Koko hampun historia, kätevästi suomenkielelle alkuperäisteoksesta käännettynä.
Jotta Totuus ei unohtuisi, kuten sairas poika ulkomaille telttaan:
http://emperor.wikidot.com/sisaellysluettelo
Jotta Totuus ei unohtuisi, kuten sairas poika ulkomaille telttaan:
http://emperor.wikidot.com/sisaellysluettelo
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kiitos tästä. Helvetin hyvä ja laaja teos. Kiitos suomentajille.
Nyt vielä kun saataisiin kannabis vapaaksi, niin tuo roska voisi kiinnostaa muitakin kuin sameasilmäisiä pilvenherroja.
Lissabonin sopimus tulee yhtenäistämään koko EU:n huumepolitiikkaa, joten mitään "täyslaillistamista" ei tule, mutta hampun kotikasvatusta ei enää paljon tulla tulevaisuudessa kyttäilemään, jos tavaraa ei liiku talosta ulospäin.
Onhan tämä jo Suomessakin hieman näin, ainakin vähän isommissa kaupungeissa. Minullekin poliisi sanoi jo yli viisi vuotta sitten, että ei heitä paljon kiinnosta mitä aikuiset kotonaan tekevät, jos se ei ulospäin heijastu.
Tietysti Suomi voi junkota sopimusta vastaan, ja tuhota vielä tuhansia ihmiselämiä ennen järjen voittoa, mutta niinhän se on tässä maassa ollut tapana, että haittojen maksimointi on se tie, jota haluamme kulkea.
Portugalin malli huumehaittojen vähentämiseen on maailmanlaajuisesti myös huomattu toimivaksi järjestelmäksi, joten monet sivistysmaat tulevat ottamaan siitä mallia.
Mutta turha tänne on mitään paljon kirjoittaa, kun täällä uskonpiireissä ei totuutta kestetä, ja valhetta taas suojaa jumalallinen sensuuripelle.
Tuuli ei ollut mitään jenginuoria tai asuntolähiöiden häiriköitä. Hän kuului seurakuntanuoriin ja olisi seuraavana kesänä mennyt rippileirille isoseksi. Koulussa Tuuli oli luokkansa huippuja, sillä keskiarvot olivat olleet reilusti yli yhdeksän, eikä hänen vanhemmillaan ollut pelkoa tyttärensä joutumisesta huonoille teille tai kaupungille yökausiksi jäämisestä.
Kello 19.40 Tuuli nousi kaverinsa kanssa bussiin, jolla lähti kohti kotiaan. Kaveri jäi aikaisemmalle pysäkille kuin Tuuli. Sitä 15-vuotias tyttö ei tiennyt, että hänen pari vuotta nuorempi sisarensa oli kulkenut vähän aikaisemmin samaa reittiä kotiin päin.
Maalliseen kotiinsa Tuuli ei koskaan päässyt.
Aitovuorentiellä hänen kimppuunsa syöksyi tumma mies. Tuuli yritti rimpuilla kaikin voimin vastaan, mutta hyökkääjä sai raahatuksi hänet tiensivuun. Hänellä oli puukko ja hän löi. Monta kertaa. Mielipuolisesti. Harkitusti...
Tampere suri
Paikalle osui auto, jonka valokiiloihin puukkomies joutui. Hän säntäsi pakoon, minkä vuoksi autoilija kiiruhti katsomaan, mitä oli tapahtunut.
Hälytys tapahtui nopeasti. Ambulanssi ja poliisi olivat pian paikalla, mutta Tuulin elämää ei voitu enää pelastaa.
Poliisi lähti suurin joukoin takaa-ajoon. Tytön surmaaja ei saanut kadota yöhön. Neljän tunnin jäljityksen aikana tuli yksi uhri lisää, kun takaa-ajava poliisikoira syöksyi tietä ylittäessään auton alle ja kuoli.
Mies saatiin kiinni ja vietiin poliisin suojiin Tampereelle.
Seuraavan päivän lehtiin ehti pieni uutinen Tampereella tapahtuneesta henkirikoksesta.
Isot otsikot räjähtivät ihmisten silmille vasta sunnuntaina ja maanantaina. Pian ne muuttuivat nimiksi, osoitteiksi, luokkakaveriksi, ystäväksi, tuttavaksi. Suruksi ja suuttumukseksi. Itkuksi ja ikäväksi.
Suru-uutinen tavoitti Tuulin vanhemmat pikkujoulujuhlasta.
Isänpäivä oli sunnuntaina. Tuulin pöydällä oli valmiiksi tehty isänpäivän kortti. Se jäi antamatta. Jäljellä oli vain suuri suru. Kaikkein kovin, mikä isää ja äitiä, sisarta ja veljeä voi koskaan kohdata.
Suru ja suuttumus levisi Tampereelle ja pian koko Suomeen.
Erityisen voimakkaasti se kosketti Tuulin koulua, jossa kuolema vieraili jo toisen kerran kahden vuoden sisällä. Edellinenkin uhri oli nuori tyttö, jonka häiriintynyt poika surmasi.
- Niin kaunis on maa, niin kirkas on taivas, lauloivat itkevät koulukaverit Tuulin muistojuhlassa.
Kuin Kyllikki Saari... Tuuli Ikosen julma kohtalo takertui lehtien etusivuille poikkeuksellisen tiukasti. Surmapaikasta tuli tamperelaisten vaelluskohde ja hiljentymispaikka. Kynttilät paloivat lumihangessa viikkokausia Tuulin rippikuvan vieressä.
Ihme etteivät jo tätäkin ole sensuroineet, kun sillä enää pystyvät totuutta maailmasta peittelemään nämä Lappeenrannan totuudenkieltäjät.
Teksti: Alibin työryhmä
Mohamed A. on asunut perheensä kanssa Suomessa jo vuodesta 1990. Hän saapui pakolaisena niin kuin muutkin hänen maanmiehensä. Mohamed on seurannut vuosia, mitä somaliyhteisössä tapahtuu.
- Maanmieheni kusettavat viranomaisia, salakuljettavat lapsia, huijaavat perheiden yhdistämis -ohjelmien puitteissa ja käyttävät häikäilemättömästi väärin hyväuskoista sosiaalijärjestelmäänne.
Alibin mielestä kaikki somalit eivät ole kuitenkaan huijareita. Heidän joukossaan on varmasti myös paljon rehellisiä ihmisiä.
Mohammed sanoo aikoneensa kertoa monta kertaa mitä Suomen somaliyhteisöissä tapahtuu, mutta oman perheen turvallisuus on ollut esteenä.
- Heti aluksi haluan sanoa oman ehdotukseni ongelman ratkaisemiseksi: Jokainen vakaviin rikoksiin syyllistynyt pakolainen pitäisi heti karkottaa maasta. He vaikeuttavat rehellisten pakolaisten asiaa ja asemaa.
Mohamed puhuu hyvää englantia ja kohtalaisesti Suomea. Hän yllättää toimittajan uudelleen.
- Tiesitkö, että somalit ovat lähettäneet rahaa kokoajan ulkomaille?
Sanon kuulleeni jotain huhuja, mutta että tietäisin...
- Rahat eivät suinkaan mene hädässä olevien tileille, vaan ohjautuvat laittomia maahanmuuttoja järjesteleville ammattirikollisille ja Somaliaan sotaa käyville klaaneille, Mohamed sanoo suoraan.
Suomesta rahaa uusien pakolaisten tuontiin
- Joka kuukausi lähtee satoja tuhansia markkoja! Suurin yksittäinen rahalähetys, jota itse olen ollut todistamassa, oli tasan 100 000 markkaa!
Mohamed näyttää Kampissa olevan toimistonkin, josta rahat lähetetään.
- Sieltä on lähetetty miljoonia markkoja!
Rahat lähetetään pääasiassa jonkin Persianlahden tuntumassa sijaitsevan arabimaan kautta.
Eihän rahan lähettäminen laitonta ole...
- Katso, mistä rahat ovat peräisin! Harva maanmiehistäni ansaitsee palkkaa. Lähes sataprosenttisesti jokainen saa suomalaisten verorahoista maksettavaa toimentulotukea ja muita sosiaaliavustuksia. Tästä huolimatta moni ajelee uudenkarhealla autolla, käyttää kalliita muotivaatteita ja sisustaa asuntonsa ylellisesti.
- Kun rahaa näyttää jäävän vielä ulkomaille lähetettäväksikin uusien "pakolaisten" hankkimiseksi Suomeen, jossain täytyy olla vikaa, Mohamed huomauttaa.
Hänen mielestään suomalaiset viranomaiset ovat hyväuskoisia, "sokeita" ja hölmöjä.
Lasten salakuljetus on hyvä bisnes
Mohamedin mielestä "perheiden yhdistämisohjelma" olisi hyvä, mutta...
- Lapsia käytetään nykyisin ihmisten salakuljetukseen! Systeemi on yksinkertainen. Suomessa asuvan somalin (naisen) muukalaispassiin on merkitty esimerkiksi viisi lasta. Kun nainen lähtee Tukholmaan, hän ostaa kaksi lentolippua Keniaan tai johonkin muuhun Afrikan maahan. Toinen on meno- ja paluulippu, johon myös lapset on merkitty. - Toinen on pelkkä menolippu.
- Nainen hakee hämäyksen vuoksi Tukholmassa asianomaisen maan lähetystöstä viisumin myös lapsille. Nainen lentää kuitenkin yksin, käyttää vain menolipun ja repii toisesta meno-osan, näyttääkseen, että "koko perhe" on matkustanut.
- Perillä hän hakee salakuljettajien järjestämästä paikasta viisi sopivan ikäistä lasta ja lentää takaisin Tukholmaan. Passintarkastajat eivät kysele, koska naisella on muukalaispassi ja edestakainen matkalippu koko perheelle.
Nainen pääsee "perheensä" kanssa Ruotsiin. Sieltä on helppo tulla Suomeen, jossa lapset opastetaan hakemaan turvapaikkaa, ja viranomaiset ihmettelevät, mistä somalilapsia ilmestyy ilman vanhempia kuin sieniä sateella.
Kun TV3:n "45 minuuttia" ihmetteli 23.10.96 lähetyksessään samaa asiaa ja haastatteli muutamia lapsia, eivät hekään "tienneet", miten he olivat Suomeen tulleet.
- Joku mies toi, he sanoivat.
Mohamedin mielestä heidän oli käsketty vastata jokaiseen maahantuloa koskevaan kysymykseen: "En tiedä, joku mies toi".
Mohamed tietää, että sopivan ajan kuluttua maailmalta "löytyy" lapsille aikuisia sukulaisia, jotka pääsevät maahan ongelmitta "perheiden yhdistämisohjelman" perusteella.
- Tiedän Länsimäessä asuvan somalialaisen naisen, joka on tuonut tällä tavalla Suomeen 40 lasta, Mohamed todistaa ja jatkaa:
- Jokaisen lapsen hakemisesta hän on saanut palkkioksi hyvät rahat.
hei vitun hörhöt
huumeille on ihan oma palsta 24:llä
Huumeveikot pysykööt omilla sivuillaan ! ! !
Turha tänne tulla mainostamaan ja provosoimaan ! ! !
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=229388
Yleensä kun esiintyy kysymys siitä, ketkä kärsivät toisessa maailmansodassa, esitetään vastauksena juutalaiset. Loputtomat lorut ja tarinat kuudesta miljoonasta "polttouhrista" syrjäyttävät muiden kansojen kärsimystarinat. En kirjoita kuitenkaan kiinalaisten tai japanilaisten kärsimyksistä vaan puhtaasti saksalaisten kärsimyksistä.
Voittajien kärsimykset menevät aina voitettujen edelle, mutta me emme aio unohtaa Saksan kansan kärsimyksiä sodassa. Le Pen, Ranskan Front Nationalin johtaja, sanoi televisiolähetyksessä Adolf Hitlerin entiselle SS:n henkivartiokaartin sotilaalle sekä yleisölle nämä unohtumattomat sanat, "Saksan kansa on Euroopan marttyyrikansa".
Syksyllä 1929 Saksaan iski maailmanlaajuinen lama mikä entisestäänkin pahensi asioita. Hitler lupasi nostaa Saksan jaloilleen ja tehdä lopun häpeärauhasta. Vuonna 1932, Hitlerin johtamasta NSDAP:stä tuli suurin puolue ja Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi 30.1.1933. Silloinen valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburg kuoli elokuussa 1934 ja Hitleristä tuli siten Johtaja ja Valtakunnankansleri.
Saksa ensimmäisen maailmansodan jälkeen
Saksan uusi komento: työttömyys
Hitler ryhtyi välittömästi rakentamaan Saksasta vahvaa valtakuntaa. Hän nimitti taloudelliseksi avustajakseen Hjalmar Schachtin, joka organisoi valtavat autobahnien ja julkisten rakennusten rakennustyöt.
Saksan bruttokansantuotteen kehitys Hitlerin valtaannousun jälkeen:
VUOSI. BKT (MILJARDIA VALTAKUNNANMARKKAA)
1933 ..... 59,1
1934 ..... 66,5
1935 ..... 74,4
1936 ..... 82,6
1937 ..... 93,2
1938 ..... 104,5
1939 ..... 129,0
Hitlerin noustessa valtaan tammikuussa 1933 Saksassa oli 6 013 600 työtöntä. Kuukautta ennen sodan syttymistä, elokuussa 1939, Saksassa oli 33 900 työtöntä.
Saksan asevoimat
Hitler irrotti Saksan kansainliiton jäsenyydestä vuonna 1933. Kaksi vuotta myöhemmin Iso-Britannia ja Saksa solmivat laivastosopimuksen mikä salli Saksan rakentaa laivaston, joka oli kooltaan kolmasosa brittilaivastosta. Samana vuonna perustettiin ilmavoimat ja palautettiin yleinen asevelvollisuus.
1936 saksalaiset joukot marssivat Reininmaan demilitarisoidulle alueelle. Maaliskuussa 1938 Itävalta liitettiin Saksaan ja pian tämän jälkeen Tsekkoslovakian sudeettialueet sekä myöhemmin koko Tsekkoslovakia. Hitler halusi vielä Danzigin käytävän Puolalta (alue oli täysin saksankielinen), mutta britit ja ranskalaiset eivät siihen suostuneet, vaan antoivat takuut Puolalle mikäli Saksa hyökkää.
Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen elokuussa 1939 ja näin Hitler turvasi itärintaman. Sota syttyi 1.9.1939 kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Kahta päivää myöhemmin Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Myös Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan vallaten sen itä-osat, mutta sille Britannia ja Ranska eivät julistaneet sotaa.
Demokraattinen järjestelmä vaatii riittävän vaarallisia uhkakuvia, jotta se voisi perustella ylimitoitetun kontrollijärjestelmänsä olemassaolon. Poliittisen eliitin toimintaa ohjaa osin täysin oikeutettu pelko siitä, että järjestelmä voisi kaatua. Siksi on parempi ylimitoittaa kuin alimitoittaa kansalaisten valvontajärjestelmä. Kontrollijärjestelmän perusteleminen ilman näkyvää uhkaa on vaikeaa. Helpoin tapa selviytyä tästä ongelmasta on luoda keinotekoisesti "oikea uhka", jolla sitten voidaan perustella eliitin vainoharhainen valvontajärjestelmä.
Saksassa eliitti (ZOG) on nähnyt tehokkaimpana uhkakuvana "uusnatsit", jotka ihan oikeastikin vastustavat pelkästään talouselämän ympärillä pyörivää demokraattista järjestelmää. Liioittelemalla heidän lukumääräänsä, tekojaan ja tavoitteitaan, heistä saadaan oiva uhkakuva, jonka taakse voidaan piilottaa muita ihan oikeita ongelmia tai vieläkin enemmän: heitä voidaan syyttää yhteiskunnallisista epäkohdista, jotka demokratia omilla toimillaan on aiheuttanut.
Tiedotusvälineet ovat avainasemassa niin sanotun yleisen mielipiteen luomisessa, johon vetoamalla poliittiset päätökset voidaan perustella. Tärkeintä mielipiteen muokkauksessa on se, että muokattavaa mielipidettä koskeva aihe on koko ajan esillä. Kansan muistihan on tunnetusti lyhyt. Edes Saksassa "uusnatsit" eivät tarpeeksi usein tee tekojaan, olisivat riittävän raflaavia tai uutisoinnin arvoisia. Siksi medioitten täytyy hakemalla hakea aineistoa, joka olisi yleisön kannalta tarpeeksi "kauhistuttavaa". Natsiuutiset ovat harvoin aktuaalisia, juuri tapahtuneita, vaan useinmiten vanhoja juttuja, joita esitellään yleisölle "uusina paljastuksina sarjassa laajaa natsivyyhtiä".
Monet näistä natsiuutisista olisivat saattaneet olla uutisoinnin arvoisia juuri tapahtuma-ajankohtana jossakin kylälehdessä. Koska tällaisetkin uutiset alkavat olla jo loppuunkaluttuja eikä uusia ole näköpiirissä, on ZOG:in hyväksi työskentelevä Saksan mediakenttä joutunut uuden ongelman eteen: mistä tehdä enää uutisia kun vanhatkin on puitu moneen kertaan? Ratkaisuksi ovat tulleet pseudo-uutiset, jotka eivät uutisoi mistään uutisoinnin arvoisesta, mutta jotka retorisin sanankääntein ja jossittelevin kehyskertomuksin on saatu näyttämään ihka oikeilta uutisilta. Härskein esimerkki tällaisesta pseudo-uutisoinnista sattui viime vuoden loka-marraskuussa, jolloin koko Euroopassa Suomea myöten kohistiin joidenkin humalaisten saksalaisvarusmiesten videoimista poikahuumoriotoksista. Mikä sitten oli näiden yksityiseen käyttöön tarkoitettujen videoiden sisältö: humalaiset pikkujermut tervehtivät iltalomillaan toisiaan Sieg Heil!-tervehdyksin ja suorittivat leikkiteloituksia. Jossakin videopätkässä joku kritisoi liittoutuneiden siviileihin kohdistamia pommituksia ja taustalla soi Skrewdriverin ja Doitsche Patriotin musiikki. No mitä sitten! Mikä se uutinen tässä oli? Näissä yksityishenkilöiden kotivideoissa ei ollut mitään, mikä olisi ollut jollekin ihmiselle vaarallista. Videopätkissä oli kyse lähinnä nuorten miesten teatterista ja pelleilystä, mutta mediat yltyivätkin niistä mitä villimpiin ajatusleikkeihin, joissa vilahtelivat vuoronperään ja yhdessä "kaasukammiot" ja kolmas maailmansota sekä "uusnatsien" salaliitto, joka on ulottunut jo armeijaan asti.
Saksan uutispolitiikan voi tämän "videoskandaalin" jälkeen perusteella jättää omaan arvoonsa, mutta eniten tässä huolestuttaa se valta, jota arvomaailmaltaan yhtenäinen mediakenttä käyttää toteuttaessaan pienen eliitin toiveita. Se ei tee sitä ehkä tietoisesti eikä varsinaisesti kenenkään pyynnöstä, vaan se perustuu medioitten itsenäiseen haluun esittää maailma sellaisena, että se sattumoisin sopii myös eliitin tavoitteisiin. Tietysti medioiden omistuspohja on harvojen ja valittujen käsissä, joten ne voivat viime kädessä vaikuttaa miten ja mistä uutisoidaan, mutta tällaiseen painostukseen sillä ei kuitenkaan ole tarvetta, koska tiedonvälitykseen valikoituneet henkilöt ovat jo sisäistäneet saman arvomaailman kuin eliitti. Siksi riippumatonta uutisointia, jonka uutisaiheet olisivat mahdollisimman tasapuolisia ja olennaisimpia maailmanmenon kannalta, ei ole näköpiirissä. Saksassa ja Ruotsissa tämä valikoiva uutisointi on räikeintä, mutta samantapainen pseudo-uutisointi kuvitelluista uhkakuvista on rantautunut myös Suomeen.
Kalevan Soturi
Mikään valtio ei varmastikaan tee rasismista yhtä suurta numeroa kuin Yhdysvallat. Verrattuna muihin loukkauksiin, rasismi on erityisen tarkkailun alla. Lehdistö ja yleisö ovat niin tottuneita juttuihin murhista, raiskauksista, ryöstöistä ja tuhopoltoista, että ne luetaan jo vakiintuneeksi osaksi amerikkalaista arkea. "Rasismin" suhteen asia on toisin. Esimerkki: Kun eräs Georgetownin lakimieskoulun opiskelijoista raportoi hiljan, ettei mustia hyväksytä kuten valkoisia, syntyi valtava kohu, kansallinen kiista "rasismista". Jos tämä opiskelija olisi murhannut jonkun, olisi kritiikki jäänyt paljon vähemmälle. Rasismi on todella Yhdysvalloissa kansallinen pakkomielle. Yliopistot toitottavat siitä, lehdet ja poliitikot parjaavat sitä, kirkot saarnaavat sitä vastaan; Amerikan sanotaan olevan rasismin ahdistama. Mutta mitä rasismi oikeastaan on? Sanakirjat eivät tarjoa paljonkaan apua sen ymmärtämiseen. Ne yleensä määrittelevät rasismin olevan käsite, jonka mukaan henkilön oma etninen syntyperä on muita korkeammassa asemassa, tai uskomukseksi, että kulttuuri ja käyttäytyminen ovat sidoksissa rotuun. Kun amerikkalaiset puhuvat rasismista he tarkoittavat paljon tätä enemmän. Silti sanakirjan määritelmä rasismista antaa vihjeen siitä, mitä amerikkalaiset ovat mieltä. Outo amerikkalainen määritelmä on peräisin siitä väitteestä, jonka mukaan kaikki etniset ryhmät ovat samanarvoisia. Huolimatta todistetusta päinvastaisuudesta kaikki rodut käsitetään yhtä lahjakkaiksi ja työtätekeviksi, ja jokainen ihminen, joka kyseenalaistaa tämän ei ole ainoastaan väärässä vaan myöskin harvinaisen paha. Jos esimerkiksi mustat ovat kaikin puolin tasa-arvoisia valkoisten kanssa, niin mikä sitten selittää heidän köyhyytensä, rikollisuutensa ja röyhkeytensä? Koska kaikki teoriat rodullisista eroavaisuuksista ovat kiellettyjä, katsotaan mustien epäonnistumisen selittyvän valkoisten harjoittamalla rasismilla. Ja koska mustat ovat silmiinpistävän köyhiä, rikollisuuteen taipuvaisia ja röyhkeitä, täytyy Amerikan siten olla kauttaaltaan rasismin vallassa. Mikään muu ei voisi selittää maan kurjaa tilaa.
Kaikki julkinen keskustelu rotukysymyksistä tyssää tähän jyrkkään logiikkaan. Jokainen selitys jonka mukaan mustien epäonnistuminen ei johtuisi valkoisten pahuudesta lähestyy sitä rodullisten eroavaisuuksien kiellettyä aihetta. Ja jos tämän päivän valkoiset eivät tunne halua sortaa mustia, niin heitä edeltävien valkoisten on sitten täytynyt tuntea. Eli jos valkoiset eivät tietoisesti sorra mustia, tekevät he sen tiedostamatta. Jos selvästi rasistisia yksilöitä ei löydetä, täytyy yhteiskunnallisten instituutioiden olla rasistisia. Täytyy olla olemassa miljoonia valkoisia joista ei tiedetäkään, jotka tekevät päivin öin kaikkensa edistääkseen mustien kurjuutta. Mustien heikko menestys on siis aina tavalla tai toisella valkoisten syytä - muulle selitykselle tuo väite rotujen tasa-arvoisuudesta ei jätä tilaa. Aina kun muu kuin valkoinen on köyhä, tekee rikoksen, joutuu sosiaaliavustuksen varaan tai huumekierteeseen, syytetään valkoista yhteiskuntaa jälleen rasismista. Jokainen etnisen vähemmistön tekemä virhe on elävä todiste siitä, että valkoinen yhteiskunta on täynnä vihaa ja ahdasmielisyyttä. Niin kauan kun ei-valkoiset epäonnistuvat elämänsä samalla tasolla kuin valkoiset, tullaan valkoisia syyttämään sortamisesta. Tällainen ajattelu johtaa kummallisiin johtopäätöksiin. Ensinnäkin, rasismin katsotaan olevan synti jota harjoittavat lähes yksinomaan valkoiset ihmiset. Jopa musta kongressimies Gus Savage Chicagosta sekä Coleman Young, Detroitin musta pormestari, ovat väittäneet, että ainoastaan valkoiset voivat olla rasisteja. Samalla tavoin, vuonna 1987, vähemmistöjen työnsaanti- ja osallistumismahdollisuuksia valvovan ryhmän edustaja New Yorkista julkaisi lehtisen, jossa hän selitti kaikkien valkoisten olevan rasisteja ja että vain ja ainoastaan valkoiset voivat olla rasisteja. Mutta kuinka muuten voitaisiin mustien ahdinko selittää kuin viittaamalla rodulliseen epätasa-arvoisuuteen? Vaikka jotkut mustat ja liberaalit valkoiset myöntävätkin että muutkin kuin valkoiset saattavat olla rasistisia, lisäävät he poikkeuksetta että ei-valkoiset ovat ajautuneet siihen puolustaessaan itseään vuosisatoja kestänyttä valkoisten sortoa vastaan. Muiden kuin valkoisten harjoittama rasismi on muka niin ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa, että siitä on turha tehdä edes numeroa. Siksi teon rasistisuus määrittyy rasistin rodun mukaan.
Vain silloin kun valkoiset joutuvat vähemmistöön on "moninaisuus" saavutettu.