Poliisit-sarjan jaksot huonosti tuotettu

Ilmeisesti viimeinen Lappeenrannan jakso on nyt nähty, ja täytyy sanoa, että aika heikkoa on ollut tuotannon taso...

Tänään nähtiin jo ilmeisesti toistamiseen sponsoroitua kuvaa Imatran Cumuluksesta, vaikka oikeasti partio liikkui tuolloin Lappeenrannassa. Täydestähän toi toki ulkopaikkakuntalaisille menee.

Muutenkin jaksot ovat olleet hyvin sekavia, kun edes lappeenrantalaisena en aina ole ollut ihan perillä siitä, että missä ne nyt kulloinkin oikein liikkuu tai edes missä kaupungissa... Tuntuu, että hypitään hetkestä aiheesta toiseen ja paikasta toiseen, eikä katsojalle oikein selviä, että missä mennään.

Melkein kaikki jaksot oli myös kuvattu pimeän aikaan, eli kovin "valoisaa" kuvaa seudusta ei ohjelma ole antanut. Jos poliisin työstä haluttaisiin antaa oikea kuva, niin voisi niitä jaksoja päiväsaikaankin kuvata.
122451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ketä kiinnostaa katella ku partio ma-aamupäivänä vaan ajelee ympyäri kaupunkia partioimassa? Viikonloppu öisin tapahtuu sen verran paljon, että siksi jaksot kuvattu öiseen aikaan! Ja miten tästä seudusta annat "valoisan" kuvan? Ruma betonihelvetti, ja ihmiset on ku perseestä revittyjä, naamat niin mutrulla jokaisella!!!!!

Äänestä

Päivällä ei tapahdu mitään. Känniset ja narkit liikkuu iltaisin ja öisin. 99% ohjelman tapahtumista on niiden aiheuttamia. Vaikka vähän hypitäänkin niin omasta mielestäni yllättävän hyvä sarja. Yleensä ei vastaavanlaista skeidaa vaivaudu katsomaan.

Äänestä

Nii, ja tekijän virhe oli laittaa tapahtumapaikan nimeksi lappeenranta. Pitäis olla Etelä-Karjala, joka on aika iso alue, Kouvolasta Kesälahdelle ja Haminasta Mikkelliin, siks tapahtumapaikat vähän "hyppii" kun kuvataan koko alueella.

Äänestä
  • Kyllä esim. Jyväskylän jaksoissakin liikutaan ympäryskunnissa... Puhumattakaan Helsingin liikkuvan poliisin jaksoista, joissa ollaan käyty Kotkassa asti.

    Mutta olisi hyvä, että katsojalle selviäisi, että missä päin kulloinkin liikutaan, eikä etenkään leikata naapurikaupungin sponsorikuviin kahdeksi sekunniksi välillä... Eli siinä mielessä melko huolimattomasti tuotettu ohjelma mun mielestäni.

    Eräässäkin jaksossa oli melko harhaanjohtavaa, kun partio oli muka pysäyttämässä jotain mopopoikia Joutsenossa, ja seuraavassa otoksessa mopopojat ja poliisit ovatkin Lappeenrannan satamassa. Eli joko kyseessä oli ihan eri mopopojat tai sitten partio ei missään Joutsenossa käynytkään, mutta melkoisen harhaanjohtavaa.

    Tuntuu, että kyseinen partio liikkuu enemmän kuutostiellä kuin kaupunkialueella, mikä ei välttämättä ole totuus, mutta vähän sellainen mielikuva tuosta sarjasta tulee.

    Äänestä

  • Jorma´´´ kirjoitti:

    Kyllä esim. Jyväskylän jaksoissakin liikutaan ympäryskunnissa... Puhumattakaan Helsingin liikkuvan poliisin jaksoista, joissa ollaan käyty Kotkassa asti.

    Mutta olisi hyvä, että katsojalle selviäisi, että missä päin kulloinkin liikutaan, eikä etenkään leikata naapurikaupungin sponsorikuviin kahdeksi sekunniksi välillä... Eli siinä mielessä melko huolimattomasti tuotettu ohjelma mun mielestäni.

    Eräässäkin jaksossa oli melko harhaanjohtavaa, kun partio oli muka pysäyttämässä jotain mopopoikia Joutsenossa, ja seuraavassa otoksessa mopopojat ja poliisit ovatkin Lappeenrannan satamassa. Eli joko kyseessä oli ihan eri mopopojat tai sitten partio ei missään Joutsenossa käynytkään, mutta melkoisen harhaanjohtavaa.

    Tuntuu, että kyseinen partio liikkuu enemmän kuutostiellä kuin kaupunkialueella, mikä ei välttämättä ole totuus, mutta vähän sellainen mielikuva tuosta sarjasta tulee.

    Sitä just tarkotin, tekijöitten olis pitäny kertoo, et tapahtumat on kuvattu E-Karjalassa. Aika paljon tosiaan muutenkin näytetään ohjelman sponsorin logoja ja tiloja eli Cumulusta ja ABC:tä. Mut nuohan ei oo ton partion vikoja.

    Äänestä

  • ...ei onneksi kuulu Etelä-Karjalaan, vaan ihan johonkin muualle.

    Äänestä

  • savolaiset boikottii kirjoitti:

    ...ei onneksi kuulu Etelä-Karjalaan, vaan ihan johonkin muualle.

    Ihan totta! Oon samaa mieltä ja tunnen kyllä maantieteen. Etelä-Karjalan raja vaan on ihan Mikkelin kupeessa, et sinne asti tää meijän maakunta ylettyy ja aika iso se on. Kuten totesin, etelästä pohjoiseen Kouvola-Kesälahti ja idästä länteen Hamina - Mikkeli.

    Äänestä

Mutta toivottavasti kaikki nyt varmasti huomasitte kuinka kaunis ja pätevä Essi-poliisi on!

Äänestä
  • Oot jaksanu jauhaa tota ennenkin. Lopeta jo! Eihän tuo mitään esittäny.

    Äänestä

  • Legendaarinen Hannu Karpo teki tutkimuksen 1980-luvulla Suomen tyhmimistä poliiseista.. Tulos jos en nyt väärin muista ni kommentti oli älkää tulko lappeenrantaan

    Äänestä

voivoi...viimeinenkö oli jakso. Kyl mie Timoa oisin kattellu enemmänki, ihan sama missä kaupungissa;) ko ei noihin poliiseihin livenä törmää..

Äänestä
  • laitat 6:lla kaasunpohjaan ni kyl ne siut jossain vaihees pysäyttää:)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jorma´´ kirjoitti:

Ilmeisesti viimeinen Lappeenrannan jakso on nyt nähty, ja täytyy sanoa, että aika heikkoa on ollut tuotannon taso...

Tänään nähtiin jo ilmeisesti toistamiseen sponsoroitua kuvaa Imatran Cumuluksesta, vaikka oikeasti partio liikkui tuolloin Lappeenrannassa. Täydestähän toi toki ulkopaikkakuntalaisille menee.

Muutenkin jaksot ovat olleet hyvin sekavia, kun edes lappeenrantalaisena en aina ole ollut ihan perillä siitä, että missä ne nyt kulloinkin oikein liikkuu tai edes missä kaupungissa... Tuntuu, että hypitään hetkestä aiheesta toiseen ja paikasta toiseen, eikä katsojalle oikein selviä, että missä mennään.

Melkein kaikki jaksot oli myös kuvattu pimeän aikaan, eli kovin "valoisaa" kuvaa seudusta ei ohjelma ole antanut. Jos poliisin työstä haluttaisiin antaa oikea kuva, niin voisi niitä jaksoja päiväsaikaankin kuvata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu