Alapäätä kirvelee, kutisee ja yhdyntä sattuu

Hei!

Olen nyt jo ainakin n. 3 kuukauden ajan kärsinyt alapääni kirvelystä ja kutisemisesta (välillä voi olla pari päivää että ei ole oireita) ja yhdyntä sattuu ja sen jälkeen tuntuu sellaista kuumotusta alapäässä jonkin aikaa. Valkovuotoa tulee myös aika paljon välillä.
Aluksi ajattelin että voisiko olla hiivatulehdus ja hain canestenia apteekista mutta oireet eivät hävinneet.
Gynekologi aika on varattu ja haluaisin tietää onko muilla samanlaisia ongelmia?
Tämä on todella ärsyttävää! :(
21407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lääkäri varmaan ottaa näytteen, josta selviää voisiko olla bakteeritulehdus. Minulla on ollut alapäävaivoja tuhottoman pitkään, mutta viime kuukausina on sentään ollut helpompaa. Kuulemma nämä ovat tosi yleisiä vaivoja, ja usein menevät itsestään ohi. Tutkia toki kannattaa, mutta paria kuuria enempää en käyttäisi antibiootteja tai hiivalääkkeitä, saattaa meinaan jopa pahentaa jos tulee kierre.

Juuri ennen lääkärille menoa ei kannata mitään puikkoja käyttää (että tulee luotettavampi näyte), mutta tässä jotakin niksejä:

-kokeile paikallisia maitohappobakteereja, esim Gyno-capseja
-juo piimää
-juo vettä
-huuhtele alapäätä suolavedellä (itse teen niin vessakäynnin jälkeen aina, kun mahdollista, ja auttaa kyllä ihmeesti poltteluun)
-pidä hametta, nuku ilman housuja

Äänestä
  • itselläni on oireina kutinaa ja raapimisesta aiheutuvaa kirvelyä, tuntuu kuin alapäässä olisi pienen pieniä näppyjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeeejeee kirjoitti:

Hei!

Olen nyt jo ainakin n. 3 kuukauden ajan kärsinyt alapääni kirvelystä ja kutisemisesta (välillä voi olla pari päivää että ei ole oireita) ja yhdyntä sattuu ja sen jälkeen tuntuu sellaista kuumotusta alapäässä jonkin aikaa. Valkovuotoa tulee myös aika paljon välillä.
Aluksi ajattelin että voisiko olla hiivatulehdus ja hain canestenia apteekista mutta oireet eivät hävinneet.
Gynekologi aika on varattu ja haluaisin tietää onko muilla samanlaisia ongelmia?
Tämä on todella ärsyttävää! :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu