Teen fyysisesti raskasta työtä. Olen tehnyt tätä työtä jo pitkään ja ollut todella masentut, välillä toki parempiakin aikoja. Olen aina tiennyt, että tämä masennus on johtunut työstä. Vapaa päivät ovat olleet odotettuja, silloin olen ollut iloinen. Olen ollut iloinen päästessäni töistä kotiin, vaikka seuraava päivä ahdistaakin, olen kuitenkin pystynyt nauttimaan illasta kotona.
Tänä syksynä on tilanne kuitenkin muuttunut. Mikään ei enää tunnu miltään. Ei töihin meneminen, ei kotiin pääseminen, kotona odotan vain, että kello on sen verran että voin mennä nukkumaan. Vapaapäiviä pidän vähän, koska ne ahdistaa, aika kuluu liian hitaasti, eikä mitään tapahdu. Melkein odotan työpäivää, suorittamista, fyysistä väsymystä ja sitä kun ei ole aikaa edes syödä.
Olen myös fyysisesti hajoamassa ja saatan saada sairaslomaa, minkä pitäminen ei tule olemaan mahdollista. On olo, että raadan itseni hengiltä, mutta kun sekään ei tunnu miltään. Ihan sama.
Ammatinvaihto ei tule kysymykseen. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, enkä pysty opiskelemaan, enkä tekemään elämässäni mitään muuta kuin tätä. Tuntuu, että koko persoonani on muuttunut. Ennen olisin pyörtynyt onnesta, jos olisi ollut joku vaiva, mistä saada sairaslomaa. Oli aina sata juttua mielessä, mitä tehdä jos töiltä olisi aikaa. Nyt ei ole juttuja. Ahdistaa koko ajatus kotona olemisesta ja siitä että ei saa väsyttää itseään työllä ja fyysisellä kivulla, jota työni aiheuttaa.
Sekavaa, mutta mitään tietä ulos ei taida olla?
Tänä syksynä on tilanne kuitenkin muuttunut. Mikään ei enää tunnu miltään. Ei töihin meneminen, ei kotiin pääseminen, kotona odotan vain, että kello on sen verran että voin mennä nukkumaan. Vapaapäiviä pidän vähän, koska ne ahdistaa, aika kuluu liian hitaasti, eikä mitään tapahdu. Melkein odotan työpäivää, suorittamista, fyysistä väsymystä ja sitä kun ei ole aikaa edes syödä.
Olen myös fyysisesti hajoamassa ja saatan saada sairaslomaa, minkä pitäminen ei tule olemaan mahdollista. On olo, että raadan itseni hengiltä, mutta kun sekään ei tunnu miltään. Ihan sama.
Ammatinvaihto ei tule kysymykseen. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, enkä pysty opiskelemaan, enkä tekemään elämässäni mitään muuta kuin tätä. Tuntuu, että koko persoonani on muuttunut. Ennen olisin pyörtynyt onnesta, jos olisi ollut joku vaiva, mistä saada sairaslomaa. Oli aina sata juttua mielessä, mitä tehdä jos töiltä olisi aikaa. Nyt ei ole juttuja. Ahdistaa koko ajatus kotona olemisesta ja siitä että ei saa väsyttää itseään työllä ja fyysisellä kivulla, jota työni aiheuttaa.
Sekavaa, mutta mitään tietä ulos ei taida olla?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Käytätkö kofeiinia, sen pitkäaikaiskäyttö aiheuttaa joillekin tuollaista.
http://qmies.blogit.fi/
Vaikuttaa siltä, että kärsit selkeästi masennuksesta. Vai olisiko burn-out samalla? Kannattaa mennä lääkärille saman asian kanssa. Sitten, ehkä lääkkeiden tukemana, ja varsinkin jos päädyt sairaslomalle, alat harrastaa jotakin, mitä et ennen ole ehtinyt/jaksanut/tohtinut. Työstä itse tuota sosiaalisten tilanteiden pelkoasi, jos se rajoittaa elämääsi. Keijo Tahkokallion Peruna kerrallaan oli kiva kirja mielestäni, samoin jos löydät Olavi Norosen Jännittäjän kirja. Esimerkiksi hypnoosihoidolla vaivastasi voisi päästä eroon.
Yksinäisyys ja yksitoikkoinen elämä synkistävät kenen tahansa. Yritä hankkia iloa ja uusia virikkeitä elämään. Mitä, miten, tiedät itse parhaiten.
Onko paikkakunnallasi masentuneille vertaistukiryhmää? Onko sinulla ystäviä ja sukulaisia, joihin itse haluaisit kontaktia, mutta et ole vain saanut tehtyä mitään asian hyväksi aikoihin?
Suosittelen Jeesusta. Kuulostaa tietenkin typerältä, mutta ollakseen elossa ja olemassa se voi auttaa.