailien tuomalla kokemuksella, niin tuntuisi aika naurettavalta passittaa kurssille (ja maksamaan), että saa jatkaa harrastustaan. Kurssit, todistukset ja lupakirjat eivät takaa loppujen lopuksi mitään, kun ollaan merellä.
Han taisi kayttaa sanaa toivoo. Varsinkin suuritehoisten moottoriveneiden yleistyessa on patevyysvaatimuksesta keskusteltu. Ja onhan se hassua etta pulpettivene ja huvilaiva ovat samalla viivalla. Muutamissa maissa patevyystodistus vaaditaan, mutta me selviamme kansainvalisella huvuvenekirjalla. Euroopan kanaville tarvitaan sen lisaksi kanavakirja.
Koulttautuminen ei ole koskaan turhaa. Sitten tarvitaan viela kaytannon kokemusta. Jonkinlainen ajokortti tulee aikanaan, mutta tuskin kovin nopeasti. Suomessa kun ollaan yli-innokkaita kontrolloimaan kaikkea, niin varmaan kaarnalaiva jaa ainoana vaatimusten ulkopuolelle, kuten reksiterointivaatimuksistakin nahdaan.
Mille Euroopan kanaville tarvitaan "kanavakirja" ??
Olen kulkenut vuosikausia eri kanavilla Euroopassa ja ei ainakaan vielä ole missään vaadittu mitään "kanavakirjaa"
Ei ole meiltäkään kyselty kanavakirjaa, tosin kokemusta vain Hollannin masto pystyssä-kanavareitistä. Itse asiassa kanavassa tai missään muuallakaan Hollannissa tai koko Euroopassa ei ole kyselty mitään papereita, Portugalia lukuun ottamatta. Ja sielläkin kysyttiin vain normaalit, passit ja veneen paperit.