KANTELU!

Teen kantelun koskien kaikkia Kotkan asukkaita. Vetoan seuraaviin lain kohtiin jotka osoittaa kanteluni kiistatta asianmukaiseksi.

ulosottolain 3 luvun 20 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 3 päivänä joulukuuta 1895 annetun ulosottolain 3 luvun 20 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on 18 päivänä toukokuuta 1973 annetussa laissa (389/73), seuraavasti:
3 luku
Yleisiä säännöksiä tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta
20  §

Vakuutta ei vaadita, jos velkojana on valtio tai sen laitos, valtion vakuusrahastosta annetussa laissa (379/92) tarkoitettu omaisuudenhoitoyhtiö, kansaneläkelaitos, Suomen Pankki, muu julkisen valvonnan alainen pankkilaitos, Helsingin yliopisto, kunta, kuntayhtymä, Ahvenanmaan maakunta taikka evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta tai niihin kuuluva seurakunta.
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tällä aivokuolleella zombilla oli aikoinaan SUREMAN niminen firma. Voiko enään parempaa nimeä keksiä tälle maailmaa syleilevälle idiootille ja omasta mielestään nerolle. Jukka Siniluuppi on varmamies. Taitaa olla katkeroitunut pahoissa veloissa kieriskelevä entinen yrittäjä, joka nyt hakee oikeutta täältä nettioikeudesta. Koska muualta hän sitä ei ole saanut. Ehkä helpompaa olisi mennä vaikka Kotkan kaupungille johonkin suojatyöhön. Meille jokaiselle annetaan riittävästi erilaisia mahdollisuuksia menestyä. Jos henkilö ei kuitenkaan menesty missään. Niin ei siitä kannata muita syyttää, vaan kannattaa vetää omat johtopäätökset.

Äänestä
  • Varmasta lähteestä saamani tiedon mukaan yrityksen nimi juontaa seuraavasta laulun sanoista,

    Hei kuu-ukko!

    Ei pidä sinun sureman, sillä rakettini valmistuu hetkessä ja kuuhun palajan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paras_Hiilari kirjoitti:

Teen kantelun koskien kaikkia Kotkan asukkaita. Vetoan seuraaviin lain kohtiin jotka osoittaa kanteluni kiistatta asianmukaiseksi.

ulosottolain 3 luvun 20 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 3 päivänä joulukuuta 1895 annetun ulosottolain 3 luvun 20 §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on 18 päivänä toukokuuta 1973 annetussa laissa (389/73), seuraavasti:
3 luku
Yleisiä säännöksiä tuomioiden ja päätösten täytäntöönpanosta
20  §

Vakuutta ei vaadita, jos velkojana on valtio tai sen laitos, valtion vakuusrahastosta annetussa laissa (379/92) tarkoitettu omaisuudenhoitoyhtiö, kansaneläkelaitos, Suomen Pankki, muu julkisen valvonnan alainen pankkilaitos, Helsingin yliopisto, kunta, kuntayhtymä, Ahvenanmaan maakunta taikka evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta tai niihin kuuluva seurakunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu