En osaa maalata, mutta olen taiteellinen.

Taiteilijasielukas

En osaa maalata enkä piirtää. Luulen, että voisin silti olla hyvä taiteilija, olen muutaman "taulun" roiskinut kankaalle. VArsin surrealistisia ovat, mutta muutakaan en osaa tehdä.

Olisiko minulla mahdollisuuksia tulla kuvataiteen M.A. Nummiseksi, siis täysin epämusikaalinen heppu elättää itsensä laulamalla.

Voisinko minä elää taiteellani?

4

447

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pesten

      et. Tiedä miten sielukkaita roiskauksia ne ovat. Se on sitte eri asia miten sillä arvostusta saa jos sitä haluaa hakea. Yleisesti ottaen taiteella eläminen on kyllä todella hankalaa ja apurahoihin voi olla aika hankala päästä käsiksi jos ei ole kouluja ja näyttelytoimintaa takana. Suosittelen että hommaat akan joka käy töissä. Jää itselle aikaa sitten harrastaa.

      Ja M.A Numminen ei kyllä tosiaan ole epämusikaalinen vaikka se välillä voikin siltä kuulostaa. Mauri roks.

      Jos sulla on kuvia nii laitahan linkkiä roiskauksiisi, kiinnostaa kyllä kun itsekin välillä sellaista action paintingia teen.

    • harjas sivellin

      Eihän sitä koskaan tiedä eli kannattaa rohkeasti lähteä liikkeelle ja tehdä just niitä
      omia persoonallisia juttuja, joita osaa tehdä.
      Ja miksipä et voisi elää taiteella. Voit hyvinkin päästä pitkälle ja menestyä.
      Kaikelle taiteelle löytyy ostajia/ taiteen kerääjiä/sijoittajia. On paljon sellaistakin taidetta, joka omasta
      mielestä on täysin käsittämättömän huonoa, mutta joku taiteen keräilijä/ostaja
      maksaa aivan käsittämättömiä summia.
      Ite oon myös taiteellinen ja maalaan öljyväreillä ja piirrän lyijykynillä.
      Muutaman kerran mulla on ollut taulu tai pari taulua mukana kuvataideyhdistyksen
      yhteisnäyttelyissä.
      Omaa näyttelyä en ole vielä pitänyt, koska en ole hirveän tuottelias... ihan vielä.
      Taidetta oon harrastanut vuodesta 90 alkaen ja olen realisti.

      Olen huono normaalissa työssä eli taide on se minkä hallitsen ja siks pitäs keskittyä siihen.
      Paitsi ehkä metsätöissä, jollaista tekee ihan mielellään.
      Maalaan maisemia, kukkia, myös muotokuvia ja sit välillä jotain aivan muuta erikoista, johon saa inspiraation. Esim. seuraavaks ajattelin maalata jonkin vanhoja ja ruosteisia traktoreita autenttisessa
      ympäristössä tai jotain muuta "erikoista"

      Ideoita olis hirveesti, mutta aikaa ei taho riittää.
      Ylensä alan maalaamaan myöhään illalla, en voisi ajatella aloittaa maalaamista
      joskus klo 07.00 tai ennen klo 14.00. Luovuus on vielä hukassa siihen aihkaan.

    • -----

      Kuten sisustus, muotoilu..? Niillä aloilla pitää ymmärtää muotojen, värien ja kokonaisuuksien päälle.

    • kjdal

      Tuskin ne ovat surrealistisia koska se vaatii taitoa. Katso vaikka googlesta..

      Moderneja tai abstrakteja ne voi olla ja sellaisia Suomi on täynntä. Tiedän pari hyvää (PP esim.) mutta suuri osa on kelvottomia.. Mutta jos sinulla on kauneudentajua niin mikä ettei..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      101
      767
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe