Tahallinen viranomaisrikollisuus se vaan jatkuu?

>Pitkäsen mukaan Keskusrikospoliisi ei aio toimittaa tuleviin oikeudenkäynteihin syytettyjen tutkittavaksi kaikkea sitä aineistoa, joka esitutkinnassa on syntynyt. "Tällainen menettely ei tietenkään toteuta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) lukuisia kertoja vahvistamia päätöksiä siitä, että rikostutkinta-aineiston on kaikilta osiltaan oltava oikeudenkäynnissä kaikkien osapuolten käytettävissä mitään siitä salaamatta", toteaa Pitkänen.

Kertokaapa nyt mielipiteenne hyväksyttekö ihan oikeasti KRP:n selkeän toiminnan ihmisoikeustuomioistumen (EIT) sääntöjen vastaisesti?

Minä en hyväksy, ja mielestäni väärintekijät pitäisi erottaa välittömästi virastaan? Aivan käsittämätöntä tohua?
24586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

wincapita huijareiden kanssa poliisilla on "vapaat kädet", tämä tuhansia ihmisiä kusettanut pohjasakka tulee toimittaa alimpaan helvettiin.

Äänestä
  • Huijareiksi? Jos ja kun et sitä tiedä, niin pidä pääsi kiinni ja tutustu vaikka esitutkintalain pykäliin §6, §7 ja§8
    jos nyt edes pystyt keskittymään niin pitkäksi aikaa, mitä hieman epäilenkin.

    Sinunkaltaisasi lainvastaisia pikkuhitlereitä piisaa, mutta on niille ennenkin löydetty kengittäjä ja niin tulee myös nyt käymään!

    Äänestä

Aikomiselle voi nostaa jalkaa, varsinkin kuvitellulle aikomiselle.
Vasta se, mitä oikeasti tapahtuu, merkkaa jotain.

Äänestä

... saada koko esitutkinta-aineisto käyttöönsä? Siis kaikkien rikosilmojen tehneiden nimetkin? Toteutuisiko silloin rikosilmon tehneiden oikeusturva, jos nimet annettas Pitkäsen käyttöön? Siinähän olisi pelkona, että Pitkänen päämiehineen alkaisi painostamaan rikosilmon tehnyttä "petetyksi itsensä tuntevaa jäsentä".

Ja mitaan ette voi...

Äänestä
  • että syyttäjällä pitää aina olla enemmän tietoa kuin puolustajalla. Eihän muuten voi edes syyttää ketään, jos ei ole valtteja hihoissa.

    Ei puolustukselle tarvitse antaa mitään tietoa, koska valtio on isolla rahalla kerännyt kasaan oman aineistonsa. Verorahoilla kerätty aineisto pitää olla vain syyttäjän käytössä, ja puolustuksen pitää omilla rahoillaan hankkia oma materiaalinsa.

    Lakikin sanoo, että rikoksesta pitää antaa rangaistus. Valtion etu on antaa rangaistukset, koska verorahat ovat tässä kiinni. Miksi ihmeessä pitäisi antaa tietoa, mistä syytetään ja millä perusteilla? Sama kuin ilmoittaisi rikolliselle ennakkoon ratsiasta.

    Äänestä

  • Miksi kayda mitaan oikeudenkaynteja, miksi ei tuomita kaikkia samalla kertaa yhdella kumileimasimella.
    Turhaa ajan/rahan haaskausta, yleensa poliisivaltiossa toimitaan ripeasti.

    Äänestä

  • expat+++ kirjoitti:

    Miksi kayda mitaan oikeudenkaynteja, miksi ei tuomita kaikkia samalla kertaa yhdella kumileimasimella.
    Turhaa ajan/rahan haaskausta, yleensa poliisivaltiossa toimitaan ripeasti.

    Siinä se. Emme elä poliisivaltiossa.

    Äänestä

  • Ja nyt kun puhutaan Hannu Kailajärven esitutkintamateriaalista, niin eiköhän Pitkänen tiedä, kuka on Hannu Kailajärvi.;)
    Toiseksi elkää väheksykö Pitkäsen nykyistä tietämystä jäsenten nimistä.:) (jopa merkittävistä nimistä)

    Kysymys on nyt yksinkertaisesti siitä halutaanko tietoisesti TAAS KERRAN rikkoa ihmisoikeuksia, sillä asia on aivan selvä EIT:n pykälien valossa ja siinä eivät teidän mielipidesössötykset auta yhtään mitään muuta kuin sen että mielipiteinenne teette myös itsestänne LAINVASTAISIA!

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    Siinä se. Emme elä poliisivaltiossa.

    1.1.2010 olemme virallisesti poliisivaltio kun lakipykälät astuu voimaan!

    Sitten on kaikkien kiva olla.

    Äänestä

  • 1.1.2010 kirjoitti:

    1.1.2010 olemme virallisesti poliisivaltio kun lakipykälät astuu voimaan!

    Sitten on kaikkien kiva olla.

    Mitkä lakipykälät? Lähde?

    Äänestä

  • 1.1.2010 kirjoitti:

    1.1.2010 olemme virallisesti poliisivaltio kun lakipykälät astuu voimaan!

    Sitten on kaikkien kiva olla.

    Tarjalle ei annettu lautasta. Ei ole presitentillä enään mitään virkaa!

    Äänestä

Kaikkea esitutkinta aineistoa ei tietenkään toimiteta, ainoastaan ko. syytettyjä koskeva aineisto. Tämähän on länsimaisen oikeuskäytännön perusasioita.

Toinen inhimillisempi syy ja se sama syy miksi Hannua ei päästetä ääneen lähtee siitä, että ajan kuluessa yhä useampi alistuu kohtaloonsa huijauksen pelinappulana. Mikäli Hannu päästettäisiin nyt kertomaan ihan julkisesti, että kaikki oli huijausta, niin mikä itsemurhien huippu siitä tulisikaan. Mitä pitempään ihmiset saavat sulatella ja mitä enemmän ihmiset näkevät vastaavia vedätyksiä, sitä pehmeämmin he ottavat sen, että HUIJAUSTAHAN se todellisuudessa olikin. Ja itse he olivat vain suuremman suunnitelman PELINAPPULOITA.

Äänestä
  • lapsellinen kannanotto.

    Äänestä

  • >Kaikkea esitutkinta aineistoa ei tietenkään toimiteta, ainoastaan ko. syytettyjä koskeva aineisto. Tämähän on länsimaisen oikeuskäytännön perusasioita.

    Mielestäni myös Pitkänen syytettyjen puolustajana kuuluu "kaikiin osapuoliin"
    Myöskään Kavonius ei ole saanut tutustua Hannun puolustajana ko.henkilön esitutkinta-aineestoon?

    Ettekö te tampiot ymmärrä että tässä rikotaan selvästi lakia? No ymmärrätte sitten taasen kun sanktiot tulevat, jos nyt yleensä mistään mitään ymmärrätte.

    >Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) lukuisia kertoja vahvistamia päätöksiä siitä, että rikostutkinta-aineiston on kaikilta osiltaan oltava oikeudenkäynnissä kaikkien osapuolten käytettävissä mitään siitä salaamatta", toteaa Pitkänen.

    >Toinen inhimillisempi syy ja se sama syy miksi Hannua ei päästetä ääneen lähtee siitä, että ajan kuluessa yhä useampi alistuu kohtaloonsa huijauksen pelinappulana. Mikäli Hannu päästettäisiin nyt kertomaan ihan julkisesti, että kaikki oli huijausta, niin mikä itsemurhien huippu siitä tulisikaan.

    Tässä suolimuro kehitti oikein hatullisen paskaa! Kun tässä nyt on kokoonnuttu ahkerasti n. 1,5v jäseninä, niin on tullut yksiselitteisen selväksi mikä eniten ahdistaa jäseniä, niin se on juuri KRP:n ja median yksipuoleinen
    ja vääristelevä tiedoitus. Monet ahdistuneet, alkoholisoituneet, ylivelkaantuneet ja itsemurhaa suunnittelevat
    ovat kertoneet, että kunhan kaikki vain selviäisi ja Hannu päästettäisiin ääneen, niin se olisi parasta, kuin roikkua löysässä hirressä.

    Ihmisille siis riittäisi Hannun sanoma, oli se sitten vaikka ikävä asia, niin se varma tieto antaisi kuitenkin eräille epävarmoille todellisissa vaikeuksissa kamppaileville rauhan ja elämä jatkuisi.
    Että on erittäin pirullista sinulta tulla puhumaan toisten asioista paskaa, sillä kyllä me itse tiedämme omat tuntemuksemme mikä meitä ärsyttää eniten saatana!
    Kun tässä on nyt omassakin tuttavapiirissä hoidettu ihmisiä luopumaan itsetuhoisista ajatuksista, niin tietää kyllä mistä kenkä puristaa ja sitten sinä suolimuropaska tulet tänne aukomaan omia päättömyyksiäsi, niin tuurpaasi tarvitsisit. Olet edesvastuuton mulkkuniljakes!

    Äänestä

  • Ulahula kirjoitti:

    >Kaikkea esitutkinta aineistoa ei tietenkään toimiteta, ainoastaan ko. syytettyjä koskeva aineisto. Tämähän on länsimaisen oikeuskäytännön perusasioita.

    Jäsenien ihmisoikeuksia jos ajateltaisiin ihan oikeasti, niin Hannu päästettäisiin oikomaan sanomisia, joita hän ei ole todellakaan sanonut! Vain totuus kiinostaa!

    Ihmettelenkin, että odottavatko poliisit ihan oikeasti mellakoita, sillä sellaista olen huomioinut, että joillakin alkaa piisata ja en sitä kyllä ihmettele, jos poliisitkin tietoisesti rikkovat lakia niin siinä mennään kyllä kansalaisten mielestä liian pitkälle. Pienestä roihusta on ennenkin kasvanut iso viha.

    Äänestä

  • Ulahula kirjoitti:

    >Kaikkea esitutkinta aineistoa ei tietenkään toimiteta, ainoastaan ko. syytettyjä koskeva aineisto. Tämähän on länsimaisen oikeuskäytännön perusasioita.

    Mielestäni myös Pitkänen syytettyjen puolustajana kuuluu "kaikiin osapuoliin"
    Myöskään Kavonius ei ole saanut tutustua Hannun puolustajana ko.henkilön esitutkinta-aineestoon?

    Ettekö te tampiot ymmärrä että tässä rikotaan selvästi lakia? No ymmärrätte sitten taasen kun sanktiot tulevat, jos nyt yleensä mistään mitään ymmärrätte.

    >Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) lukuisia kertoja vahvistamia päätöksiä siitä, että rikostutkinta-aineiston on kaikilta osiltaan oltava oikeudenkäynnissä kaikkien osapuolten käytettävissä mitään siitä salaamatta", toteaa Pitkänen.

    >Toinen inhimillisempi syy ja se sama syy miksi Hannua ei päästetä ääneen lähtee siitä, että ajan kuluessa yhä useampi alistuu kohtaloonsa huijauksen pelinappulana. Mikäli Hannu päästettäisiin nyt kertomaan ihan julkisesti, että kaikki oli huijausta, niin mikä itsemurhien huippu siitä tulisikaan.

    Tässä suolimuro kehitti oikein hatullisen paskaa! Kun tässä nyt on kokoonnuttu ahkerasti n. 1,5v jäseninä, niin on tullut yksiselitteisen selväksi mikä eniten ahdistaa jäseniä, niin se on juuri KRP:n ja median yksipuoleinen
    ja vääristelevä tiedoitus. Monet ahdistuneet, alkoholisoituneet, ylivelkaantuneet ja itsemurhaa suunnittelevat
    ovat kertoneet, että kunhan kaikki vain selviäisi ja Hannu päästettäisiin ääneen, niin se olisi parasta, kuin roikkua löysässä hirressä.

    Ihmisille siis riittäisi Hannun sanoma, oli se sitten vaikka ikävä asia, niin se varma tieto antaisi kuitenkin eräille epävarmoille todellisissa vaikeuksissa kamppaileville rauhan ja elämä jatkuisi.
    Että on erittäin pirullista sinulta tulla puhumaan toisten asioista paskaa, sillä kyllä me itse tiedämme omat tuntemuksemme mikä meitä ärsyttää eniten saatana!
    Kun tässä on nyt omassakin tuttavapiirissä hoidettu ihmisiä luopumaan itsetuhoisista ajatuksista, niin tietää kyllä mistä kenkä puristaa ja sitten sinä suolimuropaska tulet tänne aukomaan omia päättömyyksiäsi, niin tuurpaasi tarvitsisit. Olet edesvastuuton mulkkuniljakes!

    Kertomaan , että koko juttu oli täysi kusetus. Piti olla kertakaikkinen idiootti, että tähän hommaan kusi tuhansia euroja. Toivottavasti teette asiasta johtopäätösenne.

    Äänestä

  • Holvit tursuaa! kirjoitti:

    Kertomaan , että koko juttu oli täysi kusetus. Piti olla kertakaikkinen idiootti, että tähän hommaan kusi tuhansia euroja. Toivottavasti teette asiasta johtopäätösenne.

    On ponzorien ja varsinkin EOK:n etu, mitä pitempään Hannu pidetään hiljaisena. Kun hän lopulta pääsee omassa oikeudenkäynnissään ääneen ja kertomaan, miten koko kusetus oli rakennettu ja suunniteltu, on kaikki tämä EOK:n ja ponzoreiden julistama "totuus" hetkessä taivaan tuulissa.

    Äänestä

>Pitkäsen mukaan Keskusrikospoliisi ei aio...
Onko tuo verifioitua tietoa vai vahvistettua kuulopuhetta?

Äänestä
  • Minusta tuntuu että eräs kaverini ei aio maksaa verojaan tänä vuonna, pitäisikö minun nostaa asiasta meteli?

    tosin on se aina tähän mennessä ne maksanut, mutta pitäisikö nyt kuitenkin väsätä uutinen Sanomat24 palstalle?

    Äänestä

  • sanoma42 kirjoitti:

    Minusta tuntuu että eräs kaverini ei aio maksaa verojaan tänä vuonna, pitäisikö minun nostaa asiasta meteli?

    tosin on se aina tähän mennessä ne maksanut, mutta pitäisikö nyt kuitenkin väsätä uutinen Sanomat24 palstalle?

    Ilman muuta, jos kaverisi on viranomainen.

    Äänestä

6 artikla - Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin
1. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja
julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja
puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen
oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta
rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja
yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä
demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai
kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai
osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin
kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi
erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

2. Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä SYYTTÖMÄNÄ, kunnes hänen
syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen.

3. Jokaisella rikoksesta syytetyllä on seuraavat [vähimmäisoikeudet]:

a. oikeus saada viipymättä [yksityiskohtainen tieto] häneen
kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen
ymmärtämällään kielellä;

b. oikeus saada >riittävästi aikaa< ja edellytykset valmistella
puolustustaan;

c. oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa
oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse
maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se
korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa;

d. oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan
todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät
todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin
häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat;

e. oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu
tuomioistuimessa käytettyä kieltä.

7 artikla - Ei rangaistusta ilman lakia

1. Ketään ei ole pidettävä syypäänä rikokseen sellaisen teon tai
laiminlyönnin perusteella, joka ei ollut tekohetkellä kansallisen
lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden mukaan rikos.

http://www.echr.coe.int/NR/rdonlyres/235FB947-3ABB-4EAF-AD0F-FA020B6A3ADD/0/FinnishFinnois.pdf
----------------------------------------------------------------------------------
Jokainen voi päätellä, että eipä ole paljon lakia luettu, tai ymmärretty wincapita-tapauksessa varsinkin Hannun kohdalla voidaan puhua jopa todella törkeästä lain rikkomisesta.

Äänestä
  • Winapinoiden tuntuu olevan hirveän vaikea ymmärtää, että törkeistä talousrikoksista tuomitun, ulkomaille paenneen, poissaolevana vangittavaksi määrätyn tyypin on nyt vain vaiketa vastata vapaalla jalalla.

    Äänestä

...tai on epäpätevä hommiinsa. Kaikki poliisin kokoama aineisto ei ole rikostutkinta-aineistoa. Esitutkinnassa poliisin haltuun päätyy monesti tutkinnan kohteiden henkilökohtaista aineistoa, jolle ei esitutkinnassa ole käyttöä. Ei tällaista aineistoa tietenkään julkaista oikeudenkäynnin yhteydessä.

Toki Pitkänenkin tietää tämän, mutta hänen kampanjalleen ja EOK:n jäsenhankinnalle on tietysti tärkeää se, että annetaan kuva poliisin salailusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Haupitsi kirjoitti:

>Pitkäsen mukaan Keskusrikospoliisi ei aio toimittaa tuleviin oikeudenkäynteihin syytettyjen tutkittavaksi kaikkea sitä aineistoa, joka esitutkinnassa on syntynyt. "Tällainen menettely ei tietenkään toteuta Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) lukuisia kertoja vahvistamia päätöksiä siitä, että rikostutkinta-aineiston on kaikilta osiltaan oltava oikeudenkäynnissä kaikkien osapuolten käytettävissä mitään siitä salaamatta", toteaa Pitkänen.

Kertokaapa nyt mielipiteenne hyväksyttekö ihan oikeasti KRP:n selkeän toiminnan ihmisoikeustuomioistumen (EIT) sääntöjen vastaisesti?

Minä en hyväksy, ja mielestäni väärintekijät pitäisi erottaa välittömästi virastaan? Aivan käsittämätöntä tohua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu