olin... Kielsin tunteeni ja työnsin hänet pois luotani. Eikä hän saa koskaan tietää syytä kuten en minäkään. Kaikki kääntyi päälaelleen takiani. Tylyyteni yllätti itsenikin. Tapahtumien jälkeen elin kauan kuin sumussa, välittämättä, mutta sitten vähitellen, hitaasti mutta varmasti opin menetykseni ja typeryyteni suuruuden.
Tuskin enää koskaan saan samanlaista mahdollisuutta.
Hän varmasti inhoaa minua mutta oma itseinhoni ei voisi olla suurempi. Vajoan siihen vain syvemälle päivä päivältä. Ehkä ansaitsen sen. Joskus tekee mieli mennä autotielle makaamaan tai kiivetä sillan kaiteelle ja pudota alas. Murskaantua katukiveen, murskaantua niinkuin murskasin hänet ja hänen unelmansa...
Hänenlaisiaan aitoja ja herkkiä ihmisiä ei ihan joka päivä kävele vastaan. Tämäkin viesti on täysin turha mutta ehkä joku voi ottaa tästä opikseen, älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. Tunnistakaa ainutlaatuisuus, ainutkertainen mahdollisuus, ja pitäkää siitä kiinni.
Tuskin enää koskaan saan samanlaista mahdollisuutta.
Hän varmasti inhoaa minua mutta oma itseinhoni ei voisi olla suurempi. Vajoan siihen vain syvemälle päivä päivältä. Ehkä ansaitsen sen. Joskus tekee mieli mennä autotielle makaamaan tai kiivetä sillan kaiteelle ja pudota alas. Murskaantua katukiveen, murskaantua niinkuin murskasin hänet ja hänen unelmansa...
Hänenlaisiaan aitoja ja herkkiä ihmisiä ei ihan joka päivä kävele vastaan. Tämäkin viesti on täysin turha mutta ehkä joku voi ottaa tästä opikseen, älkää tehkö samaa virhettä kuin minä. Tunnistakaa ainutlaatuisuus, ainutkertainen mahdollisuus, ja pitäkää siitä kiinni.
Vastaukset 15
Vanhimmat
osasitko edes pyytää hirveyttäsi anteeksi ?
Asioita ei ehkä saa enää takaisin tai palautettua, itse ainakin hävitin sen elämää suuremman tunteen, jota häntä kohtaan tunsin. Ainoa hyvä puoli asiassa on, että ymmärrän siten paremmin ihmisiä, jotka ovat rakastuneita. Huono puoli on, että tunteeni on ollut täysin turhaa ja arvotonta.
Kuulostat kyllä tosi julmalta ja kylmältä. Toivottavasti uhrisi toipuu ja osaa ottaa opikseen jotta jatkossa oppisi välttelelmää pahoja ihmisiä (kuten sinua). Toisaalta, jos ei koskaan kohtaa pahaa ihmisistä ei ehkä osaa arvostaa hyvyyttä niin paljon kuin minä tänä päivänä. Rakastan hyviä ihmisiä, vihaan jokaista joka nälvii enkä ikinä anna pahoille ihmisille tilaisuutta kiusata.
Ei kai kukaan voi koko elämäänsä elää kohtaamatta pahoja ihmisiä koskaan. Heidän tunnistaminen on taito sinänsä.
samaistuin "uhriksi", kohtaamani rakkaus oli ap:n lainen. Tyhjä olo.
se tapahtui niin, että minua kohtaan käyttäydyttiin kylmästi. Mieleni on myös tehnyt kiivetä sillan kaiteelle. Olisikohan siitä tässä elämässä apua, että molemmat sinne kiipeäisimmè? Että molemmat kärsimme ja kaikki loppuisi siihen?
Eiköhän jatketa huomiseen päivään hetki kerrallaan ja annetaan asian olla. Jospa sydän arpeutuu, jospa aika parantaa. Mullan alle kuitenkin päädytään lopulta. Kivempihan se on mukavia hetkiä eläen polku tallata sinne kuin ikäväämme ulvoa.
kirjoittama ne on tunteettomia paskiaisia ei niihin kannata luottaa tuottaa surua
Hyvä viesti.
Ehkä hän olisi tyytyväinen siihen että sinä opit läksysi.
On tärkeä tunnistaa mikä on tärkeää ja mikä ei.
Kun tunnistaa ainutlaatuisuuden niin siitä osaa sitten pitää kiinnikin.
Yhtä itsekäs kirjaimellinen jatko yhtä itsekkäälle käyttäytymiselle.
Kuka lukee mitenkin. Kuka näkee, kuka kokee samat asiat mitenkin.
paskiaisia kuin sinä ei välitä yhtään mistään, koettu on.
Mitä jos kirjottaisit samanlaisen viestin tälle ihmiselle, jonka menetystä niin kadut? Voi olla, ettei korjaisi mitään, muttei ainakaan haittaisikaan. Minua ainakin ilahduttaisi kuulla, jos joku pitää minua aitona ja herkkänä ihmisenä, jota muistellaan hyvällä. On teidänvälinen historia sitten mitä tahansa.
Hänessä itsessään ei ollut vikaa, ja hänen olisi kuulunut saada tietää se.
Tapahtumista on kuitenkin jo vuosia... Olin silloin teini-ikäinen, nyt aikuinen. Tuntuu että on jo aivan liian myöhäistä selityksille ja kunnollisille anteeksipyynnöille (kerran olen sanonut olevani pahoillani). Jos otan häneen nyt yhteyttä pelkään että vain pahennan asioita avaamalla vanhat haavat.
Olen kirjoittanut useita kirjeenalkuja, jotka ovat kaikki päätyneet kuitenkin vain roskakoriin. En tiedä itsekään syytä käytökselleni, miksi silloin sulkeuduin ja katosin, ilman syytä... Olin ollut häneen jo pitkään ihastunut. Yhtäkkiä sen tunteen tilalle tuli ahdistus ja pakokauhu, mikä kai johti tylyyn lopputulokseen. En enää yksinkertaisesti kyennyt kohtaamaan häntä tai puhumaan hänelle.
Et kuulosta julmalta ja kylmältä vaan ihan inhimilliseltä. Mutta tiedätkö? Sinulla on oikeus tuntea tai olla tuntematta. Sinun ei tarvitse vastata kenenkään tunteisiin siksi, että se on hänen unelmansa. Mikä on sinun unelmasi? Eikö sinulla ole yhtälainen oikeus kokea tunteita? Arvosta itseäsi ja omia tunteitasi, omia elämänvalintojasi, se on kasvua aikuisuuteen, sitä kipeää mutta tarpeellista. Me kaikki ollaan välillä paskoja. Ajatellaan, käyttäydytään ja tehdään ihan toisin kuin haluttaisiin. Mut sitä varten on se pieni sana, joka ei ole mikään taikasana mutta vapauttava sana. Tiedät sen varmaan. Mutta tunteita ei tarvi pyytää anteeksi.
Kiitos vastauksestasi... Olet ihan oikeassa.
Se oli kuitenkin myös minun unelmani... En tajua vieläkään miksi siis menin ja pilasin kaiken.
olikin, että hän rakastaa sinua vielä sen jälkeenkin kun pilasit kaiken. Ehkä sinun unelmasi oli saada Teidät vasta nyt... ehkä hän ymmärtää ja haavat ovat jo parantuneet.
oli Rakkaus, jota edes sinä et pysty pilaamaan :) joka säilyy.. ehkä kohtasit sen unelmasi?
http://www.youtube.com/watch?v=gH-wsf2JS34&feature=related