Eräässä ketjussa sanottiin, että ”opetetaan ja uskotaan ihan väinämöisiä, kuka mitäkin”. Malliksi otetaan tähän kuvauksia suomalaisten vanhoista jumalista:
Kuten tunnettua, suomalaisten taivaassa hallitsevat suomalaisten jumalat ja haltijat, ja siellä asuvat muinoin kuolleet hyvät suomalaiset. Korkeinta valtaa käyttelee Ukko Ylijumala, jota myös Ukkosenjumalaksi kutsutaan.
Suomalaisten taivaassa Ukko Ylijumalan lisäksi hallitsee hänen vaimonsa nimeltään Rauni. Raunia kutsutaan myös maanemoseksi. Ukon ja Raunin välit ovat aika ajoin jokseenkin toraiset. Raunilla on tuolloin paha tapa pärskyä ja härskyä. Tällaisina aikoina ilmanala käy jopa maan päällä painostavaksi, ja ihmiset sanovat, että ilmassa on ukkosta.
Ukon ja Raunin lisäksi suomalaisilla on koko joukko muita mahtavia jumalia. Heistä merkittävin on Ilmarinen, rauhan ja auringon jumala. Häntä saadaan kiittää tyvenistä ilmoista ja kultaisista päivistä. Ilmarinen iloitsee rauhantöistä ja suree sotia. Helsingin hengen Ilmarinen toivoisi kauan vaikuttavan maailmassa.
Ilmarinen oli vastassa Tuonelan virralla vuonna 1956, kun tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi oli kuollut. Ilmarinen hoiti asiat niin, ettei Paasikiven tarvinnut mennä suomalaisten pahaan paikkaan Hornaan, vaan hän pääsi taivaaseen, joka oli valaistu yksin häntä varten revontulilla ja virvaliekeillä. Paasikivi, joka oli kova kiroilemaan, totesi, että onpa täällä saatanan komeata.
Ensi töikseen Paasikivi tiedusteli, oliko hänen mahdollista tavata neuvostoliittolaista kenraalieversti Zdanovia, joka oli aikoinaan toiminut liittoutuneitten valvontakomission puheenjohtajana Helsingissä sotien jälkeen. Zdanov oli kuollut vuonna 1948, selitti Paasikivi, ja sanoi, että olisi mielenkiintoista tietää, mitä vanhalle neuvottelukumppanille kuului.
Ilmarinen otti asiasta selvää. Kävi ilmi, ettei Zdanov ollut tavattavissa. Hän vietti aikaansa 70 celsiuksen miinuslämpötilassa Hornan takana, ns. ryssien helvetissä.
-Miksei se vanha piru voi ottaa minua vastaan, ärisi Paasikivi. Hän kuitenkin luopui vierailusta, kun hänelle kerrottiin, ettei Zdanov ylenkatsonut Paasikiveä eikä suomalaisia sinänsä, vaan oli estynyt omista henkilökohtaisista syistään. Kenraalieversti oli näet läpikotaisin jäässä.
(Arto Paasilinna: Ukkosenjumalan poika. Esipuhe)
Kuten tunnettua, suomalaisten taivaassa hallitsevat suomalaisten jumalat ja haltijat, ja siellä asuvat muinoin kuolleet hyvät suomalaiset. Korkeinta valtaa käyttelee Ukko Ylijumala, jota myös Ukkosenjumalaksi kutsutaan.
Suomalaisten taivaassa Ukko Ylijumalan lisäksi hallitsee hänen vaimonsa nimeltään Rauni. Raunia kutsutaan myös maanemoseksi. Ukon ja Raunin välit ovat aika ajoin jokseenkin toraiset. Raunilla on tuolloin paha tapa pärskyä ja härskyä. Tällaisina aikoina ilmanala käy jopa maan päällä painostavaksi, ja ihmiset sanovat, että ilmassa on ukkosta.
Ukon ja Raunin lisäksi suomalaisilla on koko joukko muita mahtavia jumalia. Heistä merkittävin on Ilmarinen, rauhan ja auringon jumala. Häntä saadaan kiittää tyvenistä ilmoista ja kultaisista päivistä. Ilmarinen iloitsee rauhantöistä ja suree sotia. Helsingin hengen Ilmarinen toivoisi kauan vaikuttavan maailmassa.
Ilmarinen oli vastassa Tuonelan virralla vuonna 1956, kun tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi oli kuollut. Ilmarinen hoiti asiat niin, ettei Paasikiven tarvinnut mennä suomalaisten pahaan paikkaan Hornaan, vaan hän pääsi taivaaseen, joka oli valaistu yksin häntä varten revontulilla ja virvaliekeillä. Paasikivi, joka oli kova kiroilemaan, totesi, että onpa täällä saatanan komeata.
Ensi töikseen Paasikivi tiedusteli, oliko hänen mahdollista tavata neuvostoliittolaista kenraalieversti Zdanovia, joka oli aikoinaan toiminut liittoutuneitten valvontakomission puheenjohtajana Helsingissä sotien jälkeen. Zdanov oli kuollut vuonna 1948, selitti Paasikivi, ja sanoi, että olisi mielenkiintoista tietää, mitä vanhalle neuvottelukumppanille kuului.
Ilmarinen otti asiasta selvää. Kävi ilmi, ettei Zdanov ollut tavattavissa. Hän vietti aikaansa 70 celsiuksen miinuslämpötilassa Hornan takana, ns. ryssien helvetissä.
-Miksei se vanha piru voi ottaa minua vastaan, ärisi Paasikivi. Hän kuitenkin luopui vierailusta, kun hänelle kerrottiin, ettei Zdanov ylenkatsonut Paasikiveä eikä suomalaisia sinänsä, vaan oli estynyt omista henkilökohtaisista syistään. Kenraalieversti oli näet läpikotaisin jäässä.
(Arto Paasilinna: Ukkosenjumalan poika. Esipuhe)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Otetaas vähän toisenlaistakin näkökulmaa:
"Tämmöinen on tarina:
Muinaisina aikoina tulivat vallottajat tähän maahan, tulivat kiiltävin
peitsin, kirjavin kypärin, sotakunniassa loistavaa ristiä edellänsä
kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kylät
paloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Vallottajan miekka ja tuli
voitti. Vastahakoinen kansa karkotettiin korpiin kuolemaan, mutta
heikko kansa kastettiin uusien herrain alamaisiksi.
Kansoja vallotetaan ja kukistetaan, ihmisiä karkotetaan ja
nöyryytetään, mutta kukistuvatko jumalat, ja voidaanko jumaliakin
karkottaa? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret,
Kuuttaret, minne Ahti vellamoineen, minne Tapio sinipiikoinensa? Minne
kaikki ne haltijat, jotka ihmiskieltä taitaen olivat ilman pitkiltä
pihoilta ihmiselle puhuneet,--jotka meren hyrskyissä hänelle miehuutta
laulaneet,--jotka tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet, tai
metsäsalojen poluilla hänen runomielensä virittäneet ja hänen
yksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun?
Jos miehet hävisivät, hävisivätkö jumalat?
Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä, joka meille paistaa.
Vallottajain tietämättä, tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun
ristin mukana seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen
ja miekan kanssa liittoa tehnyt.
Maahan tultuansa se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhui
heille näin:
»Minun nimessäni menköön kerran kaikki takasin, mikä tulella ja
miekalla rakennettu on, niin että joka on ottanut, se on kerran antava,
ja joka on ryöstänyt, se on kerran jälleen lahjottava, ja joka on
herraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä se ole miekalla
ja tulella takasin menevä, vaan minun enkelieni avulla. Katso, minä
teen teidät enkeleikseni, ja teidän puheenne olkoon ihmisille jälleen
kuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja minä näen kahtia hajonneen
ihmiskuntani jälleen yhtyneenä».
Näin puhui totuuden henki.
Ja antoi enkeleille aikaa tuhannen vuotta, ja antoi heille äänen, joka
hiljaisena kuin aamutuuli soi ihmisten tunnoissa.
Se ääni soi vielä tänäkin päivänä, joka meille paistaa."
(Arvid Järnefelt: Maaemon lapsia)