Hei!
Meillä on pian täysi-iän kynnyksen saavuttava nuori.Kun katsoo aikaa taaksepäin ja miettii omaa isän rooliaan,niin täytyy todeta,että juuri missään pyrkimykseessä ei ole onnistuttu.
ADHD-lapsen kanssa elämä ei ole helppoa.Itse olen yrittänyt ohajta lasta harrastusten pariin - turhaan.Olen yrittänyt motivoida koulunkäyntiin ja ammattiin valmistautumiseen - sekin turhaan.Olemme pyrkineet juurruttamaan terveitä ja kohtuullisia elämäntapoja - ilman tulosta.Kaikki ohjaus,opetus ja neuvo valuu kuin vesi hanhen selästä.Nuori viihtyy lähinnä kaltaistensa parissa (=ADHD-kavereita) Epäonnistumisen tunne on suuri.Vaikka kyseessä on neurologinen häiriö (tai erilainen "piuhojen kytkentä"),niin sitä on kuitenkin mahdoton järkeillä niin kliinisesti.
Kaiken tämän keskellä avioliitokin on nääntymistilassa eli välillä yli voimien käyvien kokemusten myötä avioliiton rahkeet eivät ole kestäneet vuosien rasituksia.
Eli loppusaldo on se,että kasvattajana ja isänä epäonnistumisen tunne on suuri (vaikka näillä edellytyksillä ennakoitavissa).Tuloksen vielä kruunaa se,että kahden ihmisen voimat ja aviollinen yhteisolo on loppuunkulutettu.Masentaa rajusti.
Meillä on pian täysi-iän kynnyksen saavuttava nuori.Kun katsoo aikaa taaksepäin ja miettii omaa isän rooliaan,niin täytyy todeta,että juuri missään pyrkimykseessä ei ole onnistuttu.
ADHD-lapsen kanssa elämä ei ole helppoa.Itse olen yrittänyt ohajta lasta harrastusten pariin - turhaan.Olen yrittänyt motivoida koulunkäyntiin ja ammattiin valmistautumiseen - sekin turhaan.Olemme pyrkineet juurruttamaan terveitä ja kohtuullisia elämäntapoja - ilman tulosta.Kaikki ohjaus,opetus ja neuvo valuu kuin vesi hanhen selästä.Nuori viihtyy lähinnä kaltaistensa parissa (=ADHD-kavereita) Epäonnistumisen tunne on suuri.Vaikka kyseessä on neurologinen häiriö (tai erilainen "piuhojen kytkentä"),niin sitä on kuitenkin mahdoton järkeillä niin kliinisesti.
Kaiken tämän keskellä avioliitokin on nääntymistilassa eli välillä yli voimien käyvien kokemusten myötä avioliiton rahkeet eivät ole kestäneet vuosien rasituksia.
Eli loppusaldo on se,että kasvattajana ja isänä epäonnistumisen tunne on suuri (vaikka näillä edellytyksillä ennakoitavissa).Tuloksen vielä kruunaa se,että kahden ihmisen voimat ja aviollinen yhteisolo on loppuunkulutettu.Masentaa rajusti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja riippuu tosta miten vakava tuo adhd on oletteko lääkitystä kokeillut? meillä jonkin verran murkku ikäisen adhd:ta hillinnyt ja hän itsekkin lääkettä kehunut. no jos lapsi lähemmäs aikuinen/aikuinen eikös sitä sitten kannata panostaa parisuhteeseen.
ja sekin on saavutus jos lapsi ei alko/huume juttuihin ainankaan pahemmin ole seonnut vai?
Olisit jo 4-5 vuotiaana antanut muutaman kerran vitsaa kunnolla niin jo oli iskuri löytynyt ja pentu pysynyt paikallaan kun käsktään.
Vituttaa tuo adhd vouhotus kun pentujen annetaan riehua ja hyppiä silmille.
Kurittomuutta se on ei mitään adhd:tä ole olemassakaan.
ei ole ollut sellaisen lapsen kanssa....
Ja tuli ero lapsemme adhd:n myötä..en syytä lasta,mutta se väsymys siihen epäonnistumiseen kasvatuksessa ja jatkuvat riidat,kun toinen syytti toista että "johtuu sinusta,kun et pidä rajoja" jne. Se oli sitä turhautumista,kun mikään ei auta. Ei sitä ymmärrä kukaan muu,kun sellainen joka on yrittäny kaikkensa ja silti ei auta.
Eron jälkeen lapsellemme aloitettiin concerta lääkitys (hän oli silloin erityiskoulussa 1lk:lla) ja lääkitys auttoi niin paljon,että tämä erityiskoulu vaati siirtoa norm. kouluun,koska tilanne parani silmissä. Samalla meidän poika aloitti harrastuksen,jossa viihtynyt jo kaksi vuotta ja nokkeluutensa ansiosta pärjää harrastuksessaan (jääkiekko). Lääkityksen myötä meidän pojasta tuli esille matematiikan ja avaruudellisen ajattelun erityislahjakkuus. Meidän poika sai kavereita ensimmäisen kerran,sellaisia kunnollisia. Hän täyttää 10 vuotta ja tulevaisuus on alkanut näyttämään hyvältä.