oppilaan nuhteleminen

johan on kumma

Siis vieläkö kouluissa nuhdellaan oppilasta muun luokan nähden ja kuullen?! Naapurit kävivät meillä kylässä ja heillä on kaksi ala-asteikäistä poikaa. Juttelin isän kanssa, niin kuulemma nuorempaa poikaa oli opettaja nuhdellut kesken tunnin ja tietenkin luokassa muiden läsnäollessa. Miksi tämä sallitaan koululaitoksissa, jos kerran työpaikoilla esimiehetkään eivät saa antaa palautetta muiden kuin asianomaisen läsnäollessa?? Kyllähän tuota koulunuhtelua oli silloni kun itse olin peruskouluikäinen, mutta olisi nyt luullut että vuosikymmenten saatossa asia olisi muuttunut.

5

682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuhto

      Julkisen nuhtelemisen oikeutus riippuu mielestäni mm. siitä, minkä johdosta nuhdellaan. Nuhdella voi myös monella tavalla, ilkeästä aina asialliseen ja lempeään.

      Itse nuhtelisin ihan reippaasti koko luokan kuullen oppilasta, joka esim. maalaisi kirkkovenettä seinään. Tajuaisivat muutkin oppilaat, ettei niin parane tehdä.

    • Suklaahiiri

      Kyllä varmaan niin todella vielä tehdään. Itseäni kuohuttaa opettajien sosiaaliset taidot tai siis niiden puute. Lapseni musiikin opettaja soitti perjantaina ja haukkui sekä lapseni että lopulta minutkin, kun en ollut samaa mieltä sen enempää tilanteen jälkitoimista tai rangaistuksesta.

      Lapseni oli kokeessa ajattelematta tokaissut vieruskaverille "että mikä ihmeen metronomi" ja kaveri oli heti ilmoittanut että lapseni yrittää luntata. Lapsi on 4.luokalla ja tämä oli hänen ensimmäinen mussankoe. Heillä ei ole mitään kirjoja, joten valmistautuminen kokeeseen on ollut aika vaikeaa. Sen lisäksi hän oli viime viikolla koko viikon sikaflunssassa eli kaksi mussan tuntiakin jäi väliin, että olisi saanut esim. ohjeet kokeeseen valmistautumiseen.

      Opettajan mielestä lapseni tuntuu olevan lähes paatunut lunttaaja, jota pitää kovistella seuraavasti:
      - kokeesta välittömästi 4
      - tunti jälkkää
      - vaikuttaa käytöksen numeroon
      - vaikuttaa musiikin numeroon.
      Lapseni ei ymmärtänyt koko asiaa eikä hänelle sitä tai rangaistuksia edes selitetty tapahtuman jälkeen.

      Kun en sitten ihan pitänyt rangaistusta kohtuullisena enkä edes ole pitänyt siitä, miten tilanne käsiteltiin (sanoin "selvä" ilman mitään v-tutusta ääneessä), niin sitten myös minun asenteeni oli väärä. "Ikävä, että te suhtaudutte tähän näin. Koulun ja kodin pitäisi tehdä yhteistyötä lääp lääp." Arvatkaa suljinko puhelimen ja laitoinko Wilmaan pitkän vuodatuksen cc rehtori ja luokanopettaja? Wilma on koulun web-järjestelmä, jossa voi lähettää viestejä opettajille ja toisinpäin.

      Lisäksi opettaja puhelimessa vielä arvosteli lapseni omaatuntoa ja kehui toisen pojan omatuntoa, vaikka tämä on luokan pahin kiusaaja kaksosveljensä kanssa, mutta tekee sen välitunnilla ja opettajille näyttää enkeliä. Juuri torstaina oli koko päivän kiusannut lastani, mutta hän ei uskalla mennä kertomaan, koska sitten uhataan hakata.

      En mitenkään puolustele sitä, jos joku käyttäytyy väärin kokeessa, niin sitten tulee mitä tulee. Mutta rangaistusten pitää olla opettajasta riippumatta samat, alemmilla luokilla pitäisi yrittää hoitaa näitä asioita kasvatuksellisesti eikä toimia oikeus- ja vankeinhoitolaitoksena ja opettajan ei pidä paisutella asiaa vanhemmille vaan todeta asiallisesti se, mitä on tapahtunut.

      Tähän asti meillä on tuettu koulua ja opettajia joka tilanteessa, ja olen luottanut jonkinlaiseen kohtuuteen. Nyt katson tästä eteenpäin, että lastani kohdellaan oikeudenmukaisesti ja että saa tasapuolista kohtelua, sellaisia pykäliä taitaa ihan Suomen laistakin varmasti löytyä.

      • Agnes F.

        On teillä jutut, voi voi! :D


      • johan on kumma

        Mitenköhän suuriin komplikaatioihin nykyään on menty opettajan ja vanhempien välisissä erimielisyyksissä? Onko ihan oikeuteen asti menty? Muistan lapsuudestani tapauksen, jossa opettajat (lue koulu) eivät mahtaneet mitään kiusaamisongelmalle. No asia kantautui asian omaisen vanhempien korviin ja he aikansa seurasivat tilannetta, kunnes eräänä päivänä isä saapui koululle ja meni suoraan opettajan huoneeseen kovistelemaan opettajia. Tämän tapauksen jälkeen opettajat rehtorin johdolla ryhtyivät ratkomaan kiusaamisongelmaa ja saivat peräti jotain aikaiseksi. Kävi sitten niin, että eräs kiusaaja siirrettiin erityisluokalle ja pari muuta rauhoittuivat sen siliän tien. Muistan vielä, kun tuo isä tokaisi minun vanhemmilleni tapahtuneesta, että "siellä ne naakat vain ryystivät kahvia..". Vieläkin repeän kun asia juolahtaa mieleen xD


    • jemiwa

      Jos oppilas häiritsee toimillaan koko luokkaa niin silloin koko luokka on täynnä asianomaisia. Itsekin muistan luokan edessä nuhtelun ja se oli noloa. Eipähän tullut tehtyä uudestaan. Jos taas joutui rehtorin puhutteluun ei se ollut läheskään yhtä tehokasta. Silloin olin lähinnä luokan sankari...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      136
      3231
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      65
      2854
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2239
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      107
      2158
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2013
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      45
      1976
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1302
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1115
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      930
    Aihe