iso ratas pyörii taas aika vinhaa vauhtia. Ja hihna luistaa...
wehalla
Selkeä havainto
36484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Keskustelun kannalta on tietysti huono juttu, että aktiivinen kirjoittelija vain toistaa ulkoa oppimiansa lauseita, eikä selvästikään ole niitä itse kunnolleen edes sisäistänyt koska ei käytännössä kykene keskustelemaan siitä mitä nuo asiat merkitsevät. Mutta weha, kuten myös Kicki aiemmin, tuo palstalle väärentämättömiä hoitomiesten opetuksia ja käännynnäisen todistuksen ettei 70-luvun "ainoa oikea" henkioppi ole hävinnyt SRK:sta minnekään.
Suurin osa vl:istä soveltaa seuroissa, ym. oppimaansa ja tuo esiin vl-oppia siistittynä, paremmin salonkikelpoisena. Nuo kaksi mainitsemaani kirjoittelijaa toistavat heille syötettyjä asioita sellaisenaan, kaikessa karmeudessaan. He eivät ymmärrä vl:ien kahden kerroksen tiedotuksen taktiikkaa (omille ja muille eri puheet), vaan tarjoavat kaikille mahdollisuuden nähdä sitä raakadataa jota vanhat hoitomiehet otollisiin käännytettäviin kylvävät.
Ilman Kickiä ja wehaa SRK:n johtajien ja vallassa olevien vanhojen hoitomiesten ajatukset eivät olisi tulleet niin tunnetuiksi kuin mitä ne nyt ovat :)
weha (ja myös Kicki) ansaitsevat tämän johdosta kiitokset :)
sinä, kuin tuo aloittajakaan Wehaa arvostelemaan. Jos Weha on tuonut Raamatun totuutta esille oikeutetusti vl-nimisellä palstalla, kohdilla, jotka hän on oivaltanut myös ihan itse omakohtaisesti tarkkaan tutkimalla. Sehän on ihan OK.
Sensijaan sinun naurettavan ala-arvoinen oma tyylisi, vl:iin kohdistuvien haukkujien hännänheiluttajana ja jopa etulinjan torvensoittajana, esittää itsestään parempaa keskustelijaa kuin onkaan. - Lapsellista.
Täytyy todeta, niin kuin Raamatussa: "Luulevat viisaita olevansa ja ovat tyhmiksi tulleet. "
>>>>Nuo kaksi mainitsemaani kirjoittelijaa toistavat heille syötettyjä asioita sellaisenaan, >>>
Weha ei vaikuta tyypiltä, joka tutkimatta nielisi opin. Kyllä hän on hyvin tarkkaan perehtynhyt oppiin ja oikeaksi havainnut.
Ry:n kahviossakaan ei kukaan täysjärkinen ilkeä laukoa tuollaisia suodattamattomia typeryyksiä.
Valehtelisin jos sanoisin, että wehan papukaijatyyli ei ärsyttäisi minua ja varmasti lukuisilla muillakin palstalaisilla on sama tilanne. Minulla ei ole kuitenkaan mitään weha vastaan, vaikka hänen tyylinsä on mitä on...
Jos joku kirjoittelija kirjoittelisi "mitä hän on oivaltanut omakohtaisesti tarkkaan tutkimalla", niin hän kykenisi käsittelemään kirjoittelemaansa syvällisemmin ja vastaamaan kirjoituksiinsa kohdistuneeseen kritiikkiin sekä kysymyksiin. Tällöin kirjoittelijan ei tarvitsisi heittää fraasia toisensa perään, liittyivätpä ne edelliseen aiheeseen tai ei ja jotka minun lisäkseni varmasti moni muukin on kuullut monia kertoja aiemmin. Toisto on sitä luokkaa, ettei siitä kyllä valitettavasti mitenkään saa vaikutelmaa omakohtaisesta tutkimisesta - päinvastoin ei ole uskottavaa että kukaan itse tarkkaan oppiin perehtynyt päätyisi toistamaan vl-fraaseja jopa juuri samalla tyylillä kuin hoitomiehet 80-luvulla, mutta kykenemättä kuitenkaan vastaamaan syvällisemmällä tasolla käsitteisiin.
Toiset kirjoittelijat eivät ole täällä aiheena, mutta toisen kirjoituksia voi arvostella. Avaus on tässä suhteessa ikävähkö, joten pyrin itse tuomaan esiin asioita jotka ovat mielestäni hyviä puolia wehan kirjoittelussa :)
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7089763/37323566
admatan tapauksessa. Varsinkin, jos hän alkaa lainailemaan Raamattua tai puhumaan opillisista asioista.
kanssasi siitä, että Weha ja hänen hengenheimolaisensa ansaitsevat kiitoksen, sillä ilman heidän
yksisilmäistä ja vinoutunutta kirjoitteluaan ei paljastuisi SRK:n aivopesun teho.
Ihmetyttää vain, että vielä 2000-luvulla on noin nenästävedettäviä ihmisiä, jotka papukaijan tavoin
toistevat oppimiaan vl-fraaseja.
Minkäänlainen oikea tieto ei läpäise heidän aivokuortaan.
Wehan kirjoittelun johdosta avutuu monen silmät näkemään, mihin soke vl-usko
johtaa.
"Ihmetyttää vain, että vielä 2000-luvulla on noin nenästävedettäviä ihmisiä, jotka papukaijan tavoin
toistevat oppimiaan vl-fraaseja."
ettei tällä palstalla ole luettavissa admata- tai vaikkapa melperi -fraaseja kumppaneineen papukaijan tavoin toistettuna sivu sivun perään vuodesta vuoteen? Varsinaisia "uusien ajatusten Tonavia", niinkö?
SRK:n valheisiin uskovat vl:t ovat säälittäviä otuksia. :((
Minäkin ihmettelen,miksi admata haluaa esittää oikeat tulkinnat raamatusta,vaikka hän ei edes usko sitä.Hän uskoo kuitenkin enemmän budhan oppeihin.Lähinnä kallistunut siihen puheittensa mukaan. Eikös se nin ole,että hindut ja budhat pidetään kristilliseltä kannalta pakanauskontona.
Jos wehan kirjoitukset ärsyttää,voihan ne hypätä ylikin. Weha on vl ja tämän palstan nimi on keskustelua vl-lestaadiolaisuudesta.
Itsehän hyökkäät hlön kimppuun,vaikka syytät vl:ä hlön kimppuun käymisestä. Monesti on näin tapahtunut kirjoituksissasi.
Kaipa minäkin nyt kävin sitten hlön kimppuun. Mutta sopisiko meihin kumpaankin lause"pata kattilaa soimaa,musta kylki kummallakin" ;-)
Eiköhän tunnusteta kaikki olevamme erehtyväisiä(ei kaikkitietäviä) ja raadollisia,niin tämä palsta voisi paljon paremmin.
paljon "Tonava kaunoinen"
>> Minäkin ihmettelen,miksi admata haluaa esittää oikeat tulkinnat raamatusta,vaikka hän ei edes usko sitä.
niin sanon admatalle yhden asia, olitpa mitä mieltä vaan, mutta opetat "sekaoppia" ja kaikki käy, paitsi ei uskovaisten opetukset.
admata, olen ollut aikanaan monilla teologisilla luennoilla väärähengellisissä tilaisuuksissa. Olen hyvin tarkaan pohtinut Raamatun kysymyksiä ja Jumalan armosta ymmärtämässä, että tässä laumassa on oikea elävä usko. Siis olen todella miettinyt uskon ja opin kysymyksiä.
Se taas jos lähtisin jokaista väitettäsi pohtimaan, ei ole mielekästä ja johtaa sekavuuteen. Se kun ilmoittaa Raamatun kokonaisopetuksen pitäisi riittää ja se riittää ainakin minulle.
Kaikesta huolimatta olen hyvin suvaitsevainen ja kukin saa uskoa tavallaan. Toivottavasti annan myös VL:ille saman oikeuden ja olet suvaitsevainen myös uskovaisia kohtaan.
...Että ymmärtäisit vaikka sinulle aiheesta on monta kertaa rautalangasta vääntänyt.
Se, mitä keskustelijat ovat on sinänsä täysin sivuseikka. Oleellista on se miten kukin perustelee argumenttinsa ja miten vastaa vasta-argumentteihin. Keskustelu kanssasi weha on mahdotonta koska et keskustele, vaan soitat vain ulkoa oppimiasi lauseita, puhut ivalliseen sävyyn muista uskovaisista ja aiheeseen vastaamiseen sijaan pompit samassa ketjussa eri aiheisiin levottomasti. Jos kaiken tämän jälkeen kuvittelet pitäväsi itseäsi suvaitsevaisena, niin et valitettavasti ole samassa todellisuudentajussa muiden kirjoittelijoiden kanssa.
Sinänsä se, oletko itse tutkinut Raamattua vai et, on merkityksetöntä koska kommenteissasi ei näy mitenkään että olisit sisäistänyt itse yhtään mitään muuta kuin ulkoa, "hauki on kala" tyyliin. En usko, että ymmärrät vääntäisipä kuka hyvänsä sinulle minkälaisesta rautalangasta tahansa, mutta heitän tähän vielä lyhyen kärjistyksen ihan eri aiheella:
w: Hauki on kala. On vain yksi kala ja se on hauki.
-: Mutta onhan myös muita kaloja.
w: hauki on kala.
-: Mutta entäs muut kalat, kuten särjet ja ahvenet.
w: Aapisessa sanotaan, että hauki on kala ja jos hauki on kala, niin ei silloin ahven voi olla kala.
-: Mutta eihän se että hauki on kala sulje pois sitä ettei olisi myös muita kaloja.
w: Hauki on kala. On vain yksi kala ja se on hauki.
-: Mutta esimerkiksi ahven ui vedessä ja sillä on suomut, kuten kaloilla on suomut.
w: Hauella on suomut, hauella on pyrstö, hauki ui vedessä. Muut tekokalat vain matkivat haukea...
-: Mutta tässä toisessa kirjassa kerrotaan että on useita kalalajeja.
w: Ymmärtäähän nyt pikkulapsikin, että jos kala on hauki, niin ei silloin kala voi olla ahven.
Jokainen voi helposti kuvitella lisää jatkoa...
Tämä suorapuheisesti, mutta kaikella ystävällisyydellä. Yritin ihan hyvää hyvyyttäni löytää tämän ketjun alussa kommentoimisestasi hyvääkin. Tarkoitukseni ei todellakaan ole pilkata, vaan ihan vilpittömästi yritän viestittää sinulle, että miten muut näkevät kommentointisi.
että olen aivan eri mieltä kanssasi, jokaisesta opillisesta kysymyksestä Raamatussa. Jopa Raamatun jakeet ymmärrämme eritavalla...jäin tässä vain miettimään, että hyväksyt monenlaisa näkemyksiä ja kaikki ovat silti saman Isän lapsia...minulle tuollainen on aina ollut käsittämätöntä, mutta tässä uskossa se on mahdotonta.
vain sen ettei ihmisellä ole Pyhää Henkeä.
Eri keskustelijoilla on luonnollisesti eri mielipiteitä asioista ja itse asiassa vain harvoin keskustelufoorumeilla päästään yhteisymmärrykseen erilaisista käsityksistä. Se ei häiritse minua, vaan tapa keskustella. Kukaan ei kuitenkaan voi muuttaa ketään toista - ainoastaan itseään ja omaa suhtautumistaan.
>> .jäin tässä vain miettimään, että hyväksyt monenlaisa näkemyksiä ja kaikki ovat silti saman Isän lapsia...minulle tuollainen on aina ollut käsittämätöntä, mutta tässä uskossa se on mahdotonta.
kaikissa uskonnollisissa järjestöissä sen johto ja kannattajat ovat itse päättäneet, että me olemme oikeassa ja muut väärässä. Sellaisella uskolla ei ole mitään pohjaa.
henkilökohtaisuuksiiin. Niihin en halua mennä. Ei ole mitään sinua vastaan ja ihan mukava varmaan olet ihmisenä.
Sanonta:Jumalan terve
Jumalan terve, on vakiintunut ilmaisu, että ollaan samanlailla uskomassa,ja joka voisi olla Tervehdys Jumalan nimessä.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on sitten sellainen ominaispiirre, että tämä tervehdys sanotaan vain "omille", eli sitä ei sanota ei-vl:ille.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Tähän tervehdykseen sisältyy oman uskonsa tunnustaminen,mutta myös kysymys: Oletko jaksanut kilvoitella, vieläkö Herra Jeesus asuu uskon kautta sydämessäsi?
Kun uskon liekki alkaa hiipumaan sydämessä,käy araksi tunnustamaan uskoa edes toisille uskovaisille. Silloin helposti jää tervehdyskin sanomatta.
Kun on kiusauksissa, miettii että uskallanko tervehtiä Jumalan terveellä. Kun sen kuitenkin, vaikka arkaillen sanoo ja saa samanlaisen vastauksen, niin jo siihen sisältyy lohdun ja rohkaisun sana. Pelkästä tervehdyksestäkin virvoittuu, tulee vahvistetuksi, että vielä minä heikko saan uskoa, vielä kuljen pyhien matkasaatossa.
Aivan erikseen ovat he, jotka ulkopuolelta Jumalan Valtakunnan, yrittävät tervehdyksenkin avulla vahvistaa omaa väärää uskoansa. Tarjoavat Jumalan tervettä, vaikka sydän ja sielu ovat vailla anteeksiantoa. Tervehtimällä ei pääse Jumalan lapseksi, siihen tarvitaan Pyhän Hengen viran kautta julistettu synninpäästö. Lainaus:
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=1559
1.Joh.1:10. Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneeseen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö.
11. Sillä joka häntä tervehtii, hän on osallinen hänen pahoista töistänsä.
weha: Jo tuohon aikaan kokoonnuttiin myös kodeissa, kuten tänäänkin. Joka toisin uskoo ja opettaa, ei tule häntä tervehtiä, eikä ottaa kotia, varsinkaan opettamaan. Sanotaan vielä, että tulee osalliseksi toisuskoisesta:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.
vuodesta toiseen? Sekö on mielestäsi keskustelua? Siihenpä et puutukaan.
tuntuu monesta vanhoillislestadiolaisesta ikävältä mantralta. Niin sinustakin.
...usein tarpeettoman terävää kielenkäyttöäni. Loukkaaminen ei ole minunkaan tarkoitukseni.
Vl-kulttuurissa on useita stereotyyppisiä opetuksia ex-vl:istä ja muista uskovaisista. Niillä rakennetaan sivistymättömällä tavoilla yhteisöllisyyttä, johon sitten sotketaan mukaan uskontoa. Esimerkiksi usein puhutaan vl:istä Jumalan valtakuntana ja heti perään leikataan Raamatusta irrallinen lause: "Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät", millä annetaan ymmärtää että kaikki ei-vl:t ovat pahoja ihmisiä. Jos kuitenkin lukee koko luvun Johanneksen ilmestys 22, niin huomaa että kyseinen kuvaus on vasta lopullisesta taivaan kaupungista.
Kun Raamatussa on lisäksi useita varoituksia etteivät ihmiset saa julistaa mitään tuomioita ja kuinka vain Jumala näkee ihmisten sydämiin ja kykenee punnitsemaan sen kuka on uskovainen ja kuka ei, niin kun jotkin vl:t kuvittelevat kykenevänsä moisiin tuomarointeihin Jumalan sijasta, niin...
Ymmärtänet varmaan että fundamentalistinen vl-opetus loukkaa niin Jumalaa, Raamattua kuin toisia uskovaisiakin. Inhimillisen ihmisen luonnollinen reaktio on kuitata takaisin. Vl:t opettavat, että "maailma heitä pilkkaa", mutta jättävät huomioimatta sen kuinka he omalla käytöksellään ja tuomaroinneillaan usein saavat vain mitä he ovat itse ylimielisellä asenteellaan tilanneet.
Mitä tulee Jumalan terve termiin, niin tiedän kyllä nuo mainitsemasi vl-perustelut sen käytölle. Ennen 1930-lukua ja osittain sen jälkeenkin vl:t opettivat siitä kuitenkin toisin. Tuolloin he opettivat kuten muutkin lestadiolaiset ennen uutta oppiaan ja perustelivat Raamatulla että Jeesus kehoitti välittämään Jumalan rauhaa kaikille: "kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle kodille. Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille." (Luuk. 10:5,6)
Ennen kuin Rauhan Sanan lestadiolaiset erotettiin, niin Jumalan terveellä tervehdittiin myös Uusheräyksen - ja esikoislestadiolaisuuden ihmisiä. Tuon ajan johtajilta on puolin ja toisin säästynyt kirjeitä, missä he aloittavat kirjeensä eri suunnan johtajille ja muille ihmisille tervehdyksellä; "Jumalan terve".
Esikoislestadiolaisille on kehittynyt tästä vielä oma vivahteensa. Siellä omille sanotaan "Jumalan terve" ja "Jumalan rauhaa", kuten vl:illekin ja ulkopuolisia tervehditään muutoin samoin, paitsi perään lisätään sana "toivotus".
2.Joh.1:10 kertoo muuten 1933/38 käännöksessä: "Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi". Se on sinänsä hieman jopa naurattanut minua, kun nuorena vierailin vl-kodeissa. Muille sanottiin "Jumalan terve" ja minua tervehdittiin sanomalla "Tervetuloa" ;)
...On Melperin itsensä muotoilema tiivistys ristiriidoista vl-uskon ja Raamatun välillä. Tämä aihekokonaisuus on luonnollisesti eniten keskustelun kohteena avoimella foorumilla. Melperi on usein käsitellyt näitä aiheita usealta eri näkökulmalta tarjoten runsaasti lihaa luurankotiivistelmänsä ympärille. Siinä ei siten ole kysymys "mantran toistosta".
Toki myös ei-vl:t viljelevät tasotonta fraseologiaa. Olen huomauttanut Melperille mm. tupakkairvailuista ja tuominnut usein puhtaan huutelun tyyliin; "vl:t ovat saatanan lapsia", joka on täysin hedelmötäntä ja asiatonta ellei rankkaa väitettään mitenkään perustele.
Hatunnosto "admatalle" kun osaat pyytää anteeksi! Harvinaista tällä palstalla. Sinulla on paljon kyllä tuota tietoa...
Tuo tervehtimistapa on monesti vaikea kun ei halua loukata ketään, ja mielellään kaikkia tervehtisi "jumalan terveellä"...Meille ovat kaikki lasten kaverit olleet tervetulleita aina...
kuten Jeesus opetti?
Luuk.10
1 Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.
2 Ja hän sanoi heille: "Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.
3 Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.
4 Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua, älkää kenkiä, älkääkä tervehtikö ketään tiellä.
5 Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle talolle!'
Kenenkäs keksintöä tuo "Jumalan terve "on?
että ennenvanhaan lestaadiolaiset sanoi kaikille tervehtiessään Jumalan terve koska he halusivat näin kertoa toiselle olevansa uskossa.
Nykyään julkisella paikalla edes lestat ei kehtaa sanoa sitä toisilleen jotta muut ei kuule koska häpeävät omaa uskoaan miksi?. Koska se on puhdasta ulkokultaista formaatti uskonnlako toimintaa.
siittä ylen äänekkäästä tervehtimisestäkin tulisi haloo, että nuo vl:ät haluaa noin sulkea muut ihan ulkopuolelle kaikesta..!!Kyllä kait uskovainen on melko arka lintu...Ei ulkopuoliset monikaan edes ymmärrä näitä tervehdyksiä...
Mutta tehän suljette muut ulos Jumalan valtakunnasta!!!
Miksi se arkuus ei näy toisten tuomitsemisessa?
En itse asiassa tiedä mistä tervehdys "jumalan terve" on lähtöisin. Kyllä "rauha tälle talolle" tervehdystä varmaan voi käyttää mennessään vierailulle, mutta "jumalan terve" on aina henkilökohtaisen uskon ilmaisu...ja tervehdittävän uskon myös.
Kyllä me olemme todella "arkoja lintuja", kuten lyyleri sanoo. Emme me häpeä omaa uskoamme, tilanteet vaan monesti ovat sellaiset, että arkailemme, emmekä esim. halua saattaa toista noloon asemaan. Emmehän toki ole pakon edessä tässäkään asiassa!
Raamatun mukaan tervehtiä toisuskovaiste hengellisesti, koska tulee osalliseksi toisen synneistä.
>>
Weha ei vaikuta tyypiltä, joka tutkimatta nielisi opin. Kyllä hän on hyvin tarkkaan perehtynhyt oppiin ja oikeaksi havainnut. >>>>
Wehaa puolustat, entä tuo toinen? Hänhän on kuitenkin myös VL, vai mitä?
(weha (ja myös Kicki) ansaitsevat tämän johdosta kiitokset :)
V: Näin juuri ja ainakin ihmisillle on tullut osoite selväksi mistä hakee apua jos tulee tosi hätä.
***Sitä kaupungia ei taideta peittää joka vuorella on.***
myös minulla Wehasta.Oikean Jumalan Héngen huomaa heti, se on Henki Hengestä.Ei tarvitse kysellä , mitä tarkoitat tuolla kirjoituksellasi.Puhdas torvi antaa puhtaan äänen. 1.Joh 3:8-10
Ulkopuolinen ei ymmärrä mitkä Jumalan hengen ovat, vaan he palvelevat omaa jumalaansa, siksi he puhuvat kuka milläkin tavalla.
huumoria tarvitaan vaihteluna tällä palstalla.
oikeassa, että Weha on torvi, täysi torvi!!!
Mutta tuo ääni on kaikkea muuta kuin puhdas!
Weha on Jumalan äänitorvi
on saatanan äänitorvi tällä palstalla.