Tätä on varmaan täällä jossain vaiheessa puitu, useampaankin otteeseen, mutta laiskuuttani en vaan jaksa kaivaa vanhoja viestejä.
Meillä on nyt nuorempi poika pikkasen reilun vuoden ikäinen ja näin äitinä alan jo kokea "suureksi ongelmaksi", ettei poika suostu olemaan muiden kuin perheenjäsenten kanssa edes yhtä minuuttia. Kahdeksaan kuukauteen asti kaikki meni hyvin, että poika suostui olemaan mm. isovanhempien kanssa ilman vanhempien/isoveljen läsnäoloa muutaman tunnin. Mutta sitten tapahtui jotain, aivan kuin poika olisi omassa pienessä päässään päättänyt, että minähän en muiden kanssa ole kuin äitin, isän tai isoveljen!
Itse olen yrittänyt kuntosalilla jättää pojan tunniksi lapsiparkkiin kokeiluksi, että viihtyisikö siellä, mutta ei... Jo viiden minuutin jälkeen minut tullaan hakemaan kuntoilun parista paniikissa huutavan lapsen kanssa. Poika kyllä viihtyy ihmisten parissa, mutta jonkun perheenjäsenistä täytyy olla näköpiirissä. Kiinnostaisi siis tietää, miten muilla.. Onko ollut tällaista ns. takertumisvaihetta ja kauanko se on kestänyt?
Itselleni tämä on siis ihan uusi tilanne. Vanhempi poika täytttää pian 8 vuotta eikä hän missään vaiheessa vierastanut olla muiden ihmisten kanssa, päinvastoin.. Välillä sai lähinnä kantaa huolta siitä, ettei poika karkaa kenen tahansa matkaan. Sitä pelkoa tuskin tulee olemaan tämän nuoremman kanssa.
Ahdistaa jo valmiiksi, sitten kun se aika koittaa että joutuu lapsen viemään hoitoon, kun itse palaa työelämään. Sydäntä riipaisee se lapsen paniikinomainen huutaminen ja tärinä, aivan kuin maailmanloppu tulisi, kun äiti häviää näköpiiristä. Voiko lastan jotenkin "kouluttaa" olemaan myös myös muiden kanssa?
Meillä on nyt nuorempi poika pikkasen reilun vuoden ikäinen ja näin äitinä alan jo kokea "suureksi ongelmaksi", ettei poika suostu olemaan muiden kuin perheenjäsenten kanssa edes yhtä minuuttia. Kahdeksaan kuukauteen asti kaikki meni hyvin, että poika suostui olemaan mm. isovanhempien kanssa ilman vanhempien/isoveljen läsnäoloa muutaman tunnin. Mutta sitten tapahtui jotain, aivan kuin poika olisi omassa pienessä päässään päättänyt, että minähän en muiden kanssa ole kuin äitin, isän tai isoveljen!
Itse olen yrittänyt kuntosalilla jättää pojan tunniksi lapsiparkkiin kokeiluksi, että viihtyisikö siellä, mutta ei... Jo viiden minuutin jälkeen minut tullaan hakemaan kuntoilun parista paniikissa huutavan lapsen kanssa. Poika kyllä viihtyy ihmisten parissa, mutta jonkun perheenjäsenistä täytyy olla näköpiirissä. Kiinnostaisi siis tietää, miten muilla.. Onko ollut tällaista ns. takertumisvaihetta ja kauanko se on kestänyt?
Itselleni tämä on siis ihan uusi tilanne. Vanhempi poika täytttää pian 8 vuotta eikä hän missään vaiheessa vierastanut olla muiden ihmisten kanssa, päinvastoin.. Välillä sai lähinnä kantaa huolta siitä, ettei poika karkaa kenen tahansa matkaan. Sitä pelkoa tuskin tulee olemaan tämän nuoremman kanssa.
Ahdistaa jo valmiiksi, sitten kun se aika koittaa että joutuu lapsen viemään hoitoon, kun itse palaa työelämään. Sydäntä riipaisee se lapsen paniikinomainen huutaminen ja tärinä, aivan kuin maailmanloppu tulisi, kun äiti häviää näköpiiristä. Voiko lastan jotenkin "kouluttaa" olemaan myös myös muiden kanssa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
kehitys on mennyt niin kuin kuuluukin, tällä hetkellä eroahdistus vaivaa. Googlettamalla löydät asiasta paljon tietoa. Aikansa kutakin, muistan myös tuon oman ahdituksen ja jaksamattomuuden mutta lapsi tarvitsi silloin minua jotta kykenee hiljalleen olemaan erossa äidistään. Tämä tuli uudelleen puolitoista vuotiaana ja sitten ne viimeiset eroahdistuksen ja irrottautumiset vanhemmista käydään murrosiässä. Älä rupea kouluttamaan vaan hae tietoa, jotta osaat tukea oikealla tavalla lastasi - sitten myöhemmin helpompaa kun psyyke tasapainoinen. Jaksamista.
Meidän tytöllä alkoi myös kahdeksan kuisena vastaava eroahdistus. Heti kun poistuin hetkeksikin näköpiiristä hän alkoi itkemään tai oikeastaan huutamaan. Vuoden tienoilla hänelle tuli ensimmäiset "oma-tahto"-kohtaukset, joita kesti n. puoli vuotta. Edelleenkin hän on itsepäinen ja itkee herkästi (nyt 2,5 v). Vaikea sanoa kauanko eroahdistusta kesti. Lapsemme ollessa n. 1v 2kk muistan miettineeni, että tätä itkuisuutta ja takertumista on nyt kestänyt puolisen vuotta...