Eli olen jotenkin outo, kun jos minua tulee baarissa tai muuten iskemään mies niin joko annan pakit tai sitten menen melkein paniikkiin eli ei tule suusta mitään järkevää. Sitten kuitenkin jos minä olen se joka menee juttelemaan tai iskemään miehen niin silloin keksin juteltavaa. Saan baarissa kuitenkin aina miesseuraa, koska olen kännissä avoin ja seurallinen jne. hyvä jätkä. Sitten minun pitää päästä tekemään aina aloite? Tämä tapahtuu tiedostamatta. Tästä seurauksena se ettei näillä miehillä seiso...he jotenkin pelkäävät minua tai en tiedä. Kuitenkin kehuvat minua ja pitävät upeana. Onko kellään samanlaista, koska tämä rasittaa tosi paljon.
Ujo vai mikä?
badgirl2
451588
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Et ole mitenkään outo. Tulet ehkä vain yli-imarrelluksi tai sitten tunnet, ettet voi kontrolloida tilannetta, jos et ole "tilanteen päällä". Iskemistilanteessahan "iskijällä" on se paine keksiä jotain keskusteltavaa tai hän mokaa. Se, että pystyt tekemään aloitteita on mahtava ominaisuus, eivätkä kaikki sellaiseen pysty. Nämä miehet selvästikin jännittävät sinua, koska olet rohkea ja teet aloitteita. He katsovat sinua ylöspäin. Et ole siis mitenkään ujo, saatat vain hämmentyä, for reasons unknown.
Ajattele näin: Ansaitset tulla isketyksi. Sinulta odotetaan näissä tilanteissa vaan hyväksymistä, eikä sinun tarvitse tuntea paineita, että keksit puheenaihetta. Anna pojan ottaa tilanne haltuun. :)
Eli kokemuksia vielä tuli testattua...eli saatan baarissa katsoa jotain silmiin kauankin tai huomaamatta useaan kertaan,mutta odotan että mies tekisi aloiteen, itse en sitä tee kuitenkaan. Ehkä nämä miehet hämmentyvät tästä koska selvästi olen kiinnostunut mutta en tee aloitetta. Itse asiassa toivoisin että nämä miehet tekisivät sen. Koska en itse asiassa keksikään mitään puheenaihetta tai en pysty ylläpitämään keskustelua koska en keksi sanottavaa. Taksijonossa sattui hämmentävä tilanne kun eräs mies yritti iskeä minua ja puheli koko ajan ja sitten toinen mies oli minun edessäni, joka kiinnosti minua ja välillä katselin silmiin vaivihkaa häntä ja odotin pelastusta, mutta sitähän ei tapahtunut, taas sama juttu. Minä hain katsekontaktia ja mies ei tehnyt mitään, lopuksi kysyi minun nimeäni ja minä hänen....juttu jäi siihen. Hänen taksinsa tuli. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä. Sitten kun mies tekee aloitteen, siis kiinnostava mies, niin en anna hänen viedä vaan rupean itse kyselemään. Olen vaan kumma.
Siis ujohan en ole, vaan aika vahva ja dominoiva kun minut oppii tuntemaan, jostain kumman syystä en kuitenkaan keksi mitään sanottavaa ennen kuin mies tekee aloitteen ja sitten otan kontaktia, mutta kuitenkaan en ehdottele mitään vaan odotan että mies tekee aloitteen. Hämmentävää..
En tiedä johtuuko lapsuudesta, kun olin tosiaan aika prinsessa ja hirveä ja äidilläni ja isälläni ei ollut mitään selvää kasvatusta minuun. Äitini oli dominoiva suhteessa isääni, mutta kun kiukuttelin ja halusin tahtoni läpi niin sain sen lopulta isältäni läpi ja alistin tavallaan isääni. Äidilleni en ole pystynyt tekemään samaa.
Olen nykyisessä huonossa suhteessanikin jatkuvasti välillä vahva ja mieheni tottelee minua kuin koiranpentu ja välillä taas itse olen se joka ei uskalla sanoa mitään ettei toinen suutu ja teen itse kaiken. Hypin roolista toiseen, mikä on uuvuttavaa ja hämmentävää. Silti kaipaan vahvaa miestä. Tuntuu ettei minun rakkaus ja mahdollisen miehen rakkaus tämän vuoksi koskaan kohtaa.
Eli vielä tästä tilanteesta. Olen ihastunut syvästi mieheen joka tavallaan iski minut baarissa. Haki silmäkontaktia ja tuli viereen tanssimaan jne..eli teki aloitteen ja sitten kuitenkin yritän koko ajan itse päästä tekemään aloitetta...eli menimme jatkoille ja suutelin itse ensin, otin kädestä ja pysähdyimme ja katsoimme silmiin ja suutelin. Niin romanttista en ole koskaan kohdannut hetkenä. OIli vaan tunne että hän on oikea. Noh, olimme sähköpostissa yhteydessä ja sitten hän pyysi käymään. Olin tosi ujo kun olimme syömässä ja kun sain alkoholia niin avauduin ja vapauduin ja rupesin taas iskemään häntä, katsoin silmiin viettelevästi ja hain hänen huomiotaan koko ajan. Olin kuin ekstaasissa kun tein taas aloitteen ja suutelimme, eli minä suutelin ensin. Halusin vain koko ajan lisää ja lisää ja halusin hänen lähelleen ja mikään ei riittänyt. Lopulta ilta päättyi niin että hän kysyi että meneekö kotiinsa vai kutsunko hänet luokseni hotelliin...hän sai tulla luokseni ja kun olimme sisällä niin riisuin itseni ja hän teki samoin itselleen. Suutelimme ja olimme lähekkäin ja olin aivan taivaassa, koska hänet halusin, mutta en saanut koska hänellä ei seisonut. Käsitin tilanteen niin,että hän varmaan halusi vietellä minut tai halusi olla tilanteen herra ja sitten minä olen se joka tekee aloitteen,koska en voi antaa vaan tilanteen viedä vaan haluan kotrolloida kaikkea. Nyt tämä mies on koko ajan sydämessäni enkä vain halua päästää irti ja suru kuitenkin on etten koskaan häntä saa. =( Sain hänet hetkeksi mutta en elämäkseni..
Alkaa vähän tuntua, että yleistät ja haluat etsiä itsestäsi jotain outouksia tai vikoja, joita siellä ei ole. :) Näissä asioissa luultavasti vika voi olla muissa tai jossain muussa asiassa, kuten että mies saattoi tuntea itsensä sen verran ujoksi ja peläntä pahinta, mikä lopulta toteutuikin.
Toisaalta noissa lapsuuden kokemuksissa saattaa olla perää, joskin ei sellaisia taipumuksellisia piirteitä voi kovin nopeasti muuttaa itsessä, joten sinun täytyy jatkaa yrittämistä ja löytää oikea match. :) Älä selittele epäonnistumista omalla "outoudellasi", koska silloin saatat yrittää muuttaa jotain itsestäsi, joka on täysin kunnossa.
Ja muistathan, että toisen tunteita ja pelkoja on vaikea kontrolloida, vaikka olisi kontrollifriikki! ;)
On erittäin yleistä että miehellä ei seiso jos hän on todella kiinnostunut naisesta, ei siis yhden illan seuran metsästäjä. Sekavan kuvan saa ihmissuhteistasi tämänsuuruisen selostuksen varassa ja sekavia ne varmaan ovatkin, eli menikö teillä bänät tämän ihastuksesi kanssa vai eikö kumpikaan vain uskalla ottaa yhteyttä? Jos hän on vapaa ja kiinnostunut, niin ehdotan että tapaatte vielä kerran, ehdotan myös vähemmän viiniä ja enemmän aikaa. (Voi näitä nykyajan tyttöjä, liikaa alkoholia ja pilataan romanssi liian varhaisella ja hätäisellä sänkyyn ryntäämisellä..) Onnistunut sänkysessio voi vaatia useitakin treffejä sitä ennen, herkät tunteelliset miehet varmaan ovat suurimmassa vaarassa epäonnistua miehisyytensä kanssa. Kyllä miestä varmaan harmittaa ja nolottaa kovasti, itseään moittinee eikä sinua.
(Miettijänä yli nelikymppinen fossiili joka kiertää baarit kaukaa eikä ole kaunis)
No mikset saa? Sitä varmaan hävettää kun ei pystynyt, eikä kehtaa siksi ehdottaa uutta tapaamista. Ole taas itsevarma ja ehdota sinä.
Miten minä asian näen on se, että sinä olet hyvin maskuliininen nainen. En tarkoita tätä halventavassa mielessä, mutta sinussa on paljon piirteitä joita pidetään yleisesti miesten ominaisuuksina. Teet aloitteen, otat kontrollin, ja hallinnoit tilannetta. Tyypilliselle miehelle se on big turn off, koska olet ottanut hänen roolinsa. Uskoisin miesten jopa tuntevan syyllisyyttä aiheesta, ja näkevänsä itsensä mitättömänä sinun rinnallasi. Älä tunne tästä häpeää, koska sinä olet sinä, ja nämä ovat sinun ominaisuuksiasi. Ole ylpeä niistä.
Silti... Uskon henkilökohtaisesti, että parisuhde voisi olla todella onnistunut, siinä pitää olla sekä maskuliininen että feminiininen osapuoli. Ying ja Yang, jos haluat ajatella näin. Jopa onnistuisessa homo- ja lesbosuhteissa henkilöt ovat toistensa vastakohtia. Sinun pitää löytää pari joka täydentää sinun yhtälösi, mutta tämä voi olla haasteellista. Feminiininen mies ei ole niin harvinainen tapaus kuin naiset uskovat, mutta yhteiskuntamme asettamat normit saavat miehet piilottamaan tämän energian, ja jopa tuntemaan siitä häpeää.
Tietenkin voit yrittää olla femiinisempi itse niin kuin latheral jo ehdottikin, mutta minä en suosittelisi tätä. Sen lisäksi että kapinoit omia arvojasi vastaan, parisuhde harvemmin kestää jos se on luotu näyteltyjen ominaisuuksien ja arvojen pohjalle. Toivon sinun myös ymmärtävän että vaikka tunnetkin sydänsuruja menetettyä rakkauta kohtaan, murehtiminen tuo sinulle vain lisää tuskaa. Maailma on täynnä ihania miehiä jotka ovat varmasti iloisia tavatessaan sinut.
Niin, ehkä olen sitten maskuliininen nainen. Yläasteikäisenä minua haukuttiin lesboksi välillä poikien taholta.
Olen kuitenkin nainen ja pidän miehistä ja pidän naisellisuudesta vaikka korkokenkiä käytän vain harvoin. Miten tämä on voinut tulla...lapsuudesta? Huomaan kyllä jos olen miehen kanssa niin tulee tarve olla parempi. Monesti miehet häkeltyvät kanssani tai aikomuksiani. Myös se että en osaa kysellä mieheltä mitään vaan tykkään että minulta kysytään. Itsekin tunnen häpeää ja pelkään piirteitäni. olisi kiva tietää, että on muitakin. Olen tavannut näitä feminiinisiä miehiä pari, mutta he ovat muutenkin olleet onnettomia ja itsetunto ongelmaisia.
Siis minä olen avoliitossa, mutta mnun on vaikea hyväksyä miestäni. Enkä tiedä miksi. En vain voi tavata kavereitani hänen kanssaan jne. Meillä myös kolme lasta, pieniä vielä, mutta miten tämä vaikuttaa heihin. Tuleeko heistä samanlaisia, kun ottavat mallia?
"Olen kuitenkin nainen ja pidän miehistä ja pidän naisellisuudesta vaikka korkokenkiä käytän vain harvoin. Miten tämä on voinut tulla...lapsuudesta?"
Helposti. Yksi asia mitä ihmiset eivät käsitä on oman alitajuntamme voima. Alitajunnan tehtävänä on hallinnoida kehoasi ja tehdä päätöksiä kun tajunta ei pysty / ehdi siihen. Esimerkiksi jos joku huutaa nimeäsi, sinä todennäköisesti käännyt äänen suuntaan ajattelematta. Miksi? Koska alitajunta tietää nimesi, se ottaa tilanteen haltuunsa ja tekee asian jonka se on oppinut olemaan paras vaihtoehto tilanteessa. Monet ihmiset ajattelevat alitajuntaa epäreiluna tai epäloogisena kokonaisuutena. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kuin paraskin supertietokone, se on aina äärimmäisen looginen ja johdonmukainen. Ongelmana on vain se, että se voi perustaa päätöksensä tietooon joka voi olla joko puutteellista tai suorastaan virheellistä.
Kun olet lapsi, alitajuntasi kerää koko ajan tietoa "sopivasta" käyttäytymisestä ympäristöstä ja vanhemmiltasi. Koska tajunta ei pysty haastaamaan asioita loogisella tasolla, alitajunta kirjoittaa kaiken saamansa tiedon sisään faktana. Jos sinulle esimerkiksi aina kerrottiin lapsena että tanssiminen on pahasta, alitajunta tekee parhaansa suojellakseen sinua sen vaaroilta. Tämä voi tuntua huvittavalta, mutta se ei varmasti tunnu siltä itse uhrilta. Jos alitajunnalle pystyy esittämään paremman uskomuksen nykyisen tilalle, se ottaa sen kyllä vastaan. Mutta sitä vahvempi kuin uskomus on, sitä enemmän sen purkamiseen on tehtävä työtä.
Mutta niin... kaiken tämän takana on se, että olet todennäköisesti tullut hyvin perinteisestä sodanjälkeisestä perheestä. Meilläpäin naiset ovat jo pitkään tehneet miesten tehtäviä ja ottaneet kontolleen miesten roolin. Jos äitisi oli perheen pää ja kontrolloiva, ei ole mikään yllätys että sinulla on myös näitä taipumuksia. Muutenkin Suomi ympäristönä ei laita tarpeeksi painoarvoa naisellisuudelle, joka minua henkilökohtaisesti ärsyttää paljon.
"Myös se että en osaa kysellä mieheltä mitään vaan tykkään että minulta kysytään."
Tämä on täysin luonnollista, ja kaikki naiset haluavat tätä alitajuisella tasolla. Haluat että mies huomioi sinut ja palvoo sinua, mutta samaan aikaan hän on myös vahva, ja puskee eteenpäin päättäväisesti. Ehkä hänen kaikki päätöksensä eivät ole maailman parhaita, mutta se että hän pystyy päättäämään asioista tekee olosi turvalliseksi. Jos mies ei pysty tekemään tätä, sinä joudut ottamaan hänen roolinsa, ja se ymmärrettävästi ärsyttää sinua.
"Itsekin tunnen häpeää ja pelkään piirteitäni. olisi kiva tietää, että on muitakin."
Ei näissä ominaisuuksissa ole mitänä pelättävää tai hävettävää, ja itse luulisin sinun kärsivän enemmänkin turhautumisesta kuin mistään muusta. Eikö olisikin kiva tavata mies joka tietää mitä haluaa ja ottaisi aloitteen? Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä, sen pitäisi kertoa jo paljon miksi tunnet näin.
"Olen tavannut näitä feminiinisiä miehiä pari, mutta he ovat muutenkin olleet onnettomia ja itsetunto ongelmaisia."
No sitä he tuppaavat yleensä olemaan. Paljon sydäntä, mutta ei selkärankaa lainkaan. Onneksi on olemassa se kolmaskin vaihtoehto, eli mies jossa kumpikin elementti on tasapainossa. Nämä miehet pystyvät taipumaan tilanteen mukaan mihin tahansa suuntaan, ja olemaan kumpaakin tarvittaessa. Tälläisiä miehiä on todellakin olemassa, mutta sen lisäksi että he ovat harvinaisia, he ovat todella kovaa valuuttaa parimarkkinoilla.
"Siis minä olen avoliitossa, mutta mnun on vaikea hyväksyä miestäni."
Pystytkö kertomaan tarkemmin mikä miehessäsi pännii, vai meneekö se liian yksityiseksi?
Mieheni on omistuksenhaluinenja mustasukkainen, tietää että minulla ollut vispilänkauppaa ja enempi ajatuksenvaihtoa muiden miesten kanssa,mutta kun itse tarvitsen sen ihastuksen, en voi pettää fyysisesti jos en tunne vetoa ja ihastusta.Miehen tarvitsee olla sellainen ketä pidän "viehättävänä" fyysisesti. Oma mieheni ei ole. Hän on turva ja tiedän ettei jättäisi minua vaan minä lähden jos joku lähtee. Yleensä nämä miehet vaan eivät ole valmiita sitoutumaan minun kanssani. Tosin olen ollut varattukin, mutta ovat puhuneet esim. jostain toisesta naisesta jota ovat tapailleet. En tiedä miten näihin reagoida, ovatko hakeneet minussa mustasukkaisuutta,koska olen mustasukkainen,mutta jotenkin ajattelen näissä tilanteissa että mies on sen kanssa kenen kanssa haluaa ja en ole sellainen joka taistelisi miehestä. Sen takia nykyinen mieheni sellainen, joka ei varmaan viehätä suurinta osaa naisista, juuri käytöksensä ja ulkonäkönsä takia. On epävarma ja huono itsetuntoinen.
Äitini todellakin oli perheen pää ja isä vetäytyvä...yleensä vissiin niin. Kun meillä tilanne on niin että mies on perheen pää ja minä vetäytyvä. Jos asia ei mene miehen mukaan niin hirveä riita nousee ja raivarit. Itse joudun enempi olemaan varovainen ja kysyn neuvoa kasvatuksessa mieheltä.
Vanhempani ovat minulle tärkeitä ja tykkään mennä päiväksi tai vk-lopuksi sinne..saan hengittää vapaammin. Mies suuttuu monesti jos sanon että menen sinne tai jos olen päivän pidempään. esim. 2 päivää, koska yleensä en halua että mies tulee mukaan.
En tiedä onko minulta vaadittu paljon? ehkä enempi hemmoteltu mutta sitten odotukset olleet jollain tavalla korkealla ja sitten en pysty niitä itsekään täyttämään (omia odotuksiani)
Koko ajan tämä leijailu ja haaveilu ym. rasittaa minua. Ja tuntuu etten pysty keskittymään kuin ehkä itseeni. Toivottavasti tästä saa tolkkua, kun en itsekään meinaa saada. Ja olen käynyt pasykoterapeutilla mutta en tiedä auttaako se.
"Mieheni on omistuksenhaluinenja mustasukkainen, tietää että minulla ollut vispilänkauppaa ja enempi ajatuksenvaihtoa muiden miesten kanssa,mutta kun itse tarvitsen sen ihastuksen, en voi pettää fyysisesti jos en tunne vetoa ja ihastusta. Miehen tarvitsee olla sellainen ketä pidän "viehättävänä" fyysisesti."
Viehätys itsessään on hieman kimurantti juttu. Miehillä se on kuin valokytkin. Se on joko päällä tai sitten se ei ole. Naisilla taas se on kuin ilmapallo. Se kasvaa oikeiden tekojen kautta, mutta että nainen todella ihastuisi johonkin vaatii itsessään kovaa työtä. Tiedän myös itse kokemuksesta että ulkonäkö harvemmin on se kriteeri joka saa sinut tuntemaan todellista vetoa johonkin mieheen. Toki, se voi olla jonkinlainen lähtökohta, mutta että ihastus kasvaisi seksuaaliselle tasolle, pitää olla myös jotakin muuta. Miehen pitää olla itsevarma, oikeasti kiinnostunut sinusta, ja saada sinut tuntemaan olosi turvalliseksi.
Jos nämä elementit puuttuvat ja lähestytte h-hetkeä, alat tuntea itseäsi vaivaantuneeksi, aivan kun kaikki ei olisi oikein. Voisin pitää pitkän luennon naisen evoluutiosta, mutta luontoäiti on antanut sinulle sinulle lahjaksi alitajuisen varoituskellon, jonka tarkoituksena on estää sinua valitsemasta väärää paria. Tämä kello on kehittynyt sen takia, että ennen seksi johti lähes välttämättä raskauteen. Kun sinulla on näitä tuntemuksia, se kertoo siitä, että et ole vielä löytänyt miestä joka täyttäisi sinun kriteerisi.
"En tiedä miten näihin reagoida, ovatko hakeneet minussa mustasukkaisuutta,koska olen mustasukkainen,mutta jotenkin ajattelen näissä tilanteissa että mies on sen kanssa kenen kanssa haluaa ja en ole sellainen joka taistelisi miehestä"
Sitäpä juuri. Yksi asia jonka jokainen hieman kokeneempi naistenkaataja tajuaa on se, että heidän pitää viestiä olevansa ennaltavarattuja. Tällä he kertovat sinulle että heillä on muitakin vaihtoehtoja, ja että sinä olet vain yksi kandi muiden joukossa. Se on aika nokkelaa, koska ihmisillä on taipumusta haluta sitä, mikä heidän on vaikeampi saada. Opettajani sanoi aikoinaan osuvasti, että kateellisuus ja mustasukkaisuus eivät ole oikeastaan mitään muuta kuin kehon tapa ilmoittaa epämielyttävällä tavalla, että olet ihastunut johonkin. Kun seuraavan kerran tapahtuu näin, sinun kannattaa kysyä oikeasti itseltäsi haluatko miehen joka näin suorasukaisesti yrittää manipuloida sinua.
"Jos asia ei mene miehen mukaan niin hirveä riita nousee ja raivarit. Itse joudun enempi olemaan varovainen ja kysyn neuvoa kasvatuksessa mieheltä."
Eli asiat menevät aina siihen että kiistelette? En uskalla kyllä sanoa mitään tuntematta teidän tunneverkkoanne tarpeeksi, mutta saattaa olla että miehesi ei ymmärrä naisen tunnemaailmaa ja toisin päin.
"En tiedä onko minulta vaadittu paljon?"
Ei millään tasolla. Vaikka olette parisuhteessa, sinullakin pitää olla mahdollisuus hengittää vapaasti. Tietenkiin ymmärrän miehen turhautumisen jos teet sitä koko ajan, mutta käsittääkseni tästä ei ole kyse.
"ehkä enempi hemmoteltu mutta sitten odotukset olleet jollain tavalla korkealla ja sitten en pysty niitä itsekään täyttämään (omia odotuksiani)
Koko ajan tämä leijailu ja haaveilu ym. rasittaa minua. "
Minusta tuntuu että olet yksinkertaisesti hyvin, hyvin turhautunut. Sinulla on ollut varmaankin kauniita unelmia parisuhteesta, ja nämä eivät ole millän tavalla toteutuneet. Sinulla on päiväuniä jotka sittemmin imevät sinulta energian pois kokonaan. Minun on vaikea sanoa miten sinun kannattaisi lähteä purkamaan asiaa, mutta keskustelu miehen kanssa suoraan saattaisi auttaa. Sen verran kuitenkin voin todeta, että sinun pitää toimia mahdollisimman pian. Olet onneton tällä hetkellä, ja tunteesi tulevat repimään sinut kappaleiksi jollei tilannetta saada purettua jollakin tavalla.
Mielenkiintoista tekstiä. Tuntuu että en ole löytänyt sielunkumppania. Olemme miehen kanssa kavereita jotka harrastavat seksiä mutta tunteet puuttuvat ainakin minun puoleltani. Olemme kuitenkin läheisriippuvaisia. En ole koskaan voinut katsoa miestäni ihastuneesti tai hellästi. Emme käy ravintoloissa tai baareissa tai leffoissa,koska ei ole koskaan tehnyt mieli mennä niihin miehen kanssa. Mutta kun ihastuin ja olemme nyt yhteydessä tämän miehen kanssa mutta tapaamme harvoin. Niin olisin hänen kanssaan halunnut mennä leffaan tai ravintolaan. Kuitenkin minä olin hänen seurassaan vaivaantunut, en voinut olla oma itseni. Yritin miellyttää (ominaista minulle) kun hän kyseli elämästäni niin tuntui että se oli jotenkin utelua ja että olen jotenkin vaan viallinen koska elän niin eristäytynyttä elämää vaikka toisaalta haluasin elää toisenlaista mutta en voi koska tuntuu että en pysty nykyisen miehen kanssa liikkumaan julkisesti. En tiedä miksi, mielummin liikun yksin tai lasten kanssa. En voi mennä tutuille miehen kanssa,koska tulisi vaivaantunut olo. Yleensä juhlissa en mielelläni olisi tai liikkuisi miehen kanssa. Ota sitten selvää,miksi ihastuksen kanssa haluaisin että hän haluaisi minua ja haluan sänkyyn ja jos teemme muuta niin tulee olo etten ole tarpeeksi hyvä jos en saa vakuuttelua läheisydestä. Ja en voi olla oma itseni. Miehen kanssa en halua läheisyyttä ja se inhottaa muu kuin seksi ilman tunteita, mutta voin olla oma itseni ja tunnen itseni hyväksytyksi ja tunnen itsevarmuutta.
"Mielenkiintoista tekstiä. "
Kiitos. En ole minkään tason psykologisti, mutta minulla on harrastukseni kautta tullut paljon ymmärrystä sosiaalisesta kanssakäymisestä, ihmissuhteista, naisista, ja psykologiasta. Minusta vain tuntuu siltä että jos voin auttaa jotakuta tiedoillani, minun pitää tehdä se.
"Olemme kuitenkin läheisriippuvaisia."
Näin käy todella helposti. Parisuhde alkaa ihastumisesta, siirtyy jonkinlaiseen rakkauteen ja sitten lässähtää kasaan. Siitä huolimatta että teillä ei ole vahvoja tunteita toisiinne, olette kuitenkin kiintyneitä toisiinne. Kiintymys on se voima joka pitää surkeat parisuhteet pystyssä, vaikka kumpikaan osapuoli ei oikeasti pidä toisesta. Siksi kai tässä maailmassa on niin monia onnettomia pareja.
"Yritin miellyttää (ominaista minulle) kun hän kyseli elämästäni niin tuntui että se oli jotenkin utelua ja että olen jotenkin vaan viallinen koska elän niin eristäytynyttä elämää vaikka toisaalta haluasin elää toisenlaista mutta en voi koska tuntuu että en pysty nykyisen miehen kanssa liikkumaan julkisesti. En tiedä miksi, mielummin liikun yksin tai lasten kanssa."
Et ole millään tavalla viallinen, ja pyydän sinua heti paikalla lopettavan tuollaisen roskan ajattelun. Se ei tee muuta kuin pahaa sinulle. Mutta hieman ongelmastasi... Tiedän että tämä tulee kuulostamaan tylyltä, mutta joskus asiat pitää sanoa niin kuin ne ovat. Sinun ainoa ongelmasi on se, että et pidä miehestäsi. Hän kahlitsee sinua henkisesti. Et ole onnellinen parisuhteessa, mutta jostakin syystä jatkat suhdetta joka rasittaa mieltäsi enemmän kuin mikään muu. Tiedän että olet huolestunut lastesi puolesta, mutta voin taata, että surkea parisuhde tulee olemaan heille todella huono kasvuympäristö.
Yksi suurimpia ongelmia mikä meillä ihmisinä on se, että me toivomme. Toivomme että jonakin päivänä elämä taas hymyilee. Toivomme olevamme tulevaisuudessa rikkaampia. Toivomme että kumpanimme tulee paremmaksi. Niin kaunista kuin tämä onkin, se on myös täysin turhaa. Pelkkä toivominen ei muuta mitään. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus joka päivä muuttaa elämäsi kurssi. Minä en pysty sanomaan miten tulet tekemään sen, mutta sinun pitää tehdä se. Ihan itsesi takia. Enempää en tukea en pysty antamaan.
Pelko on se mikä pitää meidät varmaan yhdessä. Olemme kumpikin epävarmoja mietin että mitä jos jään yksin jos en koskaan enään rakastu,menetän paljon rahallisesti jos eroamme. Pelkään yksin jäämistä, että epäonnistuu elämässään. Mutta ei tämäkään toimi että olemme etääntyneet ja emme koske toisiimme. Seksi miehen kanssa ällöttäisi ja tuntuisi likaiselta tällä hetkellä. Mitään läheisyyttä meillä ei ole.
Pelko on jotakin jota meissä kaikissa on, ja se että tiedostat pelkosi tekee sinusta vahvemman henkilön kuin ymmärrätkään.
"mietin että mitä jos jään yksin jos en koskaan enään rakastu,menetän paljon rahallisesti jos eroamme. Pelkään yksin jäämistä, että epäonnistuu elämässään."
On hienoa että tiedostat pelkosi, mutta sinun pitää ymmärtää, että ne ovat vain sitä, pelkoja. En tarkoita etteikö sinulla olisi aihetta huoleen, mutta pelko on siinä mielessä hemmetin kiero asia että se voi lamauttaa sinut. Voit vuosikausia vatvoa pelkojasi ilman että saat mitään aikaan, samaan aikaan kun tilanne vain muuttuu yhä pahemmaksi pahenee. Haluan sinun myös ymmärtävän, että mielesi esittämät kauhuskenaariott ovat 99 prosenttia ajasta paljon pahempia kuin todelliset seuraamukset päätöksillesi ovat.
En vaan tiedä mikä minussa on ja en osaa terapeutille sitä selittää. En tunne häpeää, ehkä se on niin. Minulle ei ole annettu sitä tunnetta pienenä.
Tunnen huonoa omaatuntoa käytöksestäni miestä kohtaan mutta en häpeää. Siis että olen tavannut muita miehiä. Mieheni katsoi kännykkäni ja löysi viestin toiselta mieheltä missä periaatteessa ei ollut mitään mutta siinä oli tapaamisestamme. Hän suuttui ja oli laittanut tälle "toiselle" viestin että saa minut ja lapset jos haluaa.
Enempi surin sitä minkälaisen kuvan tämä toinen mies minusta oli saanut ja mitä han ajattelee miehestäni kuin se että loukkasin miestäni. Tämä toinen mies vastasi, että ei ole kiinnostunut minusta. Aina sama juttu, en vaan löydä rakkautta tai onnea mistään. Koko ajan vain kateellinen ja sulkeutunut olen. Muilla on ainakin rakkaus ja onni mitä minulla ei ole.
Huomasin päivällä,että se olit SINÄ rakkaani...tästä puhutaan vielä....
Sinun Badgirl2 ei tarvitse terapeutille selittää mikä sinua vaivaa, kunhan avoimesti kerrot elämästäsi ja ajatuksistasi, se riittää. Vastasin muutamaa viestiä aiemmin ja nyt hieman korjailen kun ei voinut mieleeni pälähtääkään että tämä melko "pissis"-mäisesti romanttista hömppää miettivä ja kännibaarisekoiluja harrastava nuori nainen onkin kolmen pienen lapsen äiti?! Muutti katsantoani asioihisi täysin.
Nyt jos loukkaannut niin ehkä hyvä niin, saakohan loukkaantumisesi sinut marssimaan mielenterveystoimistoon tai varaamaan ajan yksityiseltä psykiatrilta. Varaudu siihen , että saat jonkin diagnoosin parin käynnin perusteella. Jotenkin lapsiasi käy sääliksi, tuntuu kuin henkisesti olisit täysin välinpitämätön heitä kohtaan..vahtiiko tämä sinua inhottava mies lapsia sillä välin kun säntäilet baareihin?
Järki käteen, EI KUKAAN himoitsemistasi prinsseistä halua sinua kokonaan, puolisona ja ihmisenä, kuullessaan että sainulla on kolme pientä lasta. Sen verran yksinhuoltajaelämästä itsekin tiedän. Ja erottuasi et voi noin vain olla öitä viihteellä ellet halua lastensuojelujuttuja aiempien pulmiesi lisäksi.
En ryntäile baareihin, juuri käyn koskaan niissä. Joskus tulee aina mentyä ja silloin se on sellaista että olen koko ajan isku päällä. En ymmärrä miksi??
Yleensä olen se äiti kuitenkin.
Minulla ongelmaan liittyy muutakin, vaikeuksia hyväksyä miestäni, en voi olla hänen kanssaan tutuilla tai juhlissa tai jos olen niin häpeän häntä, en osaa sanoa miksi. Miehelläni myös huono itsetunto/luottamus, en tiedä onko siitä? Niin ja aina tykkään ja ihastun näihin joiden elämää ihailen, eli elävät sitä "minun" unelmaelämää, tapailevat paljon ystäviä ja ovat huolettomia jne.. sosiaalinen elämä vilkas. Ja jotka omaavat hyvän itseluottamuksen.
Myös töissä minun on vaikea asioistani kertoa, en ole paljon kertonut miehestäni enkä ole kertonut että olemme muuttaneet. Helpompi koko ajan valehdella ja sitten tulee paha olo. =(
"Miehelläni myös huono itsetunto/luottamus, en tiedä onko siitä?"
Hyvin pitkälle. Yksi asia jota naiset eivät hahmota on se, että heidän näkö- ja hajuaistinsa ovat merkittävästi miesten vastaavia parempia. He pystyvät sanomaan paljon paremmin kuka on hermostunut, kuka valehtelee ja kuka on rehellinen. Vaikka nainen ei tätä yleensä huomaa, hänen alitajuntansa tekee koko ajan tarkkaa analyysiä kohteen kehonkielestä, ja kertoo onko kohde "sopiva".
Heikko itsetunto ja luottamus ovat itsessään sellaisia asioita joita yksikään nainen ei pysty pitämään viehättävänä. Syynä on ihan yksinkertaisesti se, että luonto haluaa meidän löytävin parin, joka maksimoi selviytymisemme mahdollisuudet. Sitä itsevarmempi kuin joku on, sitä paremmin hän todennäköisesti menestyy, ja pystyy suojelemaan perhettään.
"Niin ja aina tykkään ja ihastun näihin joiden elämää ihailen, eli elävät sitä "minun" unelmaelämää, tapailevat paljon ystäviä ja ovat huolettomia jne.. sosiaalinen elämä vilkas. Ja jotka omaavat hyvän itseluottamuksen."
Ei mitään yllättävää. Nämä ovat listan kärkipäässä kun puhutaan asioista joita naiset alitajuisesti etsivät. Sosiaalisuus kertoo taidosta selviytyä ongelmista ilman väkivaltaa, kun taas huolettomuus itsevarmuuden kanssa kertoo siitä, että miehellä on tilanne hallussa. Ja kun tilanne on hallussa, hän pystyy suojelemaan sinua paremmin.
"Joskus tulee aina mentyä ja silloin se on sellaista että olen koko ajan isku päällä. En ymmärrä miksi??"
Siksi että olet tyytymätön parisuhteesi. Sinä todellakin etsit itsellesi uutta kumppania, koska tiedät sisimmässäsi että nykyinen suhde ei toimi.
Niin mies ei pysty olemaan itsevarma kanssani, ei ole koskaan pystynyt,tai sitten on sellainen , että halventaa toista. Mutta minulla myös huono itseluottamus, koska otin sellaisen kuin mieheni? Olen entinen koulukiusattu ja minun on vaikea hyväksyä itseäni, koska kiusaaminen oli hyvin henk. kohtaista. Olen kiusaamisesta puhunut mutta en vielä sen syistä kamalasti, en edes terapeutille. Miehelle sanoin ja hän piti sitä törkeänä ja sanoi, että jos hänellä sellaista olisi ollut niin olisi varmaan tappanut itsensä..joten.
Minulle jäi mieleen tämä lause mitä Xam oli laittanut "EI KUKAAN himoitsemistasi prinsseistä halua sinua kokonaan, puolisona ja ihmisenä, kuullessaan että sainulla on kolme pientä lasta." Minkä takia?
Siis eikö tässä maassa ole paljon myös uusperheitä?
Ihastuminen ja rakkaushan on pitkälti kemiaa. Nämä miehet joihin olen ollut ihastunut niin ei ole koskaan sanoneet päin naamaa minulle että ei tavata enään? Miksei? Minulla on joku mielikuva minun ihannemiehestäni ja tuntuu että en vain saa sitä. En vain ymmärrä tätä ja haluaisin vain löytää rakkauden ja sellaisen miehen jota voisin rakastaa ja jolta saisin vastarakkautta. Tuntuu vain että jos olen oma itseni niin se karkottaa nämä miehet ja sitten yritän miettiä käytöstäni ja sekään ei hyvä.
Vaikka olen ihan nätti ja ok muuten. Tätä siis ollut jo ennen lapsia myös...
Sitten jos eroan miehestäni niin tuntuu että otan samanlaisen huono itsetuntoisen taas..
Nyt kun analysoin käytöstäni, niin se ei ole oikein missään tapauksessa miehelleni! Tuntuu, että olen todellä käpertynyt itseeni ja teinkin asperger testin netistä ja sain siinä 126 pistettä. SElittääköhän tämä käytöstäni. Sosiaaliset suhteet ovat minulle vaikeita, harvoin osaan sanoa asioita oikein vaan sanon jotenkin hassusti. vaikka tavallaan tarkoitan sanoa eri tavalla, mutta käsitetään väärin.
"Nyt kun analysoin käytöstäni, niin se ei ole oikein missään tapauksessa miehelleni! Tuntuu, että olen todellä käpertynyt itseeni ja teinkin asperger testin netistä ja sain siinä 126 pistettä."
On hienoa että analysoit ongelmaasi uusista näkökulmista, koska tätä kautta opit siitä enemmän. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa aspergeriin monesta syystä, kuten sen takia, että olen nähnyt kaltaisiasi ihmisiä paljon (tosin miehiä). Ja oikealla työllä suurin osa on tullut sosiaalisesti taitaviksi ja päättäväisiksi ihmisiksi. Minun silmissäni sinulla on aikamoinen konflikti mielessäsi, joka johtuu huonosta itsetunnosta, identeettikriisistä ja tiedon puutteesta, ei asperger.
Kuinka hyvin osaat englantia? Pystytkö puhumaan / lukemaan sitä sujuvasti?
Osaan englantia kait ok, lukion englanti taustalla, en kamalan hyvin siis,puhun jotenkuten. Ymmärrän enganninkielisiä ohjelmia esim. netistä ilman tekstiä. Lukenut en ole paljon englantia (tekstinä)
Olen vain ihan palasina koska jaksaminen on välillä hankalaa ja tulee ahditusta ja tiuskin lapsille. Vk loput ovat pahimpia. Huono itsetunto on tosiaan,miehelläni myös on ja hän tekee töitä sen eteen,hänellä enempi ulkonäkö kysymys joten hän pystyy sitä liikunnalla ym. parantamaan. Itse olen ihan ok ulkonäkö mutta muuten kaikki vaan päin p...tä.
Enkä vaan löydä ulospääsyä. Ja ahdistaa että aina menee mahdollisuus onneen. Lasten takia yrittää jaksaa ja sitten pelon kun ei itsariakaan uskalla tehdä.
"Osaan englantia kait ok, lukion englanti taustalla, en kamalan hyvin siis,puhun jotenkuten. Ymmärrän enganninkielisiä ohjelmia esim. netistä ilman tekstiä. Lukenut en ole paljon englantia (tekstinä)"
Asia selvä. Onko sinulla mahdollisuuksia kuunnella MP3-tiedostoja korvalapuilla, täysin rauhassa, ilman mitään ulkopuolisia häiriöitä?
on tietenkin illalla kun muut nukkuu/katsoo tv:tä
Silloin kun keskityn johonkin muuhun esim. mielenkiinnonkohteeseen niin olo on ihan ok tai jos lähden itsekseni pois. Sitten vaikea katsoa miestä silmiin ja nykyään välttelen katsetta. Vaikka ennen minä olin se joka katsoi häntä. Olen vain kumma.
"on tietenkin illalla kun muut nukkuu/katsoo tv:tä "
Hienoa. Pystytkö ottamaan minuun yhteyttä seuraavassa sähköpostiosoitteessa?
elkatas (at) amethyst fi
Jos et pysty / kykene / halua tehdä tätä, keksimme kyllä toisen keinon.
Ongelma on tällä hetkellä että en pääse kotoa sähköpostiin vain vaan töistä.
Okei, vielä pari sanaa kun sotkeuduin soppaan. Sinusta en ajattele että olet asperger, miehestäsi suppean kuvauksen perusteella sellaista voisin luulla (taidan olla itse As). Otsake alussa oli "Ujo vai mikä" niin tätä "mikä" voisi veikkailla epävakaaksi persoonaksi, vaikka netissä ei saisi diagnooseja heitellä. Tuo yleinen ahdistus, roolien ja suhtautumistapojen vaihtuvuus, kuten juuri mieheesi kohdistuvat tunteet, ja epärealistiset "pelastaja"-odotukset vahvasta miehestä, jonka rakkauden voimasta kaikki olisi hyvin, kaikki stemmaisi. Mitä itse sinussa en oikein voi hyväksyä on valheellisuus, taidat vanhemmillesikin kertoa aika paljon muunneltua totuutta. Kun pyrit totuuden kohtaamiseen itsessäsi, lähiympäristösi ihmisissä jne., alkaa toipuminen. Ilman vaaleanpunaisia silmälaseja ja tunnehörhelöitä. Miehestäsi luulen että pitäisin, hän on vaatimaton, vastuuntuntoinen mies. Siis moni olisi jo lähtenyt toilailujesi takia!!
Tuo on kans ihan potaskaa että kaikki muut ovat onnellisia paitsi sinä. Kun tietäisit riidat, kyyneleet, lyönnit, huudot ja epätoivon monien kauniiden kulissien sisällä! Olet kuule nyt juuri aika onnekas. Kolme tervettä lasta, luotettava mies, olet itse nätti ja fyysisesti terve. Muista olla näistä iloinen ja kiitollinen!
"Tuo yleinen ahdistus, roolien ja suhtautumistapojen vaihtuvuus, kuten juuri mieheesi kohdistuvat tunteet, ja epärealistiset "pelastaja"-odotukset vahvasta miehestä, jonka rakkauden voimasta kaikki olisi hyvin, kaikki stemmaisi."
Se mistä viestiketjun aloittanut henkilö kärsii on heikko itsetunto, ja siitä seuraavista konflikteista. En epäile lainkaan etteikö viestiketjun aloittajassa olisi vikaa itsessään, mutta tällä hetkellä on tärkeintä on että hänen spiraalinsa saadaan pysäytettyä. Tuomitseminen ja haukkuminen eivät vie tilannetta yhtään parempaan suuntaan, ja kylvämäsi pessimismi on lähinnä ärsyttävää.
No sinäpä varmaan asiat parhaiten tiedät. Vetäydynkin tästä takavasemmalle niin voit jatkaa hänen terapoimistaan mm. aiheesta etsiä parempi mies kuin kahden lapsensa isä on. Toivottavasti ei tule kovin montaa hyväksikäyttäjää, pelimiestä ja pedofiiliä tutuksi sitä komeaa, itsevarmaa miestä tavoiteltaessa käytännön tasolla.
"No sinäpä varmaan asiat parhaiten tiedät. "
Ei tarvitse ottaa nokkiinsa. Olet ollut todella hyödyllinen keskustelija, mutta minä en vain pidä siitä, että olet niin negatiivinen. Se ei auta mitään.
Kiitos kommentoijille näkökulmista, luulen että niitä on ehkä yhstä monta kuin lukijaakin??
Ongelma on itsessäni mutta myös miehessäni ja hän tekee juuri töitä oman itsetuntonsa kanssa, esim. minä hoidin aiemmin kaikki käytännön asiat, puhelut, kysymiset ym. koska hän ei uskaltanut ja oli heikko itsetunto. Mutta itselläni siis tämä täydellisyydentavoittelu jota en kuitenkaan itse täytä. Kaiken pitäisi olla täydellistä siis minun "mielikuvissani" mutta sitten ne ei ole ja turhaudun, Menee hirveästi energiaa niiden asioiden miettimiseen ja korjaamiseen.
Miestä en voi korjata! Tunteille ei voi koskaan mitään ja miksi sitten ihastun näihin "komeisiin poikamiehiin" en osaa sanoa. Kun tietäisinkin? Miksi? Se on varmaan suurin kysymys? Ja sitten kun olen oma itseni niin tuntuu että ihmiset ärsyyntyvät. Yritän olla hauska ja omasta mielestäni olenkin mutta onko se sitten huonon itsetunnon takia vai miksi ettei onnistu? Tuntuu että monesti minua ei ymmärretä ja puhetyylini voi olla kiertelevä tai sanamuoto hankala. Siitä itse epäilin aspergeriä.
Mutta jos mennään vielä suhteeseen, niin mieheni kanssa jos olemme jossain juhlissa ym. niin tuntuu että häpeän, en tiedä häpeänkö itseäni vai miestäni enemmän vai sitä että häpeän miestäni/itseäni. Vaikeaa. Häpeä on se mitä tunnen monesti. Myös jotain sellaista etten ansaitse jotain, esim. tykkään monesta jutusta, mutta sitten ajattelen että se on liian kallis sinulle ja muut ajattelee että diivailet ym. Tavallaan haluaisin saada ihailua mutta sitten en kuitenkaan halua olla keskipiste. Sama pätee miehiin keiden kanssa on ongelmia paitsi näin netissä, eli tavallaan haluaisin saada rakkautta mutta sitten torjun sen. Eli hyvin ristariitainen...
Vielä lisäys edelliseen, että haluaisin elää sosiaalisesti vilkkaampaa elämää, tavata ystäväperheitä jne, mutta en vain pysty. En tiedä miksi. En vain osaa olla oma itseni ja pelkään vaivaantumista. En pysty ystävystymään, Uudet ystävyydet on hankala solmia. En oikeastaan pysty siihen, tai en voi olla oma itseni. Muiden kuin perheenjäsenten tai sellaisten jotka tuntee minut pitkän aikaa.
Maltoinpa olla poissa keskustelusta jo monta päivää..
Ehkä otin "lämpöä" tuossa aiemmin koska samat teemat rakastamisen vaikeudesta ovat olleet omassakin elämässä aika keskeisiä viime vuosina. Meissä kahdessa on kyllä samanlaisuuttakin, olen aina ollut heikkona tummiin maskuliinisiin miehiin, mutta en tässä ihan kaikkea kerrokaan : ). Salaisuutensa kullakin, vaikka avoliiton aikana olinkin aina yhdenmiehennainen. Itseäni on vaatimaton ulkonäkö suojannut maailman viettelyksiltä aika tehokkaasti.
Mutta asioihin: miten otit vastaan tuon epävakaa-asian? Kun olet terapiaan hakeutunut niin oletan että sinulla jo jokin diagnoosi on?
Aspergertestistä sait melkein samat pisteet, melko korkeat, kuin minäkin, mutta luulen että jokin muukin sosiaalisen vuorovaikutuksen ja tunne-elämän häiriö kuten masentuneisuus voi aiheuttaa korkeat pisteet. Aspergereilla kun yleensä aina tuppaa olemaan jokin erityismielenkiinnon kohde, niin sinulla sellaista en ole havainnut romansseja lukuunottamatta?
Vielä ihan jäi kiinnostamaan, että oletteko te keskustelleet miehesi kanssa viime aikoina suhteen tilasta rakentavasti? Vaikuttaa valtataistelu olevan käynnissä teidän kahden välillä pikemminkin kuin yhteen hiileen puhaltaminen. Luulisi hänelläkin olevan vaikea olo huonossa suhteessa?
Miten lapset voivat henkisesti? Onko heillä kodin ulkopuolella kavereita, harrastuksia, esim.musiikkia, urheilua ym.?
Sama kysymys itsesi kohdalla, miten hoidat omaa kuntoasi ja jaksamistasi? Mainitsit, että iltaisin olette aina kotona. Kyllä lapset ovat jo sen kokoisia että sinä voit ihan hyvin lähteä liikunnallisiin harrastuksiin, tai mihin hyvänsä mieltä virkistävään. Tätä et kyllä minusta voi laittaa miehen syyksi jos itse laiminlyöt omaa hyvinvointiasi. Ei kai hän voi kieltää jumpassa käyntiä tms.? Siis oikeasti ei voi. Sellaiseen ei kenelläkään ole oikeus. Lenkkeily ainakin onnistuisi?
En ole terapiaan vielä päässyt vaan vasta hakeutumassa, eli lääkäri aika varattuna, siellä kysyn mahdollisuuksia.
Mies on myös stressaantunut tilanteesta, mutta hieman ollaan nyt puhallettu yhteen hiileen, tosin isoista kysymyksistä tulee riitaa. Esim. lasten asioista. Kumpikin on hieman epävarma kasvatuksessa. Harrastuksia ei lapsilla ole , ovat vain päiväkodissa. hieman hiljaisia ovat mutta päiväkodissa ovat normaaliin tapaan kavereiden kanssa. Hieman ehkä alakuloisia, riehuvat keskenään kotona mutta eivät riehu paljon muiden läsnäollessa ja ovat herkästi itkeviä. Omia lapsia on vaikea arvioida ja teen arviota puhtaasti siihen miten vertaan muihin, niin ovat vaisumpia. Epävarmoja ja samaa miellyttämisen tarvetta kuin meilläkin, vaikeuksia hyväksyä itseään. myös vietävissä siis tekevät kuten kaverit käskevät.
Tarhan ulkopuolisia kavereita ei ole.
Itse aloittanut juuri harrastuksen ja toivon että siitä saisi kipinää ja itsevarmuutta ja positiivisuutta elämään.
Vielä ed. lisäys, että käyn psykoterapeutilla jonka itse maksan niin 1krt/viikko, en tiedä mikä koulutus hänellä on. Olen käynyt nyt ehkä 2kk.
Hänen kanssaan tuli puhetta viimeksi, että minulla mennyt luottamus ihmisiin. Ja ehkä hän on oikeassa. Sosiaaliset tilanteet on hankalia ja vetäydyn usein niistä. Myös lapsillani on jonkin verran luottamus pula muihin kuin vanhempiin. En ole varmaan osannut sitä antaa kun itsellänikään ei ole.
Riippuen millainen perheenne elämäntilanne on jatkossa, lapsille voisi jopa jotakin tukiperhettä ajatella, jossa meno on avoimempaa ja iloisempaa kuin teillä kotona. Tuossa iässä lapsen pitäisi olla avoin, iloinen ja luottavainen, he ovat toki kovin herkkiä aistimaan kodin ilmapiiriä. Jännittynyt ilmapiiri ja tulehtuneet vanhempien välit ovat sellainen virtahepo olohuoneessa, että nyt ehdotan jättämään omien romanssiesi kehittelyn hamaan tulevaisuuteen ja havahtumaan tässä-ja -nyt-todellisuuteen puolison ja lasten kanssa.
Viisivuotiaalle sopii yksi tai kaksi harrastusta aivan hyvin viikko-ohjelmiin, jotakin helppoa ja hauskaa alkuun, tytöille tanssia, pojille liikuntakoulutyyppistä vaikkapa, ja musiikkiopinnot eivät myöskään ole koskaan haitaksi. Siellä he saavat ystäviä, kuin myös vanhemmat tutustuvat samanikäisten vanhempiin, saattavat myös saada ystäviä. Pyydän, yritä kehittää vapautuneempi, positiivisempi ilmapiiri kotiinne, maksoi mitä maksoi. Ymmärrät sitten vuosien päästä, kun lapset aikuistuvat.
Vielä sinusta, toki lääkäri tehköön mahdolliset diagnoosit. Persoonallisuuden epävakaat piirteet olisi ehkä se mitä arvailin, ja terapiassa tällöin ei tavallinen kognitiivinen menetelmä ehkä tuo tulosta. Epävakaa henkilö myös tulee parhaiten autetuksi terapialla, mutta sellaisilla menetelmillä jotka ottavat huomioon persoonan rakenteen, tavallaan lohkoutumisen erilaisiksi alapersooniksi.
Pääasia että löytäisit pikkihiljaa varmuuden ja elämänilon elämääsi, ja se löytyy tavallaan sisältäkäsin, kun hyväksyy itsensä ja pystyy omaa vajavaista itseäänkin rakastamaan. Sitten alkavat muutkin ihmissuhteet sujua.
Se on hankalaa kun jatkuvasti stressiä töissä ja tulee sitten sterssin sietokyky täyteen ja tiuskin miehelle tekemättömistä asioista ja lapsille jos riehuu. Häpeä on se joka kulkee käsikädessä kanssani. Häpeä on töissä läsnä, kun en pysty olemaan samanlainen avoin kuin muut vaan ongelmia sosiaalisissa suhteissa ja työkaverit huomaa sen ja yrittää olla huomaamatta. Rasittavaa. Olisin mieluusti normaali. Minulla vielä asiakaspalvelutyö jossa jatkuvasti pitää olla avoin ja iloinen mikä minulle väkinäistä. Tällä hetkellä en tiedä mitä muuta voisin opsikella ja missä olisin edes hyvä eikä taloudellisesti edes mahdollista.
Sitten stressaan kun ajattelen että lapsista ei tule normaaleja, kun haen tarhasta niin huomaan samoja häpeän/piirteitä ja luottamuksen puutetta suhteessa aikuisiin. Lääkäri ajan jouduin itseltä perumaan koska häpeän mennä työaikana (joutuisi selittämään) Toivottavasti saan aikataulullisesti osumaan sen. Nyt yksit. psykoterapeutti ehdotti ryhmäterapiaa (2v) mistä voisi olla hyötyä. Itse en tiedä auttaako rajatilapersoonaan vai pitäisikö olla yksilöterapiaa. Välillä turhauttavaa ja haluaisi vaan pois.
Tuskin ryhmäterapiasta ainakaan haittaa voi olla.
Jos jaksat, lue Tommy Hellstenin kirjoja, niitä on useita hyviä, ja käsittelevät juuri häpeän problematiikkaa. Samoin, jos ei kristillinen perussävy haittaa liikaa, suosittelen Norman Vincent Pealen myönteisen ajattelun oppaita. Älä ole liian ankara itsellesi, harva meistä on täydellinen, useimmilla on vaikeita aikoja ja sisäisiä ristiriitoja ajoittain. Lähinnä juuri se, että olemme itsekukin viime kädessä itse vastuussa omasta onnestamme tai onnettomuudestamme, sitä olet varmaan viime aikoina työstänytkin. Ehkä nyt juuri on oman olemassaolosi takkuisin vaihe menossa, ja jossakin vaiheessa ikäänkuin tulppa aukeaa ja oikeat asiat alkavat napsahdella oikeille paikoilleen. Lopputulos elämässäsi voi olla varsin seesteinenkin, kunhan löydät omat sisäiset voimavarasi. Eipä minulla varmaan muuta?
Niin tuo epävarmuus vaan on ongelma ja se että luottamus mennyt jossain vaiheessa. Ainakin terapeutti oli sitä mieltä ja hän kyllä oikeassa. Minun hankala katsoa ihmisiä silmiin puhuessa jne. varsinkaan jos en tunne hyvin. Ja vaikeaa katsoa miehiä silmiin!! Olen epävarma ja vertaan kaikessa itseäni muihin. Nyt huomaan tytössäni samaa epävarmuutta.
kuulumisia.
Eli nyt menee ehkä paremmin miehen kanssa, molemmat yrittää tehdä asioita kotona ja hoitaa lapsia jne. Itse olen aloittamassa ryhmäterapian, sitä terapeutti ja psykologi suositteli minulle.
Jännittää, koska itseensä meneminen ja kuuleminen millainen on pelottaa, musertaako se itsetuntoni ja onko minulla edes sitä. Toivottavasti ei mene huonompaan suuntaan.
Edelleenkin mietin, että molemmat olemme suorittajia ilman mitään tuntemuksia toisiamme kohtaan. Molemmat epävarmoja ja sen takia olemme yhdessä? En tiedä mitä on rakkaus..pelkään että lapset saavat väärän mallin meiltä, koska pieniä hyväilyjä, huomiotekoja meiltä puuttuu. Teemme oman suutemme tässä perheessä. Molemmat kärsii lisäksi jonkinasteisesta työuupumuksesta mikä varmaan johtuu, ettemme täysin saa sitä posiitiivista suhteestamme. Suuntaamme mielenkiintomme koko ajan muihin mielenkiintoisiin juttuihin, jotka meille tärkeitä.
Miksi sitten jaksamme tätä? Koska olemme molemmat epävarmoja ja emme tiedä jaksammeko ilman toisiamme.
Onko joku ollut/on samassa tilanteessa? Tai onko neuvoja miten jaksaa?