Mistähän ihmeestä mahtaisi johtua nyt jo seitsemättä viikkoa jatkuva välillä aika rajukin pahoinvointi? Verikokeessa tai virtsanäytteessä ei ollut mitään, ei ole laktoosi-intoleranssia tai keliakiaa. Olen ravannut viiden eri lääkärin luona ja saanut mitä erilaisimpia kuureja. Nexiumia söin kaksi viikkoa -> ei mitään vaikutusta. Viikko sitten aloitin Gasterixin (lääkäri höpisi jotain katarrista tms.), sain myös Primperania (muka oloa helpottamaan, pyh). Tuntuu, että olo on vain huonontunut. Ensimmäisellä viikolla oksensin neljä päivää, olin sairaalassa tiputuksessakin. Sen jälkeen en oksentanut moneen viikkoon kunnes sitten viime keskiviikkona koko päivän jatkuneen rajun pahoinvoinnin jälkeen yöllä tuli iltapala ylös.
Olo ei helpota hetkeksikään, oksettaa jatkuvasti ja välillä niin kovaa, että tuntuu kuin olisin kuolemassa. Aamut varsinkin on yhtä tuskaa. Olen laihtunutkin muutaman kilon, koska en pysty syömään niin paljoa kuin ennen. Ruokahalua kyllä sinällään on, mutta oksettaa vain niin paljon, ettei tee mieli syödä mitään, mutta laitan aina välillä jotain suuhun, etten ihan pyörtyisi.
Viimeisin lääkärikäynti oli tyly, lääkäri "ei näe lääketieteellistä syytä tähystykseen". Tunnusteli vatsaa (vähän aralta se tuntui). Ja joku lääkäri sanoi, ettei minulla pitäisi olla mitään syytä huoleen ja koitti rauhoitella. Yhtä helvettiähän tämä on. Raskaana en ole.
Olo ei helpota hetkeksikään, oksettaa jatkuvasti ja välillä niin kovaa, että tuntuu kuin olisin kuolemassa. Aamut varsinkin on yhtä tuskaa. Olen laihtunutkin muutaman kilon, koska en pysty syömään niin paljoa kuin ennen. Ruokahalua kyllä sinällään on, mutta oksettaa vain niin paljon, ettei tee mieli syödä mitään, mutta laitan aina välillä jotain suuhun, etten ihan pyörtyisi.
Viimeisin lääkärikäynti oli tyly, lääkäri "ei näe lääketieteellistä syytä tähystykseen". Tunnusteli vatsaa (vähän aralta se tuntui). Ja joku lääkäri sanoi, ettei minulla pitäisi olla mitään syytä huoleen ja koitti rauhoitella. Yhtä helvettiähän tämä on. Raskaana en ole.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eksyin vaan sattumalta tähän sivulle ja tosi outoa mutta joku 5 vuotta sitten mulle tuli yhtäkkiä sellanen, että mua vaan oksetti kaikki koko ajan, menin tosi heikkoon kuntoon, en saanu ruokaa alas koska oisin oksentanu.. Laihduin 10 kiloa 2 kuukaudessa (58 kilosta 48 kiloon...). Lisäksi aattelin oikeesti että kuolen, koska jostain syystä en pystyny kunnolla hengittää edes. Lääkärit ei oikein tutkiny ku perusverenkuvassa ei näkynyt mitään, ja olin niin voimaton etten jaksanu käydä lääkärissä. Päivystykseen juoksin parikin kertaa eikä kukaan ottanu mua tosissaan. Lääkärit sit vaan epäili happovaivoja ja antoivat nexiumia vaikka en usko että se sitä oli koske ei mua närästäny.. Söin 2 kuukautta happosalpaajia, makasin sängyssä pahoivoivana ja jouduin luopuu siksi aikaa koulustakin. Ihme tapahtui, yhtäkkiä olo kohentui. Mulle ei koskaan ole selviny mikä se "kohtaus" oli ja uskon sua, se oli aivan kamalaa...4 vuotta myöhemmin löydettiin kilpirauhasen vajaatoiminta ja sekin oli tuskan takana löytää.. Ent iiä liittykö se siihen kun oli arvot ollu jo 6 vuotta sitten vinksalleen.. Suosittelen kuitenkin että pakotat lääkärit ottaa sut tosissaan ja tutkituttaa ittes! Harvemmin kukaan lekuri on oikeesti niin kiinnostunu potilaan voinnista vaan tunkee kaiken maailman roskakori- diagnooseja
yksityisellä puolella tähystykseen, jos se omalla paikkakunnallasi on hankalaa.
On ainakin sekin puoli sitten tarkistettu - tosin se ei välttämättä tuo asiaan
hirveästi muutosta. Kustannukset n 200e ja saat luultavasti sen teetettyä viikon sisällä.
Kai söit sitä Nexiumia kauemmin kuin 2 vk? Jos pahoinvointi
refluksiperäistä, oireet (ei ainakaan kurkun ulkopuoliset)
ei ala häviämään kuukauden kuurilla vaan alkulääkitys on
se 3-6 kk (itsellä hävisi vasta runsaan kolmen kuukauden kohdalla).
On kai niitäkin joilla pieni kuukauden kuuri auttaa...
Tosin tuo ei ihan refluksista tunnu ...
Helikotesti sinulla oli tietty negatiivinen?
Tsemppiä oireiden kanssa!!
Nexiumia söin tosiaan vaan sen kaksi viikkoa, olisi ollut kai mahdollisuus syödä toisetkin kaksi viikkoa, mutta jostain syystä jätin asian sikseen kun en uskonut niistä olevan mitään apua.
Helikotestistä ei ole lääkärit maininneet sanallakaan...? Mitenhän se sitten todetaan? Verikokeet kun ottivat niin en edes tiedä mitä tutkivat, pitkä lista siinä koneella oli jotain arvoja ja lääkäri sanoi, että kaikki on kunnossa, älä huoli, mitään vakavaa ei ole kyseessä. "Eiköhän se siitä ala sujumaan kun vaan syöt hyvin ja silleen...", nuo sanat siis tiputuksen jälkeen kun olin aivan kalpea ja tärisin.
Yksityiselle tässä on sitten kai mentävä, ei noi tuolla ota tosissaan, vaikka miten surkeelta näyttäs.
mulla on ollut kohta vuoden päivät pahoinvointia ja oksentelua. mukana mulla myös ripuli, kovat ylävatsakivut ja päänsärky. on tutkittu kaikkea mahdollista. yähystetty molemmista päistä, röntgenkuvatta, ultrattu, magneettikuvattu ja sappikin poistettiin toukokuussa ja mistään ei löydetty mitään mikä selittäisi oireet. sapen poistostakaan ei ollut mitään hyötyä.
olen kanssa ihan hukassa tän vaivan kanssa, kun lääkärit ei tiedä mikä vikana ja oireilu vaan jatkuu. nyt seuraavaksi multa kuvataan pää jos vaikka sieltä jotain löytyisi mikä oireilun aiheuttaa.
en halua mitään pelotella, mutta vaadi lääkäreitä tutkimaan. hormonit, kilpirauhasarvot, lisäkilpirauhasarvot yms.
itse olen pientä helpotusta saanut kun olen ruvennut syömään helposti sulava ruokia ja jättänyt maitotuotteet pois. ei mulla ole kuitenkaan laktoosia missään kokeissa todettu. syön siis puuroja, hyla viilejä, keittoja ,kiisseleitä, kanaa ja kalaa. kasvikset täytyy syödä keitettynä ei siis raakana ja punainen liha pois. siltikin oksentelu on ihan viikottaista.
jaksamista sulle!
Tänään jäi sitten koulupäivä välistä, oli aamulla olo niin heikko, etten kyennyt. :( koitetaan nyt varata aikaa yksityiselle. Haluan tähystykseen, tietääpähän sitten, että on vatsa ihan kunnossa. Musta tuntuu, ettei siellä ole kaikki ihan kohdallaan. Oksettaa niin hirveästi taas, ettei oikein syödyksi meinaa saada...
Ja siis mulla on tämän kamalan pahoinvoinnin lisäksi ollut myös vatsakipuja, semmosta aika epämiellyttävää tunnetta, pari kertaa niin kova kipu, että on pitänyt pitkälleen mennä ja ottaa särkylääke. Sitten eräänä yönä poltteli mahaa kummasti, en ole sellaista ennen tainnut kokea. Nyt on parina päivänä vähän sattunut tuohon, onko se nyt rintalasta, kuitenkin se kovempi alue tuossa mahan yläpuolella. Tai ei varsinaisesti sattunut, mutta epämiellyttävä tunne, tuntuu vähän aralta jotenkin. Ja mitähän vielä... niin ja koko ajan röyhtäyttää. Kurkusta kuuluu välillä korinaa, mahani pitää kamalaa mekkalaa välillä ("kurahtelee" ja mouruaa) ja koko ajan meinaa tulla röyhtäys, mutta ei se sitten kuitenkaan tule koko ajan, se tunne vaan on koko ajan. Niin ja tänä aamuna oli outo maku suussa.
Miksi lääkäri sanoo, että olen kunnossa kun en todellakaan ole.