Olen mies. Nuori, 21 vuotta. Takana on muutamia enemmän ja vähemmän hyviä seurustelusuhteita. Eli minulla on hieman kokemusta erilaisista seurustelukumppaneista. Nyt kuitenkin luulen löytäneeni aarteen. Tyttö on minua hieman nuorempi ja kokemattomampi, jos minuakaan nyt kokeneeksi voi sanoa.
Olen häneen aivan hulluna. Luulen jopa rakastavani häntä, emme kuitenkaan ole tunteneet kovinkaan pitkään - saati sitten pitkään seurustellut. Tapasimme jo kauan sitten, mutta hän asui ulkomailla joitakin vuosia ja tuli takaisin kesällä. Tapailimme ehkä reilun kuukauden ja olemme nyt seurustelleet kaksi. En ikinä ole ollut kenenkään kanssa näin onnellinen.
Omat tunteeni häntä kohtaan ovat aivan uusia minulle. En voi käsittää, kuinka uskomatonta on vain olla hänen kanssaan. Sohvalla sylikkäin istuminen tai käsi kädessä kävely tuntuvat upeilta. Suuteleminen ja hyväily nostaa taivaisiin. Tekisin niin paljon hänen vuoksensa. Olen aikaisemminkin ollut ihastunut ja tiedän, mitä alkuhuuma on. Luulin jopa olleeni rakastunut, ollessani yhdessä yli 3 vuotta entisen tyttöystäväni kanssa. Tuo suhde alkoi ollessani 16. Tietenkään en tiennyt mistään vielä mitään. Enkä väitä nytkään tietäväni. Mutta jos nyt olen vain ihastunut, en malta odottaa rakastumista tähän tyttöön.
Mitenköhän selvittäisin itselleni tunteeni? Onko rakastuminen vain pitkittynyttä ihastumista vai onko se uusi kokemus, joka selviää vähitellen? Koska voi sanoa rakastavansa? Itselleni se on suuri asia tunnustaa rakastavansa, enkä kovinkaan helposti sitä sano.
-T

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sopiiko että vastaan sinulle kun olen saanut selvitettyä omat sotkuni? ja kokemuksen kaikista noista tunteista kun yhdessä lähekkäin ollaan...siitä jo tietää jotain kun toisen lähellä on kaikki tarpeet täytetty sillä hetkellä ja hyvä olla:) En osaa enempää neuvoa mutta voisitko antaa ajan näyttää kun yhdessä olette ja yhdessä jos pysytte:) Ja kukaan ei ole "valmis" varmaksi tietämään - ainoastaan tuntemaan:) Rakkaus esiintyy monin eri tavoin....