Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Iso klitoris 2

Edellinen kiireessä kirjoittamani viesti sisälsi ikäviä kirjoitusvirheitä, joten päätin tehdä uuden samasta aiheesta. Toivon, että kommentoitte joukolla ja otatte kantaa omalla näkemyksellänne ja/tai kokemuksellanne.
Minua siis kiihottaa tavattoman paljon naisen ns. normaalia kookkaampi klitoris ja erityisesti vielä se kun tunnen klitoriksen kovettuvan ja kasvavan kun hyväilen sitä sormella taikka kielellä. Kovin usein ei tämmöistä ihanuutta ole kohdalle sattunut. Minulle näin on käynyt vain kolme kertaa elämässäni. En yhtään panisi pahakseni vaikka tämänkin kirjoituksen seurauksena pääsisin nauttimaan ainakin yhdestä uudesta sellaisesta. Olen varman, että niitä on maailmassa enemmänkin kuin nuo kolme, josta jo mainitsin.
0830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


M05 kirjoitti:

Edellinen kiireessä kirjoittamani viesti sisälsi ikäviä kirjoitusvirheitä, joten päätin tehdä uuden samasta aiheesta. Toivon, että kommentoitte joukolla ja otatte kantaa omalla näkemyksellänne ja/tai kokemuksellanne.
Minua siis kiihottaa tavattoman paljon naisen ns. normaalia kookkaampi klitoris ja erityisesti vielä se kun tunnen klitoriksen kovettuvan ja kasvavan kun hyväilen sitä sormella taikka kielellä. Kovin usein ei tämmöistä ihanuutta ole kohdalle sattunut. Minulle näin on käynyt vain kolme kertaa elämässäni. En yhtään panisi pahakseni vaikka tämänkin kirjoituksen seurauksena pääsisin nauttimaan ainakin yhdestä uudesta sellaisesta. Olen varman, että niitä on maailmassa enemmänkin kuin nuo kolme, josta jo mainitsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu